Oi Suomi, katso, sinun päiväs koittaa

5.2.2020

Kävely etenee hitaasti ja matkaa takana nyt 2635 km. Taas on ollut kaikenlaista tekosyytä lähinnä makailla paikallaan. Jos perille haluaa joskus päästä niin tahtia pitäisi tiivistää.

Tämän kirjoituksen aiheeksi otan kotimaata karhun otteella syleilevästi katastrofin, johon Suomen kansa on ajautumassa. Aikaisemmat hallitukset ovat kehityksen pohjustaneet ja nyt punavihreä populistihallitus yrittää päästä antamaan meille kaikille niskalaukausta. Pohjoismainen hyvinvointivaltio on hieno termi ja minunkin mielestäni tavoiteltava tila yhteiskunnallemme. Mutta sen mahdollistamiseksi valtiontalouden olisi oltava kunnossa. Velalla voi toki vähän aikaa rällätä mutta ei kovin kauaa. Etelä-Euroopasta löytyy esimerkkiä siitä, mitä tapahtuu, kun velkabileet jatkuvat liian kauan.

Tässä vaiheessa varoituksen sana kaikille herkkähipiäisille – lukemisen voi myös lopettaa kesken. Seuraavassa tuleva paatos on tasan tarkkaan henkilökohtaista pohdintaani ja ikäni lähinnä urheilemisesta sekä uhkapelaamisesta kiinnostuneena diplomi-insinöörinä yhteiskuntapolitiikka ei varsinaisesti osaamiseni kovaa ydintä edusta. Puheoikeus lienee silti kaikilla? Kun vierestä katsoenkin tämän hetken kyyti vaikuttaa kovasti hurjalta niin miltä mahtaa tuntua istua kuljettajan paikalla? Vähän näyttää siltä, ettei vauhti kuskeja silti huimaa. Ei voi kuin ihmetellä tätä…

Mikä muu kuin ilmastomuutos meitä nyt sitten muka uhkaa? Kadotus lienee liian voimakas sana mutta jonkinasteinen konkurssi kyllä. Koitan pidättäytyä olla menemättä yksityiskohtiin (= turhiin yksittäisiin menoeriin) kun kilon kimpaleitakin löytyy ympäriltä, josta avautua.

Olen antanut itselleni ymmärtää, että Suomi pärjää sitä paremmin mitä enemmän pystymme tuottamaan täällä tavaroita ja palveluita, joita maailmalle myydään. Niistä saamme vastikkeeksi yleensä rahaa, jolla voi yhteiskuntaa pitää pyörimässä. Jos rahaa on liian vähän sitä pitää lainata. Äärettömyyksiin asti lainaa ei kuitenkaan saa erityisesti silloin kun lainanantaja alkaa epäillä lainaajan takaisinmaksukykyä.

Se, kuinka paljon Suomessa saadaan tuotettua tuotteita ja palveluita riippuu monesta asiasta. Yhä 2020-luvulla suurin yksittäinen tekijä lienee ihmisten työssään tekemät suoritteet ja niistä syntyvä lisäarvo. Toisista töistä lisäarvo voi olla isoa ja toisista pientä. Joskus homma menee niin reisille, että lisäarvo on peräti negatiivista.

Jos sitten kokonaisuutta miettii, niin Suomen pärjäämisen kannalta olennaista on se, miten paljon täällä kyetään lisäarvoa tuottamaan. Helpoin tapa kasvattaa lisäarvoa on tehdä lisää töitä. Tietysti jonkun pisteen jälkeen lisätyö ei enää ainakaan merkittävästi tuo lisäarvoa. Kukaan ei varmaan väitä, että Suomessa tuo piste olisi yhteiskunnan tasolla saavutettu. Yksittäiset taistelija toki omat rajansa ovat varmasti ylittäneet. Isossa kuvassa kuitenkin näkisin, että työntekemisen määrää Suomessa pitäisi kasvattaa.

Samaan aikaan yhteiskunta on rakennettu ”sosiaalisen tasa-arvon nimissä” tulonsiirtoihin perustuvaksi härdelliksi. Sitä ei käy kiistäminen, että tuota kautta on vuosikymmenten aikana saavutettu se alussa mainittu Pohjoismainen hyvinvointivaltio. Tässä vaiheessa haluan kuitenkin huomauttaa, että lopputilanteen saavuttaminen olisi ainakin voinut olla mahdollista toisenlaisillakin ratkaisuilla. Edelliset sukupolvemme olivat kokonaisuudessaan niin ahkeria, että tuollaista vaihtoehtoa ei ainakaan voi täysin sulkea pois.

Mutta takaisin tähän päivään. Pohjoismaisen hyvinvointivaltion tulonsiirtoautomaateilla on omat kääntöpuolensa. Niiden aiheuttama uhka nousee päällemme juuri nyt kuin uhkaava ukkosrintama kesäpäivän kääntyessä iltaan. Uhka on se, että ne tappavat ihmisten halun ponnistella kohti parempaa.

Lähestyn asiaa henkilökohtaisen esimerkin myötä. Pari pientä toivottavasti tulevaisuuden veronmaksajaa putkahtivat perheeseemme viimeisen reilun neljän vuoden aikana. Rakas vaimoni oli tämän ansiosta poissa työelämästä melkein viisi vuotta, jona aikana hänen työnantajansa ajautui heikkoon kantimeen eikä vanhaan työhön ollut enää palaamista. Ansiosidonnaisella työttömänä työnhakijana tulonsiirrot toimivat tehokkaasti. Itse asiassa niin tehokkaasti, että akateemisesti koulutetun ihmisen olisi viimeiseen asti kannattanut vältellä töihin joutumista. Ylpeänä voin kuitenkin kertoa vaimoni ottaneen vastaan ensimmäisen järkevän työpaikan, joka tarjolle tuli. Eli yhteiskunnan elättinä ei kauaa mennyt (tässä toki unohtuu äitiys- ja hoitovapaa, joista varsinkin ensimmäinen hyvin iso kädenojennus yhteiskunnalta oli). Nyt sitten se pihvi: Vaikka uusi työpaikka tarkoitti selvästikin esimerkiksi mediaanipalkan ylittävää ansiotasoa, ei perheen käteen jäävä tulo kasvanut juurikaan ansiosidonnaiseen aikaan verrattuna. Jos huomioidaan pakottava tarve sijoittaa lapset uudessa tilanteessa päiväkotiin sekä työmatkan aiheuttamat kustannukset niin vähemmän jää kotiin siinä, että menee töihin kuin siinä, että olisi kotona. Saako huutaa? EI SITTEN MITÄÄN JÄRKEÄ!

Yhteiskunnan ”tukiverkostot” on kudottu täyteen tämän kaltaisia kannustinloukkuja. Tästä syystä ei olekaan ihme, että yhä useampi valitsee tukien varassa elämisen mieluummin kuin pienituloisena kituuttamisen. Ja ennen kuin jeesustelijat nostavat ääntä, niin toki ymmärrän sen, että tukien varassa eletään yleensä kuitenkin omasta tahdosta riippumatta. Ja kuten olen kirjoituksissani aikaisemminkin sanonut, yhteiskunnan sivistyneisyyttä ei mitata pisa-testillä vaan mieluummin sillä, miten se kohtelee huono-osaisiaan.

Mutta persaukinen yhteiskunta ei pidä huolta vielä huonompiosaisesta. Ja nykyisellä tiellä Suomi on kohta persaukinen. Nykyinen hallitus ei tilannetta tunnusta, vaan monien arvovaltaistenkin tahojen varottelusta huolimatta jatkaa pikavippipolitiikalla kohti täydellistä tuhoa. Jos kannustinloukkuja ei saada purettua ja työn vastaanottamisesta tehdä kaikissa tilanteissa kannattavaksi, on tulevaisuus velkahelvetissä yhteiskuntamme tuomio. Se on jännää miten yhteiskunta osaa olla huolissaan yksittäisten ihmisten velkakuormasta mutta ei koko yhteiskunnan tilanteesta.

Tässä tähän asti kirjoitetussa ei silmät auki kulkeville kavereille ole varmastikaan mitään uutta. Seuraavassa ajattelin esitellä omia ajatuksiani siitä, miten tilanne ratkotaan. Ja itsellä ei todellakaan ole tarpeeksi tietoa eikä osaamista laskea vaihtoehtoratkaisuni edes summittaisia talousvaikutuksia. Voisin toki noudattaa politiikkojen yleisiä käytänteitä ja laittaa tulokseksi sellaiset luvut, että hyvältä näyttäisi. Ei puolueidenkaan luvut mihinkään todellisuuteen tunnun perustuvan – miksi minun lukujenikaan sitten pitäisi?

