Kesäkuun kohokohta – Golfin US Open

16.9.2020

Se olisi US Openin aika. Joka vuosi kesäkuussa golfia seuraavan urheilumaailman katseet keskittyvät US Openiin. Koronan ”ansiosta” kesäkuu on nyt ja tällä viikolla US Open pelataan aivan New Yorkin kupeessa. Korona vaikuttaa myös siten, että fanit eivät pääse kentän reunalle sankareitaan kannustamaan. Mutta kotikatsomossa fiilis on taatusti jälleen tapissa, kun taistelu huippuvaikeaksi viritetyllä Winged Foot Golf Clubin kentällä alkaa torstaina iltapäivällä Suomen aikaa. Pitkästä aikaa mukana on bonuksena kotimaistakin edustusta, kun Sami Välimäen loistavat otteet Britteinsaarten minikiertueella toi paikan Openiin. Muotoillaanko asia nyt vaikka niin, että kyseessä on urheilullinen kohokohta – itselle myös tärkeällä vedonlyöntipuolella Välimäen varaan ei pelejä rakennella. Vedonlyöntipörssin maksimikerroin on 1000 ja valitettavasti omien laskelmien mukaan sekään ei olisi riittävä itselle lyömistä varten. Eikä edes tuota 1000 ole tarjolla, vaikka kerroin pienessä nousussa on viime ajat ollutkin.

Ennen kuin sukelletaan vähän pitemmälle ajatuksiin US Openista niin otetaan pieni päivitys blogin taustatarinasta eli kävelystä. Mittari nakuttaa 4471 kilometrin kohdalla ja se tarkoittaa, että Novosibirsk on jo ohitettu. ”Ihan kohta” ollaankin jo Baikalin rannoilla ja tuosta järvestä on juniorina tullut luettua kaikenlaista mielenkiintoista. Kiinnostaisi nähdä se ihan oikeastikin mutta katsellaan sitä muutaman kuukauden päästä nyt vain virtuaalisesti. Kävelyn etenemisen kanssa on taas pientä probleemaa. Reilu 20v vaivannut toisen jalan akillesjänteen kiinnityskohta pysyi pitkään kurissa tukipohjallisilla jotka estävät jalkaa vääntymästä linttaan ponnistettaessa. No aikaa myöden (n.y.t.) tuo aiheutti kipuja polveen. Syynä se, että paino tulee nyt askeleessa ”ulkoreunan” kautta. Katsotaan hevostermein taas ”kengitysmuutoksia” josko jalkojen kesto saataisiin paremmaksi ja päivätaipaleet taas pidemmiksi. Matkaa on ainakin jäljellä tarpeeksi…  

Mutta takaisin US Openiin. Aloitetaan muutamalla sanalla kentästä, joka on ennakkotietojen ja sosiaalisessa mediassa jaettujen videoiden perusteella aitoa US Open tasoa. Viritykset ovat brutaalit. Raffi on erittäin paksua ja griinit huippuliukkaat. Kisasivuilla on mahtava kenttäesittely (https://www.usopen.com/course.html) jokaisen reiän flyover-videoineen kaikkineen. Nuo kun oli katsonut, niin luuli ymmärtävänsä kentästä ”kaiken”. Ennakkovideoissa harjoituskierroksilta on tullut kuitenkin vielä yksi yllätys – noiden videoiden pohjalta ainakin allekirjoittaneelle on ollut yllätys miten voimakkaasti kallistettuja griinit ovat. Huippunopeina noilla kallistuksilla lipun oikealle puolelle pääseminen on tuloksenteon näkökulmasta välttämättömyys. Kentän pituus, kapeus ja paksut raffit tekevät se, että griinejä lähestytään kaukaa ja usein raffista, joista palloa ei saa kunnolla ainakaan spinnillä ilmaan. Voittotulos tulee taas liikkumaan US Openille ominaisesti vain parin tuntumassa. Tourin ”rutiinikisojen” birdie-juhlia tässä kisassa ei nähdä.

Vedonlyönnin näkökulmasta tämän vuoden US Open on (kuten open lähes aina) huippumielenkiintoinen mutta haastava. Kentältä ei ole olemassa sellaista dataa, jonka perusteella voisi päätellä varmempaan sitä, että minkä tyyppisiä pelaajia kenttä mahdollisesti suosisi. Tai no – hyvin pelaavia suosii joka tapauksessa. Jossain määrin kentällä on nyt enemmän paikkoja, joista pallon kiertäminen oikealta vasemmalla (oikealta pelaavilla draw) auttaa. Toki siis päinvastoinkin olevaa kierrettä tarvittaisiin mutta ei yhtä usein. Omat arviot miesten vahvuuksista poikkesivat tällä kertaa markkinan linjasta yllättävänkin paljon. Suunta oli toki odotettu eli että nimimiesten kertoimet ovat alempana markkinassa kuin omat arviot oikeuttaisivat. Tämä sitten kompensoituu kakkos- ja kolmosketjun kertoimissa. Vaikka normaaleja karsintoja ei päästykään tänä vuonna pelaamaan niin edelleen US Openille ominaisesti mukana on lisäksi kasa pelaajia, joiden voitonmahdollisuudet ovat olemattomat. Pörssin tuhannen maksimikerroin on näille jopa kertaluokkaa liian pieni ja ihmettelenkin, että kuka on lyönyt esimerkiksi Ryan Vermeeriä yhdeksällä eurolla voittajaa kertoimella 1000. Oman arvion mukaan kerroin on noin sata kertaa liian pieni.   

Mutta ei annetta tässä nyt buukkivihjeitä Ryan Vermeereistä tai vastaavista vaan koitetaan kaivaa mielenkiintoisia taistelupareja markkinasta – eli vertailla itse valittuja noin samassa kertoimessa olevia kaveruksia, joiden mahdollisuuksissa itse näen isoja eroja.

Collin Morikawa vs Xander Schauffele

Aloitetaan kärkimiehistä, vaikka sieltä toki on vaikeaa löytää esimerkkiä, jossa kerroin olisi omaan makuun liian korkea. Näin ei ole Schauffelenkaan kohdalla, mutta oikein pelattuna pääsee mukaan vertailuun Collin Morikawan kanssa. Morikawa toki voitti kauden ensimmäisen majorin mutta ei sen itsessään pitäisi kovin paljoa miehen todennäköisyyttä voittaa tämäkin kasvattaa.

Jos tarkastellaan miesten koko viime kautta, niin tilastojen valossa Schauffele on noin puoli lyöntiä per kierros parempi pelaaja kuin Morikawa. Pelin eri osa-alueista ainoastaan lähestymisissä Morikawa pystyy pistämään Schauffelen selälleen. Jossain määrin allekirjoitan se, että kisakenttä nyt on luonteeltaan ”toisen lyönnin kenttä”, mutta toisaalta viritykset ovat sellaiset, että ”kaikki lyönnit lasketaan”. Lisäksi todetaan vielä se, että tilastojen valossa lähestymisten ero Morikawan eduksi on ”vain” noin 0,4 lyöntiä per kierros. Tilastojen valossa pelin muissa osa-alueissa tulee siis 0,9 lyöntiä takamatkaa, joten aika vahvan lähestymispainotuksen pitää laskea, jotta miehet tasabuukiksi muka saisi. Lisäksi vielä huomioidaan, että pitkänä pelaavalla kentällä Schauffelen noin 10 metriä pitempi lyönti tasaa kentän sopivuutta jonkun verran osin jopa kumoten Morikawan mahdollisen ”track bias”-edun.

Viimeaikainen vire sitten? Morikawa toki voitti PGA Championchipin mutta sen jälkeisessä kolmessa kisassa kahdessa Schauffele on ollut parempi ja kolmannessakin eroa Morikawan eduksi oli vain yksi lyönti. Viimeksi Tour Championchipissä Schauffele oli koko fieldin paras 72 reiän tuloksissa, vaikka kisaa ei lähtötasoituksista johtuen voittanutkaan.

Molemmilla siis aika huippuvire, kenttä suosii korkeintaan ihan vähän Morikawaa mutta Schauffelella on puolen lyönnin ”luokkaetu” per kierros. Näillä viritelmillä en saa miehiä millään samaan kertoimeen. Morikawan pitää olla ihan minimissään 0,2 lyöntiä per kierros heikommalla odotusarvolla liikkeellä kuin Schauffelen. Jos lähdetään siitä, että Schauffele on oikeassa kertoimessa, pitäisi Morikawan kertoimen liikkua jossain 21-22 välissä.   

Paul Casey vs Viktor Hovland

Nyt ei aukea meidän perälle yhtään miten markkina saa Caseyn todennäköisemmäksi voittajaksi kuin Hovlandin. 2017 Casey oli parempi, kun ”nykyinen Hovland” mutta muutoin miehen ”perustaso” on ollut about siellä, missä Hovland on kulkenut koko lyhyen uransa. 2020 Casey on ollut selvästi aiempaa huonompi eikä missään nimessä ainakaan vielä ”palannut tasolleen”. 2020 luvut olivat Hovlandillakin huonommat kun 2019 mutta silti ne olivat 0,3 per kierros paremmat, kun Caseyllä.

Jos kentän sopivuutta katsotaan, niin molemmat ovat nimenomaan vahvoja pallonlyöjiä. Eroa ei ole siinä oikeastaan juuri yhtään ja jos on, niin Hovland on karvan parempi. En tiedä miksi, mutta jostain syystä Casey ei ole koskaan viihtynyt US Openissa. Pitkän uran (16 pelattua US Openia) kohokohta osuu vuoteen 2007 jolloin mies oli ”peräti” T10. Hovland aloitti jo viime vuonna T12 sijalla, joka biittaa 15/16 Caseyn Openeista. Toki viime vuoden viritys ei ollut ihan normaali eikä siitä yhdestä kisasta nyt mitään päätellä.

Yleensä koitan aina miettiä mitä markkina mahtaa ajatella, jos se on ihan eri linjoilla kuin itse. Caseystä en oikein keksi mitä se olisi. Mies on rankattu niin vahvaksi, että pelin pitäisi olla parhaimmillaan tuonne päästäkseen ja sitä se ei ole ollut PGA Championchippiä lukuun ottamatta. Komea kakkonenhan sieltä tuli mutta ei kait tuota nyt kukaan voi enää tuijottaa? Toki jos markkinan asiakkaat koostuvat pääosin briteistä, niin en yllättyisi, jos ”kotimarkkinan” muisti tuosta olisikin jotenkin ratkaisevassa roolissa tämänkertaisessa linjanasetuksessa.

Ennen loppuyhteenvetoa miehistä vielä yksi kulma. Keskihajonta kierrostuloksissa. Jos vaikka miesten odotusarvot kierrostulokselle olisi identtiset, niin Hovland olisi todennäköisempi kilpailun voittaja selvästi isommalla kierrostulosten keskihajonnallaan. Tuo on puhdasta matematiikkaa ja asia vain on näin. Sitten mennään vähän enempi mutuilun puolelle, kun asiaa ei ole ihan yhtä suoraviivainen. Eli teemana vielä kilpailupää. Aikanaan European Tourilla Casey osasi voittaakin, mutta PGA Tourin puolella on ollut vaikeaa. Toki kolme voittoa on uralla plakkarissa (kisoja peräti 277) mutta kakkosia on kymmenen ja kolmosiakin viisi. Kisoja säännöllisesti katsovana olen valmis väittämään, että tiukassa paikassa Caseyltä ei löydy sitä voittoon tarvittavaa puristusta. Hovlandista ei vielä tiedetä tältä osin oikein mitään, mutta uran ensimmäinen voitto tuli ainakin upealla ”norsun” upotuksella tiukassa paikassa. Toki tuo saattoi olla puhdasta sattumaa ja voitto jäädä ainoaksi PGA Tourilla. Mutta todennäköisemmin ei.

