20.10.2019

Melkoista hiljaiseloa ollut kirjoittelun suhteen. Ensimmäisiä merkkejä turnausväsymyksestä on siis ilmassa. Tuosta rahapelipolitiikasta olisi voinut kirjoittaa matkalla jo monestikin, mutta ei vaan ole jaksanut. Ihan fiksuina pitämille ihmisillekin kun on koittanut valottaa asioiden perusteita perustellen mielipiteensä, niin lähinnä Veikkaus-kätyrin mainetta olen siitä niittänyt. Kiitoksia kannustuksesta ja tavoite on (lähes) saavutettu – meikäläinen on hiljentynyt. Huomisen MOT:n alla odotukset eivät ole korkealla. Ensi puraisu https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/10/20/mot-paljastaa-veikkaus-jakaa-miljoonia-ulkomaisille-peliyhtioille-poliisi-ei?utm_source=twitter-share&utm_medium=social ei lupaa liikoja. Jos on haluttu tehdä vain yksipuolinen juttu niin pitäkööt tunkkinsa. Veikkauksen toiminnassa on paljonkin epäkohtia joita saa ja pitää kritisoida sekä edunsaajien puolella kaapit jopa tuntuvat pursuavan luurankoja. Rahapelipolitiikka on Arkadianmäellä ihan hukassa ja on oikein, että vilkastakin keskustelua käydään. Mutta ei tuo nyt niinkään vaan ole, että kaikki Veikkaukseen liittyvä on suoraan saatanasta ja kaikkea mahdollista pitäisi kritisoida.

En ala laajemmin tuota linkittämääni uutista perkaamaan kun en koe sitä hyödylliseksi. Mutta tuosta viimeisestä kohdasta tuli sen verran kitkerä jälkimaku, että sitä joudun kommentoimaan. Kun Veikkaus haki nettiautomaattipelien suurimman voiton korotusta, niin kanavointiperustelu on mitä oikein peruste sille. EU-oikeuskin lähtee siitä, että vastuullinen monopolitoimija saa kehittää pelejä ja palveluita tarjotakseen riittävän kilpailukykyisen vaihtoehdon ja onnistuakseen kanavoimaan peliä luvalliselle toimijalle. Siinä ettei lupaa saatu, ei vain ole mitään järke. Rajoittaessaan isoimman digivoiton miljoonaan euroon valtio jättää Veikkauksen liian pitkälle takamatkalle suhteessa suomalaisia asiakkaita houkutteleviin kv-yhtiöihin. Nyt on aivan normaalia tilanne, jossa Veikkauksella ja kv-toimijoilla pelataan pitkälti samoja peliä (uutisen valossa toki Veikkauksen ei kuuluisi noita tarjota ollenkaan eli syntiä tehdään jo siinä). Erona peleissä on mm. se, että Veikkauksen kierroskohtainen panosmaksimi on pienempi, autoplay ominaisuutta ei ole käytössä ja pelaajalle on tarjolla Veikkauksen palvelussa pienempi jackpot kun kv-toimijan pelissä. Onko se ihme jos pelaaja valitsee kv-toimijan jos pelissä on muuten identtiset voitot mutta jackpotin kolahtaessa kohdalle kv-toimijalta voittaa moninkertaisesti enemmän? Ainakaan meidän perälle ei ole selvinyt miten tuo miljoonan päävoittoraja suojelee peliongelmaisia siinä vaiheessa kun hänet on melkein kädestä pitäen ohjattu kv-saitille (jossa pääsee painamaan autoplayllä isommilla panoksilla ja ilman pakollisia henkilökohtaisia rahansiirto- ja tappiorajoja) pelaamaan.

No joo, meni vähän pitkäksi väärästä aiheesta avautuminen. Kävelypäivitys ei ole mennyt pitkäksi. On ollut niin flunssaa (kiitos siitä että lapset aloittivat päiväkodin) kun jalkavaivaa (kiitos siitä että ikämittari raksuttaa ja kilsat täyttyy). 2084 kilsaan asti on nyt edetty ja tahtia pitäisi taas tiivistää.

Mutta sitten varsinaiseen aiheeseen eli nyt jo jatkuvasti tapetilla olevaan ilmastomuutokseen. Lähestyin asiaa kertaalleen jo tammikuussa (https://walkingtovegas.home.blog/2019/01/27/insinoorit-saavat-siivota-sotkunsa/) ja mitä silloin on tullut kirjoitettua, on pitkälti samassa kuosissa omassa päässä edelleen. Keskustelu aiheen ympärillä ei ole ainakaan järkevämmäksi ollut muuttumassa ja politikkojen kykyyn ratkaista ongelma järkevästi luotan edelleen yhtä paljon kun vanhaan Neuvostoliittoon. Ajattelin lähestyä aihetta seuraavaksi Sitran elämäntapatestin (https://elamantapatesti.sitra.fi/) kautta itseäni analysoiden. Eli tein testin jonka tulokset retostelen auki maailmalle…

Sitran testin ensimmäinen osa koskee asumista. Siinä tulos oli 2600 kiloa ja tuosta olisi toki puristamisen varaa vaikka kuinka. Omakotiasuminen on yleellisyyttä jne. plus talon lämmitystapa (suora sähkö) sekä sisälämpötila voisivat olla ympäristön kannalta parempia. Sisälämpöä olen yrittänytkin laskea, mutta kun vaimo sekä lapset ilmoittavat palelevansa niin äänin 3-1 pohjoista rotua oleva isäntäkin joutui termostaatteja 20 asteen yläpuolelle vääntämään.

Liikenteen puolelta testi antaa 1800 kiloa lisää syntejä. Tuo ei kyllä varmasti ole todellinen kulutus koska vaihtoehtona ei päässyt antamaan kulkupelini voimanlähteeksi Nesteen biodiseliä. Käsitykseni mukaan sen aiheuttama hiilidioksidikuorma on noin 10% tavallisen dieselin kuormasta. Kun junalla, bussilla (kuninkuusravien pysäköinnistä radalle kuljetusta ei lasketa) tai lentokoneella ei ole tullut tehtyä tänä vuonna vielä yhtään matkaa ja laivamatkoistakin luku jää yhteen (osuu toki Sitran testin 1-4 haarukkaan) niin kokonaiskuorman pitäisi olla lähempänä 200 kiloa. Tuosta liikkumisen aiheuttamasta hiilidioksidikuormasta pitää vielä sanoa, että ihan ei ole minulle auennut miten autojen sähköistymien olisi must hiilineutraalin yhteiskunnan näkökulmasta. Kuten tammikuussa jo kirjoittelin voi puhtaammat polttomoottorit ratkoa ongelmat tulevaisuudessa. Tulevaisuuden co2-kuormia ei voi laskea nykyteknologian päästöjen mukaisesti. Jos nykyisen kokoinen autokanta käyttäisi kokonaisuudessaan 90% pienempipäästöistä teknologiaa ja polttoainetta, putoisi liikenteen aiheuttaman hiilidioksidikuorma juuri tuon verran (olettaen että ajamisen määrä ei kasvaisi). Nollaan päästöjä ei tarvitse saada vaan riittävän alahiselle tasolle.

Ruokapuolelta Sitran testi on kovin epämääräisen oloinen. Tuon mukaan oma kuorma on 1600 kilon luokkaa mutta olisin itse taipuvainen uskomaan jopa isompaan lukuun. Lihaa, maitoa ja kahvia kuluu kuitenkin jonkin verran. Ja tuskin ne etelän mailta roudatut hedelmätkään tänne asti päästöttömästi lentävät. Mutta joka tapauksessa tuntuu kovin ihmeelliseltä se, että ruuan päästöt on jotenkin nousseet viimeaikaisen keskustelun kärkisynniksi. Ihmisenhän on pakko syödä jotain joka tapauksessa. Jotenkin kornilta tuntuu vihreiden kärkipolitiikkojen marmatus lihansyönnin päästöistä kun itse samaan aikaan lentelevät loma- ja seminaarimatkoilla ympäriinsä. Tuo lentämisen päästöjen kompensointiin vetoaminen on ihan kun menneiden aikojen anekauppa. Ja jos se tehoaa lentämiseen niin miksi ei lihansyöntiin? Laskin perjantaina twitteriin sen, että kaksi kertaa viikossa reilu 200 grammaa nautaa syömällä saa vuodessa aikaan saman hiilikuorman kun lentämällä kertaalleen Pariisiin ja takaisin. Ja tuon reissun ”kompensaatio” maksaa 3,70 euroa. Minun lihansyöntini on siis kompensoitavissa muutamalla kolikolla vuodessa. Onneksi selvisi tämäkin niin voi jatkossa syöpötellä lihansa paremmalla omallatunnolla.

Viimeisimpänä Sitran testi mittaa tuota kulutuspuolta ja kuten kaikki miehen vähänkään paremmin tuntevat tietävät, shoppailu ei ole lajini. Vielä kun tuo törpöttely ja ravireissailu harrastukset on perheen perustamisen myötä jäänyt käytännössä täysin, olen tällä saralla melkoinen pyhäkoulupoika. Sitran testi sai tähää syntejä vain 700 kilon verran ja oikeasti voisi olla jopa vähemmän.

Näin saatiin aikaan Sitran testin perusteella 6700 kilon hiilijanjälki vuodessa. Tosiasiassa se on tuon liikenne-kohdan perusteella lähellä 5000 kiloa. Siitä asuminen haukkaa leijonanosan. Nykyiselle tontille maalämmön rakentaminen ei ole mahdollista joten aurinkopaneelit ovat ainoa selvästi hiilikuormaa pienentävä mahdollisuus kun tuo 3-1 hävitty huushollin kylmempänä pitämisen tiekin on loppuun kuljettu. Jos vihreät eivät olisi yli 40 vuotta jääräpäisesti vastustaneet ydinvoimaa niin tämä asumisenkin ongelma olisi poissa. Nyt onneksi tuolta vasemmaltakin laidalta on alkanut löytyä järjen ääntä ja uusien ydinvoimaratkaisujen toteuttaminen Suomessa voi mahdollistua lähivuosina. Hiilivapaan sähkön saavuttua koen, että oma hiilijalanjälki olisi helposti puristettavissa jonnekin 3500 kilon tienoille vuodessa. Tuota voinee jo pitää ihan siedettävänä tuloksena miehelle joka asuu kylmässä ja pimeässä pohjolassa.

Mutta globaalia ongelmaa ei tietystikään ratkaista kiinteistöni alueella eikä myöskään juurikaan Suomessa vihreiden politiikkojen väitteistä ja toiveista huolimatta. Globaalisti ongelma ratkaistaan vähäpäästöisempiä (ja päästövapaita) tekniikoita ja polttoaineita kehittämällä sekä kasvattamalla globaalia hiilinielua joko metsillä tai sitä tukien tekniikoilla, joissa hiilidioksidia poistetaan ilmasta koneilla. Tällaiset tekniset ratkaisut ovat joka tapauksessa ihan oven takana.

Vastuullisilta politiikoilta toivoisin (turhaan) nyt malttia. Ratkaisut ovat täällä ihan kohta ja tyhmintä mitä nyt tehdään, on lasten ja nuorten pelottelu asumiskelvottomaksi muuttuvasta maapallosta. Näinhän ei tule käymään. Ihminen ja ihmiskunta ovat tyhmiä, mutta eivät onneksi niin tyhmiä että antaisivat tuon tapahtua. Lapsien ja nuorten tulisi voida elää ja nauttia elämästään ja kasvustaan ilman pelkoa ja pelottelua. Riittävän vanhaksi (en tunne ihmisen henkisen kehityksen nopeutta niin, että voisin sanoa mikä on riittävän vanha) kasvaneille nuorille asian ja oman kulutuskäyttäytymisen tiedostamisen opettaminen on toki perusteltua. Minulta ei vaan tällä hetkellä heru sympatioita vanhemmille, jotka ovat saaneet 8-10 vuotiaat lapsensa huutamaan pelkoa maapallon tuhoutumisesta. Ja tuo tuntuu tietyissä piireissä olevan jopa meriitti…

23.9.2019

Palataan ainakin sivuosuman merkeissä vielä rahapelikysymyksiin, mutta ennen sitä pieni päivitys kävelyn etenemisestä. 1931 kilometriä on takana, joka tarkoittaa sitä, että Volga on ylitetty. ”Sijainti” on tällä hetkellä vielä Kazanin kaupungissa mutta ihan kohta alkaa matka kohti tyhjyyttä. Seuraava tutumman oloinen paikannimi on Ufa, jonne on matkaa tästä reilu 500 kilometriä.

Mutta tuohon sivuosumaan… Twitterissä on viimeisinä kuukausina kuohuneet melkoiset rahapelikeskustelut, josta fiksut ovat osanneet pysyä erossa mutta minä en. Sen verta itsesuojeluvaistoa olen koittanut säilyttää, että ihan fiilispohjalta en ole alkanut asioita kommentoimaan. Yleensä olen yrittänyt lähinnä korjata niitä kaikkein selkeimpiä virheinformaatiolta vaikuttaneita asioita. Saatu palaute isolta osin vaikuttaa sellaiselta, että ei nuokaan ihan selkeimpiä mahdollisia ole sitten kuitenkaan olleet.

Ennen kuin menen lähemmin viimeisimpään caseen niin otetaan hiukan yleiskuvaa siitä, mikä noiden keskusteluiden henki pakkaa (omasta näkökulmastani) olemaan. Matkan varrella on tullut niin seisottua oman työnantajani Veikkauksen takana kuin osin vedettyä lievää enemmän virallisesta linjasta poikkeavaa kantaa. Selvää lienee se, että vielä seitinohuesti järjissäni olevana en julkisesti ota työnantajaani kohtaan kuitenkaan mitään ylikriittistä linjaa. Eikä se puoli keskusteluissa kyllä tukea olekaan kaivannut – voimaa tuohon on löytynyt ilman minun panostanikin ihan mainiosti.