Ja todetaan heti alkuun, että tarvittavan muutoksen pitää olla valtava. Suomen poliittisen järjestelmän ongelma on siinä, että isoja muutoksia on lähes mahdoton toteuttaa. Haluan kuitenkin mielipiteenäni kertoa sen, että millään pienillä kosmeettisilla muutoksilla nykyjärjestelmään ei riittäviä tuloksia tulla saamaan aikaan. Radikaaleja muutoksia tarvitaan.

Oma ratkaisu kaikkeen olisi perustulo sekä tasavero. Tiedän, niihin ei muka ole varaa. Ei ole varaa jatkaa nykyistä tietäkään. Perustulon ja tasaveron lisäksi pitää muuttaa paljon muutakin. Omissa ajatuksissa puretaan mm. asumistukijärjestelmä, yritystuet sekä remontoidaan isosti eläkejärjestelmää. Edelleenkään en väitä tietäväni juuri noista asioista juurikaan mitään (opiskelijana sain asumistukea mutta yritystuet ja eläkkeet on vielä henkilökohtaisesti kokonaan kokematta). Mutta järjestelmien rakenteita kun katsoo, ei voi välttyä ajatukselta, jossa sieltä voitaisiin vapauttaa valtavasti euroja parempaan käyttöön. Toki esimerkiksi asumistukien maksamisen lopettaminen tarkoittaisi sitä, että vuokrahinnat sekä sitä kautta asuntojen arvot esimerkiksi pääkaupunkiseudulla laskisivat rajustikin. Olisiko tuo huono vai hyvä asia? Mielipiteitä on varmasti molemmilta puolin. Pahimmillaan tuo voisi toki laukaista jopa paikallisen pankkikriisinkin, erityisesti jos asuntojen vakuusarvot muutoksen takia liian liian alas romahtaisivat.

Mutta palataan ehdotukseen. Ajatus olisi, että jokainen kansalainen olisi oikeutettu perustuloon, jolla oletetaan elämisen perusvaatimuksien olevan suurilta osin täytettävissä. Lapsilla tuo vastaisi noin lapsilisien tasoa, työikäisillä esimerkiksi 75%:a ”perusvaatimuksista” sekä eläkeläisillä 100 %: a. Ja perusvaatimuksiin ei siis kuulu esimerkiksi oikeus saada asua yhteiskunnan piikkiin Helsingissä. Jos siellä haluaa asua, pitää omarahoitteisuutta löytyä kaikilta (pl. ehkä siirtymäajan kuluessa esimerkiksi eläkeläiset, jotka ovat asuneet Helsingissä jo pitkään – tarkoitus ei ole ajaa koko ikänsä Helsingissä asunutta 88 vuotiasta muoria muuttamaan esimerkiksi Luumäelle).

Näin jokaiselle työikäiselle voisi kuvitella tulevan pakottava tarve tehdä töitä edes jossain määrin. Jokaisesta työssä ansaitusta eurosta perisin mallissani tietyn kiinteän veroprosentin, joka olisi sama, kuin mikä on veroprosentti pääomatuloissa (lopetettaisiin mahdollisuus kikkailla pääomaveron kautta yhtään mitään). Tässä mallissa missään vaiheessa ihmisille ei tulisi tilannetta, jossa lisätyön tekeminen ei kasvattaisi käytettävissä olevaa rahamäärää. Tällä hetkellä on tunnistettu mm. ongelma siinä, että matalapalkka-aloille on vaikeaa saada työvoimaa. Mallini (pahoittelut että omin tätä nyt ihan omaksi) auttaisi tämän ongelman ratkaisussa melkoisesti. Nykyisin tukien menettäminen vie käytännössä lähes kokonaan matalapalkkaiseen työhön työllistyyneen ihmisen ansion nousun. Jatkossa matalapalkkaisenkin työn voisi ottaa vastaan, kun tehdyille työtunnille saisi aidon korvauksen.

Kuulen jo vasemmalta laidalta huutoa veroprogression poistumista vastaan. Kun perustulo olisi verotonta tuloa olisi järjestelmään sisälle rakennettu (nykyistä toki melkoisesti maltillisempi) progressio. Jos perustulon taso olisi vaikka 800 euroa kuukaudessa, maksaisi pätkätöistä 600 euroa kuukaudessa ansaitseva 33% verokannalla veroa 200 euroa kuukaudessa. Vuoden ”kokonaisansioista” veroprosentti jäisi noin 14%:iin. Isompituloisilla veroprosentti lähestyisi nopeasti 33% ”kokonaisansioista”.

Vasemmistohallituksen tavoitteena on yrittää ottaa enemmän isotuloisilta. Monien mielestä ”oton taso” on jo muuta kuin ”fare share”. Yhteiskunnan näkökulmasta en ymmärrä mitä järkeä on estää (=antimotivoida) hyvätuloisia tekemästä lisää työtä. Kaveri, joka pystyy työllään tuottamaan jonkun muun yritykselle 400 euroa lisäarvoa tunnissa, pitäisi olla oikeutettu pitämään merkittävän osan vaikka 100 euron tuntipalkastaan itsellään. Jos tuo työ jää muuten tekemättä tai tehdään jossain toisessa maassa, on isoin häviäjä yhteiskunta.

Tässä vaiheessa katson parhaaksi alkaa lopettelemaan tätä kirjoitusta, vaikka kovin pitkälle en ole päässytkään. Totaalinen osaamattomuuteni käsittelemästäni asiasta saattaa alkaa paistaa liikaa läpi. En itsekään usko, että tällaiseen järjestelmään oltaisiin kypsiä siirtymään. Siksi pelkäänkin pahoin, että Pohjoismainen hyvinvointivaltio on ainakin Suomessa lähestymässä loppuaan. Norjalaiset ovat onnistuneet rahastoimaan öljytulojaan sen verran reilusti, että yhden ”uhanalaisen yhteiskuntajärjestelmän edustajan” uskon kestävän vielä pitkälle tulevaisuuteen.

Oi nouse, Suomi, nosta korkealle

Pääs seppelöimä suurten muistojen

Oi nouse, Suomi, näytit maailmalle

Sa että karkoitit orjuuden

Ja ettet taipunut sa sorron alle

On aamus alkanut, synnyinmaa

Omaa ennustetta ruotien ja jatkoa povaten

24.1.2020

Kävely etenee 2575 kilometrissä ja pienten lasten isänä isoimmat haasteet ovat ajankäyttö sekä päiväkodissa kiertävät pöpöt, jotka hyökkivät jatkuvasti syyttömän sivullisenkin kimppuun.

Tänään ajattelin vähän tarkistella ennustuksia (https://walkingtovegas.home.blog/2018/12/31/ennustajaeukkoa-leikin/) joita esitin reilu vuosi sitten Ruotsin siirtyessä rahapeleissä lisenssimarkkinaan. Hiukan ”sokea kanakin voi löytää jyvän”-fiilis tuosta kokonaisuudessaan syntyi. ”Koko maailma” tuntuu yllättyneeltä siitä, miten vanhat lisenssitoimijat uudessa tilanteessa ovat pärjänneet. Kovaa markkinoille tähdänneet pörssikonsernit sen sijaan eivät rimaa oikein ole ylittäneet ja sen on nähnyt niiden osakkeiden arvossa. Esimerkiksi Kindred Groupin osakkeen arvo on puolittunut viime helmikuusta tähän päivään.

Ensimmäinen havainto vuodentakaista kirjoitustani ruotiessa ei oikeastaan koske ennustuksia. Ilmoitin kyllä eriävän mielipiteeni (ei riittänyt rohkeus esittää omaa tarkempaa arviota) virallisen epävirallisiin arvioihin siitä, että koko markkina kasvaisi muutoksen voimasta 20% luokkaa. Näin ei sitten tietystikään käynyt. Pohjoismaiset rahapelimarkkinat ovat yleensäkin ottaen niin saturoituneet, ettei tuon kaltaisiin loikkiin ole missään mahdollisuutta ilman lakisääteistä velvoitetta maksaa palkat pelitileille kierrätysvelvollisuudella höystettynä.

