Memorial

1.6.2022

Tässä viimeinen entry blogiin golf-petseistä ainakin joksikin aikaa. Olen päättänyt vetää ainakin kesän henkeä ja voipi olla mahdollista, että tuo venyy enempikin. Sanotaanko näin, että aika aikaa kutakin. Golf-petsit piti lopettaa jo viime syksynä 50v lahjana itselle, mutta edellinen kausi oli sen verta menestyksekäs että ei malttanut. Talvi uitiin sitten oikein kunnon tappioputkessa ja vaikka viimeiset puolentusinaa viikkoa oikein menestyksekkäitä onkin olleet (ml. viime entryn Justin Thomas PGA Championchipissä) niin päädyin tauolle itseni laittamaan kuitenkin. Nautitaan nyt kesästä mieluummin lasten kanssa, kun ne isän seurassa vielä viihtyvät…

Päätös kypsyi lopullisesti maanantaina lasten suunnistuskoulussa. Olin ollut onnekas golf-petseissä viime viikollakin, kun olin Scottie Scheffleriä lyönyt ja kuvittelin lunastuksen olevan ”saletissa” ennen sunnuntaita. No miehen peli sunnuntaina oli kaameaa ja viimeisellä neljällä reiällä mies oli noin suurinpiirtein häviämässä joka reiällä. Niin vain mies silti taiteili itsensä uusintaan ja pääsin ”kotiuttamaan” ennen jatkoreikiä käsittämättömällä 1,83 kertoimella Sam Burnsia vastaan. Ja niin mies hävisikin uusinnan toki Burnsin kaamealla ”munkkiputilla”. Mutta eniwei ”voitonhuuma” oli päällä peleistä. Mutta huumaa oli tarjolla vähän enempikin muualla. Reilu 20 vuotta itse aikanaan kilpasuunnistusta harrastaneen vein luonnollisesti lapsiani rasteille heti kun mahdollista. Espoon Suunnalla on erittäin hienosti toteutettu suunnistuskoulu lapsille ja siellä olemme kahden vanhemman lapsen voimin kevään mittaan viihdytty. Maanantaina oli sitten viimeinen kerta ennen kesätaukoa ja lapsille oli tarjolla pistesuunnistus niin, että sai mennä ihan itse haluamansa radan kartalla olleista 16 rastista. Oma 4-vuotias täräytti siihen heti, että hän kyllä haluaa kiertää kaikki rastit. Yritin selittää, että siitä tulee ihan väkisin vähintään neljän kilometrin lenkki ja se on aika paljon tuon ikäiselle. Ei auttanut. Poika halusi. Ja niin sitä sitten mentiin. Alkoihan tuo ”hieman” tyhjä jo lopussa olemaan mutta oma fiilis oli kyllä ihan tapissa, kun aina rastin nähdessään poika sai sähköiskun ja sinkosi rastille. Kun rata oli kierretty niin tytärkin löytyi (meni 6v ryhmässä erillään) ja ilmoitti isoon ääneen että oli ”kivointa ikinä”. Minä totesin, että nämä on nyt mun juttuja ja antaa petsailun olla (memorialin jälkeen kun on ihan omia lempikisojani)…