Se mikä tuntuu väärältä on, että kun olen ottanut virallisen doktriinin vastaisesti kantaa esimerkiksi lisenssijärjestelmään siirtymisen puolesta, on sitä tervehditty ilolla ja omaa ajattelua sekä uskallusta on vuolaasti kehuttu. Kun sitten ihan samalla ajattelulla on ollut pakko korjata isoimpiin myllytyksiin eksyneitä asiavirheistä, vedetään kovin helposti esiin ”Veikkaus-kortti” tyyliin ”tuo nyt on sitä tavallista Veikkaus-vääristelyä”. Minun pitää tässä kohtaa sanoa se, että niin somessa, kun blogissa esittämäni ”Anttilan faktat ja mielipiteet” ovat 100%:sti sellaisia, joihin itse uskon. Syöttöpisteitä ei niistä tarvitse muille jaella. Muistetaan silti, että moni asia rahapelaamisen ympärillä on toki sävyltään harmaata. Musta tai valkoinen lopputuloksena jostain asiasta on lähes aina kärjistetty sellainen.

Toinen itseä vaivaamaan jäänyt asia keskusteluissa on lyhyiden viestin heikkous sekä pitkäksi muuttuvien ketjujen dynamiikka. Lyhyeen viestiin on ainakin tällaisen pitkäsanaisen kaverin vaikea saada ajatustaan kirkkaana ilmaistua. Kädettömyyttä se toki on ja nuorempana tein jopa töitä oman viestintäni terävöittämiseksi. Nyt kun somessa pääasiassa heiluu puhelimella kaiken maailman pienissä väleissä, tulee kommentointi enempi ”lonkalta” ja kovin epäselviäkin laukauksia välillä tuntuu pyssystä irtoavan. Huonoimmat ovat sellaisia, joita joutuu useamman kerran itsekin tavaamaan ennen kuin ajatus aukeaa, jos muutamaa päivää myöhemmin joutuu asiaan palaamaan.

Tuollaisia ajatuksia kun ketjuuntuu ja tarinat haarautuvat välillä oikeinkin monipolkuisiksi, syntyy kuitenkin niitä ehkä kaikkein turhauttavimpia tilanteita. Eli kun pitkän ketjun lopulla mukaan liittyy uusia keskustelijoita, palataan keskustelussa usein joko matkan varrelle tai ihan alkupisteeseen. Tajusin yhdessä ketjussa perustelevani samaa asiaa jo kolmatta kertaa ja ymmärsin, että minun aikani siitä aiheesta oli lopussa. Viimeiselle keskustelijalle syntyy siitä helposti kuva, että toinen on ylimielinen moukka kun ei vastaa (kuva ei tietysti ihan täysin väärä välttämättä kuitenkaan ole).

Sitten siihen konkreettisempaan asiaan, josta meinasin hiukan kirjoittaa (tiedän jo tässä vaiheessa, että tästä tulee pitkä tarina). Viime viikonloppuna käytiin taas vilkasta keskustelua Twitterissä. Tällä kertaa aiheena oli ulkomaille suuntautuvan pelaamisen määrä Suomessa. Veikkaus on käyttänyt sen suuruudesta julkisesti arviota noin 300 miljoonaa euroa vuodessa (pelaajien tappiot). Tämä arvio on perustunut kansainvälisen konsulttiyhtiön H2 Gambling Capitalin lukuihin.

H2:n arvioiden käyttämiseen ”virallisena totuutena” on toki saatu jo vääntää aiemminkin. Kysymys on luonnollisesti siitä, että miten luotettavia nuo arviot oikeasti ovat. Vuosien varrella olen kuullut perusteltuja esityksiä sekä siitä, että H2 yliarvioi ulkomaisten peliyhtiöiden katteet kuin myös siitä, että se aliarvioisi ne. ”Virallinen totuus” oli aiemmin se, että todellisuus olisi vähän H2:n arvioita pienempi, mutta muut ulkoiset perusteet ovat siirtäneet ”virallisen totuuden” nykyisin ihan H2:n linjoille. Asiaa on mahdotonta kovinkaan tarkasti tietää ja itse arvioisin, että H2:n luvut ovat suht luotettavia mutta edelleen vain suuntaa antavia ja kuitenkin parhaita mitä vaan rahalla saa. Ja omilla tutkimuksilla tuskin enää millään pääsee luotettavampiin tuloksiin (toki jos olisi viranomainen ja käytössä olisi esimerkiksi tietopyynnöt rahalaitoksille niin homma helpottuisi merkittävästi – julkisista lähteistä sellaista tietoa jolla oikeaan tulokseen pääsisi ei ole tarjolla). Joissakin yhteyksissä esitetyt arviot siitä, että H2 tekisi arvioita Veikkauksen toiveiden mukaisesti, ovat täysin naurettavia. Yhtiön myymä ”peruspaketti” maksaa 5500 puntaa vuodessa ja sitä käytetään yhtiön omien sivujen (https://h2gc.com/about) mukaan tuhannessa eri organisaatiossa maailmanlaajuisesti. Suomessakin Veikkauksen lisäksi noita selaillaan viranomaisten piirissä.

Tuossa viikonlopun keskustelussa epäiltiin siis sitä, että olisiko mahdollista se, että ulkomaille pelatun pelikatteen koko olisikin vain murto-osa esitetystä 300 miljoonasta. Epäily oli, että oikea luku voisi olla vain noin kymmenesosa tuosta ”virallisesta totuudesta”. Lähteenä epäilylle on käytetty Tilastokeskuksen palveluiden ulkomaankaupan tilastoja. Toki kaikki osapuolet ovat ilmeisesti jääneet epävarmoiksi siitä, mitä noista tilastoista oikeasti voi päätellä. Väitteen esittäjä on luvannut konsultoida asiaa tilastokeskukselta tulevalla viikolla, mutta toivon, että jos/kun selvyys epäilyn virheellisyydestä tulee, ei alkuperäistä kuitenkaan löydettäisi tulevina viikkoina faktana jonkun uuden ketjun alkuna. Näin on valitettavasti käynyt matkan varrella useinkin ja ihan luonnollisista syistä.

Lupasin Twitter-ketjuun, että perustelen blogiini, miksi pidän tuota 300 miljoonaa uskottavana ja 30 miljoonan skenaariota mahdottomana. Tässä vaiheessa toki sellainen täsmennys kaikille, että PAF:n osuus ei tuon ketjussa olleen 30 miljoonan laskennassa olisi ulkomaille suuntautuvaa pelaamista, kun taas virallisen mantran mukaan näin on (PAF:n noin 70 miljoonan kate Suomesta sisältyy siis tuohon 300 miljoonaan). Mutta edelleen jos PAF:n osuus siivotaan pois, niin jäljelle jäävä noin 230 vs 30 miljoonaa pitäisi minun siis nyt jotenkin perustella. Ja koska pelkästään H2:n lukuihin ei saa viitata (vaikka edellä perustelinkin osin miksi itse noihin olen halukas uskomaan), pitää keksiä jotain sen lisäksi. Perusteleminen ilman varmaa tietoa on hullun hommaa – sopii siis hyvin minulle.

Jos faktaa olisi arviointiin runsain mitoin tarjolla, ei H2:lle tarvitsisi maksaa parhaan estimaatin antamisesta. Mutta faktaa on vain vähän ja sekin epätarkkaa. Rahapelaamiseen keskittyneet pörssiyhtiöt julkaisevat vuosiraporteissaan jotain suuntaa antavia lukuja pelivolyymeistä, mutta niiden ongelma on raportointitapa. Noiden yhtiöiden vuosiraporteissa pääsääntöisesti pohjoismaat lasketaan yhteen yhdeksi ”Nordics”-alueeksi. 2018 Betsson raportoi tuon katteeksi 250 miljoonaa euroa sekä Kindred 125 miljoonaa euroa. Suomen osuutta tuosta voi vain arvailla, mutta mitään syytä olettaa, etteikö noilla olisi hallussa ”fare share” myös Suomen markkinasta, ei ole. Tanskan lisenssimarkkinan luvut ei noilla kovin hyvät ole olleet ja Ruotsin luvuista saa osviittaa tämän vuoden verottajan ennakkotiedoista (Ruotsissahan siirryttiin täksi vuodeksi lisenssimarkkinaan ja tarkat luvut selviävät ensimmäistä kertaa). Ihan maltilliset on luvut sielläkin. Norjassa pelaamista on rajoitettu blokerauksin vaikkakin niiden toiminta ennen tämän vuoden kiristyksiä on ollut heikohkoa. Kun kaikki tämä huomioidaan pitäisin oletusarvona sitä, että noille kahdelle pelataan Suomesta käsin väkisin yhteensä vähintään 50 miljoonaa euroa katetta vuodessa. Muussa tapauksessa noiden panokset Suomeen suhteessa tuloksiin olisi melkolailla heikot (sekä käsitys ko. yhtiöiden brändien suosiosta Suomessa ihan metsässä).

Toistakautta suuntaa voi hakea esimerkisi siitä, kun Suomalaisten omistajien Maltalle sijoittunut iGame Holding plc myytiin vuonna 2015 59 miljoonalla eurolla (https://www.kauppalehti.fi/uutiset/unibet-ostaa-suomalaistahtien-pelifirman/6cb94103-57a6-340f-b2e2-4f876e371c25). Kyseessä oli suhteellisen pieni toimija, joka oli menestynyt erityisen hyvin nimenomaan Suomen markkinassa (esimerkiksi kolikkopelit.com, casinohuone.com jne.). Jos uutisen mukaisesti kuuden kuukauden aikana noiden bruttotulo oli ollut 13,7 miljoonaa, niin voi olettaa vuoden summan 26 miljoonaa euroon. Suomen osuutta tuosta on mahdoton tarkkaan sanoa, mutta muotoilen asian niin, että kovasti yllätyn jos tuo alle 15 miljoonan euron alle olisi jäänyt. Koska kyseessä on pitkälti uskon asia, ei tuohon kannata liikaa jumiin jäädä. Mutta se kertoo kokoluokan. Kyseessä ei ollut kv-toimijoiden isoimmasta yrittäjästä Suomen markkinassa eikä se tarjonnut kilpailukykyistä urheiluvedonlyöntituotetta vaan lähinnä kasinopelejä. (tässä vaiheessa huomiona se, että ostaja oli tuolloin Unibet, joka on nykyään osa Kindred groupia ja tuo edellisen kappaleen 50+M pitää siis nykyään sisällään tämän osuuden).

Kun kuitenkin huomioidaan runsas (= satoja ihan suomen kielelläkin) kasinopelien tarjoajien määrä netissä sekä isoimpien toimijoiden (isoin PAF) tuota 15 miljoonaa isommat suorat katteet, ei liene mitään epäilystä siitä, että pelkkien kasinopelien offshore-kate pitää olla vähintään 100 miljoonaa euroa vuodessa, luultavasti selvästi enemmän. Tähän kun lisätään mukaan urheiluvedonlyönti ja muut rahapelituotteet, niin tuo luku jopa kaksinkertaistuu.

Viimeisin ”todiste” johon vetoan, on henkilökohtaiset kontaktini. Työn puolesta on ollut käytössä muutakin ei julkista tietoa kun H2:n arviot. Toisaalta tunnen muutamia pitkäänkin kv-rahapeliyhtiöissä työskennelleitä ihmisiä ja heidän kanssa käymien epävirallisten keskusteluiden henki on mieluummin ollut se, että nämä ihmiset pääsääntöisesti pitävät H2:n arvioita alimitoitettuina. Luonnollisesti ymmärrän, että tämä jos mikä on mutu-tarkastelua, mutta kun nuo ihmiset tietävät oman yhtiönsä katteen määrää Suomesta ja ymmärtävät helposti koko offshore rahapelaamisen dynamiikan, ei noita arvioita voi täysin huomioimattakaan jättää.

Johtopäätöksenä tästä aiheen ympärillä pyörimisestä sanoisin, että vaikka missään nimessä siis en väitä, että 300 miljoonaa on juuri oikea luku, niin aito Suomesta ulkomaille (sisältäen siis PAF) pelattu kate ei voi missään olosuhteissa olla alle 200 (tekisi mieli sanoa 250) miljoonaa euroa vuodessa. Ja jos minun mielipidettä kysytään, niin arvioisin mieluummin yli kuin alle 300 miljoonaa.

11.9.2019

Otsikko oli SMP:n teemana eduskuntavaaleissa allerkirjoittaneen syntymävuotta edeltävänä vuotena. Eli sangen tuore teema siis. Puhaltelen siihen nyt hiukan henkeä kurkistaessani pohjoismaisen hevosurheilijan rooliin nykyaikaisena talonpoikana. Päivän itselle merkityksellisin uutinen on tullut Norjasta (https://www.travronden.se/nyheter/sport/norsk-rikstoto-kan-tappa-900-miljoner-katastrof-152192) ja lyhyesti referoituna menee niin, että jos luoja (=lainsäätäjä) suo, niin Norsk Rikstoton tulee ottaa käyttöön 20000 kruunun (2000 euron) tappioraja kuukaudessa per asiakas ensi vuoden alusta alkaen. Uutisessa maalataan jopa 900 miljoonan kruunun tappioita Norjan raviurheilulle. Jo näin niin kenelläkään ei ole kivaa Bjerken tallinmäellä…

Tuota tappiorajaa perustellaan vastuullisuudella. Täältä heitetään syvä vastalause tuon teeman ympärille. En tokikaan tiedä Norjan tilannnetta, mutta kun sekä Suomessa että Ruotsissa tilastot osoittavat totopelit enää tuskin ollenkaan rahapelihaittoja aiheuttaviksi peleiksi, niin vaikealta tuntuisi uskoa Norjan tilanteen kovasti tuosta poikkeavan. Jotain muuta tuossa on pakko olla takana. Joko joku haluaa ajaa Norjan raviurheilun tarkoituksella merkittävästi nykyistä pienemmäksi tai sitten vaan tavoitteena on tehdä ”Suomet” eli yhdistää peliyhtiöt ”vahvemmaksi voimaksi monopolijärjestelmän tueksi”. Koska ensimmäinen kuullostaa salaliittoteorialta ja toinen normaalilta politiikkojen hönöajattelulta niin olen taipuvainen uskomaan jälkimmäiseen.