Toinen havainto menee ennustukselleni siitä, että Ruotsin raviurheilulla menee lyhyellä tähtäimellä hyvin. Kun ATG:n vuosikertomusta joutuu vielä odottelemaan noin kuukauden päivät en osaa tähän lopullista mielipidettä sanoa. Tälle vuodelle on raviurheilun puolella ilmoitettu isoista säästötarpeista, joten siinä mielessä olen kyllä luultavimmin ollut väärässä. Ihan ei tänne kuitenkaan aukea miten noin on päässyt käymään. Joko kulut on vedetty ihan överiksi tai sitten ATG on viimeiset monopolivuodet pumpanneet palkintoihin vanhoja tienattuja varoja saaden lähtötilanteen epäterveeksi. Tämä on mahdollista, koska aikanaan noilla oli varastossa noin puolen miljardin kruunun edestä vanhoja tienistejä hästsportens fundissa. Nopeasti silmäiltynä vuoden 2018 vuosikertomuksesta en moista enää löytänyt. Ei kai tuolla käynyt niin, että Hasse (toimitusjohtaja) toteutti noin viiden vuoden takaisen lupauksen urheilun kasvavista varoista tuon rahaston kautta kuppaamalla sen tyhjiin?

Kolmas havainto on siinä, että pelikatteellisesti ATG kasvoi selvästi. Mutta kasvu tapahtui urheilu- ja kasinopelien kautta totopelien kustannuksella. Eilisen lehdistötiedotteen (https://omatg.se/media/#/pressreleases/tillvaext-foer-atg-under-2019-2963486) valossa totopelien pelikate laski viime vuonna peräti 7,9 prosenttia. Toki tuoton tuosta piti kasvaa arpajaisveron noin puolittuessa. Eli jos ja kun tulos sakkaa niin kyllä kulupuolelta saa hakea juurisyytä.

Viimeisenä nostona ottaisin sen, että ATG lienee (onneksi) itsekin huolissaan totopeliensä tulevaisuudesta. Alkuvuoden enempi lanseerausluonteiset kampanjat urheilu- ja kasinopeleihin jäivät pienempään painoarvoon ja kokonaisuudessaan selvästi kasvaneista markkinointipanostuksista hevospelit saivat edelleen ”oman osuutensa”. Lisäksi tuotekehityspuolella on ainakin yritystä yhtiön siirryttyä ensin lounasravien osalta miksattuihin pooleihin lähtökohtaisissa peleissä. Itse en ole mitenkään erityisen vakuuttunut tuon mahdollisuudesta kasvattaa pelikatteita mutta toivotaan sitä kuitenkin. Ja ovat nuo ainakin signaaleja sitä, että ATG edelleen pitää hevospelien kehittämistä agendallaan. Paljon pelottavammalta kaikki tuntuisi, jos ei pitäisi.

Miten sitten jatko? Paljon riippuu kuluvasta vuodesta. On mahdollista, että viime vuoden droppi johtui pääsääntöisesti uusista tuoteryhmistä ja regulaation vaatimista toimista esimerkiksi asiakkaan tunnistamisen osalta. Tämä vuosi on ATG:lle (sekä Ruotsin raviurheilulle) näytön vuosi. Totopelien suosio ja pelikate pitää saada vakiinnutettua viime vuoden tasolle. Toinen merkittävästi pelikatetta pienentävä vuosi kertoisi huolestuttavan trendin alkamisesta. Totopoolien pieneneminen syö ATG:n merkittävintä kilpailuetua nopeasti. Tuloksen kannalta on lisäksi tärkeää, että yhtiön taloudellinen tulos paranee kulurakenteen kautta. Minulla ei luonnollisesti voi olla mitään käsitystä siitä, paljonko 2019 kuluista on ollut kertaluonteisia uuteen järjestelmään siirtymiseen liittyviä kustannuksia. Jos kustannusrakenteen raskaus on pysyvä tila niin tuntuu todella huolestuttavalta. ATG pärjäsi kuitenkin odotettua paremmin markkinassa ja jos se ei riitä positiiviseen taloudelliseen tulokseen myös raviurheilulle niin ihmetyttää kovasti.

Loppuun terveiset Hippoksen herroille ja rouville (Laitisen Annelle vielä näin blogin kauttakin onnittelut hallituspaikasta) – muistikirjaan pitää nyt saada merkintöjä Ruotsin tapahtumista. Tämän parempaa oppia tulevaisuuden varalle ei mistään saa. Suomen rahapelijärjestelmässä siirrytään lisenssijärjestelmään joskus (muutaman vuoden sisällä) ja Hippoksella on siinä(kin) tilanteessa iso vastuu lajin tulevaisuudesta maassamme. Ihan kaikkia virheitä mitä muualla on vuosien varrella tehty ei ole pakko Suomessa toistaa.

Mihin menet raviurheilu – osa 2

30.12.2019

Hiljaista taas on blogissa ollut, kun ei jaksaisi samoista aiheista kirjoitella mutta kun ajatukset on jumiutuneet vasemmistohallituksen kauhisteluun, rahapelipolitiikkaan, raviurheilun tulevaisuuteen ja itse rahapelaamiseen. Ja kaikista on kirjoitellut vuoden aikana enemmän, kun tarpeeksi. Kävely etenee Venäjän tasangoilla. 2432 kilometriä on mittarissa, joten aika liki 10 vuoden projektilta vaikuttaa. Ufa alkaa olemaan saavutettu, 18 kilometriä on enää sinne. Tästä eteenpäin edes nimeltään tutut paikat harvenevat ja etäisyydet niiden välillä vain kasvavat.

Oman pyhän neliyhteyden parista ajattelin palailla aiheeseen raviurheilun tulevaisuus. Melkein vuosi sitten tuli kirjoitettua blogiin https://walkingtovegas.home.blog/2019/01/21/mihin-menet-raviurheilu/. Aika ajattomalta tuo teksti tuntuu yhä, mutta jotain täsmennyksiä on pakko alas kirjoittaa. Valitettavasti asioiden kehitys ei ole ollut ”vain” niin pelottavaa kun vuosi sitten maalailin, vaan uhkakuvat nousevat taivaanrannasta aikaisempaa synkempinä ja nopeammin kun mitä 12 kuukautta sitten luulin.

Kulunut vuosi sinällään on ollut raviurheilun parasta aikaa niin urheilullisesti, kun palkintotasollisesti. Loppuvuodesta silmään on kuitenkin iskeneet runsaat vajaat lähdöt ja ohkaiseksi jääneet ravitapahtumat. Kilpailevien hevosten määrä ei tunnu riittävän kilpailukalenterin mukaisen kilpailutarjonnan järjestämiseen. Sinällään tuo on lohdullista, kun painetta ajettavien kilpailujen määrän vähentämiselle on tulossa taloudellisista reunaehdoista tuleville vuosille joka tapauksessa merkittävästi.

Vuosi sitten olin iloinen siitä, että alan sisäinen kiinnostus tulevaisuuteen oli herännyt. En sitten tiedä, oliko tulevaisuus liian pelottava, mutta mitään sitä, mitä odotin saatavan vuodessa aikaan, ei ole tapahtunut. Suurin floppi allekirjoittaneen näkökulmasta oli Hippoksen tulevaisuustyöryhmät ja erityisesti se tärkein niistä eli talousryhmä. Tulevaisuusryhmien tulokset piti julkistaa niin, että kenttä näkisi mihin ollaan menossa ja millä toimilla valoisampaa tulevaisuutta lähdetään hakemaan. Valtuuskunnassa talousryhmän työtä käsiteltiin, mutta ilmeisesti tulokset olivat joko niin kammottavat tai sitten koko raportti niin huono, ettei sitä kehdattu julkistaa. Työlle päätettiin ottaa reilusti lisäaikaa tilanteessa, jossa ollaan jo valmiiksi auttamattomasti myöhässä. Sanomattakin on ainakin allekirjoittaneelle selvää, että tulossa olevat toimenpiteet ovat liian pienet, liian myöhään ja toteutuksen kanssakin tullee olemaan vähän niin ja näin. Ei näytä hyvältä…

Se raviurheilun kasvava mörkö, jota vuosi sitten ennustelin vuodelle 2022 päättikin sitten pompata esiin jo nopeammin. Pakollinen tunnistautuminen raha-automaateille onkin tulossa jo vuodeksi 2021. Veikkauksen tulos jo tältä vuodeltakaan ei vastaa millään muotoa odotettua, 2020 ennusteina on jo parin miljoonan tuotonvähennys raviurheilulle ja 2021 iskee todellisuus vasten kasvoja. Jos oikein hyvin menee niin 2021 pitäisi tulla toimeen kuusi miljoonaa pienemmillä valtionavustuksilla, kun tänä vuonna. Viime aikoina Veikkauksen suunnasta juuri mikään ei ole mennyt hyvin puhumattakaan siitä, että joku menisi oikein hyvin. Enempi on mennyt huonosti tai tosi huonosti ja sellaisissa skenaarioissa voidaankin jo pelätä lähemmäs kymmenen miljoonan avustusten laskua kuluneesta vuodesta. Ilman mitään puskureita ja kyvyttömyydellä tehdä radikaaleja ratkaisua on kohtuullisen helppo pelätä rumia rytinöitä, kun puuttuvat eurot alkavat konsultoimaan alaa. Ja kun tulevaisuustyölle annettiin reilusti lisäaikaa niin meidän perältämme halutaan huomauttaa, että tilanne on käsillä 52 viikon päästä. Automaattien pakkotunnistautumisen on määrä tulla voimaan 1.1.2021 ja kädestä suuhun elävällä raviurheilulla tulojen putoaminen tuntuu heti.

