Vilkaisu konepellin alle

17.5.2020

Tässä on hyvin passiivisena tullut oltua blogin suhteen ja alkoi jo ”omatunto kolkuttaa” siltä osin. Onneksi Twitter on keksitty ja hyvä tekosyy tälle entrylle sieltä löytyi. Mutta ensin pieni tilannepäivitys talsimisen osalta. Passivisuus blogin osalta ei ole kummunnut jalkatyöhön asti vaan sillä saralla on ”kampanjan” paras vaihe menossa. Nyt ollaan 3408 kilometriä edetty, joka tarkoittaa lähes 10 kilometrin keskimääräistä päivätaivalta viime päivityksen jälkeen. Tähän liittyy seitinohut sivujuonne eli en ole enää Venäjällä. Tässä on pieni pätkä Kazakstania välissä ja Petropavl niminen metropoli on paikan nimi. Ikinä ennen tuollaisesta en ole kuullut mutta näyttää yli 200 000 asukasta sieltä googlen mukaan löytyvän.

Sitten tekosyyhyn kirjoittaa… Nimimerkki ”All-Round Betting” julkaisi eilen aamupäivästä Twitterissä ”gallupin” kysymyksellä: ”Nyt kun kotimaiset ravit ovat palaamassa ohjelmaan niin pitäisikö Veikkauksen nostaa esim. voittaja- ja sijapelin palautusprosentti samalle tasolle kuin pitkävedossa (93%-95%)?”

Alkuun näytti siltä, että jään melkein yksin ajatukseni kanssa. Kun 44 ääntä oli eilen iltasella annettu, vasta kaksi muuta sankaria olivat itseni lisäksi päätyneet painamaan nappia ”Ei” vaihtoehdon kohdalle. Ei:n loppukiri oli kuitenkin vahva ja lopulta melkein 20 % vastauksista osui tuohon.

Ensiksi pitää toki todeta, että kysymysasettelu jätti vähän tulkinnanvaraa. Itse luin kysymyksen niin, että sillä tarkoitetaan ”kannattaako”-kysymyksessä Veikkauksen näkökulmaa. Jos tarkoitus oli kysyä pelaajan näkökulmaa niin toki vastaus olisi luonnollisesti ollut toinen. Lisäksi joutuu kyllä toteamaan, että vaikka Veikkaus haluaisi tuon toteuttaa, se ei sitä saisi automaattisesti tehdä (ja tähän väliin ei millään ehtisi ravien uudelleenkäynnistymisen yhteyteen). Suomessa pelien palautusprosenteista säädetään uskomattomasti valtioneuvoston asetuksella, ja käytössä oleva 88 % on korkein asetuksen mukainen palautus voittajalle ja sijalle. Asetusmuutos olisi toki mahdollinen, mutta viimeisen reilun vuoden tapahtumat, joita olen blogeissani aiemmin kuvannut, indikoisivat sitä, että hallitus ei välttämättä suosiollinen asetusmuutokselle edes olisi.

Ajattelin nyt kurkata vähän konepellin alle Veikkauksen näkökulmaan, kun näitä juttuja tuli yli 20 vuotta työkseni tehtyä. 20 vuoden kokemuskaan ei silti tarkoita, että olisin yhtään oikeassa. Tämä ei ole mitään eksaktia tiedettä, jossa oikea tai väärä vastaus olisi jotenkin aukottomasti todistettavissa.

Pelinjärjestäjän näkökulmasta palautusprosentti on yksi työkalu muiden joukossa ja yleisimmin sitä yritetään tietysti säätää niin, että pelistä saatava tuotto olisi optimaalinen. Tai tarkemmin sanottuna kaikkien oman yhtiön pelien yhteenlaskettu tuotto. Jos jostain pelistä tehdään ”alennusmyynnillä” huomattavan suosittua ja se vaikka sen ansiosta tuottaisikin aiempaa enemmän, voi kokonaisvaikutus silti olla negatiivinen jos ale-tuotteen lisämyynnistä merkittävä osa tulee muista omista pelituotteista.

Koitan lähestyä tätä tapausta mahdollisimman yksinkertaisesti. Josko saisin ajatuksen paketoitua niin, että ymmärrettävyys jotenkin säilyy. Pelin palautusprosentti vaikuttaa sekä peliin pelattavaan pelivaihtoon että siitä tulevaan tuottoon. Jos ainoastaan palautusprosenttia käyttää muuttujana niin tuotolle voi rakentaa hienon kuvaajan, joka kuvaa pelistä saatavaa tuottoa eri palautusprosenteilla. Jos p%:n laittaa nollaksi tai sadaksi niin tuotto on nolla. Välissä käppyrä tekee sitten jonkunlaisen koukkauksen nolla-akselin yläpuolella. Eri peleillä käyrä käyttäytyy eri tavoin esimerkiksi pelirytmin sekä muiden ominaisuuksien takia. Yleissääntö on se, että mitä helpompi peli sen korkeampi palautus. Peliyhtiön tavoitteena on tietysti tarjota peliä sillä palautuksella, jolla tuotto olisi isoimmillaan.

Tähän väliin pitää ottaa pieni huomio kyselyn kohteena olevista pelituotteesta. Kyselyssä pyydettiin arvioimaan voittajan ja sijan palautusprosentin muuttamista pitkävedon tasolle. Kaksi ensin mainittua ovat muuttuvakertoimisia poolipelejä, kun taas viimeinen kiinteäkertoiminen vedonlyönti pelinjärjestäjää vastaan. Näiden erilaisesta dynamiikasta voisi kirjoittaa kirjan, mutta tyydyn tässä vain toteamaan asian, en avaa enempää. Tästä on muutenkin vaarassa tulla sen verta pitkä tarina, että maaliin asti jaksavia lukijoita ei varmaan riesaksi asti ole. Todetaan kuitenkin se, että kiinteäkertoimista hevosvedonlyöntiä pohjoismaiden ravikohteisiin tarjoavat yhtiöt eivät kiinteitä kertoimia tarjoa kyselyssä mainituilla palautusprosenteilla. Kertoimenlaskennassa käytetään tällä hetkellä yleensä 15 % talon osuutta.

Mutta mennään muuttuvakertoimiseen pelaamiseen ja sen tulonmuodostukseen. Muuttuvakertoimisessa pelaamisessa hyvin tärkeää on ymmärtää pooliin tulevan ”eri luonteista rahaa”. Osa rahasta pelataan pooliin ilman syvällisempää ymmärtämistä lähdön hevosten voittotodennäköisyyksistä. Kutsun tätä hieman alentavasti termillä ”tyhmä raha”. Vastaavasti pooliin pelataan rahaa niin, että pelin jättäjillä on hyvinkin tarkat arviot hevosten oikeista voittotodennäköisyyksistä kyseisessä lähdössä. Luontevaa on kutsua tätä ”viisaaksi rahaksi”. Ja noiden välissä on tietysti paljon kaikenlaista välimuotoa.

Poolipelin bisneksen suuruus on täysin riippuvainen ”tyhmän rahan” määrästä. Se määrittään rajan sille, kuinka paljon ”viisasta rahaa” pooliin mahtuu. Sitten palataan palautusprosenttiin. Sen korottamisen merkitys ei ole ”tyhmälle rahalle” lainkaan niin merkityksellistä kuin ”viisaalle rahalle”. Jos olet pelannut Teivaista voittajaksi vitosella kertoimella 12 koska pelaat aina Teivaista, niin tuskin pelaat yhtään isommalla, vaikka kerroin olisi 12,8. Toki isossa kuvassa mukaan tulee rahankierto peleissä. Jos asiakas voittaa enemmän niin hänen rahansa riittävät pitempään jatkamaan pelaamista. ”Tyhmälle rahalle” on kuitenkin jossain määrin ominaista, että ne eivät ole omistajansa viimeiset rahat. Näin erityisesti nykyaikana, kun ongelmaisesti totopelejä pelaavia ei enää juurikaan ole. Moni ”tyhmän rahan” veturi ei tulisikaan lisäämään panostustaan yhtään vaikka palautusprosentteja nostettaisiin.

Kuinka paljon pelaamisen sitten pitäisi kasvaa, jotta tuotot eivät tipu? Se on helppo laskea pelinjärjestäjän osuudesta. Jos pelin palautusprosentti on 88 niin pelinjärjestäjän kate on 12% pelatusta kokonaisvaihdosta. Jos palautusprosentti nostetaan vaikka 94:ään, laskee kateprosentti kuuteen. Eli se puolittuu. Siitä on helppo päätellä, että vaihdon pitää tuplaantua, jotta euromääräinen kate pysyy ennallaan. Edellisen kappaleen perusteella ”tyhmän rahan” määrä ei ole missään nimessä tuplaantumassa. Tämä aiheuttaa sen, että ”viisaalle rahalle” ei synny tilaa tuplaantua.