Vastuullisuus rahapelaamisessa on kovin monisäikeinen juttu kuten Suomessa olemme saaneet eri kulmita viime aikoina runsaasti lukea. Toimenpide, joka tehdään vastuullisuuden nimissä mutta ei paranna peliongelmaisten asemaa, ei ole vastuullinen. Esimerkki tällaisesta on Veikkauksella käytössä oleva rahansiirtojen yöesto. Rahaa ei pysty siirtämään pelitilille klo 24 jälkeen. Jos peliongelmaiselta loppuu rahat pelitililtä puolenyön jälkeen, ei pelaaminen yleensä koskaan kuitenkaan lopu tuohon (jos vain pankkitilillä tai luottokortilla on ammuksia jäljellä). Unille mennään vähän myöhemmin kun ensin on pelattu jonkun kv-toimijan nettikasinolla. Käytännössä tuolla yösiirtojen estolla on joudutettu peliongelmaisten polkua kv-toimijoiden asiakkaiksi. Onko ollut kannattavaa?

Palataan kuitenkin Norjaan ja Rikstoton ongelmaan. Totopeleille ominaista on pelin pariin eksyneet puoli- tai jopa täysammattipelaajat. Hevosten ja ohjastajien tunteminen, edellisten kisojen tarkka analysointi ja tulevan lähdön juoksunkulkujen arviointi mahdollistavat ”pitkässä juoksussa” voitollisen rahapelaamisen. Mutta jos tuohon mennä mätkästään päälle 2000 euron kuukausittainen tappioraja, niin kaiken ammattimaisen rahapelaamisen raveihin voi unohtaa.

Avaan tilannetta ammattipelaajan näkökulmasta pikkaisen. Tuo 2000 euroa on ihan järkevä panos sopivaan paikkaan yksittäiselle vedolle. Jossain monimutkaisemmassa kombinaatiopelissä missä vielä sattuu olemaan lisärahaa jaossa (esim. 75-Jackpot) panostettavat summat voivat olla kymmeniä tuhansia euroja. No jos kuun eka peli olisi tuo 2000 euroa ja se sattuisi menemään ohi niinkuin luonnollisesti usein käy, niin rajan kanssa kuukauden pelit olisivat sitten siinä. Käytettävä panoskoko pitäisi tuossa tiputtaa niin olemattomalle tasolle, ettei järkevä pelaaminen enää olisi mahdollista. Ammattipelaajan tuotto-odotus peruspelimuodoissa on muutaman prosentin luokkaa panoksesta. Vuositulos on tuo muutama prosentti läpipyöräytetystä liikevaihdosta. Palautuprosentin hinaaminen yhtään ylöspäin on äärimmäisen vaikeaa. Jos liikevaihto rajataan ”vastuullisuussyistä” olemattomaksi menee koko ansaintalogiikka rikki.

Eli pelaajat ja raviurheilu häviää mutta voittaako joku? Ei voi vielä tietää kun ei tiedä mitä tulee tapahtumaan, mutta toki noista rahoista on kiinnostunut monikin taho. Norjan omien ravien pooleihin niiden saaminen tulisi olemaan äärimmäisen vaikeaa. Käytännössä se vaatisi bulvaaneita jotka jakavat omia 2000 euron limittejään muiden käyttöön. Jos haluaisin 50K limitin tarvitsisin 25 ihmisen limitit… Ei helppoa eikä ainakaan läpinäkyvää. Kuullostaa ihan lainsäädännöltä joka pakottaa ihmiset joko koonaan laittomiin tai ainakin kyseenalaisiin ratkaisuihin. Onkos sellainen hyvä laki ollenkaan?

Norjasta muiden maihin pooleihin pelaaminen sen sijaan voisi jatkua ainakin osin normaalimmin, mutta jotain muuta kuin Rikstoton kautta. Suomessa toimi aikanaa Suomen Ravipalvelu niminen pulju, joka välitti pelejä Ruotsin raveihin. Kun 2004 Fintoto aloitti Ruotsin kohteiden tarjoamisen ei tuollaiselle ollut enää tarvetta ja bisnes katosi. Vastaava konsepti voi syntyä Norjaan. Joka tapauksessa rahaa ainakin Ruotsin ravien poolehin Norjasta virtaa jatkossakin. Kyllä raha reittinsä löytää. Villeimmät skenaariot voisivat olla joku ATG:n omistama peliyhtiö Maltalla, joka ottaisi vastaan Norjasta asiakkaita. Ja ilman pelirajoja tietysti. Perverssiksi tämä muuttuisi jos norski pelaisi ATG:n omistaman Maltalaisen peliyhtiön kautta yhteispooliin Norjan raveja…

Norjan kannalta pahimmillaan tuossa voi käydä niin, että hevospelaamisen määrä pysyy lähellä aikaisempaa, mutta Rikstoton tuotto ja Norjan omien ravien poolikoot romahtavat. Tätä on varmasti Norjassakin mietitty. Voisin epäillä, että Oslon kattojen alla uskotaan lupaavia tuloksia antaneen blokeerausten tiukennusten autuaaksi tekevään voimaan. Mutta mihin asti se riittää? Kommenttien valossa toimivuutta on tuonut nimenomaan rahaliikenteen hidastuminen. Asiakaskokemus on huono jos kotiutuksen saaminen on kestänyt jopa kaksi viikkoa. Puoli- tai täysammattilaisille tuo ei ole kovinkaan merkittävä ongelma. Pelitilillä makuutetaan rahaa ”työkalupakkina” joka tapauksessa ja kotiutuksen nopeus ei ole ratkaisevaa. Paljon tärkeämpää on päästä pelaamaan niihin pooleihin missä on etua saavutettavissa.

Jos asiaa katsoo vielä tovin Norjan valtion puolelta on täysin mahdollista, että tehtävällä ratkaisulla onnistutaan vahingossa katkaisemaan monopolijärjestelmän kanavointikyvyn paraneminen, joka on juuri saatu aikaan blokeerauksilla. Voi siis hyvinkin käydä niin, että ns. menee lapsi pesuveden mukana. Virallisen päätavoitteen mukaista tulosta ei ainakaan ole tulossa. Peliongelmaisia ei tällaisella ratkaisulla ainakaan auteta käytännössä yhtään.

Raviurheilun näkökulmasta tilanne ei näytä pohjoismaissa ollenkaan lupaavalta. Tai siis vielä näyttää kun Ruotsissa ATG tekee tulosta verohelpotuksen ansiosta ja Suomessa palkinnot ovat kohdillaan peliyhtiöiden yhdistämisen tuoman lisärahan voimalla. Mutta tulevaisuus näyttää joltain muulta. Suomen tilannetta olen käsitellyt monasti aikaisemminkin ja vaikea on uskoa palkintotasojen säilymiseen huipussaan vuotta tai kahta pitemmälle. Norja sukeltaa ensi vuonna jos nyt uhkaava uudistus toteutetaan. Tanskassa ei valoa näy tunnelinpäässä. Ruotsi voi vielä muutaman vuoden kestää, mutta sielläkin uhkana on totopoolien merkittävä pieneneminen. Jos ATG pääsee iskemään kiinni Norjan ”uudistuksen” takia esim. visioimani Maltalaisen yhtiön kautta vuonomaan isoimpiin hevospelaajiin, voi se pärjätä hyvin selvästi pitempäänkin. Mutta worst case skenaariona on Norjasta Ruotsin pooleihin tulevan rahamäärään merkittävä pienentyinen. Jo muutenkin pienemmiksi käyvissä pooleissa tuo voi olla laskua merkittävästi nopeuttava prosessi ja siinä on vaarana koko lajin mielenkiinnon katoaminen vedonlyönnin kohteena. Vain riittävät poolikoot takaavat pelikiinnostuksen säilymisen tulevinakin vuosina.

Iltarukouksessa toivotaan järjen vielä voittavan Norjassa. Ennusmerkit eivät ole hyvät, mutta uskoisin koko raviurheilun lobbauskoneiston olevan valjastettu ehdotuksen torpedointiin. Ja loppukaneettina todettakoon, että Norsk Tippingillä tällainen raja on jo olemassa – ei siinäkään ole mitään järkeä. Kasino- ja automaattipelien kohdalla maksimitappiorajan on helppo hyväksyä, mutta taitopelien ollessa kyseessä noilla rajoitetaan järkevän pelaamisen mahdollisuutta. Ja pakotetaan asiakkaat etsimään pelipaikkoja kv-toimijoiden palveluiden kautta. Ei mitään järkeä….

5.9.2019

Kilsaa vaille 1800 kilsaa kasassa eli 128 kilometriä vielä ja ”ollaan Kazanissa”. Ei tämän pitänyt mitään paraatimarssia Uralille ollakaan, mutta odotettua hitaammin matka etenee. Ihan kymmenen vuoden urakalta alkaa näyttää…

Mutta jätetään virtuaalikävelyt nyt rauhaan ja mennään päivän epistolaan. Ei ehkä niin yllättävästi ministeri Paateron sekä Veikkauksen puheenjohtajan tiedotustilaisuus antaa aiheen kirjoitukselle. Siitä, miten tilanne kotimaan näkökulmasta elää omasta mielestäni huonoon suuntaan (en usko että peliongelmien määrä merkittävästi vähenee mutta Veikkauksen kyky kanavoida pelaamista heikkenee pahasti), en ajatellut kuitenkaan kirjoittaa. Kesäkuinen kirjoitukseni (https://walkingtovegas.home.blog/2019/06/27/le-domaine-des-dieux/) vastaa ajatuksiani edelleen mainiosti. Loppukaneettia muotoilisin tällä hetkellä jo merkittävästi tuolloista voimakkaammaksi. Tälläkin kertaa ajattelin ottaa oman kirjoitukseni kulmaksi (taas kerran) rakkaan raviurheilun – ei vähiten Ravinetin uutisen innoittamana (https://www.ravinetti.fi/uutisarkisto/pelikoneiden-vahentaminen-uhkaa-suoraan-ravien-palkintoja/)

JP on jutussa ihan kohtuu selkeästi kuvannut huolestuttavaa tilannetta. Meidän perällä Hippoksen toimitusjohtajan kommentti asiasta saa kuitenkin karvat pystyyn: ”Palkinnot ja kasvattajapalkkiot ovat käytännössä raviurheilun ainoita joustavia elementtejä, muut kulut ovat jokseenkin kiinteitä.” Jos tämä on todellakin Hippoksen linja, niin ensi kesänä syntymässä oleva kimppavarsamme lienee yli 20 vuotisen hevosenomistajaurani viimeinen kilpahevonen (ainakin Suomessa). Jos sillä nyt viivalle ylipäätään päästään.Neljä viimeisintä kimppavarsaa kaikki ovat starttaamattomina hajonneita.

Tilanne on mielestäni melko varmasti nyt se, että Veikkauksen tuotoista saatavat valtionavustukset tulevat pienenemään nopeasti. Kuinka paljon ja kuinka nopeasti – sitä ei osaa kukaan varmasti sanoa. Itse olen yllättyneempi jos 2022 Veikkauksen tuotot olisivat vielä 900 miljoona kuin jos ne ovat 700 miljoonaa. 800 voisi olla ehkä se sivistynein arvaus. Jokainen puuttuva 100 miljoonaa tuloksesta tarkoittaa 4 miljoonaa euroa vähemmän raviurheilulle. Viittaamani uutisen lopussa kerrottu työ, jolla pyritään saada tukien pienentymistä kompensoitua valtion muista rahoista, lienee vielä epätoivoisempaa kun Veikkauksen yritys roikkua kiinni miljardin tuloutuksesta edunsaajille. Valtion rahaa löytyy varmasti osalle edunsaajia (esim. kirjastot), mutta jotenkin kaukaa haetulta tuntuu ajatus, että raviurheilu katsottaisiin yhteiskunnalle niin tärkeäksi, että sille sovitun 4% osuuden Veikkaustuotoista ulkopuolelta yhteistä rahaa alalle löytyisi.

Eli raviurheilun saama valtionavustus tullee lähes kerran kerrasta laskemaan ja merkittävästi. Kuten olen kirjoituksissani aikaisemminkin esiin tuonut, ei tilanne silti ole ihan toivoton. Mikään eikä kukaan kiellä raviurheilun tekemästä omaa työtä sen eteen, että muutakin kun pelituotoista maksettavaa rahaa allalle kerättäisiin. Tuo työ olisi pitänyt jo aloittaa melkoisesti isommalla rytinällä kun on nähty, mutta parempi myöhään kun ei silloinkaan (= vielä saattaa ehtiä).

Ja sitten niihin Vesan viittaamiin joustoihin – on niitä mahdollista saada muualtakin kuin palkinnoista ja kasvattajarahoista. En tajua miten keskustelu raviratojen ja ravipäivien määrästä vaiennetaan kerta toisensa jälkeen. Noiden kahden lukumäärää kun lasketaan merkittävästi, säästyy yhteistä rahaa palkinnoille melkoisesti. Ja jos ravipäivien sekä ajettavien lähtöjen määrä laskee merkittävästi, niin pienemmästäkin kokonaiskakusta yhteen lähtöön riittäisi jopa nykyistä paremmat palkinnot. Vielä kun edellisen kappaleen viittaus ”kokonaan uuden rahan” hommaamisesta alalle johtaisi onnistuneeseen lopputulokseen, niin ei se tulevaisuus enää kovin ankealta vaikuttaisikaan.