Sinällään on toki vähän sellainen olo, että voiko petsailun muka vain antaa olla. Rahapelaaminen alkoi itsellä 80-luvun alussa Vakiolla ja on jatkunut keskeytyksettä aina tänne asti. 90-luvulla pääpeliksi tuli Toto-pelit. Sillä saralla sai ekoja kertoja nauttia menestyksestäkin. Yhteen väliin tuli jopa kuuden peräkkäisen voittovuoden putki. Mitään tolkuttoman isoja voittoja en raveista kyllä ole saanut. Isoin lunastus on vain reilut 18.000 euroa. 2000-luvun pokeribuumissa löysin sen ravien ”oheispeliksi” ja siinä varmaan pelaajana olen ollut ”parhaimmillani” siinä mielessä, että ainakin buumin kovimpina vuosina itsensä elättäminen olisi onnistunut helposti. Pelasin jostain pölhöstä päähänpiintymästä johtuen vuosina 2006-2010 noin sillä taktiikalla, millä moni muu veti sitten 10v myöhemmin. Turnauspeleissä tuolla pärjäsikin mainiosti mutta käteisessä kyllä kuoppakin opin kaivamaan. Uraan mahtui tuolloin muutamakin oikein mojova voitto WCOOP, Sunday Brawl ja Partyn 300K quaranteed kärkenään. Joskus 2009-2010 vaihteessa tuli sitten golf kuvioihin ja noin 2013-2017 oli sellaista revittelyä ylöspäin, että ei mitään järkeä. Silloin varmaankin kuvitteli, että omat mallit olivat ihan ylivertaisia ja että ”kukaan ei mua biittaa”, mutta jälkikäteen on helpompi olla analyyttinen ja todeta että melkoinen osa tuostakin oli vain tuuria. Toki minun mallit siihen aikaan oli varmasti edellä markkinaa, ehkä paljonkin. Mutta kyllä rouva fortunan buusterit lopullisen tuloksen aikaan saivat. Tuon jälkeen markkina on hinannut itseään koko ajan likemmäs minun linjojani ja etu on kaventunut merkittävästi jos ei jopa kokonaan. Nyt kun katselin Memorialin kertoimia, niin joutui surukseen toteamaan, että markkina huomioi ”lempitekijääni” track biasia ilmeisesti jo suurin piirtein yhtä paljon kuin itsekin. Kyllä se taitaa olla hyvä aika tauolle ja hengenvedolle.

Mutta Memorial… On tosiaan lempikisojani ei vähiten hienon kisakentän Muirfield Villagen takia. Täältä on tullut petseillä kairattua ennenkin menestystä ja ”luotto kentän sopivuuteen” on kova. Toki siis tänä vuonna muuta ”aikaisemmin varmasti ylikertoiminen Muirfield spesialisti” oli markkinan toimesta vedetty jo turhan alas. Ja kun vielä todetaan, että viime vuodeksi kenttä oli rempattu ja pidennetty niin ”vanhojen meriittien” painoarvoa ei voi nyt ainakaan ihan 100% painottaa. Jos raffi pelaa tänä vuonna yhtä vaikeana kuin viime vuonna niin tarkkuuden merkitystä pitäisi painottaa arvioissa entistäkin enemmän.

Ensimmäinen oma pelikohteeni on Jon Rahm. Miehestä sai alkuun vähän jopa 13,0 kerrointa mutta pääosin olen joutunut tyytymään 12,5:een. Miehen pelin taso toki heiluu oudosti ja viimeksikin PGA Championchipissä pelasi kaksi hyvää ja kaksi huonoa kierrosta. En kuitenkin anna tuon häiritä, kun vastapainoksi Muirfieldistä on miehellä voitto toissakerralta. Scottie Scheffler on toki nykyään maailmanlistan ykkönen ja ollut hämmästyttävän kova koko alkuvuoden, mutta minun vahvuusluvuissani Rahm on edelleen planeetan kovin pelimies. Nyt Scheffler ei ole edes vastassa ja ”kakkosketju” on tasossa jo 0,3 lyöntiä tms. Rahmia perässä. Toki niissä voimaluvuissa markkinan kakkossuosikki Rory McIlroy on vielä enempi perässä. Roryn kakkossuosikin asemaa en taas(kaan) ymmärrä yhtään, varsinkin kun mies ei erityisemmin ole osoittanut Muirfieldissä viihtyvän.

Toinen pelikohteeni on vanha tuttu Patrick Cantlay (20). Huiman talven jälkeen miehen peli ei ole ollut ihan samassa kuosissa, vaikka toki Zurich Classicissa ykkösviulua soittikin. PGA Championchip oli sitten vastapainoksi miehen huonoin kisa vuosiin. Mutta perusluokka on kohdallaan, hyvistä esityksistä ei ole liikaa aikaa ja kenttä on sopinut mainiosti – siinä on hyvä perusta pelikohteelle. Muirfield tuntuu miehelle melko ”perfect match”:lta. Kuusi kertaa on täällä pelannut ja debyyttin T35 on huonoin. Sen jälkeen on kaksi voittoa, nelonen ja seiska. 24 rundia täällä mies on pelannut yli kolme lyöntiä PGA-tourin keskiarvoa paremmin ja suhteessa omaankin tasoon sellaiset 1,6 lyöntiä per kierros ”liian hyvin”. Minun arvioissani mies on kisan selkeä kakkossuosikki ja yrityksen arvoinen näillä kertoimilla.