Joskus toki syntyy tilanteita jossa ”viisas raha” ottaa mittaa jonkun toisen ”viisaasta rahasta”. Jossain tilanteissa pätevätkin pelimiehet tekevät virheitä. Jos samassa lähdössä ”viisaan rahan” pelit jakautuvat usealle hevoselle syntyy samalla koko ajan lisää tilaa pooliin vastapelin muodossa. Ja mitä korkeamman palautusprosentin pelinjärjestäjä tarjoaa, sitä helpommin tällaisia tilanteita syntyy. 94% palautuksella noita tilanteita syntyy merkittävästi enemmän kuin 88%:n, mutta arvioni mukaan tuo ei riitä kompensoimaan sitä takamatkaa jota vain lievästi kasvava ”tyhmän rahan” määrä aiheuttaisi.

Koko Fintoto-urani profiloidun kaveriksi, joka yritti onkia lopullisen päätäntävallan omaavilta lupaa palautusprosenttien nostolle. Yleensä siinä ei onnistunut mutta toki joskus sentään. Ja onnistumiseksi on ilman muuta laskettava ”Hippoksen herrojen” älynväläyksen onnistunut torpedointi. Eräässä piirissä keksittiin, että palautusprosenttia laskemalla alalle jäisi enemmän tuottoja. Toki mallinnuksessa oletettiin, ettei palautusprosenttiin koskeminen vaikuttaisi vaihtoihin.

Oma ajatus lähtee aiemmin kuvaamastani funktiosta, jolla palautusprosenttia voisi koittaa optimoida. Jos sen osaisi muodostaa voisi funktion derivoida ja derivaatan nollakohdasta kaivaa optimaalisen palautusprosentin. Mutta koska funktiota ei pysty muodostamaan niin käytetään erilaisia indikaattoreita kuvaamaan tilannetta. Mielestäni isossa kuvassa totopelien palautusprosentti on perinteisesti ollut derivaatan nollakohdan vasemmalla puolella. Eli palautusta nostamalla tuottojen voisi olettaa kasvavan. Mutta enää tilanne ei ole kovin selkeä. Viimeisin kaksarin palautusprosentin nosto ei kasvattanut pelin vaihtoja tarpeeksi niin, että pelikate olisi pysynyt edes ennallaan. Tuo osui kuitenkin peliyhtiöitten yhdistämisvaiheeseen ja muuttuvia tekijöitä oli liian monta, että voisi kovin perustellusti väittää yhden muutoksen olleen menestys tai pettymys. Aikaisemmat palautusprosenttien nostot ikivanhaa V4-pelin palautuksen nostoa lukuun ottamatta ovat toimineet odotetusti (ja itseasiassa nelkun muutoksesta ei taloudellista menestystä odotettukaan – muutos oli kosmeettinen).

Tuosta nelkusta poimin vielä pienen täkyn viimeiseksi asiaksi. Jos totopelien palautusprosentteihin kosketaan, niin ensimmäisenä mielestäni kohteena pitää olla juuri nelkku. 65 % palautus vain neljän kohteen kombinaatiopelissä on aivan liian matala. Peli pelataan nykyään riittävän oikein niin, että välttämättä yksittäisellä kierroksella ”viisaalle rahalle” ei jää yhtään pelattavaa yhdistelmää.

Kokonaisuutena poolipelaaminen tullee muutenkin jatkossa keskittymään entistä vahvemmin kombinaatiopeleihin. Betfair haastaa tällä hetkellä ATG:tä Ruotsin lähtökohtaisissa peleissä ei vähiten Hassen harrastaman käsittämättömän ”yhdistelmäpooli” ratkaisun takia onnistuneesti. Pörssi on esimerkiksi Englannin laukassa ottanut selvän markkinaherruuden poolipeleiltä sekä perinteisestä bookmaker-toiminnasta. Poolipelien on vaikeaa, ellei mahdotonta tuossa kilpailussa pärjätä, mutta kombinaatiopeleissä pörssi (tai kiinteät kertoimet) ovat vastaavasti pahasti takamatkalla.  Panokset siihen koriin ja kilpailukykyiset peliehdot V-peleihin niin totalisaattori-pelaaminen pysyy kilpailukykyisenä vielä tulevaisuudessakin!

Lisäys 18.5.2020

Saaamani palautteen perusteella pieni esimerkki asiasta on paikallaan. Tässä taas oikaistaan ihan rutkasti, mutta esimerkki avaa tilannetta kyllä. Yksi isoimmista oikaisuista on luonnollisesti se, että näin tarkkaan laskentaa ei poolipelissä pysty pelaajat tekemään – kerroin elää loppuun asti. Toki niin, että ”tyhmä raha” tulee pooliin ensiksi ja ”viisas raha” iskee lopussa. Käytännössä tuo kuitenkin tarkoittaa sitä, että ”viisas raha” ei voi ylikerrointa kovin ohuelle valuelle painaa (tässä esimerkissä näin kuitenkin tehdään).

Esimerkissä 10 hevosen lähtö jossa hevosten oikeat voittotodennäköisyydet ovat 40%, 40% ja loput kahdeksan jakaa 20% keskenään.

88% palautuksen poolissa on löytynyt 450 euroa panoksia ”kansan suosikille”. 20% loppujoukolle otetaan panokseksi 200 euroa kun se on 20% esimerkin vaihdosta. Tässä setupissa ”viisaalle rahalle” on tilaa lyödä toista suosikeista korkeintaan 350 eurolla. Sillä sen kerroin jää vielä niukasti voitolliseksi ollen 2,51. Pelivaihto tässä siis yhteensä 1000 euroa ja pelinjärjestäjän osuus siitä 120 euroa.

Nyt korotetan palautus 94%:iin. Peli on asiakkaille parempi, raha kiertää nopeammin jne. Jostain löytyy ”kansan suosikille” kolmannes lisää panoksia. Eli sitä pelataan 600 eurolla. Nyt, jotta edellisen esimerkin kertoimet toiselle suosikille ja ”muut ryhmälle” pysyisivät samoina, niitä voisi pelata 545 ja 311 eurolla. Kokonaisvaihto olisi tällöin 1456 euroa ja pelinjärjestäjän osuus siitä vain 87,36 euroa.

Se, mihin lisäraha menee, on kansansuosikkia pelanneille. Heidän kerroin nousee esimerkissä 1,95:stä 2,28:aan. Se on kuitenkin edelleen sen verran mojova alikerroin, ettei ”viisas raha” siihen koske.

Tästä ei voi silti päätellä, että ennustaisin katteen pienenevän 27% jos palautus nostettaisiin 88 -> 94. Oma arvaus olisi jossain nollan ja tuon välissä.

Päätä ei voi hakata seinään loputtomiin

9.4.2020

Edellinen kirjoitus omasta henkilökohtaisesta valinnasta poiki ”kohtuullisen määrän” puhelinsoittoja. Puoli- ja kokotutut löysivät puhelimesta numeroni ja päättivät (pääsääntöisesti) pitkästä aikaa kysellä kuulumisia. Ei siinä mitään, mukava se on kuulla vanhoista tutuista aina välillä. Itsekään en mikään aktiivinen yhteydenpitäjä ole koskaan ollut. Ilmeisesti pienimuotoinen ilmoitus yli 20 vuoden työuran lopettamisesta on toimiva triggeri kannustaa yhteydenottoon. Kovasti ihmiset halusivat kuulla miksi, mitä seuraavaksi tai jopa että tehtäisiinkö jotain jatkossa yhdessä. Noista kaksi viimeistä on sen verran avonaisia asioita, että niistä en ala blogia vielä kirjoittamaan, mutta tuo kysymys ”miksi” kelpaa julkisemmankin retostelun kohteeksi.

Jos yksi syy irtisanoutumiselle pitää nimetä se oli väsyminen moneen työhön liittyvään asiaan. Mitään pieniä nyansseja en nyt ajatellut tässä alkaa marisemaan vaan mennään heti iholle isoon mörköön eli Suomen rahapelipolitiikkaan. Siinä ei ole minun mielestäni enää viime vuosina ollut mitään järkeä. Viimein koin asian niin, että firmassa, jonka tehtävä on panna tuota järjettömyyttä toimeen, ei vaan ollut enää palkitsevaa käydä töissä. Yhdellä irtisanomisilmoituksellahan siitä sitten selvisi…

Suomen rahapelipolitiikka on perustunut monopoliin, jota vahvistettiin entisestään vuoden 2017 lakiuudistuksessa uuden Veikkauksen perustamisen myötä. Uudesta Veikkauksesta tuli ainoa luvallinen peliyhtiö Manner-Suomessa ja siitä odotettiin kilpailukykyistä ja menestyvää yhtiötä, joka onnistuisi säilyttämään markkinaosuuttaan hyvin suhteessa netin kautta operoiviin kansainvälisiin peliyhtiöihin.