Nyt kovaa vauhtia konkretisoitumassa oleva hätätilanne ei voi yllättää ketään. Miten silti voi olla sellainen olo, että ala olisi yllätetty housut kintuissa? On toki niin, että tilanne on kärjistynyt nopeammin kun luultavasti kukaan on osannut odottaa, mutta kun kuitenkin näyttää olevan tulossa juuri sitä, mitä tulossa on tiedetty olevan, olisi voinut odottaa valmistautumisen tulevaan olevan jo käynnissä. Jos tämä tuli yllätyksenä, niin ainakin allekirjoittaneen aikaisemmat tarinat (toukokuu: https://walkingtovegas.home.blog/2019/05/07/rahaa-on-helmpompi-kuluttaa-kuin-hankkia-lisaa/, helmikuu: https://walkingtovegas.home.blog/2019/02/03/kerta-kiellon-paalle-raviurheilun-tulevaisuudesta/ ja tammikuu: https://walkingtovegas.home.blog/2019/01/21/mihin-menet-raviurheilu/) ovat jääneet ajatuksella lukematta. Sinällään mun sekavienkin turinoiden lukematta jättämisessä ei toki mitään paheksuttavaa ole, mutta muistakin lähteistä saman asian ymmärtäminen olisi pitänyt onnistua helposti. Jäljet maassa eivät vaadi kokenutta intiaanitiedustelijaa kohteen suunnan määrittämiseen.

Loppuun vielä pieni vinkki Hippoksen päättäjille. Muiden edunsaajien kanssa yhteisrintamassa paremman tulevaisuuden puolesta vaikuttaminen on periaatteiltaan oikein hyvä idea. Kannattaa kuitenkin muistaa, että viimeisellä portilla jokainen ajattelee vain omaa parastaan. Erityisesti kun muistetaan miten yksi klikki edunsaajia onnistui jo saamaan hallitusohjelmaan kirjauksen omasta asemastaan, en laskisi liikaa ainakaan kaikenkattavan keskinäisen solidaarisuuden varaan sillä hetkellä, kun jakopotti oikeasti hupenee. Yhteiskunnallisessa keskustelussa raviurheilun nyt saama 40 miljoonan euron valtionavun kyseenalaistaminen on yhtä helppoa, kun vihreälle feministille keski-ikäisen lihaa syövän valkoisen heteromiehen leimaaminen. Nimimerkillä kokemusta molemmista omaava….

23.8.2019

Pitäydytään vielä rahapelipoliittisissa aiheissa, kun jutut edelleen ajankohtaisina tuntuvat pysyvän. Veikkauksen markkinoinnista liikkeelle lähtenyt kohu on kulkeutunut raha-automaattitoimintaan sekä koko rahapelijärjestelmään. Kuten itsekin olen jo monesti teksteissäni maininnut, Ruotsissa siirryttiin täksi vuodeksi monopolijärjestelmästä lisenssimarkkinaan. Mitä tuo on tarkoittanut rahapeliliiketoiminnalle, on jo kirvoittanut monia johtopäätöksiä, vaikka ainakaan minun mielestä vielä ei ole minkäänlaisten johtopäätösten aika.

Erityisesti näin, koska Ruotsista ei ole vielä saatavissa kovinkaan tarkkoja tietoja siitä, missä markkinaosuudet menevät. Olen koittanut aktiivisesti seurata Ruotsin tapahtumia ja kaivaa tietoa siitä, miten eri toimijoiden markkinaosuudet kehittyvät. Svenska Spelin tuloksesta saa hyvän käsityksen yhtiön julkaisemista osavuosikatsauksista (https://om.svenskaspel.se/bolagsstyrning/finansiell-information/) ja ATG (https://omatg.se/finansiella-rapporter/) on periaatteessa samalla tasolla, kunhan nyt saisivat Q2:n osarinsa ulos (hålla där! det är nästan september). Noidenkin osareissa on amatöörille paljon pureksittavaa, koska verokäytänteet ovat muuttuneet täysin, Svenska Spel koostuu sekä lisenssimarkkinassa että monopolissa toimivista osista sekä ATG on muuttanut kirjanpitonsa perusteita esim. raviurheilun suorien tuottojen oslta merkittävästi viime vuodesta. Erityisesti ATG:n ”muut kulut” osioon upotettu suora kohdekorvaus raviurheilulle jää vaikeasti huomioitavaksi.

Ruotsissahan on kahden päätoimijan lisäksi muitakin virallisia ”pelyhtiöitä” postkodlotterietin (https://www.postkodlotteriet.se/ ) johdolla. Olen ne jättänyt kokonaan huomioimatta marginaalitoimijoina joiden olen olettanut ”pärjäävän kuten ennen”. Tässä tarkastelussa muiden yhtiöiden pelikatteita tarkastellaan julkaistujen verotietojen pohjalta (https://www.skatteverket.se/). Tulojen kirjautumiset noissa ovat osin epätarkkoja mutta antavat ainakin oikeansuuntaisia tuloksia (= markkinan verokertymä vastaa ulosviestittyä tasoa).

Seuraava tarkastelu ei kuitenkaan sisällä mitään takuuta oikeellisuudesta. Kirjoitan asioista niin, kun olen antanut itselleni ymmärtää asioiden olevan. Melko pitkälti uskallan väittää lukuja paikkansapitäviksi koska ristiin tarkastelun valossa luvut vaikuttavat järkeviltä. Tarkastelussa olen pitäytynyt pääosin Q1 luvuissa syystä, että ATG ei ole muita vielä julkaissut. Oletettavasti yhtiöiden tulokset olivat Q1:llä normaalia pienempiä koska markkinointi ja bonustarjoukset olivat markkinan avautuessa poikkeuksellisen isoja. Lähinnä tuo tarkoittanee sitä, että vanhojen monopolitoimijoiden ”tuotto valtiolle” (mitä tuohon kuuluu laskea mukaan?) on Q2 ja eteenpäin vahvempaa mikäli pelikate pysyisi samana. Ainakin Svenska Spelin osalta näin onkin.

Isoin hämmentäjä Ruotsin markkinan tuloksellisesta menestykkyydestä on luonut uutinen, jonka mukaan uusi spelskatt on kerryttänyt Ruotsin valtion kassaa 1,8 miljardin kruunun voimalla. Monella taholla tuo on ymmärretty kokonaan uudeksi rahaksi valtiolle, mutta näin asianlaita ei ole. Tuo summa sisältää merkittävässä määrissä Svenska Spelin ja ATG:n tilittämiä veroja. Valtion perimä verokertymä on hieman enemmän kuin tuplaantunut viime vuodesta, mutta suurinta osaa siitä ei voi mitenkään uutena rahana pitää.

Svenska Spelin Q1 osarista voi päätellä yhtiön maksaneen veroja 510 miljoonaa kruunua (spelskatt 401M) ja tehneen tulosta 408M. Jos nämä summataan yhteen ja verrataan viime vuoden Q1 tulokseen 1144M (Svenska Spel ei maksanut veroa pelikatteesta ollenkaan aiemmin) voidaan todeta yhtiön tuottaneen yhteiskunnalle 226M SEK vähemmän, kun vuosi sitten samaan aikaan.

ATG:n osalta tarkastelu menee aiemmin mainituin perustein siis osin hankalaksi. Paras yritykseni tulee tässä. Q1/2019 on osarin valossa tulosta 277M ja veroja 208M (spelskatt 196M) jonka lisäksi hevospeleistä on maksettu 5% bruttovaihdosta suoraan hevosurheilulle. Tuon pitäisi olla laskujeni mukaan 167M SEK. Viime vuoden Q1 oli tulos 11M, hevosurheilulle 400M ja valtiolle 359M. Jos valtion osuuden koko ihmetyttää niin pitää muistaa, että ATG:n vero (lotteriskatt) oli viime vuonna 35% pelikatteesta, kun nykyinen (spelskatt) on vain 18%. Noiden lukujen valossa ATG tuloutti Q1 valtiolle (sisältäen hevosurheilun rahat) tänä vuonna 652M, kun luku oli viime vuonna 770M. Eli yhteensä 118M vähemmän.

Muiden lisessitoimijoiden pelikate Q1 oli 1701M ja siitä peritty 18% vero 306M. Monopolitoimijoiden miinus oli yhteensä 344M, joten kokonaisuus valtiolle Q1 jäisi tuon valossa 38M tappiolliseksi. Mutta toiston uhallakin painotan sitä, että Q1 oli tuloksellisesti vanhoille monopoliyhtiöille vaikea isojen kulujen takia. Jos markkinaosuudet pysyvät jatkossa jotakuinkin Q1:n kaltaisina, tulee kokonaistuloutus Ruotsin yhteiskunnalle jatkossa olevaan lievästi positiivinen suhteessa vanhaan monopolijärjestelmään.

Vanhana toto- ja raviurheilumiehenä tervehdin kuitenkin ilolla raviurheilun kasvaneita tuloja. Q1 tuo kasvu ei ollut kuin 33 miljoonaa, mutta ATG:n korkeammat kustannukset olivat kaikki pois juuri tuloksesta ja jatkossa (markkinointiosuuksien säilyessä) hevosurheilun potti kasvanee entisestään. Erikseen pitää vielä mainita, että pelkkien verotietojen varassa näyttäisi siltä, että ATG on Q2:lla sekä heinäkuussa pystynyt edelleen vahvistamaan markkinajohtajuuttaan lisenssimarkkinassa.

Sitten vielä muutama irtohuomio tästä kaikesta. H1 tai peräti Q1 on aivan liian lyhyt ajanjakso arvioida muutoksen taloudellisia vaikutuksia. Muutoksen vaikutukset peliongelmiin ovat vielä paljon hitaampia kuin suorat taloudelliset vaikutukset. Toivoisinkin, että ihan kaikki tahot omista agendoistaan riippumatta pyrkisivät olemaan vielä vetämättä johtopäätöksiä muutoksen vaikutuksista Ruotsin peliongelmiin. Erityisesti näin koska yhteisymmärrystä (eri agendoilla ajavien välillä) ei ole onnistuttu saavuttamaan Norjan 2007 peliautomaattien poiston vaikutuksistakaan. Tuohon en malta kuitenkaan olla ihmettelemättä sitä, miten viime kirjoituksessani viittaamaan Bergenin yliopiston tutkimuksiin suhtaudutaan yliolkaisesti, jos niiden tulos ei vastaa omia toiveita. Ko. tutkimus on kuitenkin käytettävissä olevista tutkimuksista ainut väestötasoinen tutkimus ja kovasti oudolta tuntuu, että väestötason rahapeliongelmien tasoa voisi määrittää muutoin kuin väestötasoisilla tutkimuksilla.

Sitten vielä niille, joita kiinnostaa Ruotsin tuloksesta johtaa päätelmiä Suomeen pyydän huomioimaan kaksi tärkeää pointtia. Ruotsissa monopoli oli hävinnyt markkinaosuutta paljon ennenkuin lisenssimarkkinaan siirryttiin. Ulkomaisten toimijoiden osuus pelikatteesta oli viime vuonna jo tasoa 30% kun Suomessa vastaava on noin puolet tuosta. Toiseksi molemmille Ruotsin monopoliyhtiöille lisenssijärjestelmä antoi lisää liiketoimintaa. Kumpikin lanseerasi mm. nettikasinon. Uskomatonta mutta totta on se, että Ruotsissa ei ollut monopolitoimijoilla ollenkaan nettikasinoa vielä armon vuonna 2018. Tämä mahdollisti entisille monopolitoimijoille aidosti uuden liiketoiminnan kehittämistä sekä markkinaosuuden voittamista kv-toimijoilta. Suomessa tilanne ei ole sama.

ATG:n osaria Q2 tässä odotellaan (huhujen mukaan olisi tulossa ensi viikolla) ja sitten aletaankin valmistautumaan Q3 tietojen tuloon. Ensimmäinen vuosi kun saadaan kasaan niin eiköhän varmempia laskelmia aleta saamaan uudesta tilanteesta. Toki pitkä juoksu tässäkin ratkaisee ja mielenkiintoista on nähdä esim. vahvasti keulaan avanneen ATG:n kehitys tulevina vuosina. Hevospoolit ovat pienentyneet viime vuodesta mutta uutena mukaan tulleet kasinopelit ja urheiluvedonlyönti auttavat tuloksen tekemisessä. Jos hevospoolien kehitys jatkuu mollivoittoisena on mielenkiintoista nähdä pystyykö ATG kompensoimaan sen muiden tuotteiden kasvulla.

Elämme mielenkiintoisia aikoja.