Hippoksen johdossa elätellään julkisuudessa olleiden tietojen valossa mahdollisuutta sille, että valtiovalta kompensoisi (kaikille) Veikkauksen edunsaajille niiden väheneviä Veikkaus-tuottoja. Persaukiseksi kovaa vauhtia matkalla oleva yhteiskuntako laittaisi kättä taskuun raviurheilun tukemiseksi? Minäkin haluan sellaisen lääkityksen, että tuohon voisin uskoa. Koska Veikkaus-tuottojen alamäki ei millään muotoa lopu tuohon pakkotunnistautumiseen, pitää alalla tulevaisuudessa olla lääkkeet valtionavustusten edelleen pienenemiseen. Sitä, että uskoo Marinin hallituksen olevan raviurheilun oma joulupukki, ei lasketa varautumiseksi.

Lyhyen tähtäimen pelastusoperaation pitää kohdistua alan rahoituspohjan laajentamiseen niin, että palkintoihin voidaan käyttää merkittävästi nykyistä isompi osa valtionavustuksista. Eli radat ja Hippos pitää saada joko kuluttamaan vähemmän (ei kait kovin helppoa) tai tienaamaan jotain muutakin rahaa, kun mitä Veikkauksesta alalle kerätään. Ei sekään helppoa ole mutta keinoja on pakko löytää.

Pitkällä tähtäimellä Hippoksen on pakko alkaa valmistautumaan tilanteeseen, jossa Suomen rahapelimonopoli murtuu. Kerran saa siinä vaiheessa kirota sitä, että Fintotosta luovuttiin taistelutta. Sitten on parempi unohtaa menneet ja suunnata katse tulevaisuuteen. Iso kysymys tuossa vaiheessa on se, minkälaisiin osiin Veikkaus puretaan ja minkälaisen tulonmuodostuksen ala voisi ”Veikkauksen sateenvarjon alla” saada. Jos näkymä siellä ei lupaava ole, on jotain muuta pakko keksiä. Oman peliyhtiön mahdollisuus pitäisi tässä tilanteessa varmaan edelleen selvittää, mutta en usko, että sille olisi elintilaa. Näitä vaihtoehtoja voi tosissaan toki punnita vasta siinä vaiheessa, kun tiedetään edes summittain, minkälaista lisenssimarkkinaa Suomeen aikanaan rakennetaan.

Mutta hyvä nämä asiat ovat yleisellä tasolla jo suunnittelupöydälle nostaa. Jos Suomessa joku asioista yhtään perillä oleva taho johtaisi rahapelipolitiikkaa, olisi sisäministeriössä jo käynnissä lisenssimarkkinan valmistelu. Lisenssimarkkinaan joudutaan joka tapauksessa ja fiksumpaa sinne olisi mennä, kun omalla yhtiöllä on 85% markkinaosuus kuin että ensin romautetaan markkinaosuus ja sitten murtuu järjestelmä. Marinin hallitus toki vannoo yhä puhtaasti yksinoikeuden nimeen, mutta kun minä ennustan tuolle vasemmistokoalitiolle lyhyttä ikää, niin rahapelipolitiikan suuntakin voisi kääntyä nopeamminkin, kun miltä tällä hetkellä näyttää.

Loppuun vielä viime aikoina liiankin kuluneen hashtagin sanoin terveiset niin Hippoksen toimivalle johdolle kuin luottamusmiehillekin – #nytonpakko

Odottavan aikaa edelleen mutta ei niin tylsää

5.12.2019

Viimeksi avauduin, että pitää odotella Hippoksen taloustyöryhmän tulevaisuuslinjausten julkistusta sekä arpajaislakihankkeen käynnistystä Rinteen hallituksen toimesta. Sinällään kummankaan suhteen ei ainakaan edistystä ole tapahtunut, mutta muuten on aiheiden ympärillä ollut vilkasta.

Hippoksen moderni avoin viestintä kentän kanssa on unohtunut jonnekin. Löydettäessä se pyydetään palauttamaan toimivalle johdolle edelleen käytettäväksi. Sinällään pitää kyllä hevosmiehistä olla ylpeä kun aikana jolloin kaikenmaailman pöytäkirjat ja sähköpostit yms. vuodetaan joka paikasta medialle, ei Hippoksen valtuuskunnan kokouksesta vuotoja tule. Sinällään kyllä seitinohuet huhut kertovat melko huolestuttavistakin kysymyksistä edustajien toimesta esimerkiksi Veikkauksen edustajille, mutta ei niistä sen enempää. Ihan sekopäistä kysyessä muille ainakin selviää usein kysyjän osaamisen taso niinkuin sivutuotteena.

Rinteen hallituksen arpajaislakihankkeen käynnistyminen koki pieniä viivästyksiä koko hallituksen kaaduttua. Tapahtumat tuon ympärillä ovat olleet oikein huonoa teatteria ja ainakaan meikäläinen ei ymmärrä enää yhtään mitään mitä tapahtui. Bussikuski ryssi omaan tuttuun tapaansa, heitti matkustajan bussin alle, valehteli kaikesta ja jäi kiinni. Tämän seurauksena joku heitti hänet oman bussinsa alle, mutta nyt mies nousee kun fenix lintu tuhkasta ja nousee rattiin takaisin kun lähdetään varikolle hakemaan uutta parempaa bussia. Sitä kuulemma saa sitten (mahdollisesti) joku muukin ajaa.

Olen vuosien varrella etääntynyt aiemmin jopa lievää voimakkaammin keskustataustaisista kavereistani mutta heidän kohtaloa tässä eniten surkuttelen. Ei voi tuntua kivalta kun oman puolueen johto sekoilee niin, että Monty Pythonin käsikirjoittaja ei kehtaisi tarinaa kirjoittaa kun se liian mahdottomalta tuntuisi. Toki MP olikin oikeasti asiaohjelma. Esimerkiksi Monty Python and the Holy Grailissä avattiin laadukkaasti ja laajasti Eurooppalaisen ja Afrikkalaisen pääskysen eroja mm. siinä, minkä painoista kuormaa ne voivat kantaa. Mutta palatakseni keskustaan ja puolueen tavoitteisiin niin en ymmärrä, mitä puolueessa nyt mietitään. Mitä hyödyttää saada maakunnat kun samaan aikaan on kadottanut suosion. Maakuntiahan nuo ovat vihervasemmistohallituksessa hakemassa? Ne olisivat olleet keskustan vallan linnakkeita jos ne olisi perustettu 30 vuotta sitten. Mutta kun kannatusprosenttia lasketaan enää pelkillä sormilla voi vain todeta että haaveet kaatuu.

Tässä poliittisessa tilanteessa on todella suuri vahinko, ettei Veikkaus saa järjestää vedonlyöntiä politiikan tapahtumista. Kohteiden määrästä ei ainakaan olisi pulaa. Esimerkiksi luottamuksensa menettäneen Antti Rinteen seuraava ministeripesti olisi panoksia jakava kohde. Omistajaohjausministeri taitaisi olla tämän hetken suosikki mutta myös muut vaihtoehdot keräisivät peliä. Jos Suomessa noudatettaisiin omaa perustuslakiamme, niin ”ei salkkua”-vaihtoehdon kerroin pitäisi olla tasan yksi. Tai oikeastaan alle kun pelinjärjestäjän pitäisi kulujensa katteeksi kerätä pientä etua kerroinasettelulla. Perustuslain 60 pykälän mukaan ”Ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia.” Ihan taas ei meikäläiselle aukea miten valehtelun takia luottamuksensa menettänyt ex-pääministeri täyttäisi tuon vaatimuksen.