Tässä vaiheessa on hyvä muistuttaa siitä, että aikaisemmin kolme peliyhteisöä Veikkaus, RAY sekä Fintoto olivat tehneet kasvavaa tulosta vuosi toisensa jälkeen. Laskuvuotta kokonaispelikatteesta ei löydy yhden yhtään viimeisiltä vuosikymmeniltä. Jatkuvan kasvun käyrään odotettiin luonnollisesti jatkumoa.

Mutta joku meni pieleen. Uskallan käyttää tuollaista muotoilua koska en millään usko peliyhteisöjen yhdistämisen arkkitehtien (keitä sitten lienevätkään) suunnitelleen sellaista mitä tapahtui. Ensimmäisenä vuotena 2017 uuden Veikkauksen pelikate jäi niukasti pienemmäksi, kuin mikä oli ollut kolmen yhteisön yhteenlaskettu kate edellisenä vuotena. Toisena vuotena pelikatteen lasku kiihtyi ja kolmas toimintavuosi oli jo selvää syöksyä pelikatteella mitattuna. Tilanne olisi jatkunut samana tänäkin vuonna noin kerran kerrasta. Kaiken kukkuraksi päälle pukkasi vielä koronavirus, joka tuhoaa Veikkauksen tämän vuoden tuloksen melko totaalisesti. Sille ei toki kukaan voi mitään, sitä ei voinut ennalta edes arvailla eikä siitä kuulu johtopäätöksiä erikseen vedellä.

Mihin tuota uuden Veikkauksen myötä laskuun kääntynyttä pelikatetta sitten kuuluu verrata? Mikäli peliyhteisöjä ei olisi yhdistetty eikä arpajaislakia uusittu, ei ole mitään syytä olettaa, etteivätkö kotimaisten toimijoiden pelikatteet olisi jatkaneet kasvamistaan edelleen. Tässä vaiheessa pitää lisäksi muistaa, ettei Suomen rahapelijärjestelmää haastettu EU:n suunnalta mitenkään – mitään pakottavaa tarvetta lain uudistamiselle 2017 ei ollut. Yhdistymistä varten tehdyistä esiselvityksistä voidaan lukea, että uuden yhtiön odotettiin pystyvän tekemään jopa parempaa tulosta, kuin mihin kolme aikaisempaa yhteisöä olivat pystyneet. Aivan selkeää on, että uusi Veikkaus ei ole pystynyt uudistuneessa tilanteessa täyttämään sille ennakkoon asetettuja tavoitteita.

Mitä sitten yhdistymisen myötä tapahtui? Monopolin oikeuttamisperuste EU:ssa on tunnetusti lähinnä pelaamisesta aiheutuvien sosiaalisten ja taloudellisten ongelmien rajoittaminen. Toinen oikeuttamisperuste eli rikollisuuden esto ei Suomessa ole ollut koskaan relevantti. Jotta Suomessa voitiin uusikin arpajaislaki kirjoittaa monopolipohjaiseksi, piti lain tarkoitukseksi kirjata peliongelmien ehkäisy ja vähentäminen. Oli se ”hieman lievemmässä muodossa” ollut perusteena aikaisemminkin ja ”uudistuksen arkkitehdit” varmasti olettivat, ettei tuossa suhteessa tapahdu kovin merkittäviä muutoksia uudenkaan lain aikana. Mutta kovin väärässä he olivat ja jälkiviisaana voi todeta, että merkit olivat näkyvissä jo etukäteen. Mm. Fintoton ennen yhdistymistä tekemässä selvityksessä omistajan eli Suomen Hippoksen valtuuskunnalle oli yhdeksi uhaksi yhdistymisen yhteydessä kirjattu mm. vastuullisuussyistä toteutettavat kiristykset erityisesti raha-automaattien pelaamisen pakkotunnistautumisen osalta. Vastuullisuustoimien kiristymistä ei ainakaan täysin voi pitää siis yllätyksenä.

Mutta se miten nopeasti ja miten dramaattisesti muutos tapahtui ei kyllä ollut selkeästi ennalta näkyvissä. Suomen rahapelilainsäädäntö on melko kimurantti kokonaisuus ja erilaisia viranomaistoimijoita on runsaslukuinen joukko. 2017 voimaan tulleen lain tulkinnassa alettiinkin ”yllättäen” noudattamaan lain kirjainta niin kuin laki on kirjoitettu. Veikkauksen toimenpiteitä alettiin suhteuttamaan suoraan siihen, paljonko peliongelmia niillä muka estetään. Ideologia meni jopa siihen, että sellaisia toimenpiteitä, joilla peliongelmia ei edes pyritä rajoittamaan, eivät ole hyväksyttäviä. Tällä saatiin lähinnä aikaan valtaisa Veikkauksen kilpailukyvyn menetys.

Tähän asti kaikki olisi hyvin, mikäli tehdyt toimenpiteet olisivat oikeasti vaikuttaneet siihen, mihin niillä on pyritty. Eli peliongelmien määrään ja kovuuteen. Kovin eksaktia tutkittua tietoa peliongelmien kehityksestä Suomessa viimeisten vuosien ajalta ei ole olemassa, mutta melko selviä viitteitä on ainakin siihen suuntaan, että peliongelmat ovat ainakin kovimmassa päässä pahentuneet entisestään (= syntyneet pelivelat kasvaneet). Kun kovin pelaaminen Veikkauksen palveluissa on selkeästi vähentynyt se ei olekaan kuitenkaan poistunut kokonaan rahapelaamisesta, vaan merkittävältä osalta siirtynyt kansainvälisille peliyhtiöille. ”Veikkauksen aiheuttamat peliongelmat” voivat jonkun tulkinnan mukaan olla laskeneet, mutta yhteiskunnan näkökulmasta peliongelmat eivät silti välttämättä ole vähentyneet yhtään. Eli vaikka Veikkauksen pelikatteessa on otettu merkittävästi takapakkia ei lain varsinainen tavoite ole täyttynyt yhtään sen paremmin, kuin aikaisemminkaan.

Onko tässä sitten yhtään mitään järkeä? Ei minun mielestäni. Tulevina vuosina Veikkauksen markkinaosuus ottaa edelleen kovaa iskua vastuullisuustoimenpiteiden (ja Koronan) takia. Suomalaiset pelaavat entistä enemmän verkon välityksellä maailmalle. Iso uhkakuva on siinä, että 2023 Veikkauksen markkinaosuus on vajonnut huomattavan alas ja sen tuloksesta edunsaajille tilitettävät summat ovat pudonneet merkittävästi, mutta silti peliongelmia Suomessa on yhtä paljon kuin aikaisemminkin.

Kohtuullisen pitkän pohjustuksen jälkeen pääsen omaan henkilökohtaiseen kokemukseeni kiinni. Miksi kypsyin tähän kaikkeen? Koska kehityksen näkee ”se kuuluisa sokea kanakin”, mutta silti siihen ei yritetä puuttua. (blokeerauksen perään haihattelua en laske puuttumisyritykseksi enkä sen toimivuuden puolesta olisi lyömässä latiakaan vetoa)

Miten tilanteeseen sitten voisi puuttua? Muuttamalla rahapelipolitiikan suuntaa. Peliongelmien ehkäisy on kunnioitettava tavoite, mutta siinä voidaan onnistua vain, jos valtion rahapelijärjestelmä on kanavointikykyinen. Suomen rahapelaamisen monopolijärjestelmä on juuri näinä vuosina menettämässä kavanavointikykynsä ja siksi tulossa suoraan sanottuna tiensä päähän. Yhteiskunnan näkökulmasta ei ole mitään iloa siitä, että rahapelijärjestelmä on sellainen, jossa ongelmapelaajat pelaavat järjestelmän ulkopuolisille toimijoille. Syntyy kuuluisa varatoimitusjohtaja Nummikosken ”export money ja import problems” tilanne. Ja siihen ollaan nyt kovaa vauhtia menossa.

Tässä vaiheessa olisi pakko ottaa lusikka kauniiseen käteen ja alkaa valmistella rahapelilainsäädäntöä lisenssijärjestelmän pohjalta. Vain siten voidaan saavuttaa riittävän kanavointikykyinen rahapelijärjestelmä, joka kestää EU-tarkastelun (toinen vaihtoehto olisi vapauttaa monopolia toimimaan kilpailukykyisemmin mutta siihen ei EU-oikeus oikein taivu).

Lisenssijärjestelmäkään ei ole mikään automaattisesti autuaaksi tekevä järjestelmä. Naapurissa Ruotsin esimerkki on jo näyttänyt sen, että myös lisenssijärjestelmä voi kohdata kanavointikykyhaasteita erityisesti, jos lisenssitoimijoihin kohdistetaan isoja taloudellisia tai operatiivisia velvoitteita esim. juuri vastuullisuusasioissa. EU-maissa on monessa käynnissä vilkas keskustelu siitä, miten rahapeliasioiden regulaatiota tulisi kehittää. Monet maat ovat havainneet, että alan toimijat itsestään eivät ole riittävän tehokkaasti pyrkineet estämään ongelmapelaamista. Tämä aiheuttaa painetta tiukentaa regulaatiota. Meidän perältä maailmaa katsoessani olen tästä kehityksestä melko huolissani. Tiukka lisenssitoimijoiden toiminnan rajoittaminen jättää enemmän tilaa harmaalla tai jopa mustalla alueella toimiville toimijoille. Jos peliongelmaisen rahat eivät lisenssitoimijoille kelpaa löytyy paratiisisaarilta aina yrittäjiä, jolle ne kelpaavat.

