Linksien taikaa

15.7.2019

Tässä vähän tällainen välipäivitys. Kun on kolme päivää psyykkaillut golfin The Open Championchippiä niin pitää jotain siitä kirjoittaakin. Voisi kirjoittaa enemmänkin jos aikaa ja virtaa riittäisi, mutta puoliyö ja huomenissa käynnistyvä yhdistetty mökki- ja St Michel-ravimatka tekee sen, että riipaisen nyt jotain tähän nopeasti. Loppuviikon aikana riipaisen korkeintaa hieman hapanta…

Lyhyemmin The Open on golf kisa jolla alkaa olemaan jo perinteitä. Ensimmäinen Open pelattiin armon vuonna 1860 Prestwickissä Skotlannissa. Sotavuodet aiheuttivat katkoksia turnauksen pelaamiseen joten nyt on vuorossa ”vasta” 148. versio kisasta.

The Openia pelataan yleensä Skotlannissa tai Englannin pohjoisosissa, mutta tänä vuonna kisa pelataan Portrushissa Pohjois-Irlannissa. Tämä on toinen kerta kun naapuriluodolle eksytään mutta kuulemma juuri tämän takia kisan kutsuminen British Openiksi on väärin. Samassa paikassa kisa pelattiin myös 1951 mutta luonnollisesti yhtään kilpailijaa ei tuolta enää ole mukana. 2012 tällä kentällä pelattii Irlannin avoimet ja sen valossa kentän luonteesta joku käsitys on yritetty muodostaa. Periaatteessa kyseessä on oikein perinteinen links-kenttä jossa lyöntimitta ei ole kovinkaan ratkaisevaa vaan tärkeämpää on saada pidettyä palloa pelissä ja päästä muodokkailla griineillä puttaamaan reiän kanssa oikealta tasolta. 2012 mukana olleista ja pärjänneistä pitää mainita T2 sijoittunut Rafael Cabrera-Bello. Rafa vielä meni ja pelasi hyvin sekä Irlannin että Skotlannin avoimet alle joten jonkinlaista toiveita voi miehellä tästä kisasta olla.

Mutta koska netti on pullollaan kaikenlaista tietoa tästä ja aiemmista Openeista niin menen vähän tylsästi muutamaan mieheen johon pelimarkkinassa voi halukkaat harkita panostensa sijoittamista. Viittaan tässä kisojen voittajapelimarkkinaan mutta kun kohteet on kovasti long shot tyyppisiä niin top5, top10, top20 sekä each way markkinat tarjoaa vähän enempi onnistumisen elämyksiä näiden kanssa.

Yleislinja tuntuu olevan, että markkinan mielestä jenkit ei linkseillä pärjää ja lyhyestä lyönnistäkin sakotetaan. Minä olen eri mieltä.

Tällä pohjustuksella ensimmäinen ”vihje” on vanha sotaratsu Jim Furyk jolle pörssissä saa 450 kokoluokkaa olevaa kerrointa. Ei tämä minunkaan mielestä ihan kerran kerrasta ole tulossa mutta paljon useammin kun kerroin edellyttää. 2017-2018 tämän peli vajosi heikommalle tasolle kun oikeastaan kertaakaan miehen uran aikana. Ikääntyminen varmaan alkaa myös näkymään, mutta pääsyy oli olkapäävamma. Karsiuduttuaan ekaa kertaa urallaan fedex cupin pleijareista Furyk päätti laittaa olkapäänsä leikkauksella kuntoon ja kuuden kuukauden tauon jälkeen kilpailukunnon löytäminen oli hankalaa. Koko viime kauden mies haki parasta virettään löytääksen sen vasta tälle kaudelle. Erityisesti Furykin rautapeli on ollut todella vahvaa ja sitähän Openissa mitataan. Furyk on kuitenkin kolmesti jo ollut Openissa siellä päin (4/2006, 5/2008 ja 4/2014) joten ei noiden kenttien mahdottomia pitäisi miehelle olla. Miehen pitäisi tämä kisa voittaa vähintään kerran 150-200 yrityksestä ja kerroin huutaa pientä petsiä.

Toinen jenkki-haku voisi olla Jason Kokrak. Tämä on toki vähän Furykiä epätodennäköisempi voittaja mutta kerroinkin huitelee 800 tienoilla. Tilastojen valossa Kokrak on ollut tällä kaudella parempi kuin koskaan ja itse asiassa hyvin lähellä Jim Furykin tasoa. Open kokemusta ei ole kun viime vuodelta ja sieltäkin vain kahden kierroksen verran. Mutta kun miehen pelissä akilleen kantapää on ollut puttaaminen lyömisen sujuessa mainiosti voisi olettaa links-golfin sopivan Kokrakillekin.

Keroimessa miesten välissä (noin 600 kertaa) saa rahat takaisin Ryan Palmerista. Tämäkin on pelannut kauden mainiosti vaikka toki on kahta edellistä esim. SG Total tilastossa jo vähän perässä. Tällä on aiemmilta vuosilta neljä openia pelattu ja mielenkiintoisesti kolmesti sijoitus on ollut täsmälleen sama 30. Minun silmään tämän peli oli hyvässä kuosissa viime viikonlopun John Deeressä. Ainoastaan puttien jääminen reunalle esti T18 paremman sijoituksen saamisen. Itseasiassa jos puttaus olisi ollut kisan voittaneen Dylan Frittellin tasolla ei voitto olisi matkannut Etelä-Afrikkaan. Palmer hävisi Frittellille 8 lyöntiä kisassa mutta 9 lyöntiä SG puttitilastossa. Ei tuota toki noin suoraan voi ottaa mutta antaa kuvaa.

Otetaan sitten vielä muutama todennäköisempikin. Näissä toki suhteellinen etu jää pienemmäksi mutta pääsee varmemmin edes puristamaan.

Pienimmillä kertoimilla itselle kelpaavat Schauffele, Scott sekä Cantlay. Noissa etu on kuitenkin jo sen verta ohut että ei niistä sen enempää. Maistuvampi on Hideki Matsuyama 55 kertoimella. Tämä on kun varkain noussut lyömisessä ihan samalle tasolle kuin on ollut parhaimmillaan. Sitä ei ole vaan vielä oikein mies saanut mitattua ulos tuloksena ja markkina on jäänyt tulokseen jumiin. Minun mallini huutaa tälle vain vähän päälle 30 kerrointa enkä osaa pitää esimerkiksi Justin Rosea (kerroin 27) juurikaan tätä todennäköisempänä. Tai Molinaria yhtään todennäköisempänä (lue Matsu on selvästi todennäköisempi) vaikka kerroin Francescolla vain 36.

Toinen kelvollinen vähän pienemmän kertoimen mies on 110 kertaa maksava Webb Simpson. Mies nousi viime vuonna takaisin noin samalle tasolle kun oli parhaimmillaan (2012) kuljettuaan välissä paljon heikommin. Ja viime vuoden löytynyt taso on onnistuttu säilyttämään hyvin tänä vuonna. Openissa Webb on vähän heikompi ollut mutta toisaalta suuriosa noista on heikomman tason kausilta. Viime vuonna Openissa tämä oli kuitenkin 12. joten ei nyt niin kovin kaukana absoluuttisesta kärjestä. Jollekin miehelle sopivalla jenkkikentällä tämä voisi markkinassa olla ihan samoissa Matsuyaman kanssa. Maistuu meidän perälle oikein hyvältä.

Olisi tietysti kiva vihjata kisaan jotain oikein kunnon nimimiehiä. The Open on vaan pakannut tuottamaan myös niitä vähemmän ennakkoon hehkutettuja voittajia. Pitkälle lyömisestä on Openissa vähemmän hyötyä kun muissa majoreissa. Kyllähän markkina tuota jonkun verran on huomioinutkin mutta vähemmän kun omat mallit. Ilman perusteluja pistän tähän loppun vielä listaa muista miehistä joita olen petsipuolelle itselläni kelpuuttanut: Reavie, Putnam, Hadwin, Glover, Streelman, Sabbatiini sekä Redman.

Mainokset

Monopoli – juotavaa vai lautapeli?

8.7.2019

81 kilsaa pidemmälle on edetty Venäjän sydänmailla. Ei mitään rynnimistä siis mutta edetään sentään vähän tähän astista keskiarvoa tarmokkaammin.

Palaan osin viimekertaiseen aiheeseeni kun Suomen rahapelijärjestelmä nostettiin virallisemmassakin mediassa tikun nokkaan viime viikon loppupuolella. Aihetta käsiteltiin niin Helsingin Sanomissa (https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006165696.html?share=8f7f9f365991c1a906c7acf06a4298ec) kuin Elmo-lehdessä (https://elmomedia.fi/turha-pelottelu-sotkee-puhetta-veikkauksen-monopolista-s-ketju-on-ulkomaalaisia-peliyhtiota-isompi-uhka/). Molemmat jutut oli oikein hyvin kirjoitettuja ja nykymaailman trendin vastaisesti ”journalistisesti mielenkiintoisia”. Jotain ajatuksia ajattelin kirjata tässä siitä, mitä noita tutkiessa mielessä pyöri.

Ensin hesarin tekstin kimppuun joka lähestyi ongelmakenttää pitkälti Veikkauksen mainonnan näkökulmasta. Pitkät pätkät tarinasta menee ”niin kuin asia on”, mutta tartun nyt ensimmäiseksi kuitenkin kiinni ”mainostaminen tarvitsee vihollisen” -kohtaan. Tuo teema ohitettiin jutussa kovin pintapuolisesti. Toki esimerkiksi lause ”sillä monopolilla ei pitäisi olla kilpailua” sisältää konditionaalin ja sivistynyt lukija voi päätellä, että kilpailua on, mutta kuinka paljon sekä millä voimalla kilpailua kohdataan jää kokonaan avoimeksi. Täyden kympin juttuun olisin kaivannt tähän syvällisyyttä jossa olisi avoimesti todettu, että erityisesti kovimmin kilpailluissa tuoteryhmissä (netin kasino- ja vedonlyöntipelit) Veikkaus on vaikeuksissa kv-toimijoita vastaan ei vähiten Veikkauksen omien vahvojen vastuullisuustyökalujen takia.

Tuosta pääsee sujuvasti ”monopolin murtaminen”- kappaleeseen. Tuossa kohtaa toimittajalta oli ilmeisesti virta jo kovin lopussa ja pakkopullaksi muuttunut kirjoittaminen näkyy tuloksessa. Anti jää tältä osin kovin löysäksi. Tätä olisi voinut lähestyä huolellisemmin ei vähiten sen takia, että yleinen mielenkiinto tuota aihetta kohtaan on kasvanut merkittvästi. Elmo-lehden juttu käsittelee tätä kokonaisvaltaisemmin joten siirrytään tuohon suuntaan omassa tarinassani.

