16.2.2022
Toiveikkaana viime viikkoon taas petsari lähti ja sunnuntaille pari miestä ihan iskuasemissa saatiin, mutta sunnuntai ei antoisaksi muodostunut. Myös ”viikon hedarin” osalta käännyttiin tappioputken puolelle, kun toinen huti osui jonoon.
Tälle viikolle tarjolla on Kalifornian kierroksen viimeinen osio eli Genesis Invitational. Kisan profiili on noussut melkoisesti kutsukilpailustatuksen myötä ja hieno fieldi on kasassa nytkin. Kenttä on omassa lajissaan oikein mielenkiintoinen ja tällä kentällä track biasin merkitys on aiemmin vaikuttanut olevan korostunut. Ei niin yllättäen ihan mielenkiintoisia iskun paikkoja löysin ”kaikista pelimuodoista”.
Aloitetaan taas betfair.com voittajamarkkinasta:
Adam Scott (60) on ensimmäinen nosto. Miehellä Saharasta 48 rundia peräti 0,8 per kierros omaa tasoaan paremmin. Oikein vahva bias siis ja markkina ei ole tuota mielestäni tarpeeksi huomioinut. Ihan ”puolihyvin” aussi on vuoden kolme ekaa kisaa muutenkin pelannut.
Talor Gooch (75) seuraavaksi. Nyt ei ole otosta kuin 12 rundia mutta ne 1,74 omaa tasoaan paremmin. Kyllä minä jo tuosta trach biasia olen tunnistavani. Gooch pelaa uransa parasta golfia tällä hetkellä ja oli viime viikollakin voittotaistossa ennen pientä floppia sunnuntaina. Huippukunto ja bias puolella on allekirjoittaneelle ns. selvä petsin paikka…
Cameron Tringale (150) ja pelikohde, joka floppasi oikein kunnolla viimeksi toissa viikon Pebblen kisassa. Tai lähinnä ”vain” sen ekana päivänä mutta oli tosi huono silloin. Sitä ennen mies on pelannnut oikein hyvin ja meidän perällä ei yksittäiseen kisaan liikoja tuijoteta. Kenttäbiasia sen sijaan tuijotetaan ja tällä 38 rundia täältä 1,1 lyöntiä per kierros tasoaan paremmin.
Tom Hoge (180) oli toinen viime viikolla sunnuntaille asti voitosta taistellut pelikohteista ja jatkaa linjalla. Pebblessähän tämä voitti ja voimaluvut ovat miehellä tällä hetkellä selvästi uran kovimmat. Luultavasti rekyyliä takaisinpäin on tulossa mutta toivottavasti ei vielä tässä. Nyt biasia ei ole havaittavissa mutta pienellä otoksella kuitenkin vähän tasoaan paremmin on täällä pelannut, joten mitään negatiivistakaan kentän ei pitäisi miehelle vaikuttaa.
Harold Varner III (180) on tullut vähän alemmas ja ei välttämättä ole kauaa enää pelattava. Mies on kuitenkin kunnossa ja bias täältä mieluummin positiivinen. Edellisiin verrattuna tämän value on kyllä pienempi.
Carlos Ortiz (220) maistuu taas kovasti. Viime viikolla kolme vahvaa kierrosta ja peli voisi olla löytymässä. Tämän voimaluvut ovat tällä hetkellä lähinnä PGA Tourin keskitasoa mutta ”luokka” sellaista lyöntiä per kierros kovempi. Jos matka omalle tasolleen on alkanut niin nämä nykyiset kertoimet ovat lahjoja. Ja entä bias sitten… Vasta 18 rundia täällä takana mutta ne 1,4 lyöntiä per kierros ”liian hyvin”. Oma arvio tälle oli jotain muuta kuin markkinan arvio…
Taylor Moore (280) alkaa olemaan ihan rajoilla. Itse sain tälle alkumarkkinasta 400 kertaa, joka oli ihan eri tilanne. Tämä on ollut vakuuttava rookie tourilla ja sellainen 0,6 per kierros keskiarvoa parempi. Tuo on ihan samaa tasoa tai itseasiassa jopa vähän heikommin kuin viime kauden keskiarvo haastajakiertueella, joten pakko se on uskoa miehen tuolla tasolla jo olevan.
James Hahn (680) on viimeinen listalla ja täällä bias taas kohdallaan. 30 rundia tällä kentällä 1,33 per kierros liian hyvin. Vuosi ei ole kauhean häävisti alkanut, mutta kierroksia on vasta vähän takana ja näillä kertoimilla lempikentälle pienen yrityksen paikka tämäkin.
Sitten pinnacle.net saitin viikon hedari. Pääosin Pinnaclella on kohteiden kertoimet laskeneet mutta Talor Gooch 1,854 Tony Finauta vastaan maistuu kovasti edelleen. Goochia kehuin jo aikaisemmin ja vastus Finau on vaeltanut nyt pitempäänkin varjojen mailla. Vuoden alku on ollut todella vaisu ja viime viikollakin mies jäi cuttiin. Tältä kentältä Finaulla on hyvin neutraali historia joten Goochin kuntoetu saa kylkeensä kenttäedun ja mies on mulle todella selvä suosikki tähän pariin.