Yhteenvetona siis se, että en oikein keksi miksi millään osa-alueella Caseyn pitäisi olla edellä Hovlandia. Alkuperäisen linjaukseni (teen ekat laskelmat aina ennen kuin katson markkinan linjoja) mukaan olin saanut miehille eroa noin 0,4 lyöntiä per kierros Hovlandin eduksi. Erilaisia korjauksia tekemällä onnistuin kyllä kutistamaan tuon eron melkein puoleen, mutta siitä huolimatta selkeä iskun paikka suhteessa markkinaan tuossa jää.     

Jordan Spieth vs Billy Horschel vs Si Woo Kim

Mennään vähän lyhemmin nämä pari vikaa ja nyt otettiinkin käsittelyyn kolmikko. Viime kauden keskiarvoissa Horschel oli näistä ihan omassa luokassaan ja Spieth hiukan parempi kuin Si Woo Kim. Korealaisen kausitilastossa painoi vain suunnattomasti ”yön musta” alkukausi. Koronatauon jälkeen Spieth on ollut sen kuuluisan valovuoden korealaista huonompi.

Spieth osoitti pientä heräämistä The Memorialissa (to+pe vahva mutta viikonloppu sukelsi) ja heti perään St Judessa mutta sen jälkeen taas peli on hajonnut pahasti. Viime viikolla kisa loppui pahan räpistelyn jälkeen cuttiin. Si Woo Kim veti vastaavasti kaksi jäistä huippukierrosta ja yhden ihan yönmustan. Muutenkin korealaisen pelaamista kuvaa iso hajonta, mutta kuten aiemminkin todettua, sen pitäisi vain ja ainoastaan parantaa voittamisen mahdollisuutta, jos kaikki kohdilleen napsahtaa (ja ilman napsahdusta voittoa ei tietysti tällä tasolla voi saavuttaa).

Näillä spekseillä sai Spiethin noin puolilyöntiä per kierros kahta muuta heikommaksi mutta markkinassa palaa Spiethillä niukasti pienempi kerroin kun ”haastajilla”. Varmaan siellä Jordanin sisällä jossain on edelleen se maailman paras golfari, mutta hyvin se on nyt peitetty. Erityisesti miehen tavaramerkiksi on tullut romahtaa viikonloppuna, jos alkukierrokset ovat sattuneet lupaavammin menemään. Ei tuo Spieth nyt enää mikään petsareiden suosikki sinällään ole, mutta on noilla kahtasataa huitovilla kertoimilla kuitenkin ihan paperirahakauppaa käyty. Jos buukkailu ei tunnu epämiellyttävältä puuhastelulta, niin tuossa saa ”lähes varmaa” hyvällä odotusarvolla kairattua. Kaikki alle 200:n olevalla kertoimella Jordania petsailevat ovat mun makuun liikkeellä alle 70% odotusarvolla.

Matt Wallace – Kevin Streelman

Otetaan viimeisenä parina Wallace – Streelman. Nyt jälkimmäinen toki on seitinohuesti pienemmällä kertoimella liikkeellä mutta onhan näillä nyt eroa kuin yöllä ja päivällä. Wallacen 2020 oli surkea The Memorialin pilkahdusta lukuunottamatta. Streelmankin vaelsi ajoittain pitkäänkin varjojen mailla mutta keskimäärin yli 0,6 lyöntiä per kierros mies Wallacea paremmin pelasi.  2019 vireessä Wallace olisi Streelmanin tasolla mutta siitä ei ole kyllä jäljellä enää hajuakaan. Memorialin jälkeen kolme huonoa PGA Toruin kisaa ja ET:n T19 ei liikoja ole sekään.

Streelman aloitti koronatauon jälkeen todella vahvasti, oli sitten alamaissa pitempään mutta ”palasi huipulle” viime viikolla. Pelin heiluminen on normaalia ja yhdestä hyvästä ei voi liikoja päätellä, mutta on tuo yksikin nyt enemmän, kuin mitä Wallace on viimeiseen neljään esittänyt.

Kentän sopivuudesta ei pitäisi tulla eroa. Streelman on ehkä pykälää enemmän pallonlyöjä mutta hiukan lyhyempi lyöntimitta kompensoi tuon edun. Summa summarum en siis pääse yhtään sellaiseen moodiin, että korottaisin Wallacea Streelmanin tason lähellekään viimeiseen kauteen ja erityisesti viimeisiin kisoihin peilaten. Ja silloin siis Streelmanin pitää olla paljon Wallacea matalammassa kertoimessa kuin Wallace.

Todetaan vielä, että mun makuun siis näiden parien ”ylipelatut” ovat markkinassa tällä hetkellä (ja tuskin nyt heiluvat tällaisessa kisassa mihinkään) buukattavia ja Schauffeleta lukuunottamatta ”haastaja” petsattavia. Muilta osin oma petsilista on pitkälti yllättäjistä koostuvaa Zalatoris ja Hughes kärkenään. ”Normaalia vähemmän” isoja putoamisia on tapahtunut mutta kyllä henkilökohtaista tyydytystä saa siitäkin, että maanantaina Sebastian Munozta sai melkein 400 kertoimella lyödä ja nyt ollaan 230 kohdalla laskussa…

Nostoja Veikkauksen osarista

21.8.2020

Tämän aamun uutinen itselle oli Veikkauksen osavuosikatsauksen julkaiseminen. Kotimaisen rahapelaamisen myllerrys yhdistettynä Korona-kriisiin on vaikuttanut Veikkauksen liiketoimintaa monella tavalla. Osavuosikatsauksesta pystyy päättelemään jotain, vaikka rehellisyyden nimessä on sanottava, että kohtuullisen paljon jää toki pimentoonkin. Ja kuuluukin jäädä. Julkisessa keskustelussa tuntuu välillä olevan ilmassa vaateita siitä, että monopolissa toimivan valtionyhtiön pitäisi julkaista suurin pirtein kaikki tiedot mitä joku vaan keksii kysyä. Ei pidä. Nimellisestä monopolista huolimatta Veikkaus toimii isoilta osin kilpaillussa markkinassa eikä kilpailluilla tuotealueilla (digitaaliset kasinopelit sekä kiinteäkertoiminen vedonlyönti) omaa edes puolikkaan markkinaosuutta. Kilpailijoille annettava informaatio oman bisneksen kehityksestä pitää olla rajallista ja koen Veikkauksen osavuosikatsauksen raportoinnin olevan suurelta osin oikeatasoista.

Ajankohtainen erityiskiinnostus Veikkauksen osaria kohtaan tulee itselle vielä siitä, että pari viikkoa sitten julkistetussa raportissamme olimme luonnollisesti arvioineet Veikkauksen kehitystä tämänkin vuoden osalta. Osavuosikatsauksesta pystyy ihan merkittävästi analysoimaan arviointimme realistisuutta tämän vuoden osalta. Luonnollisesti suuri osa vuotta on edelleen jäljellä ja koronan vaikutukset Veikkauksen syksyn liiketoimintaan voivat olla melkeinpä minkälaisia vaan. Mutta tämän hetken tietoja ja osavuosikatsausta tarkasteltaessa en olisi merkittäviä muutoksia omiin raportissa julkaistuihin arvioihin tekemässä. Veikkauksen tuloksen osalta olimme hieman optimistisempia, mutta ero ei kovin merkittävä ole. Tuohon tuloksentekokyvyn kehitykseen olen tarttumassa tarkemmin myöhemmin, joten ei siitä tässä vielä enempää. Tarkoitus on nyt tässä blogissa nostaa muutamia pointteja osarista ja pohtia niitä lyhyesti.

Ensimmäinen nosto tehdään pelikatteen laskun määrästä. Veikkaus arvioi koronan laskenee pelikatetta noin 200 miljoonalla eurolla. Samaan aikaan kokonaispelikate on kuitenkin laskenut noin 240 miljoonaa euroa. Halki-poikki-pinoon-menetelmällä tuosta voi johtaa sen, että Veikkauksen pelikate olisi laskenut (odotetusti) ilman koronaakin 40 miljoonaa euroa ensimmäisen vuosipuoliskon aikana. Päätelmät siitä, että Veikkauksen tuottokehitys olisi jatkunut laskevana ilman koronaakin ovat selvästi oikeita.

Toinen nosto otetaan tuosta aiemmin jo mainitusta tuloksentekokyvystä. Pelikatteen 28,1% lasku aiheutti tuloksessa 33,6% niiauksen. Tämäkin kuvastaa hyvin sitä, mitä tulossa on. Veikkauksella ei ole mahdollisuutta sopeuttaa toimintaansa kiinteiden kulujen osalta niin, että tulos laskisi ainoastaan pelikatteen laskuvauhtia. Erikseen tässä on huomioitava se, että korona-vaikutusten suurin kärsijä on ollut hajasijoitetut raha-automaatit. Niistä syntyvän pelikatteen osalta Veikkaus ”säästää” kuitenkin automaattisesti asiamiehille maksettavat sijoituspaikkakorvaukset. Kuinka heikoksi Veikkauksen tuloksentekokyky lähivuosina ajautuu? Näiden lukujen valossa hyvinkin alas.

Kolmas nosto on raportissa mainittu Veikkauksen markkinaosuus koko rahapelimarkkinassa. 80% on jopa vähemmän kun omassa raportissamme ennustimme (siellä 82%). Toki 80 koskee ensimmäistä vuosipuoliskoa ja 82 koko vuotta. Syksyn markkinaosuutta arvioitaessa tärkeitä tekijöitä on hajasijoitettujen raha-automaattien sekä Veikkauksen omien pelisalien aukiolopolitiikka sekä urheiluvedonlyönnin kohdetarjonta koronan riehuessa maailmalla. Arvio järjestelmän ulkopuolisille toimijoille suuntautuvan pelaamisen kokoluokasta oli tässä 153 miljoonaa euroa. Pistetään tämä muistiin seuraavaa pointtia varten.

Neljäs nosto koskee digitaalisia kasinopelejä. Osarin perusteella on helppo muodostaa kuva siitä, että fyysisten automaattien ja pelisalien sulku kanavoi heti lisää pelaamista digitaaliseen kanavaan. Tämä kehitys pysähtyi Veikkauksen itsensä osalta kuin seinään ja kääntyi vastakkaiseksi, kun sisäministeriö toukokuun alussa laski asiakaskohtaisen tappiorajan maksimin 500 euroon kuukaudessa. Yhteiskunnallisesti merkittävin kysymys sisäministeriön päätöksen järkevyyttä analysoitaessa on kuitenkin siinä, että paljonko edellisessä nostossa muistiin laitetussa 153 miljoonassa on rahaa, joita olisi pelattu Veikkauksen palveluissa normaalitilanteessa? Ja siitä johdettuna paljonko rajan laskeminen vähensi ongelmaista rahapelaamista? Se, että ongelmainen pelaaminen onnistutaan siirtämään tapahtumaan järjestelmän ulkopuolisten toimijoiden palveluihin ei ole meriitti.