Sekä Elmon että HS:n jutussa vaivasi isossa kuvassa eniten jonkinlainen naivi olettamus siitä, että lisenssimarkkinassakin valtion omistama yhtiö (Veikkaus) toimisi isona pelurina koko repertuaarillaan. Ja mahdollisesti operoisi ulkomaillakin. Vähintään ison pohdinnan paikka kuitenkin olisi, kuuluuko valtion omistaa rahapeliyhtiötä lisenssimarkkinassa lainkaan ja jos omistaa, kuuluuko sen tämän lisäksi operoida myös muiden maiden lisenssimarkkinassa vai ei?

Sinällään tuntuu hyvältä, kun Elmossa arvioidaan Veikkaus kilpailukykyiseksi myös kv-markkinassa. Itse tästä en vielä täysin vakuuttunut ole eritoten koska rahapelimarkkinassa on käynnissä keskittäytyminen isojen toimijoiden ympärille. Ja nyt puhun oikeasti isoista eli yhtiöistä, joiden rinnalla Veikkaus on vielä pieni toimija. Ulkomaille lähteminen ei olisi mitään paraatimarssia Uralille vaan ennemminkin pitäisi valmistautua isoihin investointeihin jalansijan saamiseksi tavoitemarkkinoilla. Tuon voi lukea myös suoraan: Tarvitaan yritysostoja ”perusasiakaskannan” saamiseksi kohdemaissa. Kiska auki ja markkinointi päälle ei riitä maailmalla.

Lisäksi pitää vielä erikseen muistaa se, että lotto-peleille ei yleensä ole monilupajärjestelmää luotu, eikä maailmalle lähteminen lotto-operaattorina oikein olisi mahdollista. Samoin fyysisten raha-automaattien bisnes on maailmalla niin erilaista (ja kilpailtua), että sen puolen potentiaali on kovin heikko. Eli Veikkaus lähtisi lähinnä kilpailemaan maailmalle niillä tuotteilla joissa se jo tällä hetkellä kilpailee kotimarkkinassa kv-toimijoita vastaan.

Toinen kulma siihen, kuuluuko mahdollisessa uudessa lisenssijärjestelmässä valtion yhtiön operoida ”nykyisellään” tulee kilpailulainsäädännöstä. Allekirjoittanut ei ole kuin kotijuristi, mutta pienellä harrastuneisuudella olen antanut itselleni ymmärtää, että tällaisessa tilanteessa Veikkauksella olisi määräävä markkina-asema joka asettaisi sen toiminnalle tiukempia rajoja kuin muille toimijoille. Tällaisessa skenaariossa jos ei muuta, niin markkinaoikeutta onnistuttaisiin varmasti työllistämään runsaasti.

Toimivin ratkaisu voisi olla pilkkoa Veikkaus osiin ja myydä yksityisille toimijoille. Määrävä markkina-asema sekä ongelmallinen valtio-omisteisuus lisenssimarkkinassa saataisiin purettua kumpikin. Valtion saama hinta Veikkauksesta (tai sen osista) olisi miljardeja ja uudessa mallissa yhtiön tuotoista valtionosuus perittäisiin veroina.

Palataan Elmon juttuun ja todetaan, että alkaa karkaamaan kun pohditaan ”Se todellinen uusi tekijä, jonka monopolin purku voisi nostaa, tulisi luultavimmin kotimaasta. Sellainen voisi haastaa uskottavasti Veikkauksen myös lotosssa ja onnenpeleissä.” Jutussa ilmeisesti oletetaan että lisenssimarkkina tarkoittaa automaattisesti koko rahapelien kenttää. Esimerkiksi Ruotsissa toteutus meni niin, että lotto ja onnenpelit jäi Svenska Spelin yksinoikeudeksi edelleen. Sama voisi toistua Suomessakin (ja luultavasti toistuisikin – me ollaan hyviä apinoimaan sveduja). Sinällään jos yksinoikeus edellyttää joko rikollisuuden estoa tai peliongelmien vähentämistä, niin oudolta tuntuu sellainen ratkaisu, jossa kaikkein vähiten näitä koskettava alue pelikentästä jätettäisiin yksinoikeudelle. Toimiva ratkaisu voisi olla ihan yhtä hyvin esimerkiksi lisenssijärjestelmä, jossa tälle tuoteryhmälle olisi vain yksi lisenssi ja sen saaja kilpailutettaisiin julkisen hankintamenettelyn puitteissa muutamaksi vuodeksi kerrallaan (yleistä maailmalla).

Kun Suomeen tulee lisenssijärjestelmä on äärimmäisen mielenkiintoista seurata mitä tapahtuu fyysisten raha-automaattien kohdalla. Perusteet pitää ne edelleen monopolissa on olemassa. Lisenssijärjestelmä rajoittamattomalla määrällä toimijoita olisi aika villi ratkaisu. Toisaalta tuossa mitattaisiin yhteiskunnan aito priorisointi peliongelmien ja tuottojen välillä. Maksimaaliset verotuotot saataisiin runsaalla lisenssitoimijoiden määrällä, mutta vastaavasti oletettavasti pelihaittojen näkökulmasta tuo voisi olla se kaikkein raskain ratkaisu.

Elmon pitkä pohdinta tuotonjaosta on taas pääosin helppo allekirjoittaa. Nyky-yhteiskunta on rakennettu (rahapelaamisen ulkopuolellakin) siten, että mahdollisimman moni yrittää saada mahdollisemman paljon muiden tienaamia rahoja itselleen. Veikkauksen tuotonjako sopii tähän kuvioon esimerkkitapauksena. Rinteen hallituksen hallitusohjelman sivulla 174 ollaan rahahanoilla jo oikein hyvässä etukenossa: ”Kompensoidaan Veikkauksen edunsaajille tulevalla hallituskaudella arpajaislain vaikutuksen johdosta mahdollisesti vähenevät määrärahat kulttuurin, liikunnan ja nuorisotoiminnan osalta.” Joku voisi kysyä tässä että mihin unohtui vanhojen RAY:n ja Fintoton edunsaajat?

Sitten loppuun vielä vähän lisää puhdasta omaa pohdintaa. Asetelma pelilaudalla tuntuu olevan sellainen, että poliittiset puolueet ovat järjestäneet joukkonsa puolustusasemiin (vrt. tornitus shakissa) monopolin puolesta ja muut tahot tekevät täsmäiskuja puolustumuuriin testaten sen pitävyyttä. Mutta kuka (allekirjoittaneen lisäksi) oikeasti haluaisi Suomeen lisenssijärjestelmän?

Viime aikoina isointa kritiikkiä järjestelmää kohtaan tuntuu esittäneen vastuullisuuspuolen ihmiset. Mutta eihän siellä lisenssimarkkinaa toivota. Siellä toivotaan monopolia joka toimii puhdasoppisesti peliongelmat poistaen ja jonka toimikyky kv-toimijoita vastaan taataan blokeerauksilla jne. Jos lisenssijärjestelmä tulee, niin EU:n oikeuttamisperusteiden kautta keskiöön noussut vastuullisuus joutuu helposti takariviin. Eihän sitä kentän ”vastuullisuuslaita” tietenkään toivo

Toisaalta aktiivi- ja ammattipelaajien puolelta on kuulunut vaatimuksia järjestelmän muuttamisesta. Itse luen peliä (vahvat riidit) niin, että nuo vaateet on ”kosto” Veikkaukselle sen lobbaamasta blokeerauslainsäädännön selvittämisestä. Ja nämä vaateet on tosiaan sitten jo selvästi lisenssijärjestelmää haikailevia ajatuksia. Mutta jos lisenssijärjestelmään mennään käy luultavimmin niin, että aktiivi- ja ammattipelaajien tilanne heikkenee nykyisestä. Pelaaminen ympäriinsä on tällä hetkellä sallittua ja laajastikin harrastettua. Jos mennään lisenssimarkkinaan, niin ne toimijat, jotka eivät hae Suomesta lisenssiä, pyritään rajaamaan kokonaan ulos Suomen pelimarkkinasta. Käytännössä EU-alueen toimijat jotka eivät hae lisenssiä joutuisivat heittämään finski-pelaajat ulos. Ruotsin osalta näin kävi esimerkiksi Pinnaclen kanssa – Pinny ilmoitti Hannu Hanhille, että tilit suljetaan ja pelaaminen ei enää ole mahdollista. Tämäkään tuskin on ammattipelaajien toivomaa kehitystä?

Entä sitten kv-peliyhtiöt? Haluavatko ne oikeasti lisenssimarkkinaa Suomeen kuten joissakin kommenteissa on annettu aktiivisestikin ymmärtää? Minä en usko tuohon. Oletettavasti lisenssimarkkinassa määrättäisiin Suomessa noin 20% vero pelikatteesta laskettuna. KV-toimijoille tuo tarkoittaisi pääsääntöisesti huomattavaa veronkorotusta suhteessa nykyhetkeen. Lisäksi kilpailun avautuminen ja koveneminen tarkoittaisi marginaalien pienentymistä sekä markkinointikustannusten nousua. Rahapelimarkkinan kasvu Suomessa ei tulisi olemaan sellaista, jossa lisääntynyt pelikate kaikille paikkaisi ohentuneen tuoton. Lisäksi kun vielä ainakin näin alkuun vaikuttaa siltä, että Ruotsissa ”vanhat valtiolliset toimijat” (ATG sekä Svenska Spel) ovat pärjänneet merkittävästi odotettua paremmin lisenssimarkkinassa, tuntuu oudolta että kv-yhtiöt ajaisivat muutosta Suomen rahapelijärjestelmään kun kaiken tiedon valossa vaikuttaisi siltä, että niiden tulos Suomesta tulisi laskemaan mahdollisesti merkittävästikin. Nykytilanne lienee monellekin kv-yhtiölle optimaalinen sen suhteen, paljonko ne saavat peräpohjolasta kairattua euroja sen viimeisen viivan alle.

Mitäs rahapelijärjestelmälle pitäisi sitten minun mielestäni tehdä? Akuutisti ei muuta kun käydä keskustelua eri näkökulmista ja siinä valossa molemmat viittaamani kirjoitukset ajoivat asiansa oikein hyvin. Rinteen hallitus pulttasi itsensä monopolijärjestelmän taakse kirjauksineen niin voimakkaasti, että ainakaan minun on mahdotonta nähdä lisenssimarkkinaan siirtymisen tapahtuvan tällä hallituskaudella. Samaan hengenvetoon kyllä totean, että seuraava hallitus luultavasti tarttuu tuohon heti alkuun ja jotta yhteiskunnalliset keskutelut olisi käytynä jo siihen mennessä, niiden kanssa ei kuulu jarrutella yhtään. Ja ainakin meidänperällä muistetaan joka ilta iltarukouksessa toivoa Rinteen hallitukselle nopeaa loppua esim. vihreiden ja keskustan välirikon seurauksena – sellaisen toteutuessa tilanne rahapelijärjestelmän osalta aukenisi tietysti paljon nopeamminkin kuin vasta 2023 vaalien jälkeen.