Politiikasta vedonlyöminen olisi tai myös on mukavaa ja joskus tuottoista. KV-vedonlyöntipörsseissä olen vähän kuin ”sijoitusrahastona” pumppaillut ja lunastellut rahaa pitkin matkaa Brexitin siirtymisellä. Markkinat ovat olleet tyyliltään ”brexit toteutuu ennen X.X.201X” ja kyllä ei vaihtoehdoin. Jatkuvalla Ei-puolen valinnalla on tähän asti saanut painettua rahaa. Vuoden lopussa katkeavalla vedolla on jo käytännössä lunastettu vielä yksi piipullinen. Seuraava tarjolla oleva jakso on tammikuu-kesäkuu 2020 ja aloin tuotakin jo hiukan tankkailla, mutta nyt on joutunut painamaan jarrua. Ilmeisesti luodolla asuu oikeasti itsepäinen kanssa kun gallupien mukaan konservatiivit ovat todennäköisesti saamassa enemmistön parlamenttiin. Mikä Boris Johnsonin sitten enää pysäyttää? Vedonlyönti on mukavaa kun voittaa mutta paljon ikävämpää muutoin. Maku suussa on sellainen, että brexitistä ei enää kannata lyödä vetoa.

Brittien politiikka on kyllä ainakin melkein yhtä hyvää teatteria kun tämä meidän omamme. Mahtaako paikallinen Veikkaus maksaa kultturiapurahoja näyttelijöille?

Yhteiskunnalliset kysymykset laajemminkin olisivat mieleniintoisia vedonlyöntikohteita. Mutta missä menisi hyvän maun raja? Jos Rinne kakkonen tai Marin ykkönen tms. saadaan kasaan olisi oikein mielenkiintoista lyödä vetoa Postin tulevista hallituskuvioista. Toimitusjohtajan vaihtopäivästä olisi veto jo ratkennnut. Entäs sitten jos kohde olisikin Veikkauksen tarjoama ja koskisi Veikkauksen hallitusta tai toimitusjohtajaa? Eiköhän syksyn mittaa nuokin liipasimella olleet? Jos Veikkaus tarjoaisi kohteena esimerkiksi vetoa kiinteällä kertoimella siitä, saako toimitusjohtaja potkut tiettyyn päivään mennessä, voisiko asiakkaiden pelikäyttäytyminen vaikuttaa vedon lopputulokseen. Kuvitteellisesti voisi nähdä tilanteen jossa yhtiön hallitus käsittelisi asiaa ja asian esittelyn yhteydessä kerrottaisiin hallituksen jäsenille että erottamisen sivuseurauksena pitkävedon kohde se ja se rakeaisi aiheuttaen yhdiölle niin ja niin suuret tappiot. Voisi jäädä potkut antamatta? Ehkä tuollainen kohde hiukan moraalittomalta vaikuttaisi.

Itsellä on kaikenlaiset pienet kaverien keskeiset pikkuvedot olleet elämän suola jo pidempäänkin. Esimerkiksi Fintoton viimeistä edellisen toimitusjohtajan ansiosta ystäväni lunasti puoli säännöllisestikin pikkupanoksemme ennen kuin lopulta olin oikeassa. Eksoottisempi pelikohde oli myös ”pelikoneet pois kaupoista” kansalaisaloitteen ensimmäinen versio. Kaverilla on yhä pihvi ja olut lunastamatta kun päivää vedon lunastukselle ei ole ehditty sopia. Olin aivan varma jossain kohtaa aloitteen voimassaoloa että se menee läpi. Ei mennyt mutta oma käsi menee taskulle.

Loppukevennyksenä hulluista vedoista se kaikkein hulluin vielä tähän loppuun. Aikaa on kulunut jo yli 20 vuotta ja siihen aikaan harrastin kilpasuunnistusta ja olimme matkanneet Tromsan seudulle neljä kisaa sisältäneeseen Midnattsolgaloppen tapahtumaan. Kisat oli mallia 2+1+2 eli kaksi kisaa välipäivä ja kaksi kisaa. Tuo oli tosiaan keskellä kesää jossa vaiheessa oli tapana pitää lyhyt kestävyysharjoittelujakso (kilpailukausi painottui kevääseen ja syksyyn) ja tuntui luonnolliselta tehdä pitkä (ei niin palauttava) harjoitus välipäivänä. Nousimme kaveriemme kanssa lähinnä kävellen meren pinnan tasolta komealle Tromsdalstind-huipulle noin 1300 metrin korkeuteen, katselimme maisemia ja hölkkäsimme alas. Reissu oli jotain kuusi tuntia tai vastaavaa kestoltaan. Illalla pötköttelimme vuokraamallamme mökillä ja ystäväni piirteli peruskartalle mökiltä sellaisen 15 kilometrin tunturisuunnistusradan (eli korkeuseroa löytyi). Sitten alkoi väittely siitä, mitä rataan menisi kilpailussa aikaa, jonka lopputulemana syntyi veto, että allekirjoittanut kaikkein hulluimpana väiti pätkäsevän radan siitä paikasta alle kahden tunnin. Keskiyönauringon valossa vedetty noin 1.50 loppuaikaan päätynyt hiitti aiheutti vedon voittamisen. Rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että seuraavien päivien kisoissa tossu ei kyllä noussut enää yhtään.

Odottavan aika on pitkä

25.11.2019

Vähän on ollut hiljaiseloa blogin suhteen mitä nyt haastetta on tullut viikottain päivitettyä. Miehellä on ollut normaalia isompia jalkahuolia joten käveleminenkin on ollut heikkoa. 2266 kilometriä näyttää mittari tällä hetkellä. Toivotaan, että hiihtokelit saapuvat mahdollisimman pian. Uskoisin perinteisen väkisinhiihdon sopivan keski-iän runtelemille raajoilleni juoksua ja/tai kävelyä paremmin.

Hiljaista siis on ollut kirjoittamisen rintamalla ja syynä lähinnä odottava tunnelma. Suomen Hippoksen valtuuskunnan kokousta odottelen josko sen jälkeen ”ei salainen” mutta julkistamaton taloustyöryhmän selvitys oikeasti julkaistaisiin. Isoja odotuksia ei tuonne suuntaan ole. Alastonta totuutta ei todennäköisesti ole uskallettu katsoa silmiin. Lajin rahoituspohja on just about to romahtamassa ja jos sitä ei tunnusteta niin toimenpide-ehdotustenkaan ei voi olettaa olevan riittäviä.

Toinen odotuttava asia on Rinteen hallituksen tai tarkemmin sanottuna SM:n toivottavasti pian käynnistyvä arpajaislain uudistushanke. Odotusajan fiilikset on samat kun Hippoksen kohdalla. Oletettavasti lainsäädäntöä edelleen paalutetaan tiukasti yksinoikeuden varaan. Omassa ajatusmaailmassa se tarkoittaa Veikkauksen tuottojen ajamista alas ryminällä ja pelaamisen siirtymistä kv-yhtiöiden nettipalveluihin. Ilmeisesti esimerkiksi naapurimaidemme kehityksen seuraamisesta ei ole apuja otettu kun ihan samoja polkuja tallataan vaikka fiksumpiakin voitaisiin olla.

Muutoinkin tässä on odottava fiilis. Koko ajan saa odottaa seuraavaa demarien kriisiä, heikentyviä uutisia Suomen taloudesta, Trumpin seuraavaa lipan alitusta tai Liverpoolin seuraavaa voittoa. Kaikkia noita tulee hyvin säännölliseen tahtiin. Trumpin mölinästä en enää jaksa stressata, Liverpoolin voitot kelpaavat mitä mainioimmin ja kaksi ensin mainittua on ollut arvattavissa siitä asti kun nykyhallitus muodostettiin. Tämä Posti-kohu ja siihen liittyvät lakot on kyllä jo koomisesta koomisin tapahtumaketju. Demari siellä, demari täällä, kenelläkään ei järjen valoja päällä…

Kuinkakohan kauan hallituksen rivit pysyy kasassa? Epäilisin, että seuraavassa gallupissa erityisesti demarien kyyti on kylmää ja tuskin Kepukaan suuntaa on pystynyt muuttamaan. Oppositio vahvistaa kannatustaan luultavasti merkittävästi ja hallituksen keskinäinen eripura voi eskaloitua avoimeksikin konfliktiksi. Mahtaakohan hallitus istua niin kauaa, että saavat arpajaislain maaliin asti? Rohkenen epäillä.