Jotta ongelmapelaajia voitaisiin kunnolla auttaa, heidät tulee saada pelaamaan laillisen ja paikallisen lisenssin omaavan toimijan pelipalvelun kautta. Miten ongelmapelaajia sitten autetaan ja pelaamisen aiheuttamia ongelmia aidosti vähennetään, on niin vaikea kysymys, että siihen en osaa suoralta kädeltä vastata. Neuvonta ja tukipalvelut ovat ratkaisussa mielestäni avainasemassa. Siitä olen kuitenkin varma, että nykyinen monopoliin perustuva järjestelmä ei peliongelmia koko yhteiskunnassa enää vähennä. Kanavointikyvyn menettäminen vie mahdollisuudet onnistua peliongelmien vähentämisessä ja tuolla saralla ”juna meni jo”.

Mitä pitempään nykyjärjestelmää tekohengitetään, sen heikommasta asemasta Suomen valtion omistama Veikkaus Oy tulee lähtemään lisenssimarkkinaan. Paitsi jo tällä hetkellä realisoituneet vuosittaisen tuloksen heikennykset niin tällä hetkellä valtio ottaa jo pataan myös Veikkauksen arvon laskussa. Mitä nopeammin tämä oikeasti ymmärretään päättävien tahojen parissa, sen nopeammin ymmärretään käynnistää välttämätön prosessi rahapelijärjestelmän muuttamiseksi.

Ja tästä pitkästä pohjustuksesta siirrytään sitten siihen, miten tämä kaikki aiheutti oman päätökseni irtisanoutua Veikkauksen palveluksesta. Kun tämä toivoton kuva tilanteesta alkoi hahmottua itselle noin loppukesästä 2018 alkoi oman työn mielekkyys vähentyä nopeasti. Vaikka yritin edellä kuvaamaani ongelmaa organisaation sisällä avata, en kokenut sen riittävästi saavan vastakaikua tai ainakaan aiheuttavan aktiivisia toimia tilanteen parantamiseksi. En toki siis missään nimessä yksin jäänyt ajatuksieni kanssa ja erittäin hyviä ja rakentavia keskusteluita tilanteesta sain käydä monellakin eri taholla. Erityiskiitos pitää tässä kohtaa esittää omalle esimiehelleni sekä lähimmille työkavereilleni pitkistäkin rahapelipoliittisista keskusteluista – minä todellakin nautin niistä, vaikka tilannekuva aiheen ympärillä ei enäämitenkään nautittava ollut.

Joka tapauksessa koin Veikkaus-elämäni viimeisen vuoden aikana lähinnä pään hakkaamiseksi seinään eikä sitä kukaan määräänsä enempää jaksa. Nykyinen hallitus on ohjelmassaan pultannut itsensä kiinni monopolijärjestelmään eikä päänhakkaus olisi käsittääkseni muuksi muuttunut vielä vuosiin. Helpompi oli lopettaa hakkaaminen itse ja irtisanoutua.

Suomalaisen yhteiskunnan näkökulmasta toivon kuitenkin päättäjien silmien aukeavan mahdollisemman nopeasti niin, että ymmärretään rahapelijärjestelmän muutoksen olevan välttämätön. Ja mitä nopeammin siihen ryhdytään, sen vähemmän ehtii vahinkoa aiheutua ennen muutosta.  

Mitähän sitä sitten tekisi

1.4.2020

Näin aprillipäivän kunniaksi ajattelin runoilla tovin henkilökohtaisesta asiasta. Kävelypäivitystä ei tarvitse nyt erikseen tehdä, kun vain 38 kilometriä on edellisen jälkeen matka edennyt.

Tänään on paitsi aprillipäivä myös ensimmäinen arkipäivä opiskeluvuosien jälkeen, kun allekirjoittaneella ei ole työvelvoitetta. Työsuhdekin päättyy ensi viikolla. Lähes täysi ventti tuli työvuosia kasaan kotimaisten rahapelejä pyörittäneiden yhteisöjen parissa. Täysi ventti olisi tullut kasaan heinäkuun lopussa. Tuo sarka kynnettiin alkuun Suomen Hippoksen palveluksessa. Sieltä rahapelitoiminta eriytettiin omaksi yhtiökseen vuonna 2001 eli olin potkaisemassa Fintotoa liikkeelle sen alusta asti. 2016 sitten kasattiin kolmesta rahapeliyhteisöstä uutta Veikkausta, jonka palveluksessa vietiin viimeiset reilu kolme vuotta työurasta.

Pitkä oli matka ja paljon mahtui matkalle. Oma henkilökohtainen kohokohta koko taipaleella oli Fintoton nettipelijärjestelmän rakentaminen ja lanseeraus ihan taipaleen alkupuolella, mutta koska siltä osin rikos on jo vanhentunut, en ala lukijoita pitempään aiheen tiimoilta piinaamaan. Muutenkin työuran merkkipaalut ja rimanalitukset saavat jäädä dokumentoitumatta. Pääsääntöisesti kivaa on ollut. Mukavissa porukoissa on saanut mielenkiintoisia ja haastavia hommia tehdä. Nyt on kuitenkin aika jollekin muulle.

Siitä, mitä se muu tulee olemaan, en ala tässä ja nyt vielä avaamaan – perästä kuuluu. Uudessa Veikkauksessa tuli lähinnä kypsyttyä ison organisaation ongelmiin ja valtiojohtoisen toiminnan mukanaan tuomiin haasteisiin. Tulevasta sanotaan sen verran, että muutosta ainakin tuohon haetaan. Ajatus ”jostain muusta” on elänyt suurin piirtein Fintoton hautajaisista lähtien ja nyt on tullut aika alkaa panna suunnitelmat täytäntöön. Oma luonne on sellainen, että haluaa vaikuttaa ja nähdä oman työn jäljen ja isossa organisaatiossa tuo on ollut liian vaikeaa.

Vaikka omaan rooliin ja mahdollisuuksiin vaikuttaa petyinkin isossa organisaatiossa en mitenkään ovet paukkuen ole Veikkaukselta lähdössä. Ihmisten kanssa en riitoihin päätynyt vaan lähinnä päinvastoin. Hyvät välit jäivät (ainakin omasta mielestä) joka suuntaan. Toivon taisteluun jääville entisille työtovereille voimia erityisesti nyt Korona-epidemian jyllätessä päällä ja vievän merkittävän osan Veikkauksen tuloutuskyvystä mennessään. Kasvavia tuottolukuja Veikkauksessa tuskin päästään tulevina vuosina esittelemään.

Kirjoitellaan pieneltä tauolta

25.3.2020

Tässä on mennyt 1,5 kuukautta ilman entryä blogiin ja on tullut aika kääntää suunta. Toki tauon alkuvaiheessa tuohon golf-haasteeseen vielä heittelin juttua (joka ihan pätevästä syystä myöskin loppui), mutta varsinainen blogin kirjoittelu on ollut hiljaisella. Jäin vähän jumiin tuon korona-casen kanssa jo ihan sen alkuvaiheista asti. Tammikuun lopulta asti päivä on ollut tapana lopettaa WHO:n päiväraporttien lukemiseen. En tiedä onko ollut tervettä… Sitten kun tässä on ollut kaikenlaista pientä ja isompaakin juttua työnalla niin ei vaan ole tullut kirjoitettua. Kävely on kuitenkin edennyt ja matkaa takana nyt 2942 kilometriä ja vajaa sata kilometriä sitten ohitettiin vanha kunnon Tseljabinskin (traktori) kaupunki. Seuraava vähänkään tutummalta kuulostava paikka on Omsk mutta sinne on vielä melkein tonni matkaa.