Le domaine des Dieux

27.6.2019

Kävely etenee maltillisesti. Mittarissa tällä hetkellä 1201 kilometriä ja seuraava isompi kohde kartalla on Nizni Novgorod. Sinne on vielä matkaa 325 kilometriä. Kaupungin halkihan virtaa Volga, josta Kari Tapio lauloi mm. ”Volga, ratsu jo huohottaa – täytyykö luovuttaa? Ei milloinkaan!”. Koitetaan pitää samaa teemaa talsimisessani.

Otsikossa siirrytään tutusta kotimaisesta isompien kielien pariin. Otsikonmukainen Asterixin seikkailu ilmestyi samana vuonna kun synnyin, eli ei ole enää niin kovin tuore. Kotimaiselle kielelle käänettynä teoksen nimi on Jumaltenrannan nousu ja tuho. Erittäin hyvä teos loistavassa Asterix-sarjakuvakirjojen klassikko-sarjassa.

Ajattlelin tuon otsikon alla pohdiskella Suomalaista rahapelipolitiikkaa. Siinä alkaa näkymään selkeitä tuhonmerkkejä ainakin meidänperältä tiiraillessa. Yhtenä Euroopan viimeisistä monopolojärjestelmän nimeen vannovista maista Suomi on ristiriitojen edessä rahapelipolitiikkansa kanssa. Ja kun politiikan kanssa ollaan vaikeuksissa niin sitä ei oikein voi ratkaista kun politiikot. Sen jengin track record ei nyt kovin vakuuttavalta tunnu ja usko asioiden ratkeamiseen menestyksellisesti ihan perustellustikin horjuu. Ja tämä track record sekä asioiden ratkaisemisen onnistumisprosentit siis koskee muutakin kuin vain ainoastaan rahapelipolitiikkaa.

Kolmatta vuotta uudessa Veikkauksessa työskennelleenä on alkanut hiukan seitinohutta vahvemmin kyrsimään aika kovakin rummutus erityisesti sosiaalisessa mediassa Veikkauksen vastuullisuuden puutteista. Osin tämä tokikin on varmasti perusteltua, mutta vanhan sanonnan mukaan kohtuus se on kaljapullossakin. Viime viikolla erään tunnetun somevaikuttajan (tai itseään sellaiseksi luulevan) toimesta päästiin herjaamisessa jo sille tasolle, että Veikkaus nimettiin maailman vastuuttomammaksi peliyhtiöksi. Armas isoveljeni on opettanut, että hyvää tarinaa voi aina värittää 50%. Jos enemmän värittää menee se valehtelun puolelle. Tuo maailman vastuuttomin termi ylittää tuon 50% rajan ilmavammin kun Sergei Bubka aikanaan ylitti kuusi metriä.

Oikeutetuinta kritiikkiä varmasti on se, joka kohdistuu fyysisiin raha-automaatteihin ja niiden kautta tapahtuvaan pelaamiseen. Tämänkin suhteen olisi kuitenkin syytä tarkastella asiaa pitemmän aikavälin perspektiivissä. Yksi kolmesta uuden Veikkauksen muodostaneesta rahapeliyhteisöstä oli RAY. Se oli perustettu vuonna 1938. Pyöreästi 80 vuoden aikana RAY:n toimesta oli muodostettu sellainen raha-automaattirarjonta, mitä Suomesta nyt löytyy. Ihan avoimesti voi todeta, että Suomen laaja raha-automaattiverkko on poikkeus maailmassa. Näin laajasti ja julkisesti ei automaattipelejä juuri missään tarjota. Mutta uusi Veikkaus ei ole lähtenyt laajentamaan tarjontaa tai koventamaan raha-automaattipelejä, vaan suunta on ollut lähinnä päinvastainen. Kritiikkiä saa ja kuuluukin antaa, mutta lähinnä uuden suunnan hitaudesta. Jossain määrin ymmärrän sellaistakin väitettä, että kulkusuunnan tunnistaminen ei ole mahdollista objektin pysyessä paikallaan. Mutta liikku se – uskokaa vaan… Ja siihen oikeaan suuntaan.

Maailman vastuuttomimmaksi peliyhtiöksi ei kuitenkaan pääsisi edes pelkällä kotimaisella raha-automaattitarjonnalla. Aika paljon villimpiäkin viritelmiä pallolta kuitenkin löytyy. Pohdintaan kun otetaan mukaan Veikkauksen digipalvelun laajat vastuullisuustyökalut jokaiselle asiakkaalle pakollisine rahansiirtorajoineen, niin siirtyminen kokonaisuudessa vastuullisten peliyhtiöiden puolelle on välitön. Veikkauksen digipalveluiden vastuullisuus on maailman huippuluokkaa sekä vastuullisuustyökalujen ja pelirajojen osalta, että yksittäisten pelien ominaisuuksien vastuullisuusvalintojen tasolla.

Näistä kaikesta päästään pikkuhiljaa siihen omaan aatelmaan miten politiikot muka ovat hyvää vauhtia ajamassa tilannetta kestämättömään tilanteeseen. Uuteen arpajaislakiin ja siihen liittyviin asetuksiin on leivottu mukaan vahva vastuullisuuden leima. Ja vastakkaisista someälinöistä huolimatta tuon suhteen pyritään olemaan viranomaisvalvonnan ja -ohjauksen suhteen tiukkoja. Hajasijoitettua raha-automaattipelaamista koskeva pakkotunnistautuminen tulee vuonna 2022. Ja se on arpajaislain perusteet huomioiden täsmälleen oikea päätös. Sillä leikataan Veikkauksen tuottoja merkittävästi, mutta leikkaantuminen tapahtuu ainakin osin juuri siitä osasta kulutusta, josta sen kuuluukin. Eli tässä ei vielä olla menossa metsään vaikka ”sille polulle” jo olin siirtymässä…

Mutta nyt sitten lopullisesti sinne suunnistajien kilpakenttien puolelle (ja nyt en viitttaa Senaatintorin ympäristöön vaikka sielläkin yhdet pikkukisat juuri pidettiinkin). Arpajaislain henkenä olevat tiukkaakin tiukemmat vastuullisuusvaateet sekä valvonnan hyvin tiukka linja tulkintojen tekemisessä aiheuttavat sen, että Suomessa ollaan ajautumassa tilanteeseen, jossa Veikkaus ei pysty digitaalisessa kanavassa kilpailemaan kansainvälisten peliyhtiöiden kanssa erityisesti aktiivisimpien asiakkaiden sieluista tasavertaisesti.

Olen alkanut yhä useammin mietiskellä sitä, menikö yhteiskunnan näkökulmasta katsomalla peliyhtiöiden yhdistäminen kuten oli suunniteltu? Kolmen peliyhtiön erilliset pelitilit rajasivat yhdeltä tililtä pelattavien pelien joukkoa ”omiin piireihinsä”. Kun uuteen arpajaislakiin kirjattiin vaatimus siitä, että jokaisella pelaajalla on vain yksi pelitili, tarkoitti se samalla myös sitä, että siltä pystyisi pelaamaan kaikkia pelejä ristiin haluamallaan tavalla. Ainakin jossain määrin tämä on aiheuttanut arpajaislain tavoitteiden vastaisesti kovempien pelien suosion kasvua. Sellaiset asiakkaat, joilla ei RAY:n pelitiliä aiemmin ollut, eivät digiautomaattipelejä tuolloin pelanneet. Yhteisen pelitilin kautta pelaaminen on sitten ollut helpompi aloittaa. Kärjistetysti voikin sanoa, että digipelaamisen vastuullisuuden näkökulmasta arpajaislain yhden pelitilin vaatimus oli isoin yksittäinen heikennys kokonaisvastuullisuuteen.

Samaan aikaan tiukat pelaamisen rajat ovat siirtäneet ainakin kaikkein kovimman digirahapelaamisen kv-toimijoiden kautta tapahtuvaksi. Veikkauksen tiukista vastuullisuusrajoista digissä ei ole suomalaiselle peliongelmaiselle mitään apua jos pelaaminen tapahtuu kv-toimijalle. Toki tämä ei ole täysin uusi tilanne. Jo vanhan RAY:n nettikasinolla oli tiukat pelaamisen rajat automaatti- ja pöytäpeleille. Jo siinä vaiheessa kovemman pelin perässä kulkeneet olivat etsiytyneet kv-toimijoiden sivuille. Rahapelipoliittisesti ei voida pitää kovin isona meriittinä sitä, että peliongelmat säilyvät Suomessa mutta tuotot virtaavat ulkomaille.

Seuraavaksi keinoksi korjata tilannetta politiikot suunnittelevat rajoituksia ulkomaisille peliyhtiöille pelaamiseen. Hallitusohjelmaan on kirjattu tavoite selvittää estotoimenpiteiden mahdollisuuksia. SM:n esiselvityksessä oli jo hyvin tunnistettu tilanne, eli että erilaiset estot ovat Euroopassa yleisiä ja ne ovat mahdollista lakiteknisesti laatia, mutta samaan aikaan niiden helpohko kierrettävyys vie estojen tehoja merkittävästi. Tässä ja nyt esitän ennusteena, että mahdollisen blokeerauslainsäädännön tultua voimaan ei sen perusteella asetetuilla estoilla olisi tuohon kaikkein kovimpaan rahapelaamiseen ulkomaille juurikaan mitään vaikutusta.

Loppuun vielä itsestäänselvä ennustus mihin tämä kehitys on johtamassa ja jopa yllättövän nopealla rytmillä (seuraavan eduskunnan toimesta?). Olemme Suomessakin matkalla kohti lisenssimarkkinaa. On selvää, että kun Veikkauksen markkinaosuus suomalaisten verkkorahapelaamisesta laskee riittävän pieneksi, ainoa mahdollinen toimenpide on siirtyä lisenssimarkkinaan. Tällä polulla ollaan nyt vahvasti, eikä näkyvissä taida olla sellaisia muutoksia, jotka suntaa merkittävästi muuttaisi.

Bolsoi-teatteri vai Pebble Beach

12.6.2019

Homma etetenee eli Moskova saavutettu. Bolsoi-teatteri olisi juurikin kohdalla. Korkeakulttuurissa ei ole mitään vikaa, mutta tällä viikolla siihen ei kyllä keskitytä. Aika on taas golfin major-turnauksen eli tällä kertaa US Openin. Kisa pelataan legendaarisella Pebble Beachin kentällä noin satakunta kilometriä San Franciscosta etelään aivan Tyynenmeren rantaviivalla. Kenttä sivuaa merta monella kohtaa ja useammalta väylältä on ikoninen näkymä merelle rantajyrkänteiden reunustaessa kenttää. Kenttä kulkee pitkälti rannan suuntaisesti, mutta hieman yllättäen se tarkoittaakin länsi-itä suuntaa. Kalifornian rannikko kulkee juuri tuossa kohtaa palan matkaa poikittain ja rannan suunta pääsee yllättämään. Tämä on jossain määrin merkityksellistäkin, koska esim. nyt koko kisan ajan ennustetaan länsituulta Tyyneltämereltä mantereelle. Mutta Pebblen kentällä se ei tarkoita suoraa tuulta mereltä, vaan tuuli tulee poikittain Monterey Peninsulan yli ja tarkoittaa sitä, että suurin osa väylistä pelataan melko suoraan myötä- tai vastatuuleen. Toki tuuliennuste on kisan ajaksi suhteellisen maltillinen.