Tässä vaiheessa on hyvä tunnustaa, ettei oikein mitään sanottavaa kuitenkaan tällä kertaa ollut. Yritän parantaa jatkossa sekä päivitysvälin että kirjoitusten laadun osalta. Josko ensi viikolla pääsisi ruotimaan Hippoksen ja Suomen raviuhreilun tulevaisuutta…

Kohu ei laannu

30.10.2019

Pientä päivitystä taas vaikka eteneminen Venäjän sydänmailla on hidasta. Takana on nyt 2137 kilometriä ja kohta yllättää Siperian talvi (on tuo talvi jännä otus – se yllättää ainakin pääkaupunkiseudun autoilijat joka vuosi).

Ajattelin kirjoittaa tällä kertaa ”en gång till” vielä vähän rahapelipolitiikasta. Keskustelu Veikkauksen ympärillä jatkuu ja jatkuu aina vaan, joten ei hiljennytä vielä itsekään. Tällä kertaa lähestyn aihetta tuon yhdyssanan viimeisen osan näkökulmasta. Alun perin sana politiikka juontanee juurensa kreikan kielen sanasta politikos. Tuo tarkoittaa käännettynä kansalaisia koskevaa, joten soveltuu hyvin termiksi myös rahapelaamisen yhteiskunnallisista ulottuvuuksista.

Rahapelaamisesta ja sen järjestämisestä maassamme on keskusteltu Suomessa viimeisen vuoden aikana enemmän, kun koskaan aikaisemmin. Ja se on hyvä, että keskustellaan. Se, mistä olen yllättynyt, on kun keskustelujen jatkuessa ja jatkuessa asiasta päättävä taho eli poliitikot ovat olleet pääosin kovin hiljaa. Koko myrskyn keskiössä on tuntunut olevan ainoastaan Veikkaus ja sen toimiva johto. En nyt väitä, että tämä täysin kohtuutontakaan olisi ollut, mutta isommassa kuvassa Veikkaus on kuitenkin toteuttanut valtioneuvoston ja eduskunnan tahtoa toimeenpannessaan rahapelejä. Jos eduskunta tai hallitus olisi muutosta Veikkauksen kurssiin halunnut, olisi kurssi muuttunut jo aiemmin. Jokainen voi tarkastaa Lintilän keltaisesta kirjasta paljonko vähemmän Veikkauksen odotetaan ensi vuonna tulouttavan ministeriöiden kautta hyviin tarkoituksiin.

Rinteen ykkönen (tässä vaiheessa toistan keväisen toiveeni siitä, että kakkosta ei tule) on ensin hallitusohjelmassaan sekä nyt ensi vuoden budjetissa linjannut aika pitkälti sen, ettei sillä ole tarvetta muuttaa Veikkauksen kurssia. Samaa toki voi päätellä myös siitä, että muihin miehistövaihdoksiin kuin politiikkojen siivoamiseen pois Veikkauksen hallituksesta ei ole Veikkaus-laivan osalta ryhdytty. En minä tiedä mitä muuta tuosta voisi päätellä kuin että Rinteen hallituksen mielestä Veikkauksen toiminnassa tarvitaan korkeintaan vain kosmeettisia muutoksia.

Sinällään tuo sopii kotikutoisen hallituksen linjaukseksi. Kaikki uusi ja erilainen on pelottavaa. Ennustelin jo keväällä, että Rinteen hallitus ei tule profiloitumaan isojen muutosten hallitukseksi. Sisäiset ristiriidat vasemman äärilaidan (sisältää vihreät) sekä keskustan välillä ovat liian isoja selätettäväksi. Kuvaavaa on ollut kyvyttömyys leikata ympäristölle haitallisia tukia teollisuudelle. Jos olisin vihreiden äänestäjä (joka en luojan kiitos ole), niin saattaisi jopa tuntua siltä, että se kuuluisa ”joku muu” tekee hallituksessa päätöksiä.

Rahapelipolitiikan muuttamisen ei toki kuulukaan olla hallitukselle helppo asia. Vaikka taloudelliset vaikutukset ovat vain ”suotuisa sivuseuraus” voidaan silti sanoa, että kyseessä on miljardin euron kysymys. Mahdollisuus on reivata rahapelipolitiikkaa kahteen eri suuntaan. Julkinen keskustelu on pääosin ollut vaatimassa voimakkaampaa panostamista peliongelmien ehkäisyyn. Toinen äärilaita on ollut murtamassa koko rahapelijärjestelmää ja hakemassa Suomeen lisenssimarkkinaa. Molemmissa vaihtoehdoissa on varmasti hyviä puolia mutta niin myös huonoja. Eivätkä nuo toisiaan poissulkevia vaihtoehtoja luonnollisestikaan ole. Lisenssimarkkinaa voidaan toimeenpanna ainakin osin vastuullisuusnäkökulmastakin. Toki joidenkin puheenvuorojen väitteet siitä, että tiukat pelaamisen ja pelien markkinoinnin rajat voidaan helposti implementoida lisenssimarkkinassakin, ovat mielestäni haihattelua (lisenssiä maksetaan, jotta voidaan markkinoida ja tarjota pelejä kilpailukykyisillä ehdoilla). ”Liian vastuullisilla” (tai kalliilla – esim. veron muodossa) ratkaisuilla merkittäviäkin toimijoita tulisi jättämään lisenssin hankkimatta ja järjestelmän ulkopuolisen pelaamisen määrä pysyisi isompana. Sellainen lisenssijärjestelmä, jonka kyky kanavoida pelaamista on huono, on varmasti se kaikkein huonoin vaihtoehto niin pelihaittojen estämisen kuin järjestelmän tuloutuskyvyn näkökulmasta.

Jos järjestelmää reivataan siihen suuntaan, että ongelmainen pelaaminen Veikkauksen palveluissa estetään, on tuloksena tuottojen merkittävä laskeminen sekä jonkin asteinen (pieni?) peliongelmien väheneminen ainakin pitkällä aikavälillä. Lyhyellä tähtäimellä muutoksen peliongelmien määrään on vaikea uskoa olevan merkittävä. Ehdotetuista toimenpiteistä suurin osa on ollut sen suuntaisia, että niillä pystytään toki tehokkaasti vähentämään pelaamista. Mutta onko pelaamisen kokonaismäärän vähentäminen se varsinainen tavoite vai kuitenkin peliongelmien väheneminen? Ne ovat aika pitkälle eri asioita. Maailmalta löytyy esimerkkejä joissa peliongelmien rajoittamiseen tähtäävillä toimenpiteillä on saatu aikaan ainoastaan pelaamisen entistä suurempaa keskittymistä pienelle asiakasjoukolle. Eli pelaaminen on vähentynyt sieltä harmittomasta päästä. Lähimmät esimerkit löytyy niinkin kaukaa kun Ruotsista.

Esimerkiksi raha-automaattien siirtäminen erillisiin pelisaleihin on ideologisesti oikea ratkaisu molemmille tavoitteille (se voi onnistua vähentämään erityisesti uusien peliongelmien määrää tulevaisuudessa). Ja se joka tapauksessa vähentäisi kokonaispelaamista merkittävästi. Tosin uskallan tietona väittää, että suurin osa vähenevästä pelaamisesta olisi harmitonta pelaamista. Ongelmallinen pelaaminen siirtyisi hyvin suurelta osin pelisaleihin, nettiin ja muihin rahapelituotteisiin (joltain osin varmaankin laittomiinkin peleihin – epävirallisten tietojen mukaan luvattomat pöytäpelit ovat jo pienessä mitassa ilmestyneet Suomeen sen jälkeen kun Veikkaus ravintoloissa olleista pöytäpeleistä päätti luopua. Pitää muistaa, että kysynnän näkökulmasta riittvävän laaja ja laadukas laillinen tarjoama on tehokas laittoman toiminnan estäjä). Siltä osin, kun ongelmallinen pelaaminen siirtyy nettiin, se siirtyy korkeamman riskin pelaamiseen. Peluurin julkaisemien tilastojen valossa on helppoa nähdä peliongelmien kärjistyminen digitaalisissa peleissä. Tuo kehitys ei voi olla jatkumatta tulevaisuudessa.