13.8.2019

Matka on alkanut joutua. Vajaaseen kahteen viikkoon 120 kilometriä on kuljettu ja itseasiassa tyyli on osin muuttumassa sellaiseksi, jossa kävelykilpailussa jaettaisiin varoituksia. Ei vielä välttämättä maakosketuksen puutteesta vaan vasta polvikulmasta mutta kuitenkin. Samalla tuo oma ihana 15K haasteeni on puhallettu henkiin, kun kahden viikon punnitusväli tarkoitti yllättävää lähes kolmen kilon liikahdusta oikeaan suuntaan. Sanktioille varattu budjetti voi osoittautua yllättäen ylimitoitetuksi…

Olen koittanut pitää näppejäni irti kirjoittaa blogia nyt vellovasta rahapelipoliittisesta keskustelusta. Mutta tuo keskustelu on jatkunut liian pitkään jotta yrityksessäni onnistuisin. Joten mennään aiheeseen ja tuohon itseni siteeraamiseen. Helmikuussa olin hyvin ajan hermolla, kun ennakoin tulevaa ja kirjoitin täällä peliongelmista. Nyt tekee mieli nostaa yksi kappale vanhasta uudelleen esiin:

”Toinen ajatus täältä tulee näitä viime aikoina oikein aktiivisesti esiintyneitä eri vastuullisuustahoja ajatellen. Koska Arpajaislaki tällä hetkellä lähtee siitä, että peliongelmia vähennetään, on nämä tahot nähneet etsikkoaikansa koittaneen. Ja hyvä niin – se on heidän tehtävänsäkin. Mutta tuossa on iso vaara käydä kuten vihervasemmiston ilmastotoimissa (tästä voisi kehitellä hyvän teorian siitä, että äänestääköhän vastuullisuusihmiset keskimääräistä enemmän vihervasemmistoa vai ei – mutta niin syvälle nenääni en ole sormenani tunkemassa), eli rajut toimet saadaan ajettua Suomessa läpi mutta ilmasto ei pelastukaan ja peliongelmat eivät vähene. Pelipuolella mahdollisesti ylimitoitetuilla toimilla vain ja ainoastaan joudutetaan vääjäämätöntä prosessia Suomen monopolijärjestelmän muuttamisesta lisenssijärjestelmäksi. Ja silloin kun tuo muutos tapahtuu, on hyvin vaikea, ellei jopa täysin mahdotonta nähdä, että peliongelmien ehkäisy kirjataan lain tavoitelistan kärkeen.”

Voin taputella itseäni olkapäille. Viimeaikainen kuohunta Veikkauksen ympärillä on johtamassa juuri tuonne. Sinällään fiksulta kuulostava ajatus peliautomaattien siirtämisestä erillisiin pelisaleihin niiden aiheuttamien ongelmien vähentämiseksi kerää kannatusta kansalaisaloitteelle. Eikä siinä mitään, tärkeällä asialla tuo on ja olisi hyvä, että aloite etenisi eduskunnan käsittelyyn. Olisi ihan suotavaa, että asiasta päättävät kävisivät siitä riittävän perusteelliset keskustelut päätyen yksiselitteiseen ratkaisuun (joka voi toki poliitikot tuntien olla mitä vain).

Itse näen tasan yhden ison ongelman ajatuksessa siirtää peliautomaatit pois kaupoista. En usko sen vähentävän pelihaittoja. Harmitonta pelaamista se kyllä vähentää. Ainoa yhtään relevantti markkina, jossa tuon tyylinen muutos on tehty, on Norjan 2007 päätös poistaa peliautomaatit maasta kokonaan. Tuo toimenpide ajoi peliautomaattien 450 miljoonan euron tuoton 2006 nollaan vuodeksi 2008 (2007 oli välivuosi, jonka aikana automaatit poistettiin). Samaan aikaan pelimarkkina pieneni vain 150 miljoonaa. Eli 300 miljoonaa automaattien kautta pelatusta rahasta löysi uuden kodin. Sen jakautumisesta suhteessa ongelmapelaaminen ja terve pelaaminen en ole nähnyt tutkimusta. Vahva intuitio kuitenkin on, että ongelmapelaaminen siirtyy toisiin peleihin paljon helpommin, kun ongelmaton. Kun lisäksi tiedetään, että väestötasolla Norjan peliongelmat ovat mieluummin nousseet kuin laskeneet (lähde Bergenin yliopiston tutkimus: https://lottstift.no/wp-content/uploads/2016/06/WEB-Rapport_befolkningsundersokelsen.pdf), on aika vaikea tulla siihen johtopäätökseen, että peliautomaattien poistaminen vähentäisi merkittävästi ongelmapelaamista.

Itsekään en toki ole sitä mieltä, että peliautomaatit sinällään nykylaajuudessaan yhteiskuntaan kuuluisivat. Ehdotettu muutos pitää varmasti toteuttaa joskus. Mutta mielestäni ehdotettu toimenpide muuttaa dynamiikkaa rahapelimarkkinassa niin voimakkaasti, ettei sitä voi toeuttaa erillisenä, vaan se kuuluu yhdistää koko rahapelijärjestelmän muutokseen monopolista ainakin osittaiseen lisenssimarkkinaan. Suomen hajasijoitettujen automaattien pelikate on reilu 20% isompi kuin Norjan automaattipelikate oli 2007. Jos Norjassa 300 miljoonaa euroa automaateissa kiertänyttä rahaa löysi uuden kodin, voisi Suomessa olettaa luvun olevan lähempänä 400 miljoonaa (ellei ylikin). Tuo jakaantuisi Veikkauksen omien pelipaikkojen, Veikkauksen asiamiesverkostoon jäävien kuponkipelien, Veikkauksen digin sekä kv-toimijoiden kesken. Sivistyneitä arvauksia paljonko mihinkin virtaisi voi kuka vaan heitellä – tietoa ei ole kenelläkään (Norjan muutos tehtiin ympäristössä jossa digin osuus oli muutenkin merkittävästi pienempi). Omien laskelmieni mukaan ei ole mitään syytä epäillä, etteikö saavuteta tilannetta, jossa lisenssimarkkinaan olisi käytännön pakko siirtyä kv-toimijoiden digin vallatessa muutoksen yhteydessä liikaa markkinaosuutta.

Monopolin lähtölaskenta on toki muutenkin käynnissä. Peli siirtyy kokoajan enemmän ja enemmän digitaaliseen kanavaan. Siellä Veikkaus kohtaa kovaa kansainvälistä kilpailua ja on viime vuodet selvästi hävinnyt markkinaosuutta. Tuossa kilpailussa on lähes täysin mahdotonta pärjätä ilman tasavertaisia toimintaehtoja. Tämän hetken tilanteessa, jossa Veikkausta säädellään monopoliperusteiden mukaisesti eikä kaikkia kv-toimijoiden pelejä, palveluita, käytänteitä jne. sallita, ei tasapuolista mahdollisuutta kilpailla ole. Tiettyyn rajaan asti historia, aikaisempi markkinaosuus, kotimaisuus, luotettavuus jne. tuovat riittävän kilpailukyvyn, mutta niidenkin kantokyky on rajallinen. Kilpaillussa markkinassa muita toimijoita tiukemmin säädeltynä markkinaosuuksista tappeleminen on kuin nyrkkeilyä kädet selän taakse sidottuna. Selvää on, että isompikin nyrkkeilijä tuossa tilanteessa lähinnä ottaa iskuja vastaan.

Jonkinlaisena loppuyhteenvetona toteaisin, että nyt haetaan nimiä hyvään tarkoitukseen joka läpi mennessään luultavasti tuottaisi täysin päinvastaisen tuloksen. Peliongelmien määrä ei toimenpiteellä vähenisi ja kun järjestelmä muuttuisi lisenssiin tilanne luultavimmin kääntyy päinvastaiseksi. Lisenssimarkkinassa rahapelien markkinointi tulee moninkertaistumaan nykyisestä. Ruotsissa käytetään tänä vuonna rahapelien markkinointiin arviolta 15 kertaa enemmän rahaa kun mitä Veikkaus käyttää. Veikkauksen digipalveluiden vastuullisuustyökalut eivät sellaisenaan kuulu lisenssimarkkinaan (nuo ovat tällä hetkellä yksi iso Veikkauksen kilpailukykyä heikentävä palanen palapelissä). Ruotsissa ainoa merkittävä kaikkia toimijoita koskeva vastuullisuustoimi on keskitetty pelikieltorekisteri (= pelaajalla mahdollisuus estää pelaaminen kaikilla lisenssitoimijoilla kerralla). Tämä lienee taso Suomessakin kun joskus lisenssimarkkinaan siirrymme. Jotkut tahot ovat sitä mieltä, että lisenssiehtoihin voitaisiin kirjata markkinointi- ja vastuullisuusrajoituksia mielin määrin. Näin asia ei valitettavasti ole. Peliyhtiöt maksavat lisenssimaksua päästäkseen markkinoimaan ja myymään pelejä markkinoille. Jos näitä oikeuksia rajoitetaan kovasti, jäävät yhtiöt off-shore toimijoiksi ilman lisenssiä. Ja lisenssimarkkina, jonka kanavointikyky jää huonoksi, on jokaisesta näkökulmasta yhteiskunnalle se kaikkein huonoin vaihtoehtio.

31.7.2019

Pari viikkoa on taas mennyt edellisestä päivityksestä, kun meinaa kiirettä pukata. Sellaista se loma-aika on. Pieniä erilaisia virityksiä on riittänyt ja aikaa on koittanut käyttää myös oman golf-betsimallin parantamiseen. Kävelemiseen ei aikaa ole liiammin uhrattu ja homma etenee nyt 1483 kilometrin päässä kotoa. Juhannuksena maalailin Nizni Novgorodia eteeni ja siellä se on vieläkin. Nyt toki lähempänä ja matkaa on sinne enää 41 kilometriä. Viikossa siis sieltä ohi ja kohti Kazania.

Toinen tähän tarinointiin liittynyt hanke on ollut ensimmäinen 15K-haaste. Painoa piti irrottaa kuudessa kuukaudessa tuon mainitun 15 kilon verran. Nyt kun kaksi kolmasosaa ajasta on kulunut ja tavoitteesta on vajaa yksi kolmasosa toteutunut niin voi todeta homman jo lähes ryssityksi. No – penaltit on määrättynä. Todetaan kuitenkin, että täysin en vielä luovuta. Kesällä kun oli työnalla koviakin pohdiskeluja, joutui turvautumaan konsulttiin apuna. Krusovicen pojat ovat erittäin tehokkaita apureita ja varsinkin sen tummemman kanssa tuli iltaa istuttua pohdiskelun merkeissä useinkin. Nyt sitten kun tavoitteisiin pitää oikeasti päästä laitetaan konsultit taipaleelle ja ryhdytään itse hommiin.

Tuon verta pohjustusta ja sitten asiaan. Tämän päivityksen teemoiksi revitään ensin golf-petsausta. Tästä siirrytään kohti yleisempää kannanottoa siitä, kun julkisuudessa on jonkun verran yritetty nyt keskustella rahapelien palautusprosentista ja sen vaikutuksesta peliongelmiin. Koitan ottaa tuonne jonkinlaista linkitystä toiseen samantyyppiseen aiheeseen eli veroprosenttiin. Tässä vaiheessa lienen jo aika saletissa siitä, ettei linkityksen rakentaminen onnistu.

Mutta aloitetaan siis golf-betsauksesta ja lähestytään yhtä sen haasteellisinta osa-aluetta tämän viikonlopun kisan kautta. PGA-tourillahan alkaa runkosarja olemaan lopussa ja mikäli pleijari-paikka kiinnostaa niin nyt pelattavassa Wyndham Championchipissä voi vielä pisteitä kerätä. Tämän jälkeen kausi jatkuu enää 125 parhaan pelaajan voimalla. Pleijareita itseään on lyhennetty yhdellä tälle vuodelle eli kolmas kisa niistä on jo Tour Championchip Atlantassa. En ole vielä onnistunut muodostamaan kuvaa siitä, onko tämän vuoden uusi kisakalenteri kuinka paljon huonompi kuin vanha – parempi se ei ainakaan ole. Ainakaan siis innokkaan betsarin näkökulmasta. Kausi on ohi vähän kun vahingossa jo elokuussa. Toki seuraava kausi starttaa melkein heti mutta se ei ole ihan sama asia.

Mutta siihen haasteelliseen aiheeseen siis. Olen sitä aiemminkin seitinohuesti käsitellyt kirjoituksissani ja käytän siitä hevospuolelta tuttua termiä track bias. Eli kuinka paljon vaikuttaa kentän sopivuus yksittäisen pelaajan kierrostuloksen odotusarvoon? Jotkut julkisesti vihjaavat tahot painottavat tuota valtavasti, kun taas toiset lähinnä jättävät sen huomioimatta. Tuon olemassaolon osoittaminen on tosi hankalaa yksittäisen pelaajan kohdalla erityisesti johtuen siitä, että otoskoot ovat olemattomia suhteessa mallinnettavan asian monimutkaisuuteen. Minä lähden tässä siitä, että suhteellisen voimakaskin bias on mahdollinen ja betsarin tehtävä on linjata kentän vaikutus niillä tiedoilla, joita hänellä on käytettävissään.

Esim. PGA-tourin sivuilla olevissa tilastoissa pelaajan suoritukset jaetaan tiiltä ulos, lähestyminen, griinin ympäristö ja puttaaminen tilastoihin. Niiden kautta track biasia voi lähteä lähestymään kenttäkohtaisesti. Jos pelaaja on esimerkiksi puhdas draw- tai fade-pelaaja, hänen tiiltä ulos tilastoissa on oletettavasti isoja eroja sen mukaan, onko kentällä etua jommankumman suunnan kierteen lyömisestä. Lähestymistilastoihin vaikuttaa taas usein merkittävästi kentän mitta. Toisilla kentillä pitkälle avaamisesta on merkittävää hyötyä, kun niiden jälkeen lähestymiset lyhenevät ja helpottuvat. Toisilla kentillä taasen esimerkiksi doglegien takia täysimittaisia avauksia ei juurikaan käytetä ja lyhytlyöntisetkin lähestyy samoilta etäisyyksiltä ja saavat etua suhteessa toisenlaisiin kenttiin. Viimeisenä eikä pienimpänä tekijänä on lähipeli. Ruoholajit ja raffin paksuudet sopivat eri tavoilla eri pelaajille. On pelaajia joiden puttitilastojen tulokset heittelevät merkittävästikin kun Poa Anua-griiniltä mennään Bermudalle. Jos joku näitä haluaa tarkemmin tutkiskella niin kannattaa muistaa se, että tuo lähipelaaminen ja erityisesti puttaaminen on luonteestaan johtuen paljon enempi heiluvaa kuin pitkä peli.