Kenttä on täynnä klassikkoväyliä. Itselle tämä on ihan top3 suosikkikenttä seurattavaksi. Tässä ollaan nyt niin täpinöissään kentästä, että esitellään hiukan kentän väyliä yksi kerrallaan.

Heti ykköselle on odotettavissa hajontaa tuloksissa kun tiukka dogleg oikealle haastaa väyläosumien kanssa. Oikealla on metsikköä ja takana/vasemmalla paksua heinää rinteessä tai bunkkeri. Väylältä pienelle ja muodokkaalle griinille on luonnollisesti helpompi osua. Yläpuolelle griinin missaaminen lähestymisessä tietää lähes varmasti bogia. Uskoisin, että yläpuolen bunkkereista palloa ei saa pysähtymään millään koviksi viritetyillä griineillä. Jos avauksen saa väylään on lähestyminen suhteellisen lyhyt joten birdieitäkin väylällä nähtäneen.

Kakkonen on talvisin Pebblen pro amissa helppona pelaava par5 mutta US Openissa tuo pelaataan jo vähän ylipitkänä par4:na. Lähestymistä lyödään todella pitkältä pitkittäiselle kapealle griinille joka kuten ykkönenkin on sekä vasemmalta että oikealta vuorattu bunkkereilla.

Kolmonen on taas dogleg mutta nyt vasemmalle. Tuossa on mahdollisuutta oikaista pienen metsikön yli pitkällekin väylälle niin, että jos väyläosuman saa, on jäljellä enää pieni nosto griinille. Linjan ja mitan pitää kuitenkin olla kohdallaan kun kapea väylä odottaa tiukalla linjalla lähes poikittain avauksen suhteen. Toki jos palloa onnistuu kiertämään hyvin oikealta-vasemmalle parantaa se väyläosuman mahdollisuuksia merkittävästi.

Nelonen on jotenkin itselle kentän tylsin väylä. Lyhyt par4 pelataan länsituulessa myötätuuleen ja tuo olisi mittansa puolesta päällelyötävissä pitkälyöntisimmillä kavereilla. Jotenkin kuitenkin uskon, että kapealle griinille kaikki tulee väylän kautta kun väylällä tilaa on vaikka kuinka ja lyhyttä pääsee lähestymään kuitenkin. Birdieitä lienee tulossa tältä helpohkolta väylältä runsaasti.

Vitonen siirtyy sitten väylänä taas ihan klassikkoluokkaan. Parisataa jaardinen par3 lyödään rotkon yli kapealle ja kallistetulle griinille joka sijaitsee ihan rantajyrkänteen päällä. Oikealle aukeava lyönti voi jopa löytää tiensä ”alakertaan” eli jyrkänteen alla olevalle rantahietikolle (ei toki todennäköistä – on tuossa vähän sentää tilaa ja pysäyttävää raffia). Vasemmalle jäävä lyönti taas on yleensä paksussa heinässä josta on edessä huippuvaikea alamäkeen suoritettava selviytymislyönti. Riippuen lipunpaikasta griini viettää enemmän tai vähemmän kohti merta koko matkaltaan. Ihan herkkureikä tämä veijari.

Kutonen on sitten ikoninen par5 jossa avaus lyödään alamäkeen meri oikealla ja bunkkerit vasemmalla teemalla. Sinällään leveyttä väylällä on ihan kohtuullisesti eli pääosin pelaajat kyllä pysyvät lyhyeksi leikatulla. Kakkonen lyödään sitten kymmeniä jalkoja ylempänä olevalle tasolle jyrkännereunan yli. Livenä tuolla ei ole koskaan päässyt käymään, mutta tv-kuvien perusteella ainakin on aika huiman oloinen näkymä väylältä ylös. Griiniä ei siis ole mitään mahdollisuutta nähdä kakkosta lyötäessä.

Seiska on yksi kentän kuuluisimpia väyliä. Oikein lyhyt par3 joka avataan ylhäältä alas pienelle griinille ihan pienen niemen kärkeen. Korkeuseroa tuossa on paljon ja tuuli osuu väylälle käytännössä aina. Näkymä lyöntipaikalta on huiman komea ja hyvä lyönti palkitaan tällä väylällä usein birdiellä. Kentän griinit on lähes poikkeuksetta kovastikin kallistettuja, mutta seiskalla on sitten se poikkeus eli ihan tasainen griini.

Eikä muutu väylät tämänkään jälkeen vähemmän näyttäviksi. Kasilla avataan alhaalta ylös melko leveälle griinille. Tavoite on päästä suhteellisen lähelle valtavaa jyrkännettä, joka putoaa väylän jälkeen nopeasti suoraan alas valtamereen. Kakkonen lyödään onnistuneen avauksen jäleen tuosta jyrkänteen ja pienen merenlahden yli vastarinteessä odottavalle griinille. Tällä griinillä olisi tärkeää saada pallo reiän alapuolelle – kallistuksia on paljon ja väärälle puolelle missaaminen maksaa helposti lyönnin.

Näyttävät väylät jatkuvat ysillä. Alaspäin ja oikelle kohti merta viettävä oikein pitkä väylä saa pelaajat yrittämään osumaa mahdollisimman vasempaan reunaan väylää, mutta raffin puolelle ei saisi eksyä. Griinin oikealla puolella ja osin takanakin on taas heti jyrkänne alas rannalle. Tässä haaste on mitta, lähestymisen joutuu lyömään aina kaukaa ja tilaa virheille on vähän. Bogeja tulee korttiin tässä ihan väkisin monelle.

Aika samanlainen väylä tulee heti perään kympillä.Väylä on vähän ysiä lyhempi mutta edelleen lähes 500 jaardia. Tässä lisähaastetta tuo griinin edessä oleva syvä bunkkeri josta up and down kaltevalle griinille on ihan korkeamman kädessä. Riippuu toki makuusta sekä lipunpaikasta, mutta tuonne ei saisi missata. Toki oikealta ohi on tässäkin pahempi kun kyseessä on viimeinen selkeämpi ”jyrkännereunagriini”.

Kotiin päin lähdetään siis ”sisämaan” kautta vähän ”ei niin erikoisten” haasteiden kautta. 11. on aika basic par4, mutta se kyllä nousee koko matkan ja lähestyminen lyödään ylämäkeen hiukan vaikeutta luoden. Mittaa väylällä on kuitenkin niin vähän, että yhtenä helpoimmista se tullee pelaamaan.

12. on pitkähkö par3 jossa griini on kapea ison bunkkerin takana. Pitkäksikään ei saisi karata kun uudet bunkkerit odottaa siellä. Jos yhtään enempää tuulee niin tämä alkaa olemaan haastava vastatuulen takia. Mutta aika peruskauraa kyllä on tämäkin.

13. jatkaa perusväylien sarjaa. Suoraan vähän ylöspäin pelattava par4 vaatii hyvän avauksen eikä ainakaan vasemmalla olevaan pitkään väyläbunkkeriin kannata avausta missata. Griinillä on taas kaltevuutta ja lipunpaikasta riippuen lähestymiset voivat olla erittäinkin haastavia.

Sitten tulee taas herkumpaa kamaa vastaan eli pitkä par5. Tuossa on avauksen jälkeen oikein kunnon dogleg oikealle. Käännöstä suojaa bunkkerit tehokkaasti sisäkaarteen puolella eli oikominen ei kovin helppoa ole. Vasemmallekaan ei voi avausta missata kun väylä pitenee entisestään ja pallo löytää tiensä joko pieniin väyläbunkkereihin tai raffiin helposti. Kakkosta lyötäessä peli on juuri niin strategista kun golf vain voi olla. Mihin palloa aletaan sijoittaa? Griini on taas merkittävän ylhäällä väylään nähden ja pieni kun mikä. Etubunkkeri on oikein ikävä paikka ja se pitäisi välttää. Oikealle missaaminen ei tule kysymykseen, mutta vasemmallakin raffissa tulee tukalat oltavat. Tämä on omaan makuuni yksi hienoimmista par5 väylistä ja aloittaa Pebblen loppukirin komealla tavalla.

15. on suht lyhyt par4 mutta virheisiin tuossakaan ei ole varaa. Väylä on melko kapea mutta siihen olisi syytä osua. Erityisesti kun lippu on griinin oikeassa reunassa sinne ei ole helppo lähestyä. Griini putoaa sieltä jyrkästi kohti vasenta, eikä pallon saaminen juuri reiän alapuolelle ole helppoa. Paljon useammin on alhaalla griinillä josta on pitempää ylämäkiputtia tarjolla tai jopa oikealla raffissa josta up and down ylälipulle vaatii ”helskutin pehmeitä käsiä”.

16. on hiukan samanhenkinen kuin edellinen. Melko lyhyt par4 jossa hyvä sijainti avauksen jälkeen on merkittävässä roolissa. Väylä on melko leveä pitkään mutta viimeiset kymmenet metrit se kapenee merkittävästi ja jos pitkälle avaa on syytä olla myös tarkka. Raffista lähestyminen on vaikeaa ja vasemmalla on vaarana jäädä jopa vähän puiden varjostamaksi ainakin jos enempi on avaus karannut.

17. on taas väylä sieltä parhaimmasta päästä. Suoraan kohti merta lyötävä reilu 200 jaardinen par 3. Griinin ympärystö on täynnä bunkkeria ja paksua heinää. Kun lippu on viety griinin vasempaan reunaan on tilaa osua ehkä aarin verran. Alatasanteelle oikealle jäävä pallo on usein chipattava ylätasanteelle kun linjaa lipulle ei putterilla välttämättä ole. Isommissa virhelyönneissä peliin tulee vielä vesi vasemmalla (harvoin) tai jopa takana. Tai en nyt muista montaa palloa vedessä takana nähneeni, mutta välissä olevalla 18. väylän tii boxissa palloa on kyllä nähty useinkin.