Digitaalisessa rahapelaamisessa tuntuu keskustelun kärki olevan Veikkaus vs ulkomaiset toimijat asetelmassa. Ja siinä ei niin yllättäen järjestelmän kanavointikyvyssä sekä tuottojen määrässä. Kovin montaa tutkimusta ei asiasta liene tehdyn, mutta jonkinlainen käsitys on olemassa siitä, että ainakin osa pelaajista siirtää pelaamistaan kv-toimijoille silloin kun he esimerkiksi saavuttavat itse asettamansa pelaamisen rajat Veikkauksen palvelussa. Tämä ei tietystikään voi olla pelihaittojen näkökulmasta kannatettava ratkaisu. Eri haittatahot ovatkin laajasti olleet vaatimassa ulkomaisille yhtiöille tapahtuvan pelaamisen estämistä ns. blokeerauslainsäädännön kautta. Itse olen kovasti skeptinen tuon toimivuudesta peliongelmaisten siirtymisen estämiseksi. Kansainväliset kokemukset blokkauksista ovat tulosten valossa vähintäänkin vaihtelevia. Tuorein kliininen koe on käynnissä Norjassa. Norja tiukensi blokeerauslakejaan selvästi ja nyt on mielenkiintoista nähdä miten se vaikuttaa markkinaan. H2GC:n tuoreimman arvion mukaan blokeerauksen tiukentamisen odotetaan pienentävän off shore toimijoiden pelikatteita vuonomaasta noin neljänneksellä. Jos näin, niin pahasti tuntuu siltä, ettei ongelmaista pelaamista vähene juuri lainkaan (tässäkin vähenee ongelmaton pelaaminen ensin).

Kokonaisuutena olen pitkälti sitä mieltä, että ongelmapelaamisen estäminen on äärimmäisen vaikea haaste. Muistan edelleen ajan kun totopelit oli yksi haitallisimmista pelimuodoista. Sen jälkeen Vantaanjoessa on vettä virrannut ja nykyään totopelit ovat yksi turvallisimmista pelimuodoista. Esimerkki kertoo kuitenkin sen, että vaikka kaikki muu pelaaminen paitsi totopelit kiellettäisiin, niin peliongelmia olisi yhä jäljellä. Vanha mantra siitä, että peliongelmien ehkäiseminen monopolijärjestelmässä on helpompaa kuin lisenssimarkkinassa, ei ole mikään kiveen kirjoitettu fakta. Joltain osin varmaan noinkin. Esimerkiksi markkinoinnin voi olettaa lisääntyvän merkittävästi mahdollisen lisenssimarkkinan synnyn myötä (edelleen olen sitä mieltä, että lisenssimaksuja maksetaan jotta päästään markkinoimaan ja tästä syystä markkinointia ei voi liikaa rajoittaa – lisäksi kilpailuoikeudellisesti olisi vähintäänkin kohtuullista, että aiemmin monopolina toimineessa markkinassa uudet tulokkaat saavat markkinoida tuotteita ja palveluitaan).

Peliongelmien voisi olettaa tulevaisuudessa keskittyvän digitaaliseen kanavaan ja paras ratkaisu siellä esiintyvän ongelmapelaamisen estämisessä on mahdollisimman kanavointikykyinen järjestelmä (= oman regulaation piirissä eli omissa käsissä oleva toiminta). Sinällään se voisi olla yhtä hyvin monopoli- kuin lisenssijärjestelmäkin. Kuten jo useasti olen todennut, en usko blokeerauksen toimivuuteen monopolin turvana, joten selvästi parempi kanavointiaste saataisiin mielestäni varmasti lisenssimarkkinalla.

Tarina on taas ollut aika polveileva ja varmaan monessa mielessä epäjohdonmukainenkin. Nyt pienenä loppuunyhteenvetona esittäisin toivomuksen, että arvon politiikot ottaisivat rahapelipolitiikan poliittisen keskustelun ytimeen ja se keskustelu käytäisiin avoimesti julkisuudessa niin, että äänestäjät tietäisivät mitä heidän edustajansa asiasta ajattelevat. Ymmärrän sen, että moni pelkää aihetta josta oikeasti ei ymmärrä mitään.

Lisäksi uudistan tässä keväisen toiveeni siitä, että peliautomaattien poistamista vaativa kansalaisaloite saisi tällä kertaa vaadittavat 50000 nimeä kasaan. Tällöin ainakin yksi käsittely eduskunnassa olisi pakko pitää. Edelleenkään en itse ole aloitetta allekirjoittamassa, koska aloitteessa vaaditaan automaattien kaupoista poistoa erillisenä toimenpidettä, joka mielestäni voidaan toteuttaa ainoastaan osana kokonaisratkaisua (= lisenssimarkkinaan siirtyminen). Kun aloitteen takana olevat tahot ovat toistuvasti vielä erikseen korostaneet, ettei kyseessä ole järjestelmämuutokseen tähtäävä toimenpide, en voi tuota kannattaa. Jos peliautomaatit poistetaan hajasijoituksesta, murtuu Suomen rahapelijärjestelmä hallitsemattomasti muutamassa vuodessa poiston jälkeen. Vaikka kannatan järjestelmän muutosta, tulee se mielestäni tehdä hallitusti.

Uudestaan ilmastomuutoksesta

20.10.2019

Melkoista hiljaiseloa ollut kirjoittelun suhteen. Ensimmäisiä merkkejä turnausväsymyksestä on siis ilmassa. Tuosta rahapelipolitiikasta olisi voinut kirjoittaa matkalla jo monestikin, mutta ei vaan ole jaksanut. Ihan fiksuina pitämille ihmisillekin kun on koittanut valottaa asioiden perusteita perustellen mielipiteensä, niin lähinnä Veikkaus-kätyrin mainetta olen siitä niittänyt. Kiitoksia kannustuksesta ja tavoite on (lähes) saavutettu – meikäläinen on hiljentynyt. Huomisen MOT:n alla odotukset eivät ole korkealla. Ensi puraisu https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/10/20/mot-paljastaa-veikkaus-jakaa-miljoonia-ulkomaisille-peliyhtioille-poliisi-ei?utm_source=twitter-share&utm_medium=social ei lupaa liikoja. Jos on haluttu tehdä vain yksipuolinen juttu niin pitäkööt tunkkinsa. Veikkauksen toiminnassa on paljonkin epäkohtia joita saa ja pitää kritisoida sekä edunsaajien puolella kaapit jopa tuntuvat pursuavan luurankoja. Rahapelipolitiikka on Arkadianmäellä ihan hukassa ja on oikein, että vilkastakin keskustelua käydään. Mutta ei tuo nyt niinkään vaan ole, että kaikki Veikkaukseen liittyvä on suoraan saatanasta ja kaikkea mahdollista pitäisi kritisoida.

En ala laajemmin tuota linkittämääni uutista perkaamaan kun en koe sitä hyödylliseksi. Mutta tuosta viimeisestä kohdasta tuli sen verran kitkerä jälkimaku, että sitä joudun kommentoimaan. Kun Veikkaus haki nettiautomaattipelien suurimman voiton korotusta, niin kanavointiperustelu on mitä oikein peruste sille. EU-oikeuskin lähtee siitä, että vastuullinen monopolitoimija saa kehittää pelejä ja palveluita tarjotakseen riittävän kilpailukykyisen vaihtoehdon ja onnistuakseen kanavoimaan peliä luvalliselle toimijalle. Siinä ettei lupaa saatu, ei vain ole mitään järke. Rajoittaessaan isoimman digivoiton miljoonaan euroon valtio jättää Veikkauksen liian pitkälle takamatkalle suhteessa suomalaisia asiakkaita houkutteleviin kv-yhtiöihin. Nyt on aivan normaalia tilanne, jossa Veikkauksella ja kv-toimijoilla pelataan pitkälti samoja peliä (uutisen valossa toki Veikkauksen ei kuuluisi noita tarjota ollenkaan eli syntiä tehdään jo siinä). Erona peleissä on mm. se, että Veikkauksen kierroskohtainen panosmaksimi on pienempi, autoplay ominaisuutta ei ole käytössä ja pelaajalle on tarjolla Veikkauksen palvelussa pienempi jackpot kun kv-toimijan pelissä. Onko se ihme jos pelaaja valitsee kv-toimijan jos pelissä on muuten identtiset voitot mutta jackpotin kolahtaessa kohdalle kv-toimijalta voittaa moninkertaisesti enemmän? Ainakaan meidän perälle ei ole selvinyt miten tuo miljoonan päävoittoraja suojelee peliongelmaisia siinä vaiheessa kun hänet on melkein kädestä pitäen ohjattu kv-saitille (jossa pääsee painamaan autoplayllä isommilla panoksilla ja ilman pakollisia henkilökohtaisia rahansiirto- ja tappiorajoja) pelaamaan.