Nyt sitten tämän viikon kisaan Wydham Championchippiin. Kisan suosikkina on Webb Simpson ja suosikkiasemaa tuskin kukaan voi kyseenalaistaa. Miehen tulokset koko kaudelta sekä viimeiseltä kolmelta kuukaudelta ovat koko joukon parhaat sekä alla on loistava suoritus ja kakkossija viime viikonlopun WGC-kisasta. Vielä kun statsit juuri tältä kentältä ovat huimat ei ole mitään perustetta sille, etteikö miehen pitäisi selväkin suosikki nyt olla. Mutta kuinka selvä?

Tästä tulee nyt jo tylsän pitkä tarina, joten oikaisen melko lailla seuraavassa. En käy läpi tilastoja osa-alueittain vaan käytän esimerkkinä koko kisaa kuvaavaa SG Total-arvoa miehen suorituksen arvioimiseen. Simpson on pelannut tuolla kymmenen kertaa eli joka vuosi debyytistään vuodesta 2009 lähtien. Ekana vuonna mies jäi cuttiin mutta sen jälkeen tilastoista löytyy voitto, viisi muuta top10:ä, 11., 22. ja 72. sija. Tuo on merkittävästi miehen keskimääräistä kenttästatistiikkaa parempaa, joten käydään kiinni lukuihin vuosittain.

Vuonna 2009 Webb tuli kisaan pelattuaan koko kesän noin average PGA-tour pelaajan tasolla (SG total pyörinyt nollassa). Kisan toteutuneet kierrokset olivat -3,03 sekä -2,54 (tuon verran keskiarvoa huonommin per kierros). Eli pelasi 2,78 lyöntiä per kierros omaa sen hetkistä tasoaan huonommin.

Vuosi 2010 taso oli noin -0,1 ja toteutuneet kierrokset 2,12 / 4,44 / -3,81 / 4,09. Eli 1,81 per kierros tasoaan paremmin.

Vuosi 2011 taso 1,7 ja toteutuneet kierrokset 2,86 / 3,56 / 4,65 / 2,23 eli 1,62 per kierros tasoaan paremmin.

Vuosi 2012 taso 1,4 ja toteutuneet 3,39 / 6,25 / -2,28 / -1,24 eli 0,13 per kierros tasoaan paremmin.

Vuosi 2013 taso 1,2 ja toteutuneet -1,31 / 2,99 / 1,40 / 5,12 eli 0,85 per kierros tasoaan paremmin.

Vuosi 2014 taso 0,6 ja toteutuneet 5,29 / -0,39 / 3,05 / 1,44 eli 1,75 per kierros tasoaan paremmin.

Vuosi 2015 taso 1,0 ja toteutuneet 1,30 / 2,12 / 4,58 / 1,03 eli 1,25 per kierros tasoaan paremmin.

Vuosi 2016 taso 1,1 ja toteutuneet -0,49 / 1,75 / -3,01 / -2,50 eli 2,16 per kierros tasoaan huonommin.

Vuosi 2017 taso 1,1 ja toteutuneet 5,13 / 4,49 / 0,93 / 1,40 eli 1,88 per kierros tasoaan paremmin.

Vuosi 2018 taso 1,6 ja toteutuneet 2,30 / 1,27 / 1,82 / 5,61 eli 1,15 tasoaan paremmin.

Jos nyt lasketaan 10 pelikerran keskiarvo, niin mies on pelannut joka kerta keskimäärin 0,55 lyöntiä per kierros tasoaan paremmin. Jos laskee viimeisen 9 kerran keskiarvon niin jo 0,8 per kierros tasoaan paremmin. Otoskoko jää vielä kovin pieneksi mutta ihan kohtuullisella todennäköisyydellä voi väittää miehellä olevan kovakin track bias tuonne.

Toinen tapa arvioida samoja numeroita on laskea jokainen kierros erikseen. Jos miehen 38 kierrosta laskee erikseen niiden keskiarvo on 0,73 omaa ko. Ajankohdan tasoa paremmin. Edelleen otoskoon merkitystä pitää korostaa. Jos yksi kierros olisi ollut esim. 5 lyöntiä huonompi jonkun pienen puttiongelman takia niin keskiarvo putoaisi 0,57:aan. Eikä tuon kierroksen ongelmat sinällään tietysti vaikuttaisi itse kentän sopivuuteen Simpsonille yhtään mitään.

Mites nyt sitten kun katsotaan tämän vuoden kisaa ja sen vedonlyöntimarkkinaa? Miehen taso on ollut tasaista 2,0 luokkaa koko kauden eli mies on pelannut uransa parasta golfia. Jos tuolla arvolla miehen tähän fieldiin mallintaa niin päästäisiin noin 14,1 kertoimeen (markkinassa saisi tällä hetkellä lyödä 11,0 ja buukata 11,5). Eli markkinakin on laskenut pientä tasonkorotusta hyvän viime kisan ja/tai track biasin ansiosta (plus muut tekijät – mistä sitä pieni taistelija tietää kaikkia maailmanmarkkinan mallintamiseen liittyviä tekijöitä, joita isot ja pienet pelurit omissa arvioissaan käyttävät).

Tässä vaiheessa jo oletetaan, että kenttä antaa Simpsonille etua suhteessa keskivertokenttään 0,X lyöntiä per kierros. X:ää muuttelemalla aletaankin saamaan mielenkiintoisia tuloksia. 0,3 on aika vähän suhteessa edellä esiteltyihin toteutuneisiin tuloksiin. Silläkin ”oikean” kertoimen saa jo alle 10 luokkaan. Jos käyttää 10 kisan toteumaa 0,55 niin kerroin kuuluisi olla jo 7,5 ja 9 viimeisellä kisalla (0,8) kerroin kuuluisi olla jo 5,8. 

Mitä tästä pitkästä tarinasta pitäisi sitten päätellä? Ei välttämättä muuta kuin että auringontarkan arvion saaminen golfissa on äärimmäisen vaikeaa. Hiukan tarkempaan arvioon mielestäni pääsee kun jakaa tosiaan tuon SG Totalin alussa mainittuun neljään osaan ja soveltaa opittuja tietoja noiden heilumisesta ”auringontarkalla stetson-menetelmällä” (eli ohjelma laskee arvion ja parametrien perusteella sitä käsin korjailen).

Jotta kannattaisi petsata pitäisi vielä arpoa osaako mies voittaa vai ei. Joku voi olla sitä mieltä, että vain viisi voittoa suht pitkältä uralta kertoo pienestä puristamisesta tiukissa paikoissa. Noissa on kyllä mukana voitot sekä US Openista että The Players Championchipistä, joten ihan isoissa kisoissa pää on kyllä pitänyt. Vielä kun huomioi sen, että noin 1,0 tasolla pelaavan (tämä taso keskimäärin uralla) mahdollisuus voittaa tällainen vähän heikompitasoinen kisa on kokoluokkaa 1/70 ja kovista kisoista joku 1/150 niin viisi voittoa uran 292 ammattilaiskisasta lienee juuri oikea määrä.

Meidän perällä vaihdettiin buukkihousut pois ja päädyttiin lyömään Webb Simpsonin puolesta roposet likoon. Toki nuo poislaitetut housutkin jalassa markkinassa operoitiin…

Sitten vielä siihen toiseen teemaan. Eli sosiaalisen median keskusteluissa on viime aikoina liikkunut puolivilkasta keskustelua siitä, pitäisikö Veikkauksen pelien palautusprosentteja nostaa tai laskea peliongelmien vähentämiseksi. Omana näkemyksenäni esitän, että pienillä muutoksilla ei ole merkitystä peliongelmien näkökulmasta. Perinteinen uskomus on ollut, että korkeammat palautusprosentit aiheuttavat enemmän ongelmia, mutta viimeaikainen tutkimusnäyttö ei tue tätä ja olen taipuvainen sille kannalle, ettei palautusprosentti pelien haitallisuuteen juurikaan vaikuta.

Itse keskustelua on silti ollut mukava seurata. Selvästikin äänessä on ollut kovinkin monia ihmisiä, joilla ei oikeastaan ole käsitystä mikä palautusprosentti on tai ei ainakaan siitä, miten se vaikuttaa pelaamisen dynamiikkaan. Olin ajatellut avata tuota vähän enempikin tässä, mutta kun golf-tarina venähti jo niin pitkäksi, että tuskin kukaan tänne on jaksanut lukea, jätän sen toiseen kertaan.

Alussa luvatun linkin eli aasinsillan kuitenkin rakennan. Palautusprosentti on siitä hieno, että jos sen laskee liian pieneksi, jää pelin tuotto nollaan (kukaan ei enää pelaa). Toisaalta jos palautusprosentiksi laittaa 100%, niin ei tuottoa jää enää silloinkaan. Eli optimi tuoton näkökulmasta on jossain nollan ja sadan välissä. Dataa palautusprosenttien vaikuttamisesta on sen verran, että optimipalautuksen laskeminen on vaikeaa mutta silti selvästi helpompaa, kun Webb Simpsonin track biasin arvioiminen.

Vasemmistohallitukselle haluan nyt rakentaa sen sillan. Palautusprosentti on kuin käänteinen tuloveroprosentti. Jos tuloveron säätää 100% niin kukaan ei tee töitä. Jos sen laittaa nollaan niin verokertymäkin on nolla. Optimi siis on tässäkin jossain välillä. Rahapelaamisessa eri toimijat ovat entranneet palautusprosenttia ylöspäin vuosien mittaan ja samalla lähes poikkeuksetta tuotot ovat kasvaneet. Koska tuloveroprosentti on edellämainitun mukaisesti käänteinen tähän verrattuna, voisi kuvitella, että samansuuntaiseen tuotonkehitysvaikutukseen (= tuottojen kasvu) päästäisiin muuttamalla tuloveroprosenttia päinvastaiseen suuntaan eli laskemalla sitä.

Liian pitkälle ei toki kannata mennä, mutta väitän, että optimituoton näkökulmasta pelien palautusprosentteja voisi vielä nostaa ja tuloveroprosenttia laskea.

15.7.2019

Tässä vähän tällainen välipäivitys. Kun on kolme päivää psyykkaillut golfin The Open Championchippiä niin pitää jotain siitä kirjoittaakin. Voisi kirjoittaa enemmänkin jos aikaa ja virtaa riittäisi, mutta puoliyö ja huomenissa käynnistyvä yhdistetty mökki- ja St Michel-ravimatka tekee sen, että riipaisen nyt jotain tähän nopeasti. Loppuviikon aikana riipaisen korkeintaa hieman hapanta…

Lyhyemmin The Open on golf kisa jolla alkaa olemaan jo perinteitä. Ensimmäinen Open pelattiin armon vuonna 1860 Prestwickissä Skotlannissa. Sotavuodet aiheuttivat katkoksia turnauksen pelaamiseen joten nyt on vuorossa ”vasta” 148. versio kisasta.

The Openia pelataan yleensä Skotlannissa tai Englannin pohjoisosissa, mutta tänä vuonna kisa pelataan Portrushissa Pohjois-Irlannissa. Tämä on toinen kerta kun naapuriluodolle eksytään mutta kuulemma juuri tämän takia kisan kutsuminen British Openiksi on väärin. Samassa paikassa kisa pelattiin myös 1951 mutta luonnollisesti yhtään kilpailijaa ei tuolta enää ole mukana. 2012 tällä kentällä pelattii Irlannin avoimet ja sen valossa kentän luonteesta joku käsitys on yritetty muodostaa. Periaatteessa kyseessä on oikein perinteinen links-kenttä jossa lyöntimitta ei ole kovinkaan ratkaisevaa vaan tärkeämpää on saada pidettyä palloa pelissä ja päästä muodokkailla griineillä puttaamaan reiän kanssa oikealta tasolta. 2012 mukana olleista ja pärjänneistä pitää mainita T2 sijoittunut Rafael Cabrera-Bello. Rafa vielä meni ja pelasi hyvin sekä Irlannin että Skotlannin avoimet alle joten jonkinlaista toiveita voi miehellä tästä kisasta olla.

Mutta koska netti on pullollaan kaikenlaista tietoa tästä ja aiemmista Openeista niin menen vähän tylsästi muutamaan mieheen johon pelimarkkinassa voi halukkaat harkita panostensa sijoittamista. Viittaan tässä kisojen voittajapelimarkkinaan mutta kun kohteet on kovasti long shot tyyppisiä niin top5, top10, top20 sekä each way markkinat tarjoaa vähän enempi onnistumisen elämyksiä näiden kanssa.

Yleislinja tuntuu olevan, että markkinan mielestä jenkit ei linkseillä pärjää ja lyhyestä lyönnistäkin sakotetaan. Minä olen eri mieltä.

Tällä pohjustuksella ensimmäinen ”vihje” on vanha sotaratsu Jim Furyk jolle pörssissä saa 450 kokoluokkaa olevaa kerrointa. Ei tämä minunkaan mielestä ihan kerran kerrasta ole tulossa mutta paljon useammin kun kerroin edellyttää. 2017-2018 tämän peli vajosi heikommalle tasolle kun oikeastaan kertaakaan miehen uran aikana. Ikääntyminen varmaan alkaa myös näkymään, mutta pääsyy oli olkapäävamma. Karsiuduttuaan ekaa kertaa urallaan fedex cupin pleijareista Furyk päätti laittaa olkapäänsä leikkauksella kuntoon ja kuuden kuukauden tauon jälkeen kilpailukunnon löytäminen oli hankalaa. Koko viime kauden mies haki parasta virettään löytääksen sen vasta tälle kaudelle. Erityisesti Furykin rautapeli on ollut todella vahvaa ja sitähän Openissa mitataan. Furyk on kuitenkin kolmesti jo ollut Openissa siellä päin (4/2006, 5/2008 ja 4/2014) joten ei noiden kenttien mahdottomia pitäisi miehelle olla. Miehen pitäisi tämä kisa voittaa vähintään kerran 150-200 yrityksestä ja kerroin huutaa pientä petsiä.