Viimeinen väylä on sitten taas yksi golf-kenttäsuunnittelun helmistä. Tupla-dogleg vasemmalle kiertää merta jossa isot mainingit hakkaavat aallonmurtajaa aiheuttaen usein komeita pärskyjä kentän reunalle. Avaus ei tietysti saa karata mereen mutta ei oikeallekaan oikein saa missata. Lisäksi väylälle on jätetty pari puuta jonka katveeseen jääminen aiheuttaa lay-upin väkisin. Laadukas avaus tarjoaa oivan paikan jatkaa kakkosella päälle, vaikka tällä viikolla väylä tullaankin pelaamaan vastatuuleen aiheuttaen lyhytlyöntisille selkeää mittaongelmaa tähän. Griinin ja meren välissä on pitkä bunkkeri joka itseasiassa alkaa jo varmaan 100 metriä ennen griiniä. Bunkkerin ja meren erottaakin enää aallonmurtaja ja palloja meressä nähdään tässä varmasti. Griini on hyvin bunkkeroitu myös yläpuolelta ja sinne missaamista ei voi suositella myöskään paksun raffin sekä ison puun takia. Griini viettää taas kohti merta vaikka ei toki niin pahasti kun monella muulla kentän griinillä. Mutta ei tuolta yläpuolelta liian helppoa tule olla palloja viheriölle nostella. Tässä nähtäneen kaikkia tuloksia eaglesta ainakin tupliin asti ja toivottavasti kisassa on vielä jännitystä ilmassa kun kärkiryhmät sunnuntaina tälle väylälle saapuvat. Tai jos ei ole niin sitten pitää toivoa voiton ratkeneen itselle sopivalle pelaajalle jo ajoissa…

Komea on kenttä kaiken kaikkiaan ja US Open virityksessä mittaa varmasti pelin jokaista osa-aluetta. Vaikka kenttä on nimellismitaltaan lyhyt, on siinä ihan kohtuullisesti väyliä, joissa lyöntimitasta on oikeasti hyötyä. Normaaliin US Openiin verrattuna kuitenkin nyt joku minimaalista isompi mahdollisuus pitää jättää myös lyhytlyöntisemmille pelaajille. Jos kenttä pelaa kuten on annettu ymmärtää oikein kovana ja nopeana, niin tärkein ominaisuus on kärsivällisyys. Bogeja tulee korttiin kaikille, eikä niistä saa hätääntyä.

Minun makuuni vedonlyöntimarkkina suosii taas kovimpia nimiä ihan liikaa. Aikaisemman linjani mukaisesti buukkihousut on puettu jalkaan ja ”vakio-otot” kelpasivat nytkin. Tätä linjaa edustavat mm. Koepka (tätä sai PGA Championchipin jälkeen ottaa jopa alle kasin kertoimella ja pitempäänkin ysillä alkavilla) ja Rory McIlroy (markkina sekosi Kanadan voiton jälkeen ja 18 kerroin muuttui kympiksi – siitä ei pystynyt kieltäytymään). Tiikeriä tuli otettua ekan kerran jo heti Mastersin jälkeen 11 kertoimella, mutta tuon kerroin on kyllä roikkunut sen jälkeenkin käsittämättömän alhaalla loppuun asti. Tovi sitten korjasi jo uudestaan alaspäin 13,5:een. Jordan Spiethiä on nyt otettu pari vuotta putkeen enkä nähnyt syytä lopettaa ottoa vieläkään. Hiukan tämän kerroin on kisan lähestyessä ollut nousussa, mutta ei tuo nyt oikea tai peräti liian korkea ole kyllä vieläkään. Hiukan kauempana mun vakio-ottomiehiksi on alkanut muodostua kolmikko Fleetwood (sai 38:lla), Molinari (taas palkittiin aikainen lintu 38/40 kertoimilla – nyt jo 50) sekä Mickelson (tätä erehdyin ottamaan peräti 65:lla kun näytti että lähtee ylöspäin eli mihin kuuluukin – mutta kävi sen jälkeen jopa 55:ssa).

Petsipuolella luotan enempi long shottien voimaan. Pienellä panoksella voi hakea isompaa lunastusta. Lucas Gloverin 280 tuntui oikein maistuvalta kertoimelta kun mies on pelannut paremmin ja tasaisemmin kun oikeastaan koskaan urallaan. Scott Piercyyn heräsin vähän myöhään ja sain vain 330 kertaa. Tämä oli toki viimeksi vaisu, mutta sitä ennen niin hyvä että 330 tuntuu oikein mojovaltakin ylikertoimelta. Haotong Li ja 370 tuntuu melkein lahjalta. Tämä on noussut oikein hyvälle tasolle ja vaikka viime aikoina onkin ailahdellut ehkä normaalia enemmänkin, niin kyvyt riittävät voittoon asti helposti. Thomas Pietersiä olen poiminut 480 kertoimella joka on lahja jos mies on lähelläkään sitä mitä oli PGA Championchipissä. Tanskan ja Belgian ET kisat oli molemmat aika spesiaaleja ja niissä tämä ei toki liikoja lepattanut. Mutta onhan Pietersillä kykyjä nousta jopa ihan maailman huipulle asti. Viime vuosi oli kauhea mutta tämä vuosi on näyttänyt taas kokonaisuudessaan paremmalta.

Oma pelikokonaisuus sisältää vielä kymmenkunta ”pienemmän riskin” buukkikohdetta ja liudan vielä enemmän maksavia jytkyjä (mm. Reavie, Putnam, Howell 3, Harding, Ancer, Stanley). Jos ei muuta, niin pysyy hereillä kun kelaa miesten kertoimia markkinassa kisaa katsellessa. Tässä meinaan joutuu orastavasti keski-ikäinen veturi tiukille valvomisen kanssa. Olen antanut itselleni ymmärtää, että kello viisi (finsk tid) aamulla vikat ryhmät alkaa olemaan maalissa. Lauantai-sunnuntai yönä samalla pääsee toki seuraamaan Jukolan viestiä. Viime vuonna oli mahtavaa päästä kuuden vuoden tauon jälkeen itse viestiä viemään, mutta taas on valitettavasti vuorossa kotikonttorin kisastudio. Erilaisia urheilutapahtumia maailmalla paljon nähneenä pitää sanoa, että Jukolan yössä on kuitenkin jotain maagista taikaa joka nostaa sen ihan hienoimpiin tapahtumiin koko urheilun scenessä. Eli pitäisikö sanoa, että Jukolaa seuratessa pitää muistaa sivuvilmällä vilkuilla myös US Openia…

Ajan henki 2

5.6.2019

Kirjoitin ajan hengestä huhtikuun lopussa. Taiteilija Leskinen ei saanut Ajan Henki-mestariteokseensa kakkososaa aikaan, mutta minäpä päätin sellaisen tehdä. Enkä tällä viittaa siihen että oma tekeleeni olisi mestariteos vaan lähinnä se kakkonen. Kirjoituksen alkuosa ottaa kantaa päivänpolttavaan hallitusohjelmaan yms. Loppuosassa menen vähän enempi asiaan kun spekuloin hyvinkin mielenkiintoista golfin Canadian Open kisaa vedonlyönnin näkökulmasta.

Alkuun pieni kävelypäivitys eli tonni tosiaan paukkui (nyt tarkemmin 1050 km takana) ja Moskova siintää jo edessä. Matkaa sinne enää noin 60 kilometriä. Pari kuukautta sitten aloittamani 15K:n haastekin etenee ja aivan kuten kävelykin, ei ihan niin nopeasti kun olisin odottanut. Onkohan noilla asioilla korrelaatiota? Kahdessa kuukaudessa painosta on kadonnut vain kolme kiloa ja tasaisen vauhdin taulukon mukaan noin kuuden kilon mukaan olisi hyväntekeväisyyttä luvassa syksyksi. Mutta tahti voi toki tuimeta tästä jos selkäranka vaan löytyy jostain mihin se on vahingossa tullut jätettyä.

Mutta ajan henki 2 on teemana ja nyt tarkoitan muunnellun totuuden kertomista julkisesti. Tai toisella tavoin sanottuna tarkoituksellinen olemassa olevan tiedon hyödyntämättä jättäminen. Monesta suusta on huudettu vaalien jälkeen sitä, miten on hienoa, että nyt saadaan valtaan puolueet jotka uskovat opetukseen, tutkimukseen ja sivistykseen. Näkyykö tuo hallitusohjelmassa? Monen mielestä näkyy kun se kerran on sinne kirjoitettu. Mutta kun (lähes) kaikki samalla näkee, että hallitusohjelma on hajanainen lista toiveita, jotka toteutetaan, jos talous kasvaa sellaista vauhtia mitä se ei tule tekemään (tai vaihtoehtoisesti lainarahalla joksi lasken myös valtion omaisuuden myymisen jatkuvien kulujen maksamiseen), niin mitä sitten?

Hallitusneuvottelujen tulos on varmaan paras kompromissi siitä, miten paljon voidaan valehdella niin, etteivät korvat heiluu näkyvästi. Toki teatteritaiteen maisterilla (Timo Harakka) voi olla tavallista ihmistä parempia kykyjä näytellä niin, etteivät korvat heilu ja nenä kasva ,vaikka vähän muunneltua totuutta kertoisikin.

Hallitusohjelmasta paistaa Antti Rinteen palava tarve saada hallitus kasaan hinnalla millä hyvänsä. Jotenkin Antti sai vielä Vihreät samaan veneeseen. Hallitusohjelmaa tutkiessa ei oikein saa sitä käsitystä, että vihreät olisi omia tavoitteitaan juurikaan sinne mukaan saanut leivottua ainakaan konkretiaksi asti. Selvitetään joo ja jätetään toteuttamatta ei liene se taso, mitä puoluetta äänestäneet olisivat toivoneet. Tai jos jo julistus siitä, että suomi on hiilineutraali 2035 riittää vihreälle kansanosalle, niin minkäs minä sille voin.

Lähinnä hallitusohjelma näyttää siltä, että kepu ja rkp ovat saaneet läpi melkein mitä vaan ovat keksineet toivoa. Niin pakkoko oli hallitus saada kasaan, että abit joutuvat jatkossa taas ruotsin kirjoittamaan? Toki jos rkp:tä ei olisi mukaan saatu niin Li Andersson olisi päässyt kiristämään vihervasemmistolaisia veljespuolueitaan ja sitä ei luonnollisestikaan kukaan halunnut. Nyt Li joutuu olemaan siivommin kun oman pienpuolueen asema ei ole se kuuluisa vaa’ankieli.

No tällä mennään (=pulinat pois) ja katsotaan mihin armas syntymämaani näillä spekseillä alkaa ajautua. Laivan ohjasta kuuvaa hyvin taiteilija Leskisen sanoitus: ”Maakravut ohjaavat valtiolaivaa, kummastelen, mikä lastia vaivaa”. Kun mainittu teatteritaiteen maisteri harjoittaa osaamistaan dramaturgina, voi yleisö istua hiljaa ja keskittyä näytöksen seuraamiseen. Kun esirippu toivottavasti mahdollisimman pian laskeutuu, on aika päättää taputetaanko vaiko ei. Maailma on siitä hassu paikka, että vaikka ”kaikki muut” olisivat etukäteen varoittaneet siitä, kuinka tulee käymään, voi kaikkien ennustama lopputulos silti tulla yllätyksenä. Ja niille, jotka oli ennakkoonkin oikeassa, ei oikeassa olosta kunniaa anneta. Palkinnot jaetaan etukäteen ja ”toivotaan, toivotaan, toivotaan”-linjaa kritisoivat saavat palkinnoksi ”virallisen ankeuttajan”, ”pahan apostolin” tai ”pessimistien kuningas” arvonimet. Onneksi näistä arvonimistä ei tarvitse maksaa veroa kuten arvonimistä yleensä.