Osarissa mainittu ulkomaille pelatuksi arvioitu 153M ei ole tietenkään mikään auringontarkka luku. Kokonaisuutta arvioitaessa tässä kaikessa on kaiken järjen mukaan pitänyt kuitenkin käydä niin, että laskettaessa järjestelmän ulkopuolelle karanneita ”ekstramiljoonia” sormet loppuvat pahastu kesken. Lähestytään samaa hieman toisesta näkökulmasta. Ilman koronaepidemiaa offshore-toimijoille olisi pelattu H1:n aikana urheiluvedonlyöntiä ehkä 70 miljoonan euron pelikatteen edestä. Tänä vuonna tuosta on tarjonnan romahtamisen takia jäänyt puuttumaan kymmeniä prosentteja. Siitä huolimatta ulkomaille kokonaisuudessaan hävityssä rahamäärässä ei ole arvioissa tapahtunut merkittävää muutosta. Johtopäätös tästä on väistämättä se, että digitaalisia kasinopelejä on pelattu offshore-toimijoille noin saman verran enemmän, kuin urheiluvedonlyöntiin on vastaavasti hävitty vähemmän. Eli lopullisena johdettuna havaintona tästä on se, että Veikkauksen markkinaosuus digitaalisissa kasinopeleissä on laskenut merkittävästi koronakriisin aikana. Tämä oli tosin odotettuakin viimeistään siinä vaiheessa, kun sisäministeriö maksimitappiorajaa laski.

Viimeisen noston otan taloustutkimuksen peliongelmatutkimuksen tuloksen johtopäätöksestä. ”Määrä on vuonna 2017 aloitettujen kyselyiden pienin, mutta virhemarginaali huomioon ottaen samalla tasolla kuin edellisessä, syksyllä 2019 tehdyssä kyselyssä” – ai jaa… Ensinnäkin toteaisin, että kysely on toteutettu helmi-huhtikuun aikana ja olisi mielenkiintoista tietää, onko ihmisten vastaukset tarkastelujakson alku- ja loppupäässä eronneet toisistaan merkittävästi. Raha-automaatit kuitenkin suljettiin kesken tutkimusajanjaksoa. Perusolettamus on se, että automaattien sulkeminen voisi lyhyellä tähtäimellä vähän pienentää rahapeliongelmaa. Nyt kun juuri tuollainen tulos on saatu, vedotaan virhemarginaaliin.  Toki voikin olla, että virhemarginaali onkin ”se oikea” selitys, mutta voi olla toisinkin. Peliongelmien määrä ei ole sellaista rakettitiedettä, että yksittäisistä tutkimuksista voisi liikoja päätellä, mutta en nyt täysin pitäisi tuon perusteella mahdottomana, että peliongelmat olisi oikeastikin hieman vähentyneet. Edellisen kohdan noston (offshore-yhtiöille tapahtuvan digitaalisen kasinopelaamisen kasvu) perusteella valitettavasti vaan epäilen, että kovin merkittäviä pysyväisvaikutuksia peliongelmien määrään ei silti ole odotettavissa.     

Miljardia ei pelasta enää mikään

12.8.2020

Viime viikolla julkaisemamme raportti Suomen rahapelijärjestelmän tilasta ja tulevaisuudesta on poikinut mielenkiintoisia väittelyitä eri tahojen kanssa. Kohtuullisen moni tuntuu olevan aiheesta pihalla kuin ne kuuluisat lumiukot. Isoin takamatka monella tuntuu olevan siinä, että riippumatta tulevaisuuden rahapelijärjestelmästä ”totuttua” miljardia yhteiskunnalle ei enää synny. Ei vaikka tosiasiallisesti yhteiskunta on viime vuodet saanut nauttia noin 1,2 miljardin euron tuotoista rahapelaamisesta. Veikkauksen edunsaajien saaman miljardin lisäksi valtiovarainministeriö on käärinyt reilut 200 miljoonaa vuodessa taskuihinsa arpajaisveron muodossa.

Lainaan vakavammin rahapelaamiseen (=taitopelinäkökulma) suhtautuvien Twitter-kuplassa arvostetun ajattelijan @Kettuwaari viime viikkoista Twiittiä (https://twitter.com/Kettuwaari/status/1292368119252635648?s=20):

””Saarikon mukaan järjestelyä kritisoivien pitää pystyä osoittamaan korvaava järjestelmä, jossa pelihaitat eivät kasva ja menetetyt tuotot pystytään korvaamaan tuetuille järjestöille pysyvästi.”  Warsin kohtuulliset waateet. Ei muuta kuin seppä Ilmarinen hommiin Sampoa takomaan. ”

Kuten tuosta voi päätellä, rahapelimaailmasta jotain ymmärtäville on itsestään selvää, että edunsaajille tuloutettavan miljardin tavoittelu nykymallisella rahapelilainsäädännöllä ei tule onnistumaan. Sellaista Sampoa ei saa taottua, jolla tuo miljardi pelastetaan. Ei vaikka ministeri toivoisi sellaisia pelejä, joilla tuotot saadaan mutta peliongelmia ei syntyisi (mitä nämä oikein vetää, että tuollaista voi edes kuvitella?) tai jos kulttuurilobbari maalailee kauhukuvia sivistyksen katoamisesta ilman nykyisentasoista tukea. Korona eli raha-automaattien ja pelisalien keväiset sulkemiset sekä urheiluvedonlyönnin lama vetokohteiden puuttumisen takia tiputtavat Veikkauksen tuotot tänä vuonna jo kauas totutusta tasosta. Hallitus on luvannut sen edunsaajille tänä vuonna kompensoida, mutta kun ensi vuodelle on jo tulossa mm. hajasijoitettujen raha-automaattien pakkotunnistautuminen niin mitään paluuta entiselle tasolle ei ole tulossa. Tuskin hallitus joka vuosi tuota erotusta miljardiin alkaa kompensoimaan? Ei ainakaan vastuullinen hallitus – tästä nykyisestä en osaa ihan varma olla.

Olemme raportissamme seikkaperäisesti eritelleet tekijöitä, joiden takia nykymalli johtaa rahapelaamisesta syntyvien tuottojen jatkuvaan vähenemiseen. Tämähän voisi olla yhteiskunnallisesti oikeinkin hyväksyttävää, jos se samalla johtaisi rahapeliongelmien merkittävään vähenemiseen. Sellaista ei kuitenkaan ainakaan vielä ole ollut näkyvissä ja kun muiden pohjoismaiden peliongelmakehitykseen tuota peilaa, niin vaikea on uskoa siihen tulevaisuudessakaan. Polku, jota nyt tallaamme, johtaa pieneneviin tuottoihin mutta ei väheneviin pelihaittoihin – kuka tällaista voi pitää hyväksyttävänä?

Tässä kohtaa pitää mainita, että en ole lupaamassa missään nimessä kasvavia tuottoja, vaikka siirryttäisiin ”jumaloimaani” monilupajärjestelmään. Enkä toisaalta välttämättä väheneviä peliongelmiakaan. Väitän kuitenkin, että yhteiskunnan rahapelaamisesta saamat tuotot olisivat suuremmat, mikäli rahapelaaminen järjestettäisiin lisenssijärjestelmän pohjalta. Vastaavasti peliongelmien määrässä ainakaan Pohjoismaisessa vertailussa ei voida osoittaa lisenssijärjestelmän olevan sen enempää haittoja aiheuttavaa kuin monopolijärjestelmän, mieluumminkin päinvastoin. Jos rahapelien ”yhteiskunnallista hyötysuhdetta” kuvaisi suhteella peliongelmat / tuotot, niin tavoiteltu tuon minimoiminen onnistuisi noin kerran kerrasta paremmin lisenssijärjestelmällä. ”Noin” – koska toki lainsäätäjällä olisi toki ymmärtämättömyyttään edelleen mahdollisuus lisenssijärjestelmäkin luoda, jossa pelaaminen jatkuisikin yhä järjestelmän ulkopuolelle.

Tässä kohtaa en malta olla lausumatta muutamaa sanaa tämän hetken tilanteen suurimman häviäjän näkökulmasta. Yksi elämäni suurimmista rakkauksista eli raviurheilu taitaa ottaa kovimmat iskut tästä kaikesta kehityksestä vastaansa. Jotensakin varma olen siitä, että aiemmin mainittu kulttuurilobbari omaa lievää runsaamman mahdollisuuden onnistua puhuttamaan taustajoukoilleen rahaa valtion budjetista (johon rahapelituotot jatkossa tulevat siirtymään) kuin Suomen Hippoksen ”hevosenkenkälähetystö” kopsutellessaan Arkadianmäen ongelmajätelaitoksella (https://www.youtube.com/watch?v=hZ0stnwA87o).

Joku voi ihan perustellustikin kysyä, että pitääkö muka valtion niukkoja varoja käyttää hevosurheilun tukemiseen? Ei varmaan kuuluisikaan normaalitilanteessa. Nyt vain ollaan kaukana normaalitilanteesta. On kulunut vasta vajaa neljä vuotta siitä, kun hallitus sosialisoi (prosentilla reaaliarvostaan) Suomen Hippoksen omistaman peliyhtiön. Ilman tuota sosialisointia raviurheilulla menisi edelleen ”kuten silloin ennen”, eli kaikkien mielestä hiukan heikonlaisesti mutta tulevaisuus näyttäisi kuitenkin vielä jotensakin siedettävältä. Tällä hetkellä vastaavasti fiilis on kuin viimeinen valssi Titanicin kannella ennen aaltoihin sukeltamista.

Olen hevosurheilun tilannetta käsitellyt jo muutamiakin kertoja tämän blogi-sarjani puitteitta. Palauttelisin tässä mieliin ensimmäisen lähestymiseni (https://walkingtovegas.home.blog/2019/01/21/mihin-menet-raviurheilu/) tammikuulta 2019. Tuon lopussa kuulutin lajilta itseltä vastuunkantoa muunkin rahoituksen kuin ainoastaan rahapelaamisesta saatavien tuottojen metsästykseen. Toivottavasti tuollaiset suunnitelmat ovat koneistossa juuri viimeistelyvaiheessa ja jotain alkaa tapahtua nopeasti – muutoin äkkipysäys voi olla edessä nopeammin kuin Rosa Meriläinen ehtii sanoa ”meidän miljardimme”.  

Taistoihin tiemme kun toi

4.8.2020

Harald Hirmuinen joskus filosofoi pojalleen, että elämä on pääosin pelkkää sotaa ja tappelua, mutta mahtuu väliin myös huonompia aikoja. Nykyinen maailman meno tuntuu olevan sellaista, että kaikkialla tapahtuu koko ajan kaikenlaista isoa ja ihmiset riitelevät ja tappelevat keskenään. Ilmastomuutos uhkaa tulevaisuutta pallollamme. Koronavirus jyllää ympäri maailman aiheuttaen kaiken kukkuraksi ehkäpä kaikkien aikojen talouslaman. Euroopassa rahat laitetaan uusjakoon ”elvytyspaketin” muodossa. Se näyttää kyllä mieluumminkin Keski- ja Etelä-Euroopan isojen pankkien pelastusoperaatiolta. Mutta ei noista pieni ihminen enää oikein mitään ymmärrä, vaikka seuratakin muka yrittää.

Ilmeisesti yksittäisen taistelijan elämä meidän perillä on kuitenkin sen verran tasaista ollut, että pieneen kahinointiin tuntuu alkavan olemaan tarvetta. Olen aina ollut tunnettu kärkkäistä kannanotoistani, oli aihe melkein mikä tahansa. Luonne on sellainen, että jos ollaan samaa mieltä, niin voidaan olla hiljaakin, mutta jos eri mieltä, niin sitten kyllä omat mielipiteet tuodaan esiinkin. Joskus sitä on sitten saanut katuakin.