No joo, meni vähän pitkäksi väärästä aiheesta avautuminen. Kävelypäivitys ei ole mennyt pitkäksi. On ollut niin flunssaa (kiitos siitä että lapset aloittivat päiväkodin) kun jalkavaivaa (kiitos siitä että ikämittari raksuttaa ja kilsat täyttyy). 2084 kilsaan asti on nyt edetty ja tahtia pitäisi taas tiivistää.

Mutta sitten varsinaiseen aiheeseen eli nyt jo jatkuvasti tapetilla olevaan ilmastomuutokseen. Lähestyin asiaa kertaalleen jo tammikuussa (https://walkingtovegas.home.blog/2019/01/27/insinoorit-saavat-siivota-sotkunsa/) ja mitä silloin on tullut kirjoitettua, on pitkälti samassa kuosissa omassa päässä edelleen. Keskustelu aiheen ympärillä ei ole ainakaan järkevämmäksi ollut muuttumassa ja politikkojen kykyyn ratkaista ongelma järkevästi luotan edelleen yhtä paljon kun vanhaan Neuvostoliittoon. Ajattelin lähestyä aihetta seuraavaksi Sitran elämäntapatestin (https://elamantapatesti.sitra.fi/) kautta itseäni analysoiden. Eli tein testin jonka tulokset retostelen auki maailmalle…

Sitran testin ensimmäinen osa koskee asumista. Siinä tulos oli 2600 kiloa ja tuosta olisi toki puristamisen varaa vaikka kuinka. Omakotiasuminen on yleellisyyttä jne. plus talon lämmitystapa (suora sähkö) sekä sisälämpötila voisivat olla ympäristön kannalta parempia. Sisälämpöä olen yrittänytkin laskea, mutta kun vaimo sekä lapset ilmoittavat palelevansa niin äänin 3-1 pohjoista rotua oleva isäntäkin joutui termostaatteja 20 asteen yläpuolelle vääntämään.

Liikenteen puolelta testi antaa 1800 kiloa lisää syntejä. Tuo ei kyllä varmasti ole todellinen kulutus koska vaihtoehtona ei päässyt antamaan kulkupelini voimanlähteeksi Nesteen biodiseliä. Käsitykseni mukaan sen aiheuttama hiilidioksidikuorma on noin 10% tavallisen dieselin kuormasta. Kun junalla, bussilla (kuninkuusravien pysäköinnistä radalle kuljetusta ei lasketa) tai lentokoneella ei ole tullut tehtyä tänä vuonna vielä yhtään matkaa ja laivamatkoistakin luku jää yhteen (osuu toki Sitran testin 1-4 haarukkaan) niin kokonaiskuorman pitäisi olla lähempänä 200 kiloa. Tuosta liikkumisen aiheuttamasta hiilidioksidikuormasta pitää vielä sanoa, että ihan ei ole minulle auennut miten autojen sähköistymien olisi must hiilineutraalin yhteiskunnan näkökulmasta. Kuten tammikuussa jo kirjoittelin voi puhtaammat polttomoottorit ratkoa ongelmat tulevaisuudessa. Tulevaisuuden co2-kuormia ei voi laskea nykyteknologian päästöjen mukaisesti. Jos nykyisen kokoinen autokanta käyttäisi kokonaisuudessaan 90% pienempipäästöistä teknologiaa ja polttoainetta, putoisi liikenteen aiheuttaman hiilidioksidikuorma juuri tuon verran (olettaen että ajamisen määrä ei kasvaisi). Nollaan päästöjä ei tarvitse saada vaan riittävän alahiselle tasolle.

Ruokapuolelta Sitran testi on kovin epämääräisen oloinen. Tuon mukaan oma kuorma on 1600 kilon luokkaa mutta olisin itse taipuvainen uskomaan jopa isompaan lukuun. Lihaa, maitoa ja kahvia kuluu kuitenkin jonkin verran. Ja tuskin ne etelän mailta roudatut hedelmätkään tänne asti päästöttömästi lentävät. Mutta joka tapauksessa tuntuu kovin ihmeelliseltä se, että ruuan päästöt on jotenkin nousseet viimeaikaisen keskustelun kärkisynniksi. Ihmisenhän on pakko syödä jotain joka tapauksessa. Jotenkin kornilta tuntuu vihreiden kärkipolitiikkojen marmatus lihansyönnin päästöistä kun itse samaan aikaan lentelevät loma- ja seminaarimatkoilla ympäriinsä. Tuo lentämisen päästöjen kompensointiin vetoaminen on ihan kun menneiden aikojen anekauppa. Ja jos se tehoaa lentämiseen niin miksi ei lihansyöntiin? Laskin perjantaina twitteriin sen, että kaksi kertaa viikossa reilu 200 grammaa nautaa syömällä saa vuodessa aikaan saman hiilikuorman kun lentämällä kertaalleen Pariisiin ja takaisin. Ja tuon reissun ”kompensaatio” maksaa 3,70 euroa. Minun lihansyöntini on siis kompensoitavissa muutamalla kolikolla vuodessa. Onneksi selvisi tämäkin niin voi jatkossa syöpötellä lihansa paremmalla omallatunnolla.

Viimeisimpänä Sitran testi mittaa tuota kulutuspuolta ja kuten kaikki miehen vähänkään paremmin tuntevat tietävät, shoppailu ei ole lajini. Vielä kun tuo törpöttely ja ravireissailu harrastukset on perheen perustamisen myötä jäänyt käytännössä täysin, olen tällä saralla melkoinen pyhäkoulupoika. Sitran testi sai tähää syntejä vain 700 kilon verran ja oikeasti voisi olla jopa vähemmän.

Näin saatiin aikaan Sitran testin perusteella 6700 kilon hiilijanjälki vuodessa. Tosiasiassa se on tuon liikenne-kohdan perusteella lähellä 5000 kiloa. Siitä asuminen haukkaa leijonanosan. Nykyiselle tontille maalämmön rakentaminen ei ole mahdollista joten aurinkopaneelit ovat ainoa selvästi hiilikuormaa pienentävä mahdollisuus kun tuo 3-1 hävitty huushollin kylmempänä pitämisen tiekin on loppuun kuljettu. Jos vihreät eivät olisi yli 40 vuotta jääräpäisesti vastustaneet ydinvoimaa niin tämä asumisenkin ongelma olisi poissa. Nyt onneksi tuolta vasemmaltakin laidalta on alkanut löytyä järjen ääntä ja uusien ydinvoimaratkaisujen toteuttaminen Suomessa voi mahdollistua lähivuosina. Hiilivapaan sähkön saavuttua koen, että oma hiilijalanjälki olisi helposti puristettavissa jonnekin 3500 kilon tienoille vuodessa. Tuota voinee jo pitää ihan siedettävänä tuloksena miehelle joka asuu kylmässä ja pimeässä pohjolassa.

Mutta globaalia ongelmaa ei tietystikään ratkaista kiinteistöni alueella eikä myöskään juurikaan Suomessa vihreiden politiikkojen väitteistä ja toiveista huolimatta. Globaalisti ongelma ratkaistaan vähäpäästöisempiä (ja päästövapaita) tekniikoita ja polttoaineita kehittämällä sekä kasvattamalla globaalia hiilinielua joko metsillä tai sitä tukien tekniikoilla, joissa hiilidioksidia poistetaan ilmasta koneilla. Tällaiset tekniset ratkaisut ovat joka tapauksessa ihan oven takana.

Vastuullisilta politiikoilta toivoisin (turhaan) nyt malttia. Ratkaisut ovat täällä ihan kohta ja tyhmintä mitä nyt tehdään, on lasten ja nuorten pelottelu asumiskelvottomaksi muuttuvasta maapallosta. Näinhän ei tule käymään. Ihminen ja ihmiskunta ovat tyhmiä, mutta eivät onneksi niin tyhmiä että antaisivat tuon tapahtua. Lapsien ja nuorten tulisi voida elää ja nauttia elämästään ja kasvustaan ilman pelkoa ja pelottelua. Riittävän vanhaksi (en tunne ihmisen henkisen kehityksen nopeutta niin, että voisin sanoa mikä on riittävän vanha) kasvaneille nuorille asian ja oman kulutuskäyttäytymisen tiedostamisen opettaminen on toki perusteltua. Minulta ei vaan tällä hetkellä heru sympatioita vanhemmille, jotka ovat saaneet 8-10 vuotiaat lapsensa huutamaan pelkoa maapallon tuhoutumisesta. Ja tuo tuntuu tietyissä piireissä olevan jopa meriitti…