Toinen jenkki-haku voisi olla Jason Kokrak. Tämä on toki vähän Furykiä epätodennäköisempi voittaja mutta kerroinkin huitelee 800 tienoilla. Tilastojen valossa Kokrak on ollut tällä kaudella parempi kuin koskaan ja itse asiassa hyvin lähellä Jim Furykin tasoa. Open kokemusta ei ole kun viime vuodelta ja sieltäkin vain kahden kierroksen verran. Mutta kun miehen pelissä akilleen kantapää on ollut puttaaminen lyömisen sujuessa mainiosti voisi olettaa links-golfin sopivan Kokrakillekin.

Keroimessa miesten välissä (noin 600 kertaa) saa rahat takaisin Ryan Palmerista. Tämäkin on pelannut kauden mainiosti vaikka toki on kahta edellistä esim. SG Total tilastossa jo vähän perässä. Tällä on aiemmilta vuosilta neljä openia pelattu ja mielenkiintoisesti kolmesti sijoitus on ollut täsmälleen sama 30. Minun silmään tämän peli oli hyvässä kuosissa viime viikonlopun John Deeressä. Ainoastaan puttien jääminen reunalle esti T18 paremman sijoituksen saamisen. Itseasiassa jos puttaus olisi ollut kisan voittaneen Dylan Frittellin tasolla ei voitto olisi matkannut Etelä-Afrikkaan. Palmer hävisi Frittellille 8 lyöntiä kisassa mutta 9 lyöntiä SG puttitilastossa. Ei tuota toki noin suoraan voi ottaa mutta antaa kuvaa.

Otetaan sitten vielä muutama todennäköisempikin. Näissä toki suhteellinen etu jää pienemmäksi mutta pääsee varmemmin edes puristamaan.

Pienimmillä kertoimilla itselle kelpaavat Schauffele, Scott sekä Cantlay. Noissa etu on kuitenkin jo sen verta ohut että ei niistä sen enempää. Maistuvampi on Hideki Matsuyama 55 kertoimella. Tämä on kun varkain noussut lyömisessä ihan samalle tasolle kuin on ollut parhaimmillaan. Sitä ei ole vaan vielä oikein mies saanut mitattua ulos tuloksena ja markkina on jäänyt tulokseen jumiin. Minun mallini huutaa tälle vain vähän päälle 30 kerrointa enkä osaa pitää esimerkiksi Justin Rosea (kerroin 27) juurikaan tätä todennäköisempänä. Tai Molinaria yhtään todennäköisempänä (lue Matsu on selvästi todennäköisempi) vaikka kerroin Francescolla vain 36.

Toinen kelvollinen vähän pienemmän kertoimen mies on 110 kertaa maksava Webb Simpson. Mies nousi viime vuonna takaisin noin samalle tasolle kun oli parhaimmillaan (2012) kuljettuaan välissä paljon heikommin. Ja viime vuoden löytynyt taso on onnistuttu säilyttämään hyvin tänä vuonna. Openissa Webb on vähän heikompi ollut mutta toisaalta suuriosa noista on heikomman tason kausilta. Viime vuonna Openissa tämä oli kuitenkin 12. joten ei nyt niin kovin kaukana absoluuttisesta kärjestä. Jollekin miehelle sopivalla jenkkikentällä tämä voisi markkinassa olla ihan samoissa Matsuyaman kanssa. Maistuu meidän perälle oikein hyvältä.

Olisi tietysti kiva vihjata kisaan jotain oikein kunnon nimimiehiä. The Open on vaan pakannut tuottamaan myös niitä vähemmän ennakkoon hehkutettuja voittajia. Pitkälle lyömisestä on Openissa vähemmän hyötyä kun muissa majoreissa. Kyllähän markkina tuota jonkun verran on huomioinutkin mutta vähemmän kun omat mallit. Ilman perusteluja pistän tähän loppun vielä listaa muista miehistä joita olen petsipuolelle itselläni kelpuuttanut: Reavie, Putnam, Hadwin, Glover, Streelman, Sabbatiini sekä Redman.

8.7.2019

81 kilsaa pidemmälle on edetty Venäjän sydänmailla. Ei mitään rynnimistä siis mutta edetään sentään vähän tähän astista keskiarvoa tarmokkaammin.

Palaan osin viimekertaiseen aiheeseeni kun Suomen rahapelijärjestelmä nostettiin virallisemmassakin mediassa tikun nokkaan viime viikon loppupuolella. Aihetta käsiteltiin niin Helsingin Sanomissa (https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006165696.html?share=8f7f9f365991c1a906c7acf06a4298ec) kuin Elmo-lehdessä (https://elmomedia.fi/turha-pelottelu-sotkee-puhetta-veikkauksen-monopolista-s-ketju-on-ulkomaalaisia-peliyhtiota-isompi-uhka/). Molemmat jutut oli oikein hyvin kirjoitettuja ja nykymaailman trendin vastaisesti ”journalistisesti mielenkiintoisia”. Jotain ajatuksia ajattelin kirjata tässä siitä, mitä noita tutkiessa mielessä pyöri.

Ensin hesarin tekstin kimppuun joka lähestyi ongelmakenttää pitkälti Veikkauksen mainonnan näkökulmasta. Pitkät pätkät tarinasta menee ”niin kuin asia on”, mutta tartun nyt ensimmäiseksi kuitenkin kiinni ”mainostaminen tarvitsee vihollisen” -kohtaan. Tuo teema ohitettiin jutussa kovin pintapuolisesti. Toki esimerkiksi lause ”sillä monopolilla ei pitäisi olla kilpailua” sisältää konditionaalin ja sivistynyt lukija voi päätellä, että kilpailua on, mutta kuinka paljon sekä millä voimalla kilpailua kohdataan jää kokonaan avoimeksi. Täyden kympin juttuun olisin kaivannt tähän syvällisyyttä jossa olisi avoimesti todettu, että erityisesti kovimmin kilpailluissa tuoteryhmissä (netin kasino- ja vedonlyöntipelit) Veikkaus on vaikeuksissa kv-toimijoita vastaan ei vähiten Veikkauksen omien vahvojen vastuullisuustyökalujen takia.

Tuosta pääsee sujuvasti ”monopolin murtaminen”- kappaleeseen. Tuossa kohtaa toimittajalta oli ilmeisesti virta jo kovin lopussa ja pakkopullaksi muuttunut kirjoittaminen näkyy tuloksessa. Anti jää tältä osin kovin löysäksi. Tätä olisi voinut lähestyä huolellisemmin ei vähiten sen takia, että yleinen mielenkiinto tuota aihetta kohtaan on kasvanut merkittvästi. Elmo-lehden juttu käsittelee tätä kokonaisvaltaisemmin joten siirrytään tuohon suuntaan omassa tarinassani.

Sekä Elmon että HS:n jutussa vaivasi isossa kuvassa eniten jonkinlainen naivi olettamus siitä, että lisenssimarkkinassakin valtion omistama yhtiö (Veikkaus) toimisi isona pelurina koko repertuaarillaan. Ja mahdollisesti operoisi ulkomaillakin. Vähintään ison pohdinnan paikka kuitenkin olisi, kuuluuko valtion omistaa rahapeliyhtiötä lisenssimarkkinassa lainkaan ja jos omistaa, kuuluuko sen tämän lisäksi operoida myös muiden maiden lisenssimarkkinassa vai ei?

Sinällään tuntuu hyvältä, kun Elmossa arvioidaan Veikkaus kilpailukykyiseksi myös kv-markkinassa. Itse tästä en vielä täysin vakuuttunut ole eritoten koska rahapelimarkkinassa on käynnissä keskittäytyminen isojen toimijoiden ympärille. Ja nyt puhun oikeasti isoista eli yhtiöistä, joiden rinnalla Veikkaus on vielä pieni toimija. Ulkomaille lähteminen ei olisi mitään paraatimarssia Uralille vaan ennemminkin pitäisi valmistautua isoihin investointeihin jalansijan saamiseksi tavoitemarkkinoilla. Tuon voi lukea myös suoraan: Tarvitaan yritysostoja ”perusasiakaskannan” saamiseksi kohdemaissa. Kiska auki ja markkinointi päälle ei riitä maailmalla.

Lisäksi pitää vielä erikseen muistaa se, että lotto-peleille ei yleensä ole monilupajärjestelmää luotu, eikä maailmalle lähteminen lotto-operaattorina oikein olisi mahdollista. Samoin fyysisten raha-automaattien bisnes on maailmalla niin erilaista (ja kilpailtua), että sen puolen potentiaali on kovin heikko. Eli Veikkaus lähtisi lähinnä kilpailemaan maailmalle niillä tuotteilla joissa se jo tällä hetkellä kilpailee kotimarkkinassa kv-toimijoita vastaan.

Toinen kulma siihen, kuuluuko mahdollisessa uudessa lisenssijärjestelmässä valtion yhtiön operoida ”nykyisellään” tulee kilpailulainsäädännöstä. Allekirjoittanut ei ole kuin kotijuristi, mutta pienellä harrastuneisuudella olen antanut itselleni ymmärtää, että tällaisessa tilanteessa Veikkauksella olisi määräävä markkina-asema joka asettaisi sen toiminnalle tiukempia rajoja kuin muille toimijoille. Tällaisessa skenaariossa jos ei muuta, niin markkinaoikeutta onnistuttaisiin varmasti työllistämään runsaasti.

Toimivin ratkaisu voisi olla pilkkoa Veikkaus osiin ja myydä yksityisille toimijoille. Määrävä markkina-asema sekä ongelmallinen valtio-omisteisuus lisenssimarkkinassa saataisiin purettua kumpikin. Valtion saama hinta Veikkauksesta (tai sen osista) olisi miljardeja ja uudessa mallissa yhtiön tuotoista valtionosuus perittäisiin veroina.

Palataan Elmon juttuun ja todetaan, että alkaa karkaamaan kun pohditaan ”Se todellinen uusi tekijä, jonka monopolin purku voisi nostaa, tulisi luultavimmin kotimaasta. Sellainen voisi haastaa uskottavasti Veikkauksen myös lotosssa ja onnenpeleissä.” Jutussa ilmeisesti oletetaan että lisenssimarkkina tarkoittaa automaattisesti koko rahapelien kenttää. Esimerkiksi Ruotsissa toteutus meni niin, että lotto ja onnenpelit jäi Svenska Spelin yksinoikeudeksi edelleen. Sama voisi toistua Suomessakin (ja luultavasti toistuisikin – me ollaan hyviä apinoimaan sveduja). Sinällään jos yksinoikeus edellyttää joko rikollisuuden estoa tai peliongelmien vähentämistä, niin oudolta tuntuu sellainen ratkaisu, jossa kaikkein vähiten näitä koskettava alue pelikentästä jätettäisiin yksinoikeudelle. Toimiva ratkaisu voisi olla ihan yhtä hyvin esimerkiksi lisenssijärjestelmä, jossa tälle tuoteryhmälle olisi vain yksi lisenssi ja sen saaja kilpailutettaisiin julkisen hankintamenettelyn puitteissa muutamaksi vuodeksi kerrallaan (yleistä maailmalla).

Kun Suomeen tulee lisenssijärjestelmä on äärimmäisen mielenkiintoista seurata mitä tapahtuu fyysisten raha-automaattien kohdalla. Perusteet pitää ne edelleen monopolissa on olemassa. Lisenssijärjestelmä rajoittamattomalla määrällä toimijoita olisi aika villi ratkaisu. Toisaalta tuossa mitattaisiin yhteiskunnan aito priorisointi peliongelmien ja tuottojen välillä. Maksimaaliset verotuotot saataisiin runsaalla lisenssitoimijoiden määrällä, mutta vastaavasti oletettavasti pelihaittojen näkökulmasta tuo voisi olla se kaikkein raskain ratkaisu.

Elmon pitkä pohdinta tuotonjaosta on taas pääosin helppo allekirjoittaa. Nyky-yhteiskunta on rakennettu (rahapelaamisen ulkopuolellakin) siten, että mahdollisimman moni yrittää saada mahdollisemman paljon muiden tienaamia rahoja itselleen. Veikkauksen tuotonjako sopii tähän kuvioon esimerkkitapauksena. Rinteen hallituksen hallitusohjelman sivulla 174 ollaan rahahanoilla jo oikein hyvässä etukenossa: ”Kompensoidaan Veikkauksen edunsaajille tulevalla hallituskaudella arpajaislain vaikutuksen johdosta mahdollisesti vähenevät määrärahat kulttuurin, liikunnan ja nuorisotoiminnan osalta.” Joku voisi kysyä tässä että mihin unohtui vanhojen RAY:n ja Fintoton edunsaajat?

Sitten loppuun vielä vähän lisää puhdasta omaa pohdintaa. Asetelma pelilaudalla tuntuu olevan sellainen, että poliittiset puolueet ovat järjestäneet joukkonsa puolustusasemiin (vrt. tornitus shakissa) monopolin puolesta ja muut tahot tekevät täsmäiskuja puolustumuuriin testaten sen pitävyyttä. Mutta kuka (allekirjoittaneen lisäksi) oikeasti haluaisi Suomeen lisenssijärjestelmän?