Alunperin ihmettelin, että miten kepu nyt kansanrintamaan mukaan lähtisi. Enää en ihmettele kun hallitusohjelma on enempi kepulainen kun vasemmistolainen. Bonuksena mukana tietysti vielä kepun märät päiväunet eli 18 maakuntaa. Sinällään uskon, että maailmassa paha saa palkkansa ja tässä tapauksessa se voisi olla perustuslaki joka siirtäisi lopullisen päätöksen seuraavalle eduskunnalle. Olisi kepuleille ihan oikein… Ja jos kansanrintama vastoin kaikkia odotuksia saakin Suomen talouden pidettyä tasapainossa, voisi se toki jatkaa vaalien jälkeenkin ja vahvistaa maakunnat. Menisi vielä demokratian näkökulmasta oikeinkin…

Nyt politikointi riittää ja ruvetaan puhumaan oikeista asioista eli petsaamisesta. US Openin lämppärinä pelataan tänä vuonna Canadian Open ja kisakenttä vaihtuu viime vuosista. Kisa käydään Hamilton Golf & Country Clubilla ja kisakenttä on kaikkein lyhin tämän vuoden tourilla pelattavista kentistä. Tuolla on tällä tasolla pelattu viimeksi 2012. Lyhyyden vastapainoksi kenttä on kapea, siellä on paksut (ja märät) raffit sekä vettä vielä esteiden muodossakin ihan merkittävästi pelissä. Eli nykygolfille ominaiseksi tullut pitkälle ja vähän sinnepäin taktiikka ei välttämättä nyt toimikkaan. Väylälle olisi tärkeä osua ja sitten kakkoslyönnin tarkkuus ratkaisee lopulta tuloksen. Alueella on satanut paljon ja griinit tulevat olemaan hyvinkin vastaanottavia. Laadukkaat lyönnit tullaan palkitsemaan birdieillä ja voittotulos tullee painumaan melko alas. Hyökkäyspaikkoja tulee riittämään kaikilla, koska käytännössä ainoastaan par3-reiät vaativat lähestymisiä pitkältä (plus toki toisella päällelyömiset kentän kahdella par5-väylällä).

Kisan mallinnuksen jälkeen ihmettelin vähän poikkeuksellistakin tulosta suhteessa markkinaan. Sain kaikki kolme kisan suosikkia (Dustin, Brooks ja Rory) buukkialueelle. Ei ihan normaalia viime aikojen markkinassa (aikanaan kun aloittelon lajin parissa suosikit oli ”aina” buukkikohteina – niin se maailma ja maailman pelimarkkina muuttuu). Vastaavasti ”kakkosketjussa” oli monta petsattavaa veturia (mm. Simpson, Kuchar, Stenson ja Garcia). Näin selvä arvostusero ykkös- ja kakkosketjun välillä on ihan poikkeuksellista.

Käytin oikein vähän aikaa tuon tuloseron analysoimiseen. Ja vot – syyt löytyivät helposti. Maailmanmarkkinan reagointi pariin parametriin on jäänyt merkittävästi omaa reagointia pienemmäksi. Noiden painoarvon kun palauttaisi ”normaaliksi” niin hyvin likelle maailmanmarkkinan arvioita pääsisin. Mutta kun kenttä ei ole ihan ”normaali” niin en myöskään normaaleja painoja käytä vaan omasta mielestäni oikeampia.

Ensimmäinen erottava tekijä on pelaajien lyöntimitat. Monella kentällä pitkälyöntisyys antaa monenkin kymmenysen etua pitkälyöntisyydestä yhden kierroksen tulosodotusarvossa. Nyt sitä ei ole tarjolla. Jotenkin kuitenkin näyttää siltä, että markkina ei korjaa tuota suhteessa normaaliin. Avaan tilannetta esimerkillä. Kaksi kaveria A ja B pelaa vuoden aikana samat kisat tasoihin 1,0 lyöntiä keskiarvoa paremmin (SG Total). A on aito longhitteri ja B Jim Furyk tyylinen tarkkuusihme joka ei voi pärjätä moukareiden kentillä. Nyt jos kisa pelataan kentällä jossa lyöntimitasta on iso etu, osaa markkina laskea A:lle selvästi B:tä pienemmän kertoimen. Esimerkiksi A 1,2 ja B 0,8 jos etu pitkälle lyömisestä on arviolta 0,4 lyöntiä. Jos taas pelataan kentällä, jossa lyöntimitasta ei ole sanottavammin etua, näyttää siltä, että markkina mallintaa miehet tasavahvaksi 1,0:aan vuoden toteutuneen keskiarvon ansiosta. Mutta eihän tuo nyt noin voi mennä? Keskiarvo on ollut tasan huolimatta siitä, että B on antanut tasoitusta niillä kentillä, joilla hänen lyöntimittansa ei ole riittänyt. Kun lyöntimitalla ei saa merkittävää etua on B oletusarvoisesti ollut A:ta vahvempi ja kuuluisi olla pienemmässä kertoimessa.

Toki ei tuo noin helppoa ole mallintaa kun yksittäisen kentän sopivuus perustuu muihinkin tekijöihin, kaksi kaveria harvemmin pelaa samat kisat ja erityisesti koska pitkälyöntiset kaverit painottaa kilpailukalenterissaan niitä kenttiä joissa lyöntimitoista on hyötyä ja lyhyt lyöntisemmät mieluummin välttelee noita. Mutta ajatusta mallini tuon osan taustalla esimerkki toivottavasti avaa edes jotensakin ymmärrettävästi.

Toinen tekijä on tarkkuus. Tässä vaiheessa kommenttina sellainen, että tarkkuudella ja mitalla on usein korrelaatiota, mutta jätän se nyt tässä kirjallisessa tarkastelussa huomioimatta. Ymmärrettävä suomen kirjoittaminen on minulle ihan riittävän vaikeaa sellaisenaan, eikä minulla ole tarvetta erikseen yrittää selittää ylimonimutkaisia kuvioita ilman toivettakaan saada asiaa ymmärrettävästi paperille.

Tarkkuudella tarkoitan kahta asiaa, a) väyläosumien määrää ja b) lähestymisien laatua (SG approach). Tässä kisassa pelattavaksi mainostamani kakkosketjun nelikko on suhteessa paljon suosikkikolmikkoa parempia näillä mittareilla. Tuo SG approach ero on oikeastaan oikein erityisen mielenkiintoinen. Stenson sekä Garcia ovat kaksi parasta PGA Tourin tämän vuoden tuossa tilastossa. Nyt kenttä pitää sopia kun nenän päähän näille kavereille.

SG approach tilasto on itse asiassa suosikkini. Lähestymisten laadun arvioinnissa pitää aina huomioida avaukset. Väylältä on niin paljon helpompi osua lähelle lippua kun raffista tai jopa pahemmista paikoista. Toisaalta hiukan lyhytlyöntisemmät kaverit joutuu usein lähestymään yhtä, kahta tai jopa kolmea mailaa pitemmältä ja sinällää tarkkuuden pitäisi kärsiä. SG approach tilastossa nuo on huomioitu laskennassa. Toki yksittäisissä tilanteissa (lähinnä kun lyönti on esim. puun takia blokattu) SG tilasto ei huomioi tilanteita oikein. Mutta isossa massassa keskiarvoina tuo on nerokas tapa arvioida lähestymisten laatua.

Eri osien purkaminen puhtaasti matemaattiseksi malliksi on mahdotonta, mutta omat arviot suhteessa maailmanmarkkinaan kertoisi siitä, että markkina ei tätäkään parametriä ole samassa suhteessa huomioinut kuin allekirjoittanut.

Omien mallien eri parametrien painoarvoissa voi luonnollisesti tehdä isojakin virheitä. Nyt kun esittelin vielä kaksi toisiinsa riippuvaa parametriä, niin molempia liikaa painottamalla koko malli menee luonnollisesti metsään niin että rytisee. Mutta enpä usko tällä kertaa olevani metsässä. Omat tulokset petseissä (ja osatulokset sekä fiilis niiden takana koska otoskoko jää aina liian pieneksi) on kuitenkin sen suuntaisia, että jopa normaalia paremmin arvioni ovat pitäneet erityisen lyhyillä kentillä (tai kentillä jotka pelaa jostain syystä oikein lyhyenä). Nyt ei taas saada kun yksi otos lisää tuohon jonoon. Mutta jos kolme kovaa on kaikki sunnuntaina voittotaistossa, niin voin taas ihmetellä mitä ihmettä blogiin on taas tullut kirjoitettua.

Sinällään tämä on oikein ajankohtainen aihe kun ensi viikon herkkupala US Open pelataan tuoksi kisaksi poikkeuksellisen lyhyellä kentällä Pebble Beachilla. Tunnustan ottaneeni jo vastaan tuonne Koepkaa, mutta kun Dustin on vain samassa kertoimessa siellä (nyt paljon alempana) ja Rory merkittävästi isommassa, en ole kahteen muuhun (vielä) kiinni käynyt. Ja markkina tuonne vilkastuu luonnollisesti merkittävästi kisan lähestyessä – jos Dustin tai Rory sattuu Kanadassa pärjäämään edes vähän, putoaa miesten kerroin US Openiin luultavasti paljonkin.

Tasoittuuko tuurit ikinä?

29.5.2019

Alkuun pieni kävelypäivitys kun tonnit paukkuu ihan kohta eli jo huomenna. Mittarissa on nimittäin 996 kilometriä ja kun huomenna on vuorossa nurmikonleikkuu niin alle neljän kilsan ei jää talsiminen millään. Sitten on enää vain 24 tonnia jäljellä… Moskovaankin on vielä reilu satku mutta sehän ei ole enää juurikaan mitään…

Nyt kirjoitetaan vähän enempi höttöistä tarinaa kun ötökästä nimeltään varianssi on tullut viime päivinä spekuloitua eri tahojen kanssa enemmänkin. Kansanomaisemmin veijari tunnetaan nimellä tuuri. Jääkiekon MM-kisat olivat oiva pohja erilaisille varianssi-keskusteluille. Tuo vari-pörrinkäinen on jokaiselle vakavammin rahapelaamiseen suhteutuvalle tuttu kaveri. Kuinka mukavaa rinnakkaisolo sen kanssa on, riippuu kyvystä suhtautua asioihin zeniläisellä tyyneydellä, sekä tietysti siitä, missä syklissä biorytmejä milloinkin kuljetaan. Kun tämä tuttu kaveri näyttää pyllyä toistuvasti noin kerran kerrasta, niin onhan siinä vaikea huumoria enää mistään repiä.

Pelaajapiireissä hoetaan säännöllisesti sitä, että kyllä tuurit pitkässä juoksussa tasoittuu. Voi se toki niinkin olla, mutta voi toisaalta olla ettei tasoitukaan. Riippuu myös paljon siitä, minkälaisia pelejä pelailee. Jotain matalakertoimisia moneylinejä kun vetelee niin järkevällä aikajänteellä voi odottaa saavansa osaamistaan vastaavia tuloksiakin ainakin melko varmasti. Monimutkaisia kombinaatiopelejä harrastavalle yksi elämä ei yleensä riitä oikean tuloksen saamiseen. Ja vaikka jossain itämaisissa uskonnoissa uudelleensyntymään uskotaankin en itse ainakaan ole kuullut kaverista joka olisi toiselle kierrokselle saanut ensimmäisestä jäljelle jääneen pelikassan mukaansa.