Asia, josta on tarkoitus alkaa enemmän ääntä pitämään, on Suomen rahapelipolitiikka. Siitä olen ollut eriseurainen yhteiskuntamme kanssa jo pitempään ja aina välillä jotain julkisestikin on tullut omista ajatuksista ulos lauottua. Nyt lisätään kierroksia pönttöön ja vaihdetaan isompaa silmään…

Liberaalimman politiikan ystävänä olisin jo vuosikausia sitten ollut valmis muuttamaan Suomen rahapelijärjestelmän monilupapohjaiseksi. Itse en koe rahapelaamisessa olevan mitään sellaista, etteikö sitä voisi käsitellä normaalin elinkeinovapauden puitteissa. Itse yksinoikeustoimijan palkkalistoilla ollessani ihmettelin monesti, miten eräät kollegat olivat kyllä valmiita purkamaan muita monopoleja, mutta ei missään nimessä rahapelaamisen monopolia. Minun puolestani kaikki valtiolliset monopolit loukkaavat elinkeinovapautta ja ne pitäisi purkaa. Mutta tämä siis puhtaasti ideologisesta näkökulmasta – muitakin näkökulmia toki on.

Pureudutaan sitten hiukan tarkemmin nykyiseen rahapelimonopoliin ja sen perinteiseen muka-oikeutukseen Suomessa. Pienenä palasena tuossa koneistossa pari vuosikymmentä olleena minulla ei varsinaisesti koskaan ollut sellainen olo, että monopolin oikeutuksena käytetty peliongelmien ehkäisy ja vähentäminen olisi ollut jotain muuta kuin kaunista puhetta totuuden häivyttämiseksi. Ehkä jostain kohtaa vuodesta 2018 alkaen hiukan toisenlaistakin ilmaa on ollut havaittavissa, mutta toisaalta sitä mitä on saatu, ei yhteiskunta tainnut olla hakemassa.

Kesän harrasteita miettiessämme saimme yhtiökumppanini kanssa ajatuksen kirjailla paperille vähän tarkempaa raporttia Suomen rahapelipolitiikan tilasta, haasteista ja sen tulevaisuudesta. Kävimme läpi erilaisia tutkimuksia Suomesta sekä muista pohjoismaista ja vertailimme erilaisten rahapelijärjestelmien toimivuutta niin fiskaalisessa mielessä kun kyvyssä vähentää peliongelmia. Lopuksi teimme vielä laajahkot laskelmat siitä, miltä taloudellinen ympäristö voisi näyttää erilaisissa rahapelijärjestelmissä. Tokikin noissa on niin monta isompaa ja pienempää liikkuvaa osaa sekä korrelaatioita moneen muuhunkin asiaan, että mitään auringontarkkaa tulosta emme edes tavoitelleet aikaansaatavan. Jonkinlaisen (= aika vahvan) vahvistuksen kuitenkin saimme sen perususkomuksemme suuntaan, että monopolijärjestelmässä jatkamisessa ei ole Suomessa enää mielestämme mitään järkeä. Ei fiskaalisessa mielessä eikä pelihaittojen ehkäisyn näkökulmasta.

En nyt luonnollisesti rupea tässä ja nyt enempää raporttiamme ja laskelmiemme tuloksia avaamaan. Raporttia myymällä olisi kuitenkin omalle tehdylle työlle tarkoitus joku palkkakin saada ansaittua. Pitää katsella minkälaista palautetta saamme ja minkälaista perusteltua haastoa työmme kohtaa. Epäilisin, että alkavan syksyn mittaan aiheesta tulee kirjoiteltua blogiin useampiakin entryjä. Valtiot ovat tavanneet julistaa toisilleen sodan, jos muut keinot eivät ole riittäneet riitojen selvittämiseen. Olkoon tämä lyhyehkö entryni oma sodanjulistukseni Suomen rahapelipolitiikkaa vastaan. ”Monilupajärjestelmää kohti – mars! Yks, kaks, yks kaks kolme….”

THL:n tarina vuotaa kuin seula

28.7.2020

Korona-virukseen liittyvissä asioissa THL:ää on lyöty kuin vierasta sikaa ja varmasti monessa mielessä ihan syystäkin. Virus-mallinnukset ”laumasuojineen”, hybridistrategian luominen, kasvosuojuslinjaukset jne. eivät ole menneet niin kuin olisi kansalaisena voinut olettaa. Oma kompetenssi tuolla puolella on sen verran rajallinen, että en ala niitä tarkemmin kuitenkaan tällä kertaa ruotia (varataan kuitenkin oikeus palata asiaan joskus toiste, kun ohuempikin kompetenssi isomman paineen alla murtuu).

Otetaan aiheeksi nyt mieluummin jotain muuta THL:n tämän vuoden tuotannosta. Jotain sellaista, joka ei ole voinut osua nappiin, mutta joka tuntuu mukisematta niellyn – sen verran laajasti on alettu THL:n raportin viestiä maailmalle toitottaa. Aiheena siis THL:n ”Rahapelaaminen ja peliongelmat – Suomalaisten rahapelaaminen 2019” tilastoraportti.

Koko raporttia en ala luonnollisestikaan läpikäymään ja varmasti pääosin laadukasta tutkimusta tuossa on tehty. Mutta tartun kiinni tähän ”tarkempaan pelaamista mallintaneeseen osaan” jossa kyselytutkimuksella on yritetty päästä kiinni asiakkaiden pelaamiin rahamääriin. Suora lainaus sivulta (https://thl.fi/fi/-/rahapelien-pelaaminen-riskitasolla-on-vahentynyt-peliongelmat-ovat-yhta-yleisia-kuin-ennenkin):

”Vuonna 2019 2,5 prosenttia pelaajista kulutti puolet rahapelien kokonaiskulutuksesta. Kun tutkimuksen mukaan kaikkiaan 2 917 000 Manner-Suomessa asuvaa henkilöä pelasi rahapelejä vuonna 2019, niin heistä 72 000 kulutti puolet koko sen vuoden potista. Veikkauksen osuus internetpelaamisen kulutuksesta oli 83,6 prosenttia, ja muiden pelitarjoajien 16,4 prosenttia.”

Tuohan nyt ei voi olla mitään muuta kuin ihan pelkkää puuta heinää. Veikkauksen vuosiraportin perusteella veikkauksen nettipelin pelikate 2019 oli 537 miljoonaa euroa. Jos tuo olisi 83,6% internetpelaamisen kokonaiskulutuksesta niin kokonaiskulutus olisi ollut 642 miljoonaa euroa ja näin ollen muiden pelitarjoajien pelikate siis vain 105 miljoonaa euroa. Tämä nyt ei vain voi pitää paikkaansa. Eri lähteistä kun arvioita tuosta tarkastelee, niin luvun pitäisi olla jotain 265 miljoonan ja 330 miljoonan välissä. Kivisellä Välimeren luodolla on väkeä, joka voisi veikata vieläkin isompia lukuja. Mutta koska THL koronankin osalta on päätynyt ihan eri tuloksiin kuin muu maailma niin miksi ei siis tässäkin?

Ongelman tuossa voin kertoa. Jos ihmistä pyydetään arvioimaan omaa rahapelikulutustaan niin vastaukset voivat olla ihan mitä vaan. Suuri osa ihmisistä ei tuota osaa arvioida ja osa arvioi jotain ihan muuta kuin oikeaa kulutusta. Noista vastauksista sitten THL vetää johtopäätöksiä, jotka eivät voi mennä muualle kuin metsään.

Omalla peliyhtiöurallani olin mukana useissa tutkimuksissa, joissa asiakkailta tiedusteltiin heidän omaa näkemystään heidän pelikulutuksensa suuruudesta. Voin taata ja alleviivata että edellisen kappaleen ongelmat olivat todellisia. Pohdiskelin usein sitä, että miten ihmiset voivat olla noin pihalla kulutuksestaan. Onhan se toki ollut tiedossa jo vuosikymmeniä, että raveissa jotkut ovat omasta mielestään voitolla ja melkein kaikki muut ”noin omillaan”. Tuo on toki eri asia mutta kuvastaa jossain määrin sitä asennetta, että todellisesta tilanteesta ei halutakaan olla kartalla. Jos pelaaminen on itsestä mukavaa puuhaa ja se ei aiheuta ongelmia missään määrin niin onko edes tarpeellista tietää tarkkaa summaa mitä harrastukseen käyttää? Jossain määrin se voi jopa saada sen hauskuuden katoamaan harrastuksesta mikä ei välttämättä ole tarkoituksenmukaista ollenkaan.

Ja sitten tarkemmin yhteen havaintoon siitä, miten pelikulutuksen arvioimisessa iso osa porukasta menee totaalisen metsään. Kokonaispelaamisen määrä on helpompi arvioida oikein mutta omat voitot sitten paljon vaikeampaa. Jos kaveri pelaa raveihin päivittäin vaikka 50 eurolla yksinkertaisia pelimuotoja ja toisella 50 eurolla kombinaatio pelejä niin tuosta on helppo laskea, että panokset ovat satasen päivässä. Entä ne voitot sitten? Joskus nolla ja joskus ihan tolkuttoman paljon mutta yleensä jotain siitä välistä. Mutta kun nollapäivät ja ihan pienen lunastuksen päivät on ”hallitsevia” niin ihminen kyselyihin vastaa käsittämättömän pieniä lukuja. Hevospelien keskipalautus on jossain 75% tienoilla ja jos päivittäin noita harrastaa niin yleensä palautusprosentin voittaa ainakin vähällä. Joku 80% palautus pitäisi saavuttaa päivittäin harrastamalla ”lähes väkisin”. Toki jos pelaa lähinnä vaikeita TotoXX-peleijä ja painottaa niissä suosikkeja niin luku on paljon karumpi. Mutta tuolla 80% palautuksella siis saa pikkuhiljaa neljä viidestä pelatusta eurosta voittona takaisin. Väitän kuitenkin, että kyselytutkimuksessa juuri kukaan näistä pelaajista ei osaa ilmoittaa pelikulutuksensa olevan 20 euroa päivässä. Kyselytutkimus ei toimi tällaisessa asiassa.

Ja samalta pohjalta on siis arvioitu tuo toinen kohta eli että 2,5 prosenttia pelaajista kuluttaa puolet rahapelien kokonaiskulutuksesta. Sanomattakin on selvää, että en allekirjoita tuotakaan. Totta kai pelaaminen on keskittynyttä (tuon tuloksen ”suuruusluokka” on oikea) ja pieni osa asiakkaista luo ison osan pelikatteesta mutta tuossa on saatu vääränlaisella tutkimuksella hyvin kyseenalainen tulos aikaiseksi. En väitä tietäväni oikeaa vastausta kysymykseen ja voihan se periaatteessa olla vaikka tuo THL:n lukukin. Mutta siitä huolimatta tällä tutkimustavalla saatuna tuota tulosta ei voi mielestäni käyttää minkäänlaisena faktana pelaamisen keskittyneisyydestä, minä se on alkanut nyt julkisesti laajemminkin leviämään.

Lapsi pesuveden mukana?

10.7.2020

Tässä on parinkin erillisen työnkuvaan kuuluvan selvityshankkeen parissa päässyt tutustumaan normaaliakin tarkemmin tuoreisiin Suomessa ja Norjassa tehtyihin pelihaittatutkimuksiin. Normaalia tarkemmin termiä käytetään koska nyt on luettu rivien välejäkin. Pelihaittatutkimuksia kohden olen toki osoittanut mielenkiintoa runsain mitoin aikaisemminkin. Rahapelien parissa työskentelevän on ihan suotavaa olla kärryillä pelin pimeämmistäkin puolista. Viime vuosina noista ei kait oikein olisi pystynytkään pysymään tietämättömänä, vaikka olisi halunnutkin – sen verran runsasta keskustelu aiheen ympärillä on ollut. Hyvä niin…

Noihin tutkimuksiin nyt tarkemmin tutustuneena olen alkanut aiempaakin vahvemmin pohtimaan sitä, pyritäänkö pelihaittoja vähentämään sittenkin väärillä keinoilla. Jonkinlaisena pelihaittojen aktiivisen torjunnan yrittämisen esimerkkimaana on aivan pakko pitää Norjaa. Siellä on aidosti yritetty pienentää peliongelmia jo 15 vuotta. Tulokset eivät silti kovin mairittelevia ole. Peliongelmat ovat kasvussa ja absoluuttisella tasolla Pohjoismaista kärkitasoa.