Pienen yrityksen paikka on Matt Kuchar (85). Alkuun näytti, että tämä olisi oikein maistuva kohde kun 120 kauppa vähän kävi mutta nopeasti tuo alas tuli. Tulkinta on, että ihan alkumarkkinan tarjoajilla tuo track biasin huomioiminen on vielä hakusessa. Kuchilla sitä meinaan riittää. Miehen peli on muutenkin parantunut paljon ja voisi jossain taas olla tulossa. Playersiin asti tämä kynti todella syvällä mutta sen jälkeen tekeminen on ollut paljon normaalimpaa. Perusluokka tällä oli aikanaan jopa yli 1,5 lyöntiä keskiarvoa parempi ja vielä 2019 mies pelasi tuolla tasolla. 2020 oli sitten huono ja 2021 ihan katastrofi. Ikää alkaa miehellä toki olla, mutta kyllä sellainen 1,2-1,4 lyöntiä per kierros keskiarvoa parempi taso vielä ihan realistinen tällä on. Ei peli ihan tuollaista vielä ole vaikka parempi jakso numerollisesti jopa tuotakin vahvempi on. Vahvuus on tullut onnistuneesta lähipelistä ja pallon lyöminen on yhä vähän hakusessa. Mutta eniway en anna sen häiritä kuin kenttä sopii täydellisesti. Tilastoista löytyy 54 rundia täältä ja ne mies on pelannut 1,3 lyöntiä per kierros omaa tasoaan paremmin. Tuolla otoskoolla tulos on huima. Kerroin markkinassa on about sama kuin jollakin Jason Dayllä (joka on aina ollut Muirfieldissä liikaa pelattu kun asuu kentän lähellä), joka ei ole pelillisesti ollut yhtään edellä ja 44 rundin otoksella kenttä on korkeintaan neutraali. Ihan markkina ei vielä lajia tunnu läpi pelanneen…

Ja sitten long shot osastolle. Stewart Cink (410) on ihan pakko pelata. Miehen peli on osoittanut taas paranemisen merkkejä tai oikeastaan on ollut oikein hyvääkin esim. Wells Fargossa ja PGA Championchipissä. Vuoden tämä ehtikin olla aika hukassa edellisen kuumemman runinsa jälkeen. Siihen toki osuikin sitten mm. kaksi voittoa eli vaikka ikää alkaa olemaan niin mies osaa yhä voittaa. Ja sitten pääasiaan eli biasiin. 66 rundin otoksella (alkaa olemaan painoarvoa) 0,9 lyöntiä per kierros omaa tasoaan paremmin. Samaa tarinaa siis kun Cantlayllä, luokkaa on tarpeeksi, vire näyttää riittävältä ja oikein sopiva kenttä. 400-kerroin menee näillä spekseillä lahjaosastolle.

Ja loppuun maininta yhdestä miehestä ilman petsisuositusta. Collin Morikawa on kentällä pelannut kolmasti ja voittanut sekä ollut kakkonen noissa jo. 27 kerroin tuntuu houkuttavalta mutta päädyin lopulta jättämään väliin. Miehen peli on taas ollut sen verta off että ei uskalla. Tämä on kyllä vaikea herra. Nyt on menossa kolmas kausi sellaisena ”vain” 1,4 lyöntiä keskivertoveturia parempana mutta silti voittoja on jo kuusi kappaletta, joista kaksi majoreissa (sekä yksi WGC- ja ET-finaalin voitto). Kun miehen raudat lävähtävät kohdilleen ei planeetalta löydy parempaa lähestyjää. Ja kun ollaan voittotaistossa, tämä mies on pelkkää rautaa. Ja nyt vielä sopiva kenttä. Kaikki puoltaisi ja kun tästä oppirahoja tuli maksettua buukkilaidalta, niin nyt olisi paikka kairata takaisin. Mutta antaa olla ainakin vielä. Onhan tässä vuorokausi aikaa pyörtää tämä päätös…

Kaikille tänne asti lukeneille ja miehen golf-petsikirjoituksia muutenkin lukeneille kiitoksia yhteisestä taipaleesta. Meidän perällä keski-ikäistytään ja tämä homma jää nyt siis tauolle. Blogi voi toki tehdä comebackiä yhteiskunnallisten asioiden osalta – sillä saralla on ollut viimeiset vuodet hiljaisempaa…

Kiitoksia ja näkemiin