Sanderson Farms

29.9.2021

Viime viikko oli blogissa hiljaista, kun ei oikein tiennyt mitä Ryder Cupista olisi petsimielessä kirjoitellut. Olin kallellani Eurooppaan päin (suhteessa markkinaan) mutta ei sitä oikein petsatakaan voinut. Omat pelit olivat ihan poikkeuksellisen vähäisiä ja meinasi ihan kuivin jaloin niistä selvitä. Omat pois viikkoa oli kovasti pukkaamassa, kunnes sunnuntaina ihan viimeisissä pareissa Harris English päätti sulaa ollessaan 2 up neljä reikää jäljellä. No, ei ollut eka kerta, kun mun ja ko. herran syklit eivät kohdanneet…’

Tällä viikolla pelataan Sanderson Farms kisa Mississipissä ja kenttä on aika tavallinen. Pitkässä juoksussa tuolla tuntuu pärjäävän ne, jotka puttaavat parhaiten. Väylät ovat aika avarat, joten draiveissa mitta on tarkkuutta tärkeämpää. Markkina oli pitkään aika kuollut mutta heräsi tänään henkiin ja ihan normipetsit ehdi sisään saada.

Omia löydöksiä:

Sergio Garcia on parantanut peliään ja oli oikein mainio Rahmin kanssa Ryder Cupissakin. Tälle kentälle mies teki debyytin viime vuonna ja otti heti voiton. Näillä spekseillä (kunnossa ja kenttä sopii) pääsee yleensä mun petsilistoille. Minun papereissa Sergio on kisan todennäköisin voittaja mutta markkina luottaa enemmän kahteen nuoreen hirmuun.

Keegan Bradley alkaa nousta kerta toisensa jälkeen itselle jossain pelimuodossa pelikohteeksi. Ylhäällä totesin että täällä pärjää ne jotka saavat putit uppoamaan. Joku voisi kysyä että mitä Keegan sitten tekee petsilistalla? Mies antaa kulmaraudalla pahasi yleensä tasoitusta mutta on noussut niin kovaan vireeseen että pitää miehelle reilu mahdollisuus arvioissa antaa. Viime kauden T2G-tilastossa tämä kellotteli 1,4 lyöntiä keskiarvoa parempaa tulosta – se on jo kovaa valuttaa tämän tason kisaan. Sergion tavoin Keegan debytoi tässä kisassa viime vuonna ja vaikka sergiolle hävisikin niin neljäs sija ei ole häpeä.

Brandt Snedeker on ehkä vähän ohkaisemmalla valuella listalla mutta ihan kelvollinen omilla arvioilla.

Lucas Glover on viime aikoina ailahdellut vähän enempi mutta hyviä kisoja tuppaa väliin edelleen. Mies on tällä kentällä ollut ”keskimääräistä parempi” ja

Zach Johnson on ihan väärässä kertoimessa mutta kaipa markkinalla on perusolettamus että Ryder Cupin varakapteenina toimiminen ei olisi optimaalista valmistautumista kisaan. Zach on ihan ”peruskunnossa” ollut ja itse en usko että Ryder Cup vanhaa sotaratsua haittaisi. Ihan hyvin mies on täällä parina viime vuotena pelannut ja kun tiedetään, että Zachille osa kentistä on tekemätöntä aluetta niin näillä paremmin sopivilla miehelle pitää ”keskimääräistä parempaa arviota” heittää. Minun mallini tarjosi miehelle jopa reilun prosentin mahdollisuutta mutta se ei toki ota Ryder Cupia yhtään huomioon.

Nick Taylor on itselle perinteisempi pelikohde. Kenttä on maistunut 20 rundin osalta noin 0,8 keskiarvoa enempi.

Andrew Putnamia olen “nousukuntoisena” hakannut jo tovin. Tämähän nousi ensin 2019 elämänsä kuntoon sukeltaen sen jälkeen syvälle. Syksyn mittaan peli on parantunut ja eiköhän tämä vielä tasolleen palaa.  

Long Shot osastolta kehutaan erikseen Brian Stuardia. Kentän ei erityisesti pitäisi sopia, kun tämän vahvuus on nimenomaan tarkat avaukset. Mutta jostain syystä tämä on täällä pelannut 16 kierrosta keskimäärin lyönnin per kierros tasoaan paremmin. Nämä on mielenkiintoisia tilanteita kun toisaalta tuo kentän sopivuus määritetään samantyyppisten kaverien aiempien esitysten mukaan ja siinä otoskoko on iso. Henkilökohtainen historia on käytännössä aina suhteellisen pieni otos. Stuard on viime vuodet ollut isossa kuvassa hyvin keskitason PGA Tour pelaaja ja sellaisella vahvuudella tässä kisassa pitäisi olla noin 320 kertoiminen. Ja siihenhän Stuard on laitettu. Minun mallissani tuolla kenttähistorialla ”pitäisi kuitenkin olla vastaan”-sivuhuomautuksella saa kuitenkin 0,2 lyöntiä ”upgreidia”. Lajin luonne on niin karu, että tuolla pääseekin tavoitekertoimessa jo 215 kertoimeen. Eli jos olen oikeassa niin petsin oa on 150% palautus, jos kenttä onkin miehelle ihan neutraani niin 100% palautus ja jos kenttä meneekin lopulta keskimääräistä huonommin sopivaksi niin jäädään pahasti alle 100%. Näin siis olettaen, että markkina on kanssani samaa mieltä miehen perusluokasta – eihän sitäkään toki tiedetä.  

Muita petsattuja isomman kertoimen miehiä ovat mm. Kevin Tway, Nate Lashley, Robert Streb  ja Brice Garnett

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s