Suomessa on pelihaittoja pyritty estämään esimerkiksi Veikkauksen nettipelien pakollisilla pelirajoilla, joiden suuruuden pelaaja on saanut tietyissä rajoissa asettaa itse. Ainakaan tuoreimman THL:n tutkimuksen mukaan pelihaitat eivät Suomessa kuitenkaan ole vähenemässä – mieluumminkin päinvastoin. Samaan aikaan tiedetään, että peliongelmiin ajautuneiden ongelmat ovat aiempaa syvemmät – lainaaminen on yleistynyt pelaamisen rahoittamisessa ja lainasummat ovat aikaisempaa isompia. Kun pelaamisen kokonaisvolyymi ei ole kasvussa mutta ongelmaisesti pelaaminen euromääräisesti ilmeisesti on, voisi joku ”vääräleuka” laskea ongelmaisen rahapelaamisen osuuden kokonaispelikatteesta kasvavan – vaikka toimia on tehty juuri päinvastaista tavoitetta silmällä pitäen. Mikä menee väärin?

Monessa muussakin asiassa on todettu, että kieltämisen politiikka ei välttämättä ole se paras keino ehkäistä ei-toivottua käyttäytymistä. Rahapelaamisessa valitun linjan ongelmaksi on muodostunut ainakin se, että pelaajan saavuttaessa esimerkiksi Veikkauksen digipalvelussa itselleen asettaman tappiorajan, ei se tarkoita muuta kuin sitä, että pelaaminen Veikkauksen digipalvelussa katkeaa. Pelaaminen voi jatkua jonkun toisen pelitarjoajan palvelussa välittömästi tämän jälkeen. Toki peliongelmaisilla olisi mahdollisuus ottaa käyttöön erilaisia tietokoneille ja mobiililaitteille suunniteltuja pelinesto-ohjelmia, jotka suojaavat tällaiselta käyttäytymiseltä. Mutta moniko ongelmaisesti pelaava noita on ottanut käyttöönsä? Hyvin hataran käsitykseni mukaan ei kovin moni.

Ongelmapelaamisen vähentäminen on hyvin kunnioitettava mutta samalla vaikea tavoite. Monissa yhteyksissä tuntuu siltä, että tuosta yritetään tehdä paljon yksinkertaisempaa kuin se onkaan. Tämän kevään koronakriisin yhteydessä on kuultu kaikenlaisia irrallisia heittoja, joiden mukaan pelaamisen väheneminen jotenkin automaattisesti korreloisi peliongelmien vähenemisen kanssa. Ainakin kahden poliitikon blogissa on kovin suoraan yhdistetty väestötason runsas pelaaminen runsaisiin peliongelmiin. Olen koittanut kummankin blogin viestiä ”Suomessa on maailman neljänneksi eniten peliongelmia” korjata muotoon ”Suomalaiset kuluttavat per capita maailman neljänneksi eniten rahapeleihin. Peliongelmia Suomessa on globaalisti tarkastellen väestötasolla noin keskimääräisesti.”

Suomessa on globaalisti tarkastellen poikkeuksellisen laajalle levinnyt tapa pelata rahapelejä. THL:n tuoreen tutkimuksen mukaan lähes neljä viidestä suomalaisesta oli pelannut jotain rahapeliä viimeksi kuluneen vuoden aikana. Lotto-tuotteet sekä raha-automaatit ovat kuuluneet poikkeuksellisen laajojen ihmisryhmien harrastuksiin Suomessa jo vuosikymmeniä. Joku toinen ”vääräleuka” voisikin laskea, että Suomessa on poikkeuksellisen vähän peliongelmaisia suhteessa rahapelejä pelaavien määrään.

Taas etenee kirjoittajan ajatus lyhyin syöksyin eikä välttämättä joka kerta samaan suuntaan… Se, mihin olen yrittämässä päästä, on ajatus siitä, että nykyinen ”pelihaittojen estopolitiikka” johtaa kokonaispelaamisen vähenemiseen sekä rahapelijärjestelmän kanavointikyvyn menettämiseen mutta se ei vaikuta pelihaittojen määrän kehitykseen ainakaan lyhyellä tähtäimellä. Pitkällä tähtäimellä tämän hetken kehitys voisi johtaa rahapelaamisen yleisen hyväksyttävyyden laskuun, josta voisi seurata uusien peliongelmaisten aiempaa pienemmät määrät. Mutta lauseessa on konditionaalia ja pitkää aikajanaa – en oikein tiedä kuinka paljon tuollaiselle ehdolliselle vuosien tai jopa vuosikymmenten aikana tapahtuvan kehityksen arvioimiselle voi antaa luotettavuutta. Tuskin ollenkaan….

Suomessa pelihaittojen ehkäisyssä seuraava kehitysvaihe on fyysisten raha-automaattien pelaamisen rajoittaminen. Vuodenvaihteen jälkeen (tuosta annetut viralliset kommentit ovat kirjoitettu niin ympäripyöreästi, että tarkka ajankohta ei taida olla oikein missään vielä tiedossa) hajasijoitetuilla raha-automaateilla kauppojen auloissa, liikenneasemilla jne. tulee pakolliseksi pelaajan tunnistautuminen ennen pelaamisen aloittamista. Halutessaan ongelmapelaaja on voinut asettaa itselleen pelikiellon ja tällöin pelaamisen aloittaminen ei edes onnistu. Siitä, tuleeko tuohon tunnistautuvana pelaamiseen minkälaisia pelaamisen hallintatyökaluja ei ole vielä ainakaan mitään julkista tietoa. Jos poliitikot haluavat pehmentää muutoksen taloudellisia vaikutuksia annetaan pelaamisen hallintatyökalujen käyttöönotolle siirtymäaikaa.

Mitä tuolla rahapelipoliittisesti valtavalla muutoksella tullaan saavuttamaan? Tavoite on peliongelmien vähentäminen ja kun tiedetään raha-automaattien olevan yksi merkittävimmistä peliongelmaisten pelivälineistä, jotain tuloksia on realistista odottaakin. Valitettavasti meidän perän pessimistioraakkeli ainakin on sitä mieltä, että peliongelmiin jo ajautuneet löytävät korvaavaa pelitarjontaa tarpeidensa mukaan jatkossa muualta ja peliongelmia kohti ajautuvat pääsevät edelleen riittävän syvään veteen ettei jalat kanna pohjaan asti. Pelaaminen raha-automaateilla sinällään tulee varmasti vähenemään merkittävästi, mutta suurin osa vähenevästä pelistä on jotain muuta kuin ongelmaista pelaamista. Ja se ongelmainen rahapelaaminen joka automaateilta poistuu löytää uusia pelaamisen mahdollisuuksia muualta. Eli tavoitteen täyttymisen näkökulmasta ei mielestäni kovin hyviä tuloksia ole odotettavissa.

Tässä kohtaa en malta olla ottamatta syrjähyppyä toiseen korona-kevään keskusteluaiheeseen. Tiedän joidenkin tahojen edellisen kappaleen kirjoitustani (ja ajatuksia sen takana) tästä näkökulmasta kovasti vierastavan. Korona-kevään viesti on ollut se, että kun rahapelaaminen raha-automaateilla loppui kokonaan automaattien sulkemisen takia ja tämä on kanavoitunut vain vähän Veikkauksen digipeleihin, se kertoisi siitä, että ongelmapelaajat olisivat pelanneet aiempaa vähemmän. Erityisesti koska ulkomaisille pelisivuille ei joidenkin ennakkotietojen mukaan olisi pelattu merkittävästi aiempaa enemmän. Tuo teoria voi toki pitääkin jossain määrin paikkansa, mutta voi olla, että se vuotaa pahastikin. Ulkomaille pelaamisen luvuista on äärimmäisen vaikeaa tietää mitään tarkkaa. Jossain määrin olen itsekin kuullut epävirallisia tietoja, että pelaaminen Suomesta ulkomaille olisi tosiaan vähentynyt hieman. Mutta, ja on ihan poikkeuksellisen iso mutta, pitää muistaa, että urheiluvedonlyönti putosi todella minimiin, kun lähes kaikki urheilu maailmalla pysähtyi. Jos urheiluvedonlyönnin romahdus olisi edes lähes kokonaan korvautunut raha-automaattipeleillä sekä kasinotuotteilla, niin olisi olemassa isohko mahdollisuus sille, että ongelmaton pelaaminen olisi korvautunut ongelmaisella pelaamisella. Enkä tarkoita, että henkilö, joka pelaisi normaalisti urheiluvedonlyöntiä olisi löytänyt ongelmaisissa määrin kasino- tai automaattipelit. Vaan että esimerkiksi fyysisistä raha-automaateista poisjäänyttä rahaa onkin löytänyt tiensä kv-nettioperaattorien peleihin. Miten asia oikeasti on, lienee selvittämätön asia minua paljon fiksummillekin blogisteille.

Nyt on diipa-daipaa kirjoiteltu jo sen verran, että ajatus pitäisi kiteyttää kohden loppuaan. Ei taida onnistua.

Tästä kaikesta pohdiskelusta tulee kuitenkin välttämättä sellaiseen lopputulemaan, että pelihaittojen ehkäisyn näkökulmasta tärkein yksittäinen tekijä olisi pystyä ymmärtämään ongelmaista pelaamista paremmin sekä mahdollisuutta tunnistaa peliongelmaisia aiempaa helpommin. Ja pitää keksiä keinot heidän auttamisekseen niin, että ongelmapelaamineen oikeasti vähenisi.

Minun tulkintani mukaan ongelmapelaajien auttaminen pitää tapahtua jotenkin muutoin, kuin ainoastaan yrittämällä rajoittaa heidän pelaamistaan aiempaa pienemmäksi. Moni on sitä mieltä, että peliongelmainen ei saisi pelata ollenkaan. Olen periaatteessa samaa mieltä. Mutta se, että häntä estetään pelaamasta kotimaisia rahapelejä ei saa johtaa siihen, että hän pelaa ulkomaisia tai kokonaan laittomia rahapelejä. Ja juuri tähän Suomessa on ”ajauduttu”.

Voidaanko nykyisen monopolijärjestelmän puitteissa tehdä kovinkaan paljoa enempää? En usko. Isoin yksittäinen muutos, joka voisi peliongelmia hyvin pitkällä tähtäimellä vähentää, olisi raha-automaattien siirto pelisaleihin tai ainakin ikärajavalvottuihin paikkoihin kuten ravintoloihin yms. Raha-automaattien oikea paikka ei ole ruokakauppojen auloissa. Mutta mikäli raha-automaatit siirrettäisiin kauppojen auloista pois, en uskoisi sillä olevan kovin suurta merkitystä ainakaan lyhyellä tähtäimellä peliongelmien määrään.

Viimeisten peluurin raporttien mukaan raha-automaattipelien pelaaminen aiheuttaa nyt jo enemmän ongelmia digikanavassa kuin perinteisissä fyysisissä raha-automaateissa. Monessa puheenvuorossa muistetaan isoon ääneen ilmoittaa, etteivät ”mummorullaa” painavat eläkeläiset siirry pelien perässä nettiin. Tuossa mielestäni ensinnäkin aliarvioidaan nykyeläkeläisten digiosaaminen sekä toisaalta ylipainotetaan eläkeläisten osuutta peliongelmaisissa. Kovimmat peliongelmat keskittyvät tutkimusten mukaan yhä enemmän ja enemmän nuorille miehille.