Mutta sitten tämän kerran aiheeseen ja kun kerran olen jumissa ollut koronaan niin siitähän on kirjoitettava. Niille, joille amatöörien kirjoittelu kipeästä aiheesta aiheuttaa ahdistusta suosittelen lukemisen lopettamista tähän. Ainakin Twitterissä tuntuu osalla olevan ongelmia siinä, että amatöörit ovat asioista yleensäkään mitään mieltä. Paljon hyväksyttävämpää kuin amatöörin mielipide on se, että asiantuntija sanoo jotain vaikka olisi ihan metsässä. Mistä tietää, että asiantuntija on metsässä? Siitä, että kaksi asiantuntijaa on samasta aisasta ihan päinvastaista mieltä keskenään. Toinen on tällöin helposti väärässä. Sinällään amatööri on näissä tilanteissa yleensä samaa mieltä kun toinen asiantuntijoista, mutta sitäkään ei siis saisi silti missään nimessä sanoa ääneen…

Oikeastaan ajatus kirjoitella koronasta on kytenyt päässä jo tovin ja IS:n artikkeli https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006452666.html laukaisi sormet näppäimistölle. Selvää on, että tietoa taudista ei ole kenelläkään tarpeeksi ja erilaiset päätelmät eri asioista eivät pysty johdonmukaista kuvaa tilanteesta muodostamaan. Suomessa on keskusteltu vilkkaasti THL:n muuttuvista tilannearvioista. Ei THL asian kanssa ainakaan mitenkään erityisesti ole onnistunut. Vikaa voi olla tilannekuvan muodostamisessa tai siitä viestimisessä. Luultavimmin molemmissa…

Minä jäin tällä kertaa kiinni IS:n artikkelin kohtaan:

”THL on laskenut ennusteeseensa kaksi skenaariota: lievemmässä tartuntoja saataisiin hillittyä käytössä olevilla karanteeni- ja muilla rajoittamistoimilla niin, että kukin sairastunut tartuttaisi vain 1,6 muuta ihmistä, ja pahemmassa vaihtoehdossa tartuntoja tulisi 1,8.

THL:n oletukset tartuttavuudesta ovat näin ollen selvästi matalampia kuin arvostetun Imperial Collegen tutkijaryhmän viime viikon raportissa, jossa tarkasteltiin tartuttavuuslukuja välillä 2,0 ja 2,6.

THL:n mukaan tartuntoja tulisi 2,4 sairastunutta kohden, jos mitään rajoittamiskeinoja ei käytettäisi. Tuolla tahdilla koronavirus eteni Kiinan Wuhanissa tartunnan aluksi.”

Meikäläisen sisäänrakennettu pieni tilastomatemaatikko ei missään nimessä hyväksy sitä, että vapaasti levitessään virus tarttuisi sairastuneesta vain 2,4 uuteen ihmiseen. Taudin eskaloituminen on ollut monessa paikassa alueellisesti niin nopeaa, että tuon luvun ”on pakko” olla isompi. Se, miksi havainnot ovat tuota luokkaa, johtuu mielestäni siitä, että valtaosa viruksen saaneista ei joko sairastu ollenkaan tai oireet ovat hyvin lievät. Taudin leviämisen arviointia on alusta asti hankaloittanut se, että sairastuneiksi on laskettu lähinnä vain laboratoriokokeella vahvistetut tartunnat (ilmeisesti mm. Hubeissa myös lääkärin kliinisen päättelyn tuloksena sairastuneiksi päätellyt). Suurin osa taudin sairastaneista on todennäköisesti jäänyt tilastoihin laskematta.

Takaisin artikkelin epäloogisuuteen. JOS 2,4 olisi oikea luku, en ymmärrä yhtään, miten THL päätyy noihin lukuihin 1,6 ja 1,8. Se vaatisi oman laskutaitoni mukaan sosiaalisten kanssakäymisten vähentymistä normaalitilanteeseen verrattuna maksimissaan 40 prosentilla. Eihän tuossa ole mitään järkeä. Suomessa on jo reilu viikon suurin osa koululaisista ja päiväkotilapsista olleet kotona. Riskiryhmiä on eristetty mahdollisuuksien mukaan. Isot tapahtumat ovat loppuneet, kun Lapinkin keväthankibileille laitettiin stoppi. Ihmiset eivät käy enää juuri missään jne. Nyt vielä ollaan ravintoloita sulkemassa (joiden asiakasmäärät romahtivat jo aiemmin) ja maansisäistä liikkumista rajoittamassa. Omista sosiaalisista kontakteista on jäljellä about kaupan kassa kahdesti viikossa. OK – en varmaan ole keskiarvotapaus, mutta minulla mahdolliset tartuntatilanteet ovat vähentyneet minimissään 95%. Jos (taas sama jossittelu) 2,4 olisi oikea luku ja jos keskimäärin ihmisten tartuntamahdollisuudet olisivat laskeneet tai tulisivat nyt laskemaan vaikka kolmasosaan alkuperäisestä, niin yksi sairastunut tartuttaisi enää 0,8 uutta ja tartunnan saaneiden lukumäärän pitäisi alkaa laskemaan.

Itsellä ei ole mitään hajua siitä, mitkä ovat oikeat parametrit tämän taudin osalta. Mutta nyt julkisuuteen kerrotut faktat ovat keskenään ainakin osin ristiriitaisia. Ja ilmeisesti THL niillä mallintaa? Lopullista tulosta tulemme saamaan siinä vaiheessa, kun eri maissa päästään tutkimaan viruksen vasta-aineita myös siitä osasta väestöä, joka ei ole sairastunut. Olisin melko pienellä kertoimella valmis lyömään veroa siitä, että noissa tutkimuksissa selviää viruksen olleen paljon laajemmalla joukolla ihmisiä, kun tällä hetkellä (ainakin virallisesti) uskotaan.

Tässä vaiheessa olisi vaihtoehtona jatkaa erilaisten epäjohdonmukaisuuksien listaamista mutta taidan jättää sen väliin. Riittävän sekavaksi jää juttu jo nyt. Jonkinlaisena yhteenvetona voisin kuitenkin esittää toiveen siitä, että Suomessa panostettaisiin seuraavat viikot voimakkaasti siihen, että riskiryhmät pysyvät eristettynä muusta yhteiskunnasta. Jos olen arveluillani yhtään oikealla tontilla ei epidemia kestä niin kauaa, kun THL arvelee (jopa loppukesään). Edelleen jos olen oikealla tontilla, esitän arvelunani, ettei tähän tautiin menehdy Suomessa tuhansia ihmisiä. Yksikössä tuo saattaa tulla täyteen, mutta pidän mahdollisena kokonaisuhrimäärän jäämistä selvästi alle tuhanteenkin. Paljon ratkeaa ihan lähiviikkoina kun nähdään paljonko uusia tapauksia löytyy esimerkiksi viimeisillä kyydeillä ulkomailta kotiin palanneiden joukosta ja paljonko jatkotartuntoja heistä syntyy.

Oi Suomi, katso, sinun päiväs koittaa

5.2.2020

Kävely etenee hitaasti ja matkaa takana nyt 2635 km. Taas on ollut kaikenlaista tekosyytä lähinnä makailla paikallaan. Jos perille haluaa joskus päästä niin tahtia pitäisi tiivistää.

Tämän kirjoituksen aiheeksi otan kotimaata karhun otteella syleilevästi katastrofin, johon Suomen kansa on ajautumassa. Aikaisemmat hallitukset ovat kehityksen pohjustaneet ja nyt punavihreä populistihallitus yrittää päästä antamaan meille kaikille niskalaukausta. Pohjoismainen hyvinvointivaltio on hieno termi ja minunkin mielestäni tavoiteltava tila yhteiskunnallemme. Mutta sen mahdollistamiseksi valtiontalouden olisi oltava kunnossa. Velalla voi toki vähän aikaa rällätä mutta ei kovin kauaa. Etelä-Euroopasta löytyy esimerkkiä siitä, mitä tapahtuu, kun velkabileet jatkuvat liian kauan.

Tässä vaiheessa varoituksen sana kaikille herkkähipiäisille – lukemisen voi myös lopettaa kesken. Seuraavassa tuleva paatos on tasan tarkkaan henkilökohtaista pohdintaani ja ikäni lähinnä urheilemisesta sekä uhkapelaamisesta kiinnostuneena diplomi-insinöörinä yhteiskuntapolitiikka ei varsinaisesti osaamiseni kovaa ydintä edusta. Puheoikeus lienee silti kaikilla? Kun vierestä katsoenkin tämän hetken kyyti vaikuttaa kovasti hurjalta niin miltä mahtaa tuntua istua kuljettajan paikalla? Vähän näyttää siltä, ettei vauhti kuskeja silti huimaa. Ei voi kuin ihmetellä tätä…

Mikä muu kuin ilmastomuutos meitä nyt sitten muka uhkaa? Kadotus lienee liian voimakas sana mutta jonkinasteinen konkurssi kyllä. Koitan pidättäytyä olla menemättä yksityiskohtiin (= turhiin yksittäisiin menoeriin) kun kilon kimpaleitakin löytyy ympäriltä, josta avautua.

Olen antanut itselleni ymmärtää, että Suomi pärjää sitä paremmin mitä enemmän pystymme tuottamaan täällä tavaroita ja palveluita, joita maailmalle myydään. Niistä saamme vastikkeeksi yleensä rahaa, jolla voi yhteiskuntaa pitää pyörimässä. Jos rahaa on liian vähän sitä pitää lainata. Äärettömyyksiin asti lainaa ei kuitenkaan saa erityisesti silloin kun lainanantaja alkaa epäillä lainaajan takaisinmaksukykyä.