Itse kun olen kuulunut lähinnä tuohon kombinaatiopelejä hakkaavaan porukkaan, niin pitkätkin ylä- ja alamäet ovat tulleet pelimenestyksen osalta tutuiksi. Lähestyn tässä kirjoituksessa asiaa muutaman henkilökohtaisen esimerkin kautta. Niiden perusteella voisi varmaankin päätellä, että pidän itseäni poikkeuksellisen huono-onnisena veturina. Näin onneton tilanne ei kuitenkaan ole, vaan enemmän lähinnä päinvastoin. Olen kyllä saanut reilun osani hyvästäkin tuurista. Nettipokerin isojen turnausten (yli 200 sisäänosto + min 1000 pelaajaa) statistiikkani niiltä hetkiltä, kun oikeaa rahaa on jaettu, on ollut sairaan onnekas. Viidestä ison turnauksen finaalipöytäpaikasta kolme on päättynyt voittoon sekä yksi litattuun voittoon yhdessä yhden vihulaisen kanssa (oli heikko hetki eli nukutti jo sairaasti auringon noustua uuteen päivään jo tunteja aikaisemmin ja venyin diiliin). ”Huonotuurisin” veto finaalipöydässä päättyi ”vain” kolmanteen sijaan. Kun tietää miten rahat pokeriturnauksissa jakaantuu, voi todeta, että tuurit ovat käyneet ihan täsmälleen oikeassa paikassa. Noista ei kuitenkaan ole jäänyt mieleen mitään niin herkullisia tarinoita, että niitä tekisi mieli erikseen tarinoida. Paljon herkullisempia tarinoiden kannalta ovat olleet uralle sattuneet karvaat ”tappiot”. Joten lähestytään tässä kirjoituksessa varianssia omilla kokemuksilla sieltä synkemmästä päästä. Tarinan iskentä on keskimäärin mukavampaa silloin kun on jotain edes omasta mielestä hauskaa kerrottavaksi. Ja vaikka jokainen seuraavista tapahtumista on aikanaan ehkä vähintään seitinohuesti satuttaneet, ovat tarinat nyt jo kultareunaisia piirroksia syvällä muistojen kätköissä. Eikä niitä ota kukaan koskaan pois….

Ensimmäinen tarina tulee original-rakkauteni Vakio-veikkauksen puolelta. Tästä tapahtumasta on mennyt jo tusinan verran vuosia, mutta muistan sen edelleen kun eilisen päivän. Englannissa oli 12 matsia jo päättynyt (tuohon aikaan mitään viimeinen matsi myöhemmällä alkamisajalla ei ollut käytössä kuten nykyisin usein) ja viimeisessäkin pyöri jo yliaika. Tuossa vaiheessa en vielä ollut tietoinen siitä, että minulla oli hyvän ystäväni kanssa tehty 108 euron lappu ainoana 13 oikein tuloksen sisältäneenä kuponkina sisässä. Sitten iski Barry Hayles ja painoi Plymouthille 2-1 voittomaalin. Ilman tuota maalia oltaisiin lunastettu komeahko summa, eli reilu 250 000 euroa. Tuo vaihtui Haylesin ansiosta kalkkiviivoilla kuitenkin ”vain” pyöreästi 6000 euron alavoittoihin. Siinä meni vissiin se minun elämäni ainut mahdollisuus ottaa Vakiosta yksin (kahteen mieheen) 13 oikein kiinni. Varsinkin kun nykyään ei enää ehdi tai jaksa rivejä sisään laittaa kun bonus-kierroksilla. Itseasiassa pitää vielä todeta, että tuo 6000 euron lunastuksen puolikas taitaa edelleen olla urani mittavin Vakio-lunastus. Eli ei tuo nyt sitten kuitenkaan niinkään huonosti mennyt…

Toinen tarina kairataan Suomen V75-pelistä talvelta 2010. Teivon 2.1. kierrokselle sain ensimmäiseen kohteeseen suosikkivarman pitämään. Sen jälkeen seuraavat neljä kohdetta oli melko leveästi rastitettuja ja kun pari mörköäkin (sopii terminä viime viikon teemaan) sain tulemaan, oli arvo tässä vaiheessa jo noin 3500 euroa. Kuudenteen kohteeseen oli itsellä ideavarmana Viper Action kun lähdön suursuosikki French Express oli takarivissä. Viper Action otti psyykkini mukaisesti lähdön komentoonsa ja olisi kaiken järjen mukaan voittanut keulasta, ellei olisi ihan käsittämättömästi jäänyt viimeisellä takasuoralla kärryjen akseleista kiinni ulkopuolella juosseen hevosen kärryjen kanssa. Nyt alkaa muistikuvat olemaan vähän ohuempia, mutta muistelisin, että kyseisen kärrytyypin akseleille oli jo tuossa vaiheessa määrätty pakollinen suojus Ruotsissa vastaavan tapauksen takia, mutta että Suomeen vastaava määräys saatiin vasta tästä casesta aikaan. Joka tapauksessa hakauksiin Viper jäi ja putosi keskijoukkoihin ennenkuin pääsi hakauksista irti. Siitä vielä loppuun terävä kiri kolmanneksi eikä oikeastaan jäänyt epäselvyyttä siitä, kenen olisi lähtö pitänyt voittaa. Vielä kun viimeiseen kohteeseen tuli itseltä lapulta löytynyt kakkossuosikki, sai jossittelusta todeta, että Viper Actionin voittaessa olisi ollut vain yksi 7 oikein tulos koko valtakunnassa. Tuohon hakauksiin juuttumiseen paloi oman tulkinnan mukaan 115 000 euron päävoitto ja 2000 euron lohdutuspalkinto tuntui aika samalta kun Barry Hayles casen lohdutuspalkinnot. Jos palataan teemaan ”tuurit tasoittuu”, niin haluaisin joskus nähdä miten itse lunastan 115 kiloa sen ansiosta, että vihu häviää juututtuaan hakauksiin jotenkin kosmisesti…

Kolmas tarina on tuorein. Eletään joulukuuta 2016 ja Solvallassa juostaan puolet Ruotsin V86-pelin kohdelähdöistä. Pelissä on tuolloin melkein 600 000 euron jackpot ja viimeisen kohteen kakkossuosikkina on hyvän ystäväni Mitja Nummenmaan omistama Mountain Cleaver. Mitja tekee hevosensa varaan ison V86-lapun josta ostan itselleni pienen osuuden. Kuusi ensimmäistä lähtöä menee niin, ettei yhtään suosikkia voita lähtöään ja osuu tuohon yhden ja viiden prosentinkin yllättäjät mukaan. Mitjan taitavasti laadittu lappu kuitenkin jatkaa vahvasti ja on selvää, että viimeisessä lähdössä ratkaistaan jotain muutakin kuin vain lähdön ykköspalkinnon kohtalo. Seitsemännessä kohteessa kuitenkin herra varianssi päättää jälleen pyllistää. Mitjan lapulta löytynyt Poochai kiri loppua tuimasti, mutta yllättäjä Boys Going In piti reilun kaulanmitan voittoon tiputtaen meidät tylysti leikistä ulos. Mountain Cleaver hoiti luonnollisesti viimeisessä lähdössä oman leiviskänsä ja jossitteluista oli oikein ilo tarkistaa, että Poochailla porukkalappumme olisi (jälleen kerran) ollut se ainoa osuva lappu pelissä. Lapulla olisi lunastanut pitkälle toista miljoonaa euroa ja iloa olisi riittänyt useammallekin kaverille. Mutta ei kun ei.

Kaikissa näissä tarinoissa on syntynyt mahdollisuus saada ainoa täysosuma vaikeassa kombinaatiopelissä yksin tai porukassa. Tuollaiseen tilanteeseen pääseminen on äärettömän vaikeaa ainakin kun pelailee allekirjoittaneen tavoin vielä suhteellisen maltillisilla panoksilla (satasilla). Kun sellaiseen pääsee, pitäisi tuurit käydä vielä sen yhden kerran. Aika aktiivisesti on noita paikkoja tullut 25 vuotta metsästettyä ja jos kolme paikkaa on sinä aikana tullut, niin eihän se kovin usein ole. Jos juuri silloin ei tuuri potkaise, niin ei se kauheasti auta, vaikka joku toinen kerta oma skrellivarma viimeiseen kohteeseen saa tilaa 4. sisältä ja kirmaa voittoon varmistaen hyvän 4 oikein tuloksen Ruotsin V75-jackpotkierroksella. Tasoitti se tuurit varmaan johonkin toiseen arvontaan nähden, mutta ei siitä rahallista etua tullut. Tai sama pokerissa. Kun saa ison turnauksen loppuvaiheessa merkit nauloilla sisään kurkoja vastaan ja kaveri vetää ohi, ei tilanne yleensä ole ainakaan ihan heti tuurien puolesta tasoittumassa. Tai jos jonkun mielestä tuurit menee tasan heti kun seuraavan kerran pikkustäkillä puskee sorsilla joilla ajaa kuvaparista ohi, niin sitten se on niin.

Avataan vielä yhdellä laskennalla pokerista omia ajatuksia varianssista. Nettipokerin kulta-ajat meikäläisen näkökulmasta meni jo. Joku 2007-2012 ringit oli niin löysiä, että rahaa sai meikäläisen tasoinen (ei kovin erikoinen) veturi imuroitua tuolta kahmalokaupalla. Nyt ringit ovat sitä luokkaa, etten voi olla varma enää siitäkään, voittaako pelistä jotain vai ei. Luultavimmin ei, kun pelikirjan päivittäminenkin on jo vuosia sitten lopetettu. Mutta päätelmän tekeminen omasta tasosta on äärimmäisen vaikeaa. Jos vuositasolla pelaa enää jonkun ehkä 100 turnausta, niin ystäväni varianssi pitää huolta siitä, että yhden, kolmen tai edes viiden vuoden tuloksesta ei voi juuri mitään varmaa päätellä. Yksi voitto isosta turnauksesta tällä hetkellä voisi tarkoittaa helposti 10 vuoden bineihin käytettyä summaa.

Nykyisessä pääpelimuodossani golfissa varianssin merkitys on myöskin iso, mutta ei luonnollisestikaan turnauspokerin jättifieldien tai monimutkaisten kombinaatiopelien luokkaa. Golfissa ongelma on kunnollisen otoskoon saaminen peliensä laadun arvioimiseen. Kun pääbisnes on turnausten voittajamarkkinassa buukkailu, niin kelvollisia petsipaikkoja on vain vajaa 100 vuodessa (PGA ja ET turnaukset). Siinä kovin järkevään otoskokoon tulosten analysoinnin näkökulmasta on kovin hankala päästä. Markkina ja omat metodit kehittyvät molemmat nopeammin kun tuloksia kertyy analysoitavaksi petsien voitollisuudesta. Toki omien arvioiden laatua suhteessa markkinan arvioihin voi ja pitääkin arvioida muilla tekijöillä kun vain petsien tuomilla euroilla. Mutta niitä eurojahan kuitenkin loppujen lopuksi tavoitellaan – pelkällä odotusarvolla ei vielä kukaan ole oppinut elämään.