THL:n raportoinnissa jostain syystä peliongelmien ikäluokkiin perustuvaa jakaumaa ei avoimesti esitetä. Peluurin raportissa näin tehdään, mutta tuo ei tietysti ole väestöä kuvaava raportti vaan ainoastaan Peluuriin soittaneiden tilastointia. Siellä nuoret korostuvat aivan samoin kuin Norjassa Bergenin yliopiston tutkimuksissa. Bergenin yliopiston raportissa yli 70-vuotiaiden osuus peliongelmaisista oli ainoastaan 2,7 %:a ja 60-69 vuotiaiden osuus 6,3 %:a (melkein puolta vähemmän kun mikä tahansa muu 10v ikäjoukko nuoremmissa ikäluokissa). Joku voisi väittää tämän johtuvan Norjan fyysisten raha-automaattien vähyydestä, mutta toisaalta saman tutkimuksen mukaan peliongelmat keskittyvät edelleen merkittävältä osin fyysisiin raha-automaatteihin. Peliongelmien yleisyys eri pelejä pelaavien joukossa on suurimmillaan Belago-automaatteja pelaavien keskuudessa. Kyseiset automaatit ovat Norjassa sijoitettuna bingohalleihin. Ei niin yllättäen toiseksi eniten peliongelmia esiintyykin sitten bingonpelaajien joukossa. Ja ennen kuin kukaan vetää tästä virheellistä johtopäätöstä siihen suuntaan, että bingohan se vasta on eläkeläisten suosiossa, korjaan virheellistä johtopäätöstä kertomalla sen, että saman tutkimuksen mukaan näin ei ole – bingo on suuressa suosiossa myös nuorempien (ongelmapelaajien) parissa.

Sellainen väliajatus vielä tähän, että en tykkää termistä ”peliongelmia aiheuttava peli”. Peliongelma on voinut syntyä jo paljon aikaisemmin jonkun muun pelin parissa. Kun ongelma on riittävän pitkällä, peliongelmainen ajautuu kohti sellaista pelaamista, jossa pelistä saatavan vastine tyydyttää pelihimon parhaiten. Tällä hetkellä ”kovinta huumetta” peliongelmaisille tarjoavat digitaaliset raha-automaattipelit eikä täten olekaan yllättävää se, että ko. pelit korostuneesti esiintyvät peliongelmaisten pelaamien pelien joukossa.

Tästä kaikesta ajatuksenjuoksusta johdan lopputulemana sen, että jotta peliongelmaisia voitaisiin auttaa, olisi ensiarvoisen tärkeää, että he ensinnäkin pelaisivat suomalaisen rahapelilainsäädännön mukaisesti reguloituja rahapelejä. Eli tällä hetkellä pääsääntöisesti Veikkauksen tai vaihtoehtoisesti jossain mielessä myös PAF:in rahapelejä. Tällöin viranomaisilla olisi ainakin teoriassa mahdollisuus paremmin saada muodostettua kokonaiskuva Suomen rahapeliongelmien nykytilasta. En toki tiedä, mahdollistaako yksilönsuojaa turvaava lainsäädäntö sen, että peliongelmaisia alettaisiin esimerkiksi pro-aktiivisesti hoitaa yhteiskunnan toimesta ilman pelaajan omaa aloitteellisuutta.

Mutta miten varmistaa peliongelmaisten pelaaminen Suomen lainsäädännön mukaisesti reguloiduilla peliyhtiöillä? Veikkauksen markkinaosuuden vaaliminen on ollut Suomen rahapelipolitiikan pitkäaikaisia peruskiviä. Koska nykyistä parempaan tilanteeseen ei kuitenkaan ole ajauduttu, on nähtävissä, että tämä polku on nyt kuljettu loppuun. Uskallankin väittää, että peliongelmien näkökulmasta parempaan tilanteeseen olisi helpostikin päästävissä oikein toteutetulla monilupajärjestelmään perustuvalla rahapelipolitiikalla. Alleviivaus sanojen ”oikein toteutetulla” kohdalla. Lisenssijärjestelmä itsessään ei ratkaise vielä mitään ongelmia. Se ainoastaan avaa peliongelmien ratkaisemiselle nykyistä paremman mahdollisuuden.

Kotikenttäetu golfissa

8.7.2020

Pistetään vähän välipäivitystä, kun muuten blogi alkaa muistuttamaan kuivunutta joenuomaa. Sanottava ei välttämättä olisi vähentynyt mutta jonkinlainen väsyminen ”yhteiskunnalliseen keskusteluun” on allekirjoittaneelle tapahtunut. Kävely kuitenkin etenee ja 3925 kilometriä on nyt takana.

Ajattelin turinoida vähän ”lempiaiheestani” eli golf-vedonlyönnistä. PGA tour tekee nyt kahden viikon visiitin Dubliniin. Tämä Dublin ei ole Irlannissa vaan Ameriikan sydänmailla Ohiossa. Itse ainakaan en tiedä, että kertaakaan aikaisemmin tour olisi pelannut peräkkäiset kisat samalla kentällä. Jännää nähdä miten kenttä kestää tuon. Ilmeisesti eka kisa pelataan normaalia hitaammilla griineillä jotka tietysti säästää niitä jonkun verran. Ja ihan ymmärrettävää siinä mielessä, että kentän ”normaalikisa” The Memorial pelataan jälkimmäisenä. Eiköhän tavoite ole koittaa tuossa mahdollisimman ”normaali virityksillä” vielä päästä pelaamaan.

Mutta varsinainen aihe on oikeastaan yksi mies ja Dublin Ohio. Tämä on kisa, johon voi aina tammikuussa ilmoittaa itselle buukkikohteen. Jason Day on kestobuukki tänne. Miehellä on komea järvenranta ranch noin 10 kilometriä Muirfieldin kentältä. Ja jostain ihmeen syystä golfmarkkinan mielestä tuo aiheuttaa huomattavan edun muihin kanssakilpailijoihin verrattuna.

Tänä vuonna olin jo vähän huolissani, että innostuuko tästä enää kukaan. Miehen peli on lukuisten vammojen ja muiden ongelmien vuoksi vajonnut alemmalle tasolle, kun koskaan 2010-luvulla. Koronatauon jälkeen ainoastaan Travelersissa mies on päässyt pelaamaan viikonloppunakin. Sellainen zeitinohut havainto kuitenkin, että omaan silmään miehen svingi on näyttänyt paremmalta, kun aikoihin. Tuloksentekokykyä vaan ei ole ollut yhtään. Kaliforniassa alkuvuonna pelissä oli jotain eloa mutta muuten tuo on alkanut vaikuttaa jo kehäraakilta.

Mutta pelkoni oli osin turha. Edelleen markkina tuntuu uskovan, että kotikylän kisassa mies tulee pärjäämään. Mistä siis päästäänkin siihen ”kotikenttäetuun”. Joskus toki on niin, että kun jonkun kentän tuntee kuin ”omat taskunsa” siitä on kilpailullisestikin etua. Mutta jos kenttä ei sovi omalle pelille niin ei sen erityisestä tuntemisesta mitään merkittävää etuakaan saa. Ja näin on Jason Dayn tilanne Muirfieldissä. Mies on pelannut täällä tourin kisan 11 kertaa eikä ole kertaakaan sijoittunut top10:iin. Miehen tason tuntien on helppo ymmärtää, että joku tuossa kentässä vastustaa kovasti. Kierrostuloksia tarkasteltaessa voidaan huomata, että keskimäärin mies pelaa tuolla kierroksen 0,6 lyöntiä omaa tasoaan huonommin. Otoskoko jää toki pieneksi tilastollisen varmuuden saavuttamiseksi, mutta kyllä 36 rundia jo joku otos on. Aika suurella varmuudella (99+%) voi ainakin todeta, että mitään etua miehellä kentästä ei ole.

Nyt sitten vilkaisu markkinaan. Miehen viimeisten kisojen suoritukset oikeuttaisivat laskemaan vahvuuslukuja enemmänkin kuin olen itse tehnyt (olen aina fanittanut miestä liikaa). Mutta joka tapauksessa Dayn pelin taso on niin heikkoa ollut, että ”neutraalille kentälle” tällä fieldillä miehestä pitäisi saada reilusti yli 200 kerrointa että itse pelaamisesta edes alkaisin kiinnostua. Mutta markkina on painanut kerrointa jopa alle sadan. Eihän tuossa mitään järkeä ole! Tuo vaatisi reilun 0,4 lyönnin upgreidin kierrosodotusarvoon kentälle, joka ei ole ennenkään miehelle sopinut.

Golf tarjoaa ajoittain tällaisia käsittämättömän kovan odotusarvon pelipaikkoja. Nykyisessä ”lähes läpipelatussa” rahapelimarkkinassa iskunpaikka on poikkeuksellisen iso. Jos oikein hakemalla hakee kuitenkin negatiivista puolta, niin tämän(kin) paikan merkittävä hyödyntäminen ei ole ”tavallisen ihmisen” saavutettavissa. Siinä kun jotain 100 kertoimista aletaan buukkailemaan niin jotta merkittävää euromääräistä odotusarvoa pääsee tienaamaan, pitää pinkan olla kunnossa.

Jos tai oletettavasti kun Jason Day ei ”sielläpäinkään” tämän viikon kisassa ole, on mielenkiintoista nähdä mihin markkina miehen seuraavan viikon kisaan leipoo. Voisi kuvitella, että ainakin joku ”lyhyen tähtäimen” tasokorjaus tapahtuisi. Mutta mielenkiinnolla odotan… Elämme jännittäviä aikoja…

Torstaina sitä taas saa

9.6.2020

Pitkät ovat huikanvälit toisteltiin aikanaan baarissa. Nyt venyy kirjoitusvälit vielä pitemmiksi. Jotenkin maailma on ollut joka suuntaan niin sekaisin, että jäsenneltyjä ajatuksia ei synny oikein itsellekään paperille laitettavaksi. Jos ei ole sanottavaa on kai lähes hyväksyttävää olla hiljaa…

Kävely on edennyt 3655 kilometrin päähän kodista eli matka on yhä edennyt. Itseasiassa toukokuu oli parasta koko kampanja-aikana. 347 kilometriä tuli siinä talsittua ja vastaavalla tahdilla Vegasin kirkkaat valot siintäisi edessä jo vähän reilun viiden vuoden päästä. Liikuskelu tuntui pitkään niin mukavalta, että olisi voinut lupailla vielä tahdin tiukkenemista, mutta viimeiset pari viikkoa on taas ollut sellaista keski-ikäisen miehen nivelten rutinaa sekä lihasten kireyttä että edes käveleminen ei ole tuntunut mukavalta juoksemisesta nyt puhumattakaan.

Tämän kerran päivitys ei voi olla koskematta torstaina uudelleen käynnistyvää Golfin PGA Touria. Kohtuullisen isoja ovat vieroitusoireet allekirjoittaneella olleet, kun kolme kuukautta on korona-taukoa riittänyt. Texasista kuitenkin lähdetään vihdoin liikkeelle ja ilmeisesti pelaajillakin paineita on kun ”kaikki” huiput ovat paikalle raahautuneet. Yleensä Colonial on mielletty kentäksi johon suurin osa huipuista jättää tulematta. Tuolla ei draiveri laula vaan tarkkuus on kunniassa ja vähän lyhyemmälläkin lyönnillä voi hyvin pärjätä.

Golfin faneille pitäisi olla tulossa oikein herkulliset ajat tulevina kuukausina. Vain yksi major ollaan jättämättä kokonaan pelaamatta (The Open) ja kolme muuta on tarkoitus pelata loppuvuoden aikana. Ensi vuonna majorit pelataan elokuuhun mennessä maaliin ja jos korona suo niin vielä olympialaisetkin olisi ohjelmassa. Eli 7 majoria + olympialaiset sekä mahdollisesti vielä Ryder Cupkin 14 kuukauteen – herkullista!