Se, kuinka paljon Suomessa saadaan tuotettua tuotteita ja palveluita riippuu monesta asiasta. Yhä 2020-luvulla suurin yksittäinen tekijä lienee ihmisten työssään tekemät suoritteet ja niistä syntyvä lisäarvo. Toisista töistä lisäarvo voi olla isoa ja toisista pientä. Joskus homma menee niin reisille, että lisäarvo on peräti negatiivista.

Jos sitten kokonaisuutta miettii, niin Suomen pärjäämisen kannalta olennaista on se, miten paljon täällä kyetään lisäarvoa tuottamaan. Helpoin tapa kasvattaa lisäarvoa on tehdä lisää töitä. Tietysti jonkun pisteen jälkeen lisätyö ei enää ainakaan merkittävästi tuo lisäarvoa. Kukaan ei varmaan väitä, että Suomessa tuo piste olisi yhteiskunnan tasolla saavutettu. Yksittäiset taistelija toki omat rajansa ovat varmasti ylittäneet. Isossa kuvassa kuitenkin näkisin, että työntekemisen määrää Suomessa pitäisi kasvattaa.

Samaan aikaan yhteiskunta on rakennettu ”sosiaalisen tasa-arvon nimissä” tulonsiirtoihin perustuvaksi härdelliksi. Sitä ei käy kiistäminen, että tuota kautta on vuosikymmenten aikana saavutettu se alussa mainittu Pohjoismainen hyvinvointivaltio. Tässä vaiheessa haluan kuitenkin huomauttaa, että lopputilanteen saavuttaminen olisi ainakin voinut olla mahdollista toisenlaisillakin ratkaisuilla. Edelliset sukupolvemme olivat kokonaisuudessaan niin ahkeria, että tuollaista vaihtoehtoa ei ainakaan voi täysin sulkea pois.

Mutta takaisin tähän päivään. Pohjoismaisen hyvinvointivaltion tulonsiirtoautomaateilla on omat kääntöpuolensa. Niiden aiheuttama uhka nousee päällemme juuri nyt kuin uhkaava ukkosrintama kesäpäivän kääntyessä iltaan. Uhka on se, että ne tappavat ihmisten halun ponnistella kohti parempaa.

Lähestyn asiaa henkilökohtaisen esimerkin myötä. Pari pientä toivottavasti tulevaisuuden veronmaksajaa putkahtivat perheeseemme viimeisen reilun neljän vuoden aikana. Rakas vaimoni oli tämän ansiosta poissa työelämästä melkein viisi vuotta, jona aikana hänen työnantajansa ajautui heikkoon kantimeen eikä vanhaan työhön ollut enää palaamista. Ansiosidonnaisella työttömänä työnhakijana tulonsiirrot toimivat tehokkaasti. Itse asiassa niin tehokkaasti, että akateemisesti koulutetun ihmisen olisi viimeiseen asti kannattanut vältellä töihin joutumista. Ylpeänä voin kuitenkin kertoa vaimoni ottaneen vastaan ensimmäisen järkevän työpaikan, joka tarjolle tuli. Eli yhteiskunnan elättinä ei kauaa mennyt (tässä toki unohtuu äitiys- ja hoitovapaa, joista varsinkin ensimmäinen hyvin iso kädenojennus yhteiskunnalta oli). Nyt sitten se pihvi: Vaikka uusi työpaikka tarkoitti selvästikin esimerkiksi mediaanipalkan ylittävää ansiotasoa, ei perheen käteen jäävä tulo kasvanut juurikaan ansiosidonnaiseen aikaan verrattuna. Jos huomioidaan pakottava tarve sijoittaa lapset uudessa tilanteessa päiväkotiin sekä työmatkan aiheuttamat kustannukset niin vähemmän jää kotiin siinä, että menee töihin kuin siinä, että olisi kotona. Saako huutaa? EI SITTEN MITÄÄN JÄRKEÄ!

Yhteiskunnan ”tukiverkostot” on kudottu täyteen tämän kaltaisia kannustinloukkuja. Tästä syystä ei olekaan ihme, että yhä useampi valitsee tukien varassa elämisen mieluummin kuin pienituloisena kituuttamisen. Ja ennen kuin jeesustelijat nostavat ääntä, niin toki ymmärrän sen, että tukien varassa eletään yleensä kuitenkin omasta tahdosta riippumatta. Ja kuten olen kirjoituksissani aikaisemminkin sanonut, yhteiskunnan sivistyneisyyttä ei mitata pisa-testillä vaan mieluummin sillä, miten se kohtelee huono-osaisiaan.

Mutta persaukinen yhteiskunta ei pidä huolta vielä huonompiosaisesta. Ja nykyisellä tiellä Suomi on kohta persaukinen. Nykyinen hallitus ei tilannetta tunnusta, vaan monien arvovaltaistenkin tahojen varottelusta huolimatta jatkaa pikavippipolitiikalla kohti täydellistä tuhoa. Jos kannustinloukkuja ei saada purettua ja työn vastaanottamisesta tehdä kaikissa tilanteissa kannattavaksi, on tulevaisuus velkahelvetissä yhteiskuntamme tuomio. Se on jännää miten yhteiskunta osaa olla huolissaan yksittäisten ihmisten velkakuormasta mutta ei koko yhteiskunnan tilanteesta.

Tässä tähän asti kirjoitetussa ei silmät auki kulkeville kavereille ole varmastikaan mitään uutta. Seuraavassa ajattelin esitellä omia ajatuksiani siitä, miten tilanne ratkotaan. Ja itsellä ei todellakaan ole tarpeeksi tietoa eikä osaamista laskea vaihtoehtoratkaisuni edes summittaisia talousvaikutuksia. Voisin toki noudattaa politiikkojen yleisiä käytänteitä ja laittaa tulokseksi sellaiset luvut, että hyvältä näyttäisi. Ei puolueidenkaan luvut mihinkään todellisuuteen tunnun perustuvan – miksi minun lukujenikaan sitten pitäisi?

Ja todetaan heti alkuun, että tarvittavan muutoksen pitää olla valtava. Suomen poliittisen järjestelmän ongelma on siinä, että isoja muutoksia on lähes mahdoton toteuttaa. Haluan kuitenkin mielipiteenäni kertoa sen, että millään pienillä kosmeettisilla muutoksilla nykyjärjestelmään ei riittäviä tuloksia tulla saamaan aikaan. Radikaaleja muutoksia tarvitaan.

Oma ratkaisu kaikkeen olisi perustulo sekä tasavero. Tiedän, niihin ei muka ole varaa. Ei ole varaa jatkaa nykyistä tietäkään. Perustulon ja tasaveron lisäksi pitää muuttaa paljon muutakin. Omissa ajatuksissa puretaan mm. asumistukijärjestelmä, yritystuet sekä remontoidaan isosti eläkejärjestelmää. Edelleenkään en väitä tietäväni juuri noista asioista juurikaan mitään (opiskelijana sain asumistukea mutta yritystuet ja eläkkeet on vielä henkilökohtaisesti kokonaan kokematta). Mutta järjestelmien rakenteita kun katsoo, ei voi välttyä ajatukselta, jossa sieltä voitaisiin vapauttaa valtavasti euroja parempaan käyttöön. Toki esimerkiksi asumistukien maksamisen lopettaminen tarkoittaisi sitä, että vuokrahinnat sekä sitä kautta asuntojen arvot esimerkiksi pääkaupunkiseudulla laskisivat rajustikin. Olisiko tuo huono vai hyvä asia? Mielipiteitä on varmasti molemmilta puolin. Pahimmillaan tuo voisi toki laukaista jopa paikallisen pankkikriisinkin, erityisesti jos asuntojen vakuusarvot muutoksen takia liian liian alas romahtaisivat.

Mutta palataan ehdotukseen. Ajatus olisi, että jokainen kansalainen olisi oikeutettu perustuloon, jolla oletetaan elämisen perusvaatimuksien olevan suurilta osin täytettävissä. Lapsilla tuo vastaisi noin lapsilisien tasoa, työikäisillä esimerkiksi 75%:a ”perusvaatimuksista” sekä eläkeläisillä 100 %: a. Ja perusvaatimuksiin ei siis kuulu esimerkiksi oikeus saada asua yhteiskunnan piikkiin Helsingissä. Jos siellä haluaa asua, pitää omarahoitteisuutta löytyä kaikilta (pl. ehkä siirtymäajan kuluessa esimerkiksi eläkeläiset, jotka ovat asuneet Helsingissä jo pitkään – tarkoitus ei ole ajaa koko ikänsä Helsingissä asunutta 88 vuotiasta muoria muuttamaan esimerkiksi Luumäelle).