Viime aikoina isointa kritiikkiä järjestelmää kohtaan tuntuu esittäneen vastuullisuuspuolen ihmiset. Mutta eihän siellä lisenssimarkkinaa toivota. Siellä toivotaan monopolia joka toimii puhdasoppisesti peliongelmat poistaen ja jonka toimikyky kv-toimijoita vastaan taataan blokeerauksilla jne. Jos lisenssijärjestelmä tulee, niin EU:n oikeuttamisperusteiden kautta keskiöön noussut vastuullisuus joutuu helposti takariviin. Eihän sitä kentän ”vastuullisuuslaita” tietenkään toivo

Toisaalta aktiivi- ja ammattipelaajien puolelta on kuulunut vaatimuksia järjestelmän muuttamisesta. Itse luen peliä (vahvat riidit) niin, että nuo vaateet on ”kosto” Veikkaukselle sen lobbaamasta blokeerauslainsäädännön selvittämisestä. Ja nämä vaateet on tosiaan sitten jo selvästi lisenssijärjestelmää haikailevia ajatuksia. Mutta jos lisenssijärjestelmään mennään käy luultavimmin niin, että aktiivi- ja ammattipelaajien tilanne heikkenee nykyisestä. Pelaaminen ympäriinsä on tällä hetkellä sallittua ja laajastikin harrastettua. Jos mennään lisenssimarkkinaan, niin ne toimijat, jotka eivät hae Suomesta lisenssiä, pyritään rajaamaan kokonaan ulos Suomen pelimarkkinasta. Käytännössä EU-alueen toimijat jotka eivät hae lisenssiä joutuisivat heittämään finski-pelaajat ulos. Ruotsin osalta näin kävi esimerkiksi Pinnaclen kanssa – Pinny ilmoitti Hannu Hanhille, että tilit suljetaan ja pelaaminen ei enää ole mahdollista. Tämäkään tuskin on ammattipelaajien toivomaa kehitystä?

Entä sitten kv-peliyhtiöt? Haluavatko ne oikeasti lisenssimarkkinaa Suomeen kuten joissakin kommenteissa on annettu aktiivisestikin ymmärtää? Minä en usko tuohon. Oletettavasti lisenssimarkkinassa määrättäisiin Suomessa noin 20% vero pelikatteesta laskettuna. KV-toimijoille tuo tarkoittaisi pääsääntöisesti huomattavaa veronkorotusta suhteessa nykyhetkeen. Lisäksi kilpailun avautuminen ja koveneminen tarkoittaisi marginaalien pienentymistä sekä markkinointikustannusten nousua. Rahapelimarkkinan kasvu Suomessa ei tulisi olemaan sellaista, jossa lisääntynyt pelikate kaikille paikkaisi ohentuneen tuoton. Lisäksi kun vielä ainakin näin alkuun vaikuttaa siltä, että Ruotsissa ”vanhat valtiolliset toimijat” (ATG sekä Svenska Spel) ovat pärjänneet merkittävästi odotettua paremmin lisenssimarkkinassa, tuntuu oudolta että kv-yhtiöt ajaisivat muutosta Suomen rahapelijärjestelmään kun kaiken tiedon valossa vaikuttaisi siltä, että niiden tulos Suomesta tulisi laskemaan mahdollisesti merkittävästikin. Nykytilanne lienee monellekin kv-yhtiölle optimaalinen sen suhteen, paljonko ne saavat peräpohjolasta kairattua euroja sen viimeisen viivan alle.

Mitäs rahapelijärjestelmälle pitäisi sitten minun mielestäni tehdä? Akuutisti ei muuta kun käydä keskustelua eri näkökulmista ja siinä valossa molemmat viittaamani kirjoitukset ajoivat asiansa oikein hyvin. Rinteen hallitus pulttasi itsensä monopolijärjestelmän taakse kirjauksineen niin voimakkaasti, että ainakaan minun on mahdotonta nähdä lisenssimarkkinaan siirtymisen tapahtuvan tällä hallituskaudella. Samaan hengenvetoon kyllä totean, että seuraava hallitus luultavasti tarttuu tuohon heti alkuun ja jotta yhteiskunnalliset keskutelut olisi käytynä jo siihen mennessä, niiden kanssa ei kuulu jarrutella yhtään. Ja ainakin meidänperällä muistetaan joka ilta iltarukouksessa toivoa Rinteen hallitukselle nopeaa loppua esim. vihreiden ja keskustan välirikon seurauksena – sellaisen toteutuessa tilanne rahapelijärjestelmän osalta aukenisi tietysti paljon nopeamminkin kuin vasta 2023 vaalien jälkeen.

27.6.2019

Kävely etenee maltillisesti. Mittarissa tällä hetkellä 1201 kilometriä ja seuraava isompi kohde kartalla on Nizni Novgorod. Sinne on vielä matkaa 325 kilometriä. Kaupungin halkihan virtaa Volga, josta Kari Tapio lauloi mm. ”Volga, ratsu jo huohottaa – täytyykö luovuttaa? Ei milloinkaan!”. Koitetaan pitää samaa teemaa talsimisessani.

Otsikossa siirrytään tutusta kotimaisesta isompien kielien pariin. Otsikonmukainen Asterixin seikkailu ilmestyi samana vuonna kun synnyin, eli ei ole enää niin kovin tuore. Kotimaiselle kielelle käänettynä teoksen nimi on Jumaltenrannan nousu ja tuho. Erittäin hyvä teos loistavassa Asterix-sarjakuvakirjojen klassikko-sarjassa.

Ajattlelin tuon otsikon alla pohdiskella Suomalaista rahapelipolitiikkaa. Siinä alkaa näkymään selkeitä tuhonmerkkejä ainakin meidänperältä tiiraillessa. Yhtenä Euroopan viimeisistä monopolojärjestelmän nimeen vannovista maista Suomi on ristiriitojen edessä rahapelipolitiikkansa kanssa. Ja kun politiikan kanssa ollaan vaikeuksissa niin sitä ei oikein voi ratkaista kun politiikot. Sen jengin track record ei nyt kovin vakuuttavalta tunnu ja usko asioiden ratkeamiseen menestyksellisesti ihan perustellustikin horjuu. Ja tämä track record sekä asioiden ratkaisemisen onnistumisprosentit siis koskee muutakin kuin vain ainoastaan rahapelipolitiikkaa.

Kolmatta vuotta uudessa Veikkauksessa työskennelleenä on alkanut hiukan seitinohutta vahvemmin kyrsimään aika kovakin rummutus erityisesti sosiaalisessa mediassa Veikkauksen vastuullisuuden puutteista. Osin tämä tokikin on varmasti perusteltua, mutta vanhan sanonnan mukaan kohtuus se on kaljapullossakin. Viime viikolla erään tunnetun somevaikuttajan (tai itseään sellaiseksi luulevan) toimesta päästiin herjaamisessa jo sille tasolle, että Veikkaus nimettiin maailman vastuuttomammaksi peliyhtiöksi. Armas isoveljeni on opettanut, että hyvää tarinaa voi aina värittää 50%. Jos enemmän värittää menee se valehtelun puolelle. Tuo maailman vastuuttomin termi ylittää tuon 50% rajan ilmavammin kun Sergei Bubka aikanaan ylitti kuusi metriä.

Oikeutetuinta kritiikkiä varmasti on se, joka kohdistuu fyysisiin raha-automaatteihin ja niiden kautta tapahtuvaan pelaamiseen. Tämänkin suhteen olisi kuitenkin syytä tarkastella asiaa pitemmän aikavälin perspektiivissä. Yksi kolmesta uuden Veikkauksen muodostaneesta rahapeliyhteisöstä oli RAY. Se oli perustettu vuonna 1938. Pyöreästi 80 vuoden aikana RAY:n toimesta oli muodostettu sellainen raha-automaattirarjonta, mitä Suomesta nyt löytyy. Ihan avoimesti voi todeta, että Suomen laaja raha-automaattiverkko on poikkeus maailmassa. Näin laajasti ja julkisesti ei automaattipelejä juuri missään tarjota. Mutta uusi Veikkaus ei ole lähtenyt laajentamaan tarjontaa tai koventamaan raha-automaattipelejä, vaan suunta on ollut lähinnä päinvastainen. Kritiikkiä saa ja kuuluukin antaa, mutta lähinnä uuden suunnan hitaudesta. Jossain määrin ymmärrän sellaistakin väitettä, että kulkusuunnan tunnistaminen ei ole mahdollista objektin pysyessä paikallaan. Mutta liikku se – uskokaa vaan… Ja siihen oikeaan suuntaan.

Maailman vastuuttomimmaksi peliyhtiöksi ei kuitenkaan pääsisi edes pelkällä kotimaisella raha-automaattitarjonnalla. Aika paljon villimpiäkin viritelmiä pallolta kuitenkin löytyy. Pohdintaan kun otetaan mukaan Veikkauksen digipalvelun laajat vastuullisuustyökalut jokaiselle asiakkaalle pakollisine rahansiirtorajoineen, niin siirtyminen kokonaisuudessa vastuullisten peliyhtiöiden puolelle on välitön. Veikkauksen digipalveluiden vastuullisuus on maailman huippuluokkaa sekä vastuullisuustyökalujen ja pelirajojen osalta, että yksittäisten pelien ominaisuuksien vastuullisuusvalintojen tasolla.

Näistä kaikesta päästään pikkuhiljaa siihen omaan aatelmaan miten politiikot muka ovat hyvää vauhtia ajamassa tilannetta kestämättömään tilanteeseen. Uuteen arpajaislakiin ja siihen liittyviin asetuksiin on leivottu mukaan vahva vastuullisuuden leima. Ja vastakkaisista someälinöistä huolimatta tuon suhteen pyritään olemaan viranomaisvalvonnan ja -ohjauksen suhteen tiukkoja. Hajasijoitettua raha-automaattipelaamista koskeva pakkotunnistautuminen tulee vuonna 2022. Ja se on arpajaislain perusteet huomioiden täsmälleen oikea päätös. Sillä leikataan Veikkauksen tuottoja merkittävästi, mutta leikkaantuminen tapahtuu ainakin osin juuri siitä osasta kulutusta, josta sen kuuluukin. Eli tässä ei vielä olla menossa metsään vaikka ”sille polulle” jo olin siirtymässä…

Mutta nyt sitten lopullisesti sinne suunnistajien kilpakenttien puolelle (ja nyt en viitttaa Senaatintorin ympäristöön vaikka sielläkin yhdet pikkukisat juuri pidettiinkin). Arpajaislain henkenä olevat tiukkaakin tiukemmat vastuullisuusvaateet sekä valvonnan hyvin tiukka linja tulkintojen tekemisessä aiheuttavat sen, että Suomessa ollaan ajautumassa tilanteeseen, jossa Veikkaus ei pysty digitaalisessa kanavassa kilpailemaan kansainvälisten peliyhtiöiden kanssa erityisesti aktiivisimpien asiakkaiden sieluista tasavertaisesti.

Olen alkanut yhä useammin mietiskellä sitä, menikö yhteiskunnan näkökulmasta katsomalla peliyhtiöiden yhdistäminen kuten oli suunniteltu? Kolmen peliyhtiön erilliset pelitilit rajasivat yhdeltä tililtä pelattavien pelien joukkoa ”omiin piireihinsä”. Kun uuteen arpajaislakiin kirjattiin vaatimus siitä, että jokaisella pelaajalla on vain yksi pelitili, tarkoitti se samalla myös sitä, että siltä pystyisi pelaamaan kaikkia pelejä ristiin haluamallaan tavalla. Ainakin jossain määrin tämä on aiheuttanut arpajaislain tavoitteiden vastaisesti kovempien pelien suosion kasvua. Sellaiset asiakkaat, joilla ei RAY:n pelitiliä aiemmin ollut, eivät digiautomaattipelejä tuolloin pelanneet. Yhteisen pelitilin kautta pelaaminen on sitten ollut helpompi aloittaa. Kärjistetysti voikin sanoa, että digipelaamisen vastuullisuuden näkökulmasta arpajaislain yhden pelitilin vaatimus oli isoin yksittäinen heikennys kokonaisvastuullisuuteen.

Samaan aikaan tiukat pelaamisen rajat ovat siirtäneet ainakin kaikkein kovimman digirahapelaamisen kv-toimijoiden kautta tapahtuvaksi. Veikkauksen tiukista vastuullisuusrajoista digissä ei ole suomalaiselle peliongelmaiselle mitään apua jos pelaaminen tapahtuu kv-toimijalle. Toki tämä ei ole täysin uusi tilanne. Jo vanhan RAY:n nettikasinolla oli tiukat pelaamisen rajat automaatti- ja pöytäpeleille. Jo siinä vaiheessa kovemman pelin perässä kulkeneet olivat etsiytyneet kv-toimijoiden sivuille. Rahapelipoliittisesti ei voida pitää kovin isona meriittinä sitä, että peliongelmat säilyvät Suomessa mutta tuotot virtaavat ulkomaille.

Seuraavaksi keinoksi korjata tilannetta politiikot suunnittelevat rajoituksia ulkomaisille peliyhtiöille pelaamiseen. Hallitusohjelmaan on kirjattu tavoite selvittää estotoimenpiteiden mahdollisuuksia. SM:n esiselvityksessä oli jo hyvin tunnistettu tilanne, eli että erilaiset estot ovat Euroopassa yleisiä ja ne ovat mahdollista lakiteknisesti laatia, mutta samaan aikaan niiden helpohko kierrettävyys vie estojen tehoja merkittävästi. Tässä ja nyt esitän ennusteena, että mahdollisen blokeerauslainsäädännön tultua voimaan ei sen perusteella asetetuilla estoilla olisi tuohon kaikkein kovimpaan rahapelaamiseen ulkomaille juurikaan mitään vaikutusta.

Loppuun vielä itsestäänselvä ennustus mihin tämä kehitys on johtamassa ja jopa yllättövän nopealla rytmillä (seuraavan eduskunnan toimesta?). Olemme Suomessakin matkalla kohti lisenssimarkkinaa. On selvää, että kun Veikkauksen markkinaosuus suomalaisten verkkorahapelaamisesta laskee riittävän pieneksi, ainoa mahdollinen toimenpide on siirtyä lisenssimarkkinaan. Tällä polulla ollaan nyt vahvasti, eikä näkyvissä taida olla sellaisia muutoksia, jotka suntaa merkittävästi muuttaisi.