Itsellä itse pelin lisäksi kiinnostaa vielä erityisesti vedonlyönti. Ainakin nyt ensimmäiseen kisaa tauolta pelattavaa tuntuu olevan runsaasti. Todennäköisyyksien arviointi on tietysti kaikille haastavaa, kun koko field palaa pitkältä tauolta. Markkina tuntuu mallintavan tilannetta enemmän niin, että ne, jotka olivat talvella kunnossa, olisivat kunnossa nytkin. Allekirjoittaneen uskomus on enempi sen suuntainen, että maaliskuun vireellä ei enää ole mitään merkitystä vaan pelaajien ”keskimääräinen luokka” on odotusarvona miehille taukostartissa. Suosikkiorkesterin kanssa noilla ajatuksilla ei kovin isoja eroja arvioihin saada, mutta taaempana iskunpaikkoja löytyikin sitten runsaasti. Toki keulillakin uskon kahden vähän alamaissa kulkeneen suosikkini eli Justin Thomasin ja Dustin Johnsonin palaavan lähempänä tasoaan ja pientä petsiä pääsin miehiin yrittämään.

Tässä oli alun perin tarkoitusta viettää ”viimeistä taiteilijavuotta” golf-petsien osalta ja jättää oman mallin kehittäminen jo rauhaan ja vain nauttia aiemman työn hedelmistä. Tähän liittyen tuo viime syksystä asti jatkunut petsi-haastekin on rakennettu ja se toki palaa tauolta huomenissa. Korona-tauko oli kuitenkin ”suunnittelematon poikkeustilanne” ja sinä aikana ei vaan malttanut olla tuunaamasta mallejaan (kun aikaakin kerrankin oli). Ja koska tämän kauden herkut majoreineen venyy loppuvuoteen ja uuden kauden herkut jatkavat sitten melkein välittömästi, niin nyt kyllä tuntuu siltä, että ura jatkuu vielä ensi vuodenkin. Sittenhän sitä voi hyvillä mielin marraskuussa 2021 lopetella omiin viiskymppisiinsä ja siirtyä ”hyvin ansaitulle eläkkeelle” petsihommista.

Huomenna tosiaan palataan haasteen pariin hyvästä tilanteesta. Tavoite oli jo kerran kasassa eikä pienestä takapakista huolimatta kovin kaukana olla nytkään. Eli 4500 pitäisi saada nousua aikaan ennen Tour Championchippiä. Ainakin tässä vaiheessa olen sitä mieltä, että haaste loppuu suunnitellusti tuonne. Tässä vaiheessa pitää erikseen muistaa kertoa, että näin helposta lajista ei ole missään nimessä kysymys kuin haasteen menestys on mahdollisesti antanut ymmärtää. On vain käynyt tuuri. Yleensä tällaisissa julkisissa pelailuissa pitäisi varustautua siihen, että tuuria ei ole ja maine menee toistuvien nöyryytysten seurauksena. Tähän asti itsellä on käynyt jostain syystä ihan päinvastoin eli onnekas olen ollut. Omalla jälkianalyysitavalla arvioituna nuo omat pelikohteet ovat olleet vain hyvin niukasti voitollisia tähän asti ja pelatulla volyymillä tuloksen odotusarvo tähän mennessä olisi voittoa vain noin 1000 euroa. Tuurilla siihen on sitten toteutunut perään yksi nolla lisää. Mutta toki on todettava, että yleisesti ottaen on mukavampaa kun tuuri käy (jos vaihtoehtona on se ettei tuuria käy). Lisäksi ”puolustukseksi” on vielä todettava se, että alun perinkin ”tuottavammaksi” bisnekseksi on tiedetty ylipelattujen buukkailu, mutta muista syistä johtuen haasteeksi valikoitui petsi-haaste. Saman ajanjakso buukki-kohteiden ”jälkianalyysi” kertoo, että sillä puolella ”ainakin odotusarvoa” on edelleen voitettu hyvin.

Itse haaste-petsit ovat tulossa huomenna, mutta en malta (on saatu jo tarpeeksi ellei jopa liikaa) tässä silti yhtä kohdetta ääneen ihmetellä. Sain rakennettua aika messevän position kisaan Chris Kirkin puolesta. Monien golf-sotien veteraani on jossain määrin ollut kulkemassa kohti uran ehtoopuolta eikä varmasti vähiten päälle pukanneen alkoholiongelman ja masennuksen seurauksena. Mies ilmoitti määräämättömän mittaisesta tauosta viime keväänä RBC Heritagen jälkeen ja palasi kentille vasta syksyllä Meksikon kisaan, jossa oli ihan asiallinen 33. Seuraavan viikon RSM Classicissa mies jäi cuttiin. Seuraava startti olikin sitten vasta tammikuussa Hawajilla ja kaikki alkuvuoden neljä starttia tuottivat cuttiin jäämisen. Peli ei kuitenkaan (ehkä) ollut (ainakaan aivan) niin huonoa, jolta tulokset vaikuttivat. Mies puttasi noissa kisoissa todella heikosti. Perusluokka miehellä on kuitenkin kunnossa (parhaimmillaan maailmanlistalla 16., neljä voittoa PGA Tourilla ja kertaalleen mukana Presidents Cupissa) ja Colonial CC sopii miehen peliin täydellisesti. Vuoden 2015 voitto tietysti kruunaa meriitit mutta muutenkin mies on tuolla ollut tasaisen vahva. Uran yhdeksän starttia ovat tuoneet kuusi top10-sijoitusta, ja mies on kentällä pelannut noin 0,9 lyöntiä per kierros paremmin kuin muilla kentillä keskimäärin. Tuo on melko huikea ero ja kun se on saatu aikaan 35 kierroksella (debyytti vuonnaan mies jäi kolmannen päivän cuttiin pelattuaan ko. päivän surkeasti – aina muutoin on pelattu myös sunnuntaina) niin sille voi antaa jo painoarvoa. En nyt väitä Kirkin olevan mitenkään kovin todennäköinen voittaja, mutta tarjolla olleet yli 500 kertoimet ovat tuntuneet kovasti liioitelluilta. Ja vielä sen verran lisätään loppuun, että ei ne oikein hyvät suoritukset kisoissa niin kovin kaukana vielä ole. Miehen taso kesällä 2018 oli sellaista, joka oikeuttaisi neutraalilla kentällä (siis ilman Colonialin tuomaa etua) tässä fieldissä noin 100 kertoimeen. Omalla suosikkikentällään ja kun kaikki palaavat tauolta kysymysmerkkeinä on tätä noilla kertoimilla ihan pakko yrittää…

Vilkaisu konepellin alle

17.5.2020

Tässä on hyvin passiivisena tullut oltua blogin suhteen ja alkoi jo ”omatunto kolkuttaa” siltä osin. Onneksi Twitter on keksitty ja hyvä tekosyy tälle entrylle sieltä löytyi. Mutta ensin pieni tilannepäivitys talsimisen osalta. Passivisuus blogin osalta ei ole kummunnut jalkatyöhön asti vaan sillä saralla on ”kampanjan” paras vaihe menossa. Nyt ollaan 3408 kilometriä edetty, joka tarkoittaa lähes 10 kilometrin keskimääräistä päivätaivalta viime päivityksen jälkeen. Tähän liittyy seitinohut sivujuonne eli en ole enää Venäjällä. Tässä on pieni pätkä Kazakstania välissä ja Petropavl niminen metropoli on paikan nimi. Ikinä ennen tuollaisesta en ole kuullut mutta näyttää yli 200 000 asukasta sieltä googlen mukaan löytyvän.

Sitten tekosyyhyn kirjoittaa… Nimimerkki ”All-Round Betting” julkaisi eilen aamupäivästä Twitterissä ”gallupin” kysymyksellä: ”Nyt kun kotimaiset ravit ovat palaamassa ohjelmaan niin pitäisikö Veikkauksen nostaa esim. voittaja- ja sijapelin palautusprosentti samalle tasolle kuin pitkävedossa (93%-95%)?”

Alkuun näytti siltä, että jään melkein yksin ajatukseni kanssa. Kun 44 ääntä oli eilen iltasella annettu, vasta kaksi muuta sankaria olivat itseni lisäksi päätyneet painamaan nappia ”Ei” vaihtoehdon kohdalle. Ei:n loppukiri oli kuitenkin vahva ja lopulta melkein 20 % vastauksista osui tuohon.

Ensiksi pitää toki todeta, että kysymysasettelu jätti vähän tulkinnanvaraa. Itse luin kysymyksen niin, että sillä tarkoitetaan ”kannattaako”-kysymyksessä Veikkauksen näkökulmaa. Jos tarkoitus oli kysyä pelaajan näkökulmaa niin toki vastaus olisi luonnollisesti ollut toinen. Lisäksi joutuu kyllä toteamaan, että vaikka Veikkaus haluaisi tuon toteuttaa, se ei sitä saisi automaattisesti tehdä (ja tähän väliin ei millään ehtisi ravien uudelleenkäynnistymisen yhteyteen). Suomessa pelien palautusprosenteista säädetään uskomattomasti valtioneuvoston asetuksella, ja käytössä oleva 88 % on korkein asetuksen mukainen palautus voittajalle ja sijalle. Asetusmuutos olisi toki mahdollinen, mutta viimeisen reilun vuoden tapahtumat, joita olen blogeissani aiemmin kuvannut, indikoisivat sitä, että hallitus ei välttämättä suosiollinen asetusmuutokselle edes olisi.

Ajattelin nyt kurkata vähän konepellin alle Veikkauksen näkökulmaan, kun näitä juttuja tuli yli 20 vuotta työkseni tehtyä. 20 vuoden kokemuskaan ei silti tarkoita, että olisin yhtään oikeassa. Tämä ei ole mitään eksaktia tiedettä, jossa oikea tai väärä vastaus olisi jotenkin aukottomasti todistettavissa.

Pelinjärjestäjän näkökulmasta palautusprosentti on yksi työkalu muiden joukossa ja yleisimmin sitä yritetään tietysti säätää niin, että pelistä saatava tuotto olisi optimaalinen. Tai tarkemmin sanottuna kaikkien oman yhtiön pelien yhteenlaskettu tuotto. Jos jostain pelistä tehdään ”alennusmyynnillä” huomattavan suosittua ja se vaikka sen ansiosta tuottaisikin aiempaa enemmän, voi kokonaisvaikutus silti olla negatiivinen jos ale-tuotteen lisämyynnistä merkittävä osa tulee muista omista pelituotteista.

Koitan lähestyä tätä tapausta mahdollisimman yksinkertaisesti. Josko saisin ajatuksen paketoitua niin, että ymmärrettävyys jotenkin säilyy. Pelin palautusprosentti vaikuttaa sekä peliin pelattavaan pelivaihtoon että siitä tulevaan tuottoon. Jos ainoastaan palautusprosenttia käyttää muuttujana niin tuotolle voi rakentaa hienon kuvaajan, joka kuvaa pelistä saatavaa tuottoa eri palautusprosenteilla. Jos p%:n laittaa nollaksi tai sadaksi niin tuotto on nolla. Välissä käppyrä tekee sitten jonkunlaisen koukkauksen nolla-akselin yläpuolella. Eri peleillä käyrä käyttäytyy eri tavoin esimerkiksi pelirytmin sekä muiden ominaisuuksien takia. Yleissääntö on se, että mitä helpompi peli sen korkeampi palautus. Peliyhtiön tavoitteena on tietysti tarjota peliä sillä palautuksella, jolla tuotto olisi isoimmillaan.