Näin jokaiselle työikäiselle voisi kuvitella tulevan pakottava tarve tehdä töitä edes jossain määrin. Jokaisesta työssä ansaitusta eurosta perisin mallissani tietyn kiinteän veroprosentin, joka olisi sama, kuin mikä on veroprosentti pääomatuloissa (lopetettaisiin mahdollisuus kikkailla pääomaveron kautta yhtään mitään). Tässä mallissa missään vaiheessa ihmisille ei tulisi tilannetta, jossa lisätyön tekeminen ei kasvattaisi käytettävissä olevaa rahamäärää. Tällä hetkellä on tunnistettu mm. ongelma siinä, että matalapalkka-aloille on vaikeaa saada työvoimaa. Mallini (pahoittelut että omin tätä nyt ihan omaksi) auttaisi tämän ongelman ratkaisussa melkoisesti. Nykyisin tukien menettäminen vie käytännössä lähes kokonaan matalapalkkaiseen työhön työllistyyneen ihmisen ansion nousun. Jatkossa matalapalkkaisenkin työn voisi ottaa vastaan, kun tehdyille työtunnille saisi aidon korvauksen.

Kuulen jo vasemmalta laidalta huutoa veroprogression poistumista vastaan. Kun perustulo olisi verotonta tuloa olisi järjestelmään sisälle rakennettu (nykyistä toki melkoisesti maltillisempi) progressio. Jos perustulon taso olisi vaikka 800 euroa kuukaudessa, maksaisi pätkätöistä 600 euroa kuukaudessa ansaitseva 33% verokannalla veroa 200 euroa kuukaudessa. Vuoden ”kokonaisansioista” veroprosentti jäisi noin 14%:iin. Isompituloisilla veroprosentti lähestyisi nopeasti 33% ”kokonaisansioista”.

Vasemmistohallituksen tavoitteena on yrittää ottaa enemmän isotuloisilta. Monien mielestä ”oton taso” on jo muuta kuin ”fare share”. Yhteiskunnan näkökulmasta en ymmärrä mitä järkeä on estää (=antimotivoida) hyvätuloisia tekemästä lisää työtä. Kaveri, joka pystyy työllään tuottamaan jonkun muun yritykselle 400 euroa lisäarvoa tunnissa, pitäisi olla oikeutettu pitämään merkittävän osan vaikka 100 euron tuntipalkastaan itsellään. Jos tuo työ jää muuten tekemättä tai tehdään jossain toisessa maassa, on isoin häviäjä yhteiskunta.

Tässä vaiheessa katson parhaaksi alkaa lopettelemaan tätä kirjoitusta, vaikka kovin pitkälle en ole päässytkään. Totaalinen osaamattomuuteni käsittelemästäni asiasta saattaa alkaa paistaa liikaa läpi. En itsekään usko, että tällaiseen järjestelmään oltaisiin kypsiä siirtymään. Siksi pelkäänkin pahoin, että Pohjoismainen hyvinvointivaltio on ainakin Suomessa lähestymässä loppuaan. Norjalaiset ovat onnistuneet rahastoimaan öljytulojaan sen verran reilusti, että yhden ”uhanalaisen yhteiskuntajärjestelmän edustajan” uskon kestävän vielä pitkälle tulevaisuuteen.

Oi nouse, Suomi, nosta korkealle

Pääs seppelöimä suurten muistojen

Oi nouse, Suomi, näytit maailmalle

Sa että karkoitit orjuuden

Ja ettet taipunut sa sorron alle

On aamus alkanut, synnyinmaa

Omaa ennustetta ruotien ja jatkoa povaten

24.1.2020

Kävely etenee 2575 kilometrissä ja pienten lasten isänä isoimmat haasteet ovat ajankäyttö sekä päiväkodissa kiertävät pöpöt, jotka hyökkivät jatkuvasti syyttömän sivullisenkin kimppuun.

Tänään ajattelin vähän tarkistella ennustuksia (https://walkingtovegas.home.blog/2018/12/31/ennustajaeukkoa-leikin/) joita esitin reilu vuosi sitten Ruotsin siirtyessä rahapeleissä lisenssimarkkinaan. Hiukan ”sokea kanakin voi löytää jyvän”-fiilis tuosta kokonaisuudessaan syntyi. ”Koko maailma” tuntuu yllättyneeltä siitä, miten vanhat lisenssitoimijat uudessa tilanteessa ovat pärjänneet. Kovaa markkinoille tähdänneet pörssikonsernit sen sijaan eivät rimaa oikein ole ylittäneet ja sen on nähnyt niiden osakkeiden arvossa. Esimerkiksi Kindred Groupin osakkeen arvo on puolittunut viime helmikuusta tähän päivään.

Ensimmäinen havainto vuodentakaista kirjoitustani ruotiessa ei oikeastaan koske ennustuksia. Ilmoitin kyllä eriävän mielipiteeni (ei riittänyt rohkeus esittää omaa tarkempaa arviota) virallisen epävirallisiin arvioihin siitä, että koko markkina kasvaisi muutoksen voimasta 20% luokkaa. Näin ei sitten tietystikään käynyt. Pohjoismaiset rahapelimarkkinat ovat yleensäkin ottaen niin saturoituneet, ettei tuon kaltaisiin loikkiin ole missään mahdollisuutta ilman lakisääteistä velvoitetta maksaa palkat pelitileille kierrätysvelvollisuudella höystettynä.

Toinen havainto menee ennustukselleni siitä, että Ruotsin raviurheilulla menee lyhyellä tähtäimellä hyvin. Kun ATG:n vuosikertomusta joutuu vielä odottelemaan noin kuukauden päivät en osaa tähän lopullista mielipidettä sanoa. Tälle vuodelle on raviurheilun puolella ilmoitettu isoista säästötarpeista, joten siinä mielessä olen kyllä luultavimmin ollut väärässä. Ihan ei tänne kuitenkaan aukea miten noin on päässyt käymään. Joko kulut on vedetty ihan överiksi tai sitten ATG on viimeiset monopolivuodet pumpanneet palkintoihin vanhoja tienattuja varoja saaden lähtötilanteen epäterveeksi. Tämä on mahdollista, koska aikanaan noilla oli varastossa noin puolen miljardin kruunun edestä vanhoja tienistejä hästsportens fundissa. Nopeasti silmäiltynä vuoden 2018 vuosikertomuksesta en moista enää löytänyt. Ei kai tuolla käynyt niin, että Hasse (toimitusjohtaja) toteutti noin viiden vuoden takaisen lupauksen urheilun kasvavista varoista tuon rahaston kautta kuppaamalla sen tyhjiin?

Kolmas havainto on siinä, että pelikatteellisesti ATG kasvoi selvästi. Mutta kasvu tapahtui urheilu- ja kasinopelien kautta totopelien kustannuksella. Eilisen lehdistötiedotteen (https://omatg.se/media/#/pressreleases/tillvaext-foer-atg-under-2019-2963486) valossa totopelien pelikate laski viime vuonna peräti 7,9 prosenttia. Toki tuoton tuosta piti kasvaa arpajaisveron noin puolittuessa. Eli jos ja kun tulos sakkaa niin kyllä kulupuolelta saa hakea juurisyytä.

Viimeisenä nostona ottaisin sen, että ATG lienee (onneksi) itsekin huolissaan totopeliensä tulevaisuudesta. Alkuvuoden enempi lanseerausluonteiset kampanjat urheilu- ja kasinopeleihin jäivät pienempään painoarvoon ja kokonaisuudessaan selvästi kasvaneista markkinointipanostuksista hevospelit saivat edelleen ”oman osuutensa”. Lisäksi tuotekehityspuolella on ainakin yritystä yhtiön siirryttyä ensin lounasravien osalta miksattuihin pooleihin lähtökohtaisissa peleissä. Itse en ole mitenkään erityisen vakuuttunut tuon mahdollisuudesta kasvattaa pelikatteita mutta toivotaan sitä kuitenkin. Ja ovat nuo ainakin signaaleja sitä, että ATG edelleen pitää hevospelien kehittämistä agendallaan. Paljon pelottavammalta kaikki tuntuisi, jos ei pitäisi.

Miten sitten jatko? Paljon riippuu kuluvasta vuodesta. On mahdollista, että viime vuoden droppi johtui pääsääntöisesti uusista tuoteryhmistä ja regulaation vaatimista toimista esimerkiksi asiakkaan tunnistamisen osalta. Tämä vuosi on ATG:lle (sekä Ruotsin raviurheilulle) näytön vuosi. Totopelien suosio ja pelikate pitää saada vakiinnutettua viime vuoden tasolle. Toinen merkittävästi pelikatetta pienentävä vuosi kertoisi huolestuttavan trendin alkamisesta. Totopoolien pieneneminen syö ATG:n merkittävintä kilpailuetua nopeasti. Tuloksen kannalta on lisäksi tärkeää, että yhtiön taloudellinen tulos paranee kulurakenteen kautta. Minulla ei luonnollisesti voi olla mitään käsitystä siitä, paljonko 2019 kuluista on ollut kertaluonteisia uuteen järjestelmään siirtymiseen liittyviä kustannuksia. Jos kustannusrakenteen raskaus on pysyvä tila niin tuntuu todella huolestuttavalta. ATG pärjäsi kuitenkin odotettua paremmin markkinassa ja jos se ei riitä positiiviseen taloudelliseen tulokseen myös raviurheilulle niin ihmetyttää kovasti.