Loppuun vielä pari ajatusta parin viikon päästä odottavasta golfin seuraavasta majorista US Openista. Kisa pelataan tänä vuonna legendaarisella Pebble Beachin kentällä. PB on nykystandardien mukaan lyhyt kenttä ja pelaajat nöyryyttävät sitä joka talvi PGA tourin pro-am kisassa. US Open on kuitenkin eri juttu. Kesäkuun raffit ja jos olosuhteet sallii niin kivenkovat pinnat (= US Open viritys) tekevät kentästä täysin erilaisen. Kun kentällä pelattiin viimeksi US Openia 2010 oli McDowellin voittotulos ainoastaan par. Tätä edellisellä kerralla vuonna 2000 voittotulos oli toki ihan eri maata eli -12 Tiikerin voittaessa, mutta kun marginaalia toiseksi tulleeseen Ernie Elsiin oli 15 lyöntiä voi todeta Tiikerin olleen ainoan joka on alittanut par:in Pebblen US Openeissa 2000-luvulla. Laji (pelaajat) on toki kehittynyt 2000-luvulla vauhdilla ja tällä kertaa parin alle tultaneen menemään väkisin. Ainoastaan kova tuuli voisi merenrantakentällä vaikuttaa niin, että parissa pysyminen voisi riittää pitämään voittotaistossa. Selvää on kuitenkin se, että edelleen kaikki miehet ovat hätää kärsimässä jos griinin missaa raffiin ylämäen puolelle. Se on bogi korttiin jos hyvin käy.

Vedonlyönnillisesti tuohon aletaan palata ensi viikolla. Tuonne käydään vielä ensi maanantaina viimeiset karsinnat ja osallistujaluettelo valmistuu silloin. Tällä hetkellä kisan suosikkina on aika tasabuukkina PGA Championchipin kärkikaksikko Brooks Koepka ja Dustin Johnson. Koepkan statistiikka majoreista alkaa olemaan sellainen, että viimeksi vielä skeptisesti suhtautumani ”turbo-nappi kainalossa”-skenaario voi sittenkin olla totta. Odotellessa US Openia suositellaan seurattavaksi Memorial Tournamentia Ohiosta. Kenttä on tuollakin klassikko sekä field kovatasoinen. Jos pelillistä jännistystä haluaa, niin Jordan Spiethiä saa edelleen buukata haluamansa määrän. Ei ole vieläkään tulossa….

Vastine Suomen ravivalmentajat ry:n jäsenlehden pääkirjoitukseen 1.6.2015

18.5.2019

Ei tämä nyt tietenkään varsinainen vastine ole hieman raflaavasta otsikosta huolimatta. Olin vaan niin kujalla viime kirjoituksessani (ja valitettavasti myös vedonissani) PGA Championchipistä, että piti oikein tutkia koska viimeksi on tullut todistetusti oltua oikeassa. Kun häntä ei muuten nouse niin nostetaan ja koitetaan tietysti leikkiä rakentavaa ja muistaa katsoa myös eteenpäin. Peräpeiliin tuijottamalla on tunnetusti sangen vittumaista ajaa eteenpäin.

Lähdetään nyt kuitenkin liikkeelle tuosta otsikossa mainitusta pääkirjoituksesta. Siinä hyökättiin voimakkaasti Fintoton sillä hetkellä akuutteja suunnitelmia vastaan. Fintotossa olimme niin innovatiivisia, että ajattelimme vastaavamme kysyntään ja suunnittelimme ottavamme säännölliseen tarjontaan kaikki Ruotsin V75-pelit. Pääkirjoituksessa ravivalmentajien silloinen toiminnanjohtaja kirjoitti: ”Viikolla 22 uutisoitiin, että Fintoto on päättänyt avata Ruotsin V75-pelin syyskuussa. Järkyttävä uutinen, joka tietää sitä, että Suomen Toto76-peli näivettyy näivettymistään. Fintoton kehitysjohtaja uskoo vuositasolla 5-6 miljoonan euron V75-vaihtoon ja olettaa Suomen 76-pelin vaihdon putoavan vain 1-1,5 miljoonaa. Omituista matematiikkaa.”

Mitä sitten tapahtui kun tiettyjen piirien vastustuksesta huolimatta suunnitelmissa pysyttiin ja Ruotsin V75 tarjoamaan otettiin. Toto76-pelin vaihtokehitys kotimaan kohteiden osalta 2015 -> 2016 oli 23,5M€ -> 22,2 M€ eli -1,3 M€. Vastaavasti Ruotsin V75:een pelattu vaihto kehittyi 4,0 M€ -> 12,9 M€ eli +8,9 M€. (muutos toteutettiin syyskuussa joten 2015 luvuissa oli jo vähän uutta tilannetta mukana) Kyseisen lausunnon Fintoton silloisena kehitysjohtajana antaneena häntää nostetaan täsmälleen oikeaan osuuneena arviona muutoksen vaikutuksesta kotimaan kohteiden pelaamiseen. Häntää taas lasketaan merkittävästä aliarvioimisesta Ruotsin 75:n kiinnostavuuden osalta. Kokonaismuutos oli jopa parempi, kuin mitä oli odotettu.

Toki joku voi väittää, että pitkän aikavälin kehitys olisi ihan jotain muuta. Vuonna 2017 ja sen jälkeen on muuttunut totopelien ympärillä kuitenkin niin moni muukin asia, että liian analyyttiseen arviointiin tuon yksittäisen muutoksen pitempikestoisista vaikutuksista ei kannata lähteä tekemään. Todetaan kuitenkin, että kotimaan Toto76-vaihto viime vuonna oli yhä 19,8 M€ eli laskua vuodesta 2015 16%. Samassa ajassa kotimaan kohteiden kaikki pelaaminen on laskenut 195 miljoonasta 153 miljoonaan eli laskua on ollut 22%. Tästä voinee päätellä sen, että ainakaan oma viikoittainen päätuote ei ole kärsinyt muita pelejä enempää pelaamisen yleisestä kehityksestä sekä vuonna 2015 tehdystä päätöksestä laajentaa tarjontaa Ruotsin V75-peliin.

Itseasiassa hännän nostaminen on sinällään turhaa koska ”oikeassa olemisen” tulos oli helppo aavistaa. 2015 oli olemassa vahvoja indikaatteja siitä, että Suomesta pelattiin Ruotsin V75:sta merkittävillä summilla jo ennen kuin Fintoto pelin omaan säännölliseen tarjoamaansa otti. Tai ei ne mitään indikaatteja olleet – ne oli tietoja. Kun peli saatiin auki, kävi juuri kuten odotettiin, eli tämä jo olemassa ollut pelaaminen siirtyi Fintoton palvelun kautta pelattavaksi. Olemassa olevan kysynnän kanavoiminen lienee noin yleisestikin helpompaa kuin ihan uuden kysynnän luominen.

Viimeiset dinosaurukset voivat toki olla sitä mieltä, että Fintotossa oltiin kuitenkin väärässä (ja ainahan me toki oltiinkin). Viimeisten vuosien alamäki totovaihdoissa voisi olla osoitus siitä. Itse syytän ko. alamäestä eniten sitä, että totopelien kilpailukyky koko rahapelitarjonnassa on liian heikko. Kun peliyhtiöt yhdistettiin ja samalta pelitililtä alkoi pystyä pelaamaan myös muita pelejä, alkoi liian suuri osa aikaisemmin totopelaamiseen käytetystä rahasta valua muihin pelimuotoihin. Ja jos poolipelissä poolista jää pois rahaa, ei vastapelillekään jää enää aikaisemman kaltaisia mahdollisuuksia. Fintoton viimeinen toimintavuosi 2016 oli pelivaihdoilla mitattuna niukasti parempi kuin 2015. Minä muiden mukana odotin pelivaihtojen kasvua kun totopelit pääsi yhteisen pelitilin kautta laajempiin asiakasjoukkoihin käsiksi. Väärässä oltiin (myös) siinä. Ja syy tuon odotuksen kaatumiseen ei ole ainakaan siinä, etteikö Veikkaus olisi tosissaan panostanut totopelien kehittämiseen. Aito ja vahva yritys on nimenomaan ollut pitää totopelit kilpailukykyisenä. Olisiko totopelien vaihdot isompia jos Fintotoa ei olisi uuteen yhtiöön liitetty? Sitä ei voi tietää ja spekulointikin on aika turhaa. Ei siis spekuloida… (niille jotka kuitenkin spekuloi niin muistutetaan, että regulaatioympäristö olisi voinut muuttua aiempaa tiukemmaksi Fintotonkin kohdalla)

Tässä Ruotsiin pelaamisessa on mielenkiintoinen yhteinen tekijä tällä hetkellä tapetilla olevan mahdollisen rahansiirto- ja tietoliikenneblokeerauksen kanssa. Monilla tahoilla tuntuu olevan se käsitys, että rahapelaamisen määrä on joku vakio joka ei muutu mutta jonka kulku voi muuttua. Näin se ei ole. Suurin osa ihmisistä ei pelaa viimeisillä rahoillaan. Jos kiinnostavaa pelattavaa (esimerkiksi Ruotsin V75) on enemmän, pelaamiseen käytetään enemmän rahaa. Vastaavasti jos blokeeraus estää pelaamasta juuri sitä peliä jota haluaisi pelata, se ei tarkoita sitä, että se raha jotenkin automaattisesti ohjautuisi kotimaisen toimijan peleihin. Rahapeleissäkin kysynnän ja tarjonnan laki määrää bisneksen koon ja peliyhtiön olisi suotavampaa tarjota sellaista kokonaistarjoamaa joka kysynnän täyttää kuin jotain muuta.

Nyt sitten viimeistään katse pois peräpeilistä ja vilkaisu eteenpäin. Eilen oli deadline sisäministeriön selvitykselle kansainvälisten totopoolien järjestämisen edellytyksistä tulevaisuudessa. En tiedä, mitä selvitys tulee sanomaan kansainvälisten totopoolien tulevaisuudesta. Toivon, ettei edes ravivalmentajien ex-toiminnanjohtaja enään ajattele, että ministeriö voisi pelastaa meidät kieltämällä yhteispoolit. Yhteispoolien mahdollinen kieltäminen alkaisi olemaan kokolailla niskalaukaus kotimaiselle totopelaamiselle. Ilman yhteispooleja pelin suosion alamäki kiihtyy ja pitkään kiskottu naru antaa käteen sen kuuluisan päänsä.

Totopeleissäkin pätee se, että 2020-luvun maailma on kansainvälinen. Jos kansainvälisyyttä ei ole, koko bisnes näivetty pois.