Loppuun terveiset Hippoksen herroille ja rouville (Laitisen Annelle vielä näin blogin kauttakin onnittelut hallituspaikasta) – muistikirjaan pitää nyt saada merkintöjä Ruotsin tapahtumista. Tämän parempaa oppia tulevaisuuden varalle ei mistään saa. Suomen rahapelijärjestelmässä siirrytään lisenssijärjestelmään joskus (muutaman vuoden sisällä) ja Hippoksella on siinä(kin) tilanteessa iso vastuu lajin tulevaisuudesta maassamme. Ihan kaikkia virheitä mitä muualla on vuosien varrella tehty ei ole pakko Suomessa toistaa.

Mihin menet raviurheilu – osa 2

30.12.2019

Hiljaista taas on blogissa ollut, kun ei jaksaisi samoista aiheista kirjoitella mutta kun ajatukset on jumiutuneet vasemmistohallituksen kauhisteluun, rahapelipolitiikkaan, raviurheilun tulevaisuuteen ja itse rahapelaamiseen. Ja kaikista on kirjoitellut vuoden aikana enemmän, kun tarpeeksi. Kävely etenee Venäjän tasangoilla. 2432 kilometriä on mittarissa, joten aika liki 10 vuoden projektilta vaikuttaa. Ufa alkaa olemaan saavutettu, 18 kilometriä on enää sinne. Tästä eteenpäin edes nimeltään tutut paikat harvenevat ja etäisyydet niiden välillä vain kasvavat.

Oman pyhän neliyhteyden parista ajattelin palailla aiheeseen raviurheilun tulevaisuus. Melkein vuosi sitten tuli kirjoitettua blogiin https://walkingtovegas.home.blog/2019/01/21/mihin-menet-raviurheilu/. Aika ajattomalta tuo teksti tuntuu yhä, mutta jotain täsmennyksiä on pakko alas kirjoittaa. Valitettavasti asioiden kehitys ei ole ollut ”vain” niin pelottavaa kun vuosi sitten maalailin, vaan uhkakuvat nousevat taivaanrannasta aikaisempaa synkempinä ja nopeammin kun mitä 12 kuukautta sitten luulin.

Kulunut vuosi sinällään on ollut raviurheilun parasta aikaa niin urheilullisesti, kun palkintotasollisesti. Loppuvuodesta silmään on kuitenkin iskeneet runsaat vajaat lähdöt ja ohkaiseksi jääneet ravitapahtumat. Kilpailevien hevosten määrä ei tunnu riittävän kilpailukalenterin mukaisen kilpailutarjonnan järjestämiseen. Sinällään tuo on lohdullista, kun painetta ajettavien kilpailujen määrän vähentämiselle on tulossa taloudellisista reunaehdoista tuleville vuosille joka tapauksessa merkittävästi.

Vuosi sitten olin iloinen siitä, että alan sisäinen kiinnostus tulevaisuuteen oli herännyt. En sitten tiedä, oliko tulevaisuus liian pelottava, mutta mitään sitä, mitä odotin saatavan vuodessa aikaan, ei ole tapahtunut. Suurin floppi allekirjoittaneen näkökulmasta oli Hippoksen tulevaisuustyöryhmät ja erityisesti se tärkein niistä eli talousryhmä. Tulevaisuusryhmien tulokset piti julkistaa niin, että kenttä näkisi mihin ollaan menossa ja millä toimilla valoisampaa tulevaisuutta lähdetään hakemaan. Valtuuskunnassa talousryhmän työtä käsiteltiin, mutta ilmeisesti tulokset olivat joko niin kammottavat tai sitten koko raportti niin huono, ettei sitä kehdattu julkistaa. Työlle päätettiin ottaa reilusti lisäaikaa tilanteessa, jossa ollaan jo valmiiksi auttamattomasti myöhässä. Sanomattakin on ainakin allekirjoittaneelle selvää, että tulossa olevat toimenpiteet ovat liian pienet, liian myöhään ja toteutuksen kanssakin tullee olemaan vähän niin ja näin. Ei näytä hyvältä…

Se raviurheilun kasvava mörkö, jota vuosi sitten ennustelin vuodelle 2022 päättikin sitten pompata esiin jo nopeammin. Pakollinen tunnistautuminen raha-automaateille onkin tulossa jo vuodeksi 2021. Veikkauksen tulos jo tältä vuodeltakaan ei vastaa millään muotoa odotettua, 2020 ennusteina on jo parin miljoonan tuotonvähennys raviurheilulle ja 2021 iskee todellisuus vasten kasvoja. Jos oikein hyvin menee niin 2021 pitäisi tulla toimeen kuusi miljoonaa pienemmillä valtionavustuksilla, kun tänä vuonna. Viime aikoina Veikkauksen suunnasta juuri mikään ei ole mennyt hyvin puhumattakaan siitä, että joku menisi oikein hyvin. Enempi on mennyt huonosti tai tosi huonosti ja sellaisissa skenaarioissa voidaankin jo pelätä lähemmäs kymmenen miljoonan avustusten laskua kuluneesta vuodesta. Ilman mitään puskureita ja kyvyttömyydellä tehdä radikaaleja ratkaisua on kohtuullisen helppo pelätä rumia rytinöitä, kun puuttuvat eurot alkavat konsultoimaan alaa. Ja kun tulevaisuustyölle annettiin reilusti lisäaikaa niin meidän perältämme halutaan huomauttaa, että tilanne on käsillä 52 viikon päästä. Automaattien pakkotunnistautumisen on määrä tulla voimaan 1.1.2021 ja kädestä suuhun elävällä raviurheilulla tulojen putoaminen tuntuu heti.

Hippoksen johdossa elätellään julkisuudessa olleiden tietojen valossa mahdollisuutta sille, että valtiovalta kompensoisi (kaikille) Veikkauksen edunsaajille niiden väheneviä Veikkaus-tuottoja. Persaukiseksi kovaa vauhtia matkalla oleva yhteiskuntako laittaisi kättä taskuun raviurheilun tukemiseksi? Minäkin haluan sellaisen lääkityksen, että tuohon voisin uskoa. Koska Veikkaus-tuottojen alamäki ei millään muotoa lopu tuohon pakkotunnistautumiseen, pitää alalla tulevaisuudessa olla lääkkeet valtionavustusten edelleen pienenemiseen. Sitä, että uskoo Marinin hallituksen olevan raviurheilun oma joulupukki, ei lasketa varautumiseksi.

Lyhyen tähtäimen pelastusoperaation pitää kohdistua alan rahoituspohjan laajentamiseen niin, että palkintoihin voidaan käyttää merkittävästi nykyistä isompi osa valtionavustuksista. Eli radat ja Hippos pitää saada joko kuluttamaan vähemmän (ei kait kovin helppoa) tai tienaamaan jotain muutakin rahaa, kun mitä Veikkauksesta alalle kerätään. Ei sekään helppoa ole mutta keinoja on pakko löytää.

Pitkällä tähtäimellä Hippoksen on pakko alkaa valmistautumaan tilanteeseen, jossa Suomen rahapelimonopoli murtuu. Kerran saa siinä vaiheessa kirota sitä, että Fintotosta luovuttiin taistelutta. Sitten on parempi unohtaa menneet ja suunnata katse tulevaisuuteen. Iso kysymys tuossa vaiheessa on se, minkälaisiin osiin Veikkaus puretaan ja minkälaisen tulonmuodostuksen ala voisi ”Veikkauksen sateenvarjon alla” saada. Jos näkymä siellä ei lupaava ole, on jotain muuta pakko keksiä. Oman peliyhtiön mahdollisuus pitäisi tässä tilanteessa varmaan edelleen selvittää, mutta en usko, että sille olisi elintilaa. Näitä vaihtoehtoja voi tosissaan toki punnita vasta siinä vaiheessa, kun tiedetään edes summittain, minkälaista lisenssimarkkinaa Suomeen aikanaan rakennetaan.

Mutta hyvä nämä asiat ovat yleisellä tasolla jo suunnittelupöydälle nostaa. Jos Suomessa joku asioista yhtään perillä oleva taho johtaisi rahapelipolitiikkaa, olisi sisäministeriössä jo käynnissä lisenssimarkkinan valmistelu. Lisenssimarkkinaan joudutaan joka tapauksessa ja fiksumpaa sinne olisi mennä, kun omalla yhtiöllä on 85% markkinaosuus kuin että ensin romautetaan markkinaosuus ja sitten murtuu järjestelmä. Marinin hallitus toki vannoo yhä puhtaasti yksinoikeuden nimeen, mutta kun minä ennustan tuolle vasemmistokoalitiolle lyhyttä ikää, niin rahapelipolitiikan suuntakin voisi kääntyä nopeamminkin, kun miltä tällä hetkellä näyttää.

Loppuun vielä viime aikoina liiankin kuluneen hashtagin sanoin terveiset niin Hippoksen toimivalle johdolle kuin luottamusmiehillekin – #nytonpakko