Tähän väliin pitää ottaa pieni huomio kyselyn kohteena olevista pelituotteesta. Kyselyssä pyydettiin arvioimaan voittajan ja sijan palautusprosentin muuttamista pitkävedon tasolle. Kaksi ensin mainittua ovat muuttuvakertoimisia poolipelejä, kun taas viimeinen kiinteäkertoiminen vedonlyönti pelinjärjestäjää vastaan. Näiden erilaisesta dynamiikasta voisi kirjoittaa kirjan, mutta tyydyn tässä vain toteamaan asian, en avaa enempää. Tästä on muutenkin vaarassa tulla sen verta pitkä tarina, että maaliin asti jaksavia lukijoita ei varmaan riesaksi asti ole. Todetaan kuitenkin se, että kiinteäkertoimista hevosvedonlyöntiä pohjoismaiden ravikohteisiin tarjoavat yhtiöt eivät kiinteitä kertoimia tarjoa kyselyssä mainituilla palautusprosenteilla. Kertoimenlaskennassa käytetään tällä hetkellä yleensä 15 % talon osuutta.

Mutta mennään muuttuvakertoimiseen pelaamiseen ja sen tulonmuodostukseen. Muuttuvakertoimisessa pelaamisessa hyvin tärkeää on ymmärtää pooliin tulevan ”eri luonteista rahaa”. Osa rahasta pelataan pooliin ilman syvällisempää ymmärtämistä lähdön hevosten voittotodennäköisyyksistä. Kutsun tätä hieman alentavasti termillä ”tyhmä raha”. Vastaavasti pooliin pelataan rahaa niin, että pelin jättäjillä on hyvinkin tarkat arviot hevosten oikeista voittotodennäköisyyksistä kyseisessä lähdössä. Luontevaa on kutsua tätä ”viisaaksi rahaksi”. Ja noiden välissä on tietysti paljon kaikenlaista välimuotoa.

Poolipelin bisneksen suuruus on täysin riippuvainen ”tyhmän rahan” määrästä. Se määrittään rajan sille, kuinka paljon ”viisasta rahaa” pooliin mahtuu. Sitten palataan palautusprosenttiin. Sen korottamisen merkitys ei ole ”tyhmälle rahalle” lainkaan niin merkityksellistä kuin ”viisaalle rahalle”. Jos olet pelannut Teivaista voittajaksi vitosella kertoimella 12 koska pelaat aina Teivaista, niin tuskin pelaat yhtään isommalla, vaikka kerroin olisi 12,8. Toki isossa kuvassa mukaan tulee rahankierto peleissä. Jos asiakas voittaa enemmän niin hänen rahansa riittävät pitempään jatkamaan pelaamista. ”Tyhmälle rahalle” on kuitenkin jossain määrin ominaista, että ne eivät ole omistajansa viimeiset rahat. Näin erityisesti nykyaikana, kun ongelmaisesti totopelejä pelaavia ei enää juurikaan ole. Moni ”tyhmän rahan” veturi ei tulisikaan lisäämään panostustaan yhtään vaikka palautusprosentteja nostettaisiin.

Kuinka paljon pelaamisen sitten pitäisi kasvaa, jotta tuotot eivät tipu? Se on helppo laskea pelinjärjestäjän osuudesta. Jos pelin palautusprosentti on 88 niin pelinjärjestäjän kate on 12% pelatusta kokonaisvaihdosta. Jos palautusprosentti nostetaan vaikka 94:ään, laskee kateprosentti kuuteen. Eli se puolittuu. Siitä on helppo päätellä, että vaihdon pitää tuplaantua, jotta euromääräinen kate pysyy ennallaan. Edellisen kappaleen perusteella ”tyhmän rahan” määrä ei ole missään nimessä tuplaantumassa. Tämä aiheuttaa sen, että ”viisaalle rahalle” ei synny tilaa tuplaantua.

Joskus toki syntyy tilanteita jossa ”viisas raha” ottaa mittaa jonkun toisen ”viisaasta rahasta”. Jossain tilanteissa pätevätkin pelimiehet tekevät virheitä. Jos samassa lähdössä ”viisaan rahan” pelit jakautuvat usealle hevoselle syntyy samalla koko ajan lisää tilaa pooliin vastapelin muodossa. Ja mitä korkeamman palautusprosentin pelinjärjestäjä tarjoaa, sitä helpommin tällaisia tilanteita syntyy. 94% palautuksella noita tilanteita syntyy merkittävästi enemmän kuin 88%:n, mutta arvioni mukaan tuo ei riitä kompensoimaan sitä takamatkaa jota vain lievästi kasvava ”tyhmän rahan” määrä aiheuttaisi.

Koko Fintoto-urani profiloidun kaveriksi, joka yritti onkia lopullisen päätäntävallan omaavilta lupaa palautusprosenttien nostolle. Yleensä siinä ei onnistunut mutta toki joskus sentään. Ja onnistumiseksi on ilman muuta laskettava ”Hippoksen herrojen” älynväläyksen onnistunut torpedointi. Eräässä piirissä keksittiin, että palautusprosenttia laskemalla alalle jäisi enemmän tuottoja. Toki mallinnuksessa oletettiin, ettei palautusprosenttiin koskeminen vaikuttaisi vaihtoihin.

Oma ajatus lähtee aiemmin kuvaamastani funktiosta, jolla palautusprosenttia voisi koittaa optimoida. Jos sen osaisi muodostaa voisi funktion derivoida ja derivaatan nollakohdasta kaivaa optimaalisen palautusprosentin. Mutta koska funktiota ei pysty muodostamaan niin käytetään erilaisia indikaattoreita kuvaamaan tilannetta. Mielestäni isossa kuvassa totopelien palautusprosentti on perinteisesti ollut derivaatan nollakohdan vasemmalla puolella. Eli palautusta nostamalla tuottojen voisi olettaa kasvavan. Mutta enää tilanne ei ole kovin selkeä. Viimeisin kaksarin palautusprosentin nosto ei kasvattanut pelin vaihtoja tarpeeksi niin, että pelikate olisi pysynyt edes ennallaan. Tuo osui kuitenkin peliyhtiöitten yhdistämisvaiheeseen ja muuttuvia tekijöitä oli liian monta, että voisi kovin perustellusti väittää yhden muutoksen olleen menestys tai pettymys. Aikaisemmat palautusprosenttien nostot ikivanhaa V4-pelin palautuksen nostoa lukuun ottamatta ovat toimineet odotetusti (ja itseasiassa nelkun muutoksesta ei taloudellista menestystä odotettukaan – muutos oli kosmeettinen).

Tuosta nelkusta poimin vielä pienen täkyn viimeiseksi asiaksi. Jos totopelien palautusprosentteihin kosketaan, niin ensimmäisenä mielestäni kohteena pitää olla juuri nelkku. 65 % palautus vain neljän kohteen kombinaatiopelissä on aivan liian matala. Peli pelataan nykyään riittävän oikein niin, että välttämättä yksittäisellä kierroksella ”viisaalle rahalle” ei jää yhtään pelattavaa yhdistelmää.

Kokonaisuutena poolipelaaminen tullee muutenkin jatkossa keskittymään entistä vahvemmin kombinaatiopeleihin. Betfair haastaa tällä hetkellä ATG:tä Ruotsin lähtökohtaisissa peleissä ei vähiten Hassen harrastaman käsittämättömän ”yhdistelmäpooli” ratkaisun takia onnistuneesti. Pörssi on esimerkiksi Englannin laukassa ottanut selvän markkinaherruuden poolipeleiltä sekä perinteisestä bookmaker-toiminnasta. Poolipelien on vaikeaa, ellei mahdotonta tuossa kilpailussa pärjätä, mutta kombinaatiopeleissä pörssi (tai kiinteät kertoimet) ovat vastaavasti pahasti takamatkalla.  Panokset siihen koriin ja kilpailukykyiset peliehdot V-peleihin niin totalisaattori-pelaaminen pysyy kilpailukykyisenä vielä tulevaisuudessakin!

Lisäys 18.5.2020

Saaamani palautteen perusteella pieni esimerkki asiasta on paikallaan. Tässä taas oikaistaan ihan rutkasti, mutta esimerkki avaa tilannetta kyllä. Yksi isoimmista oikaisuista on luonnollisesti se, että näin tarkkaan laskentaa ei poolipelissä pysty pelaajat tekemään – kerroin elää loppuun asti. Toki niin, että ”tyhmä raha” tulee pooliin ensiksi ja ”viisas raha” iskee lopussa. Käytännössä tuo kuitenkin tarkoittaa sitä, että ”viisas raha” ei voi ylikerrointa kovin ohuelle valuelle painaa (tässä esimerkissä näin kuitenkin tehdään).

Esimerkissä 10 hevosen lähtö jossa hevosten oikeat voittotodennäköisyydet ovat 40%, 40% ja loput kahdeksan jakaa 20% keskenään.

88% palautuksen poolissa on löytynyt 450 euroa panoksia ”kansan suosikille”. 20% loppujoukolle otetaan panokseksi 200 euroa kun se on 20% esimerkin vaihdosta. Tässä setupissa ”viisaalle rahalle” on tilaa lyödä toista suosikeista korkeintaan 350 eurolla. Sillä sen kerroin jää vielä niukasti voitolliseksi ollen 2,51. Pelivaihto tässä siis yhteensä 1000 euroa ja pelinjärjestäjän osuus siitä 120 euroa.

Nyt korotetan palautus 94%:iin. Peli on asiakkaille parempi, raha kiertää nopeammin jne. Jostain löytyy ”kansan suosikille” kolmannes lisää panoksia. Eli sitä pelataan 600 eurolla. Nyt, jotta edellisen esimerkin kertoimet toiselle suosikille ja ”muut ryhmälle” pysyisivät samoina, niitä voisi pelata 545 ja 311 eurolla. Kokonaisvaihto olisi tällöin 1456 euroa ja pelinjärjestäjän osuus siitä vain 87,36 euroa.

Se, mihin lisäraha menee, on kansansuosikkia pelanneille. Heidän kerroin nousee esimerkissä 1,95:stä 2,28:aan. Se on kuitenkin edelleen sen verran mojova alikerroin, ettei ”viisas raha” siihen koske.

Tästä ei voi silti päätellä, että ennustaisin katteen pienenevän 27% jos palautus nostettaisiin 88 -> 94. Oma arvaus olisi jossain nollan ja tuon välissä.

Päätä ei voi hakata seinään loputtomiin

9.4.2020

Edellinen kirjoitus omasta henkilökohtaisesta valinnasta poiki ”kohtuullisen määrän” puhelinsoittoja. Puoli- ja kokotutut löysivät puhelimesta numeroni ja päättivät (pääsääntöisesti) pitkästä aikaa kysellä kuulumisia. Ei siinä mitään, mukava se on kuulla vanhoista tutuista aina välillä. Itsekään en mikään aktiivinen yhteydenpitäjä ole koskaan ollut. Ilmeisesti pienimuotoinen ilmoitus yli 20 vuoden työuran lopettamisesta on toimiva triggeri kannustaa yhteydenottoon. Kovasti ihmiset halusivat kuulla miksi, mitä seuraavaksi tai jopa että tehtäisiinkö jotain jatkossa yhdessä. Noista kaksi viimeistä on sen verran avonaisia asioita, että niistä en ala blogia vielä kirjoittamaan, mutta tuo kysymys ”miksi” kelpaa julkisemmankin retostelun kohteeksi.

Jos yksi syy irtisanoutumiselle pitää nimetä se oli väsyminen moneen työhön liittyvään asiaan. Mitään pieniä nyansseja en nyt ajatellut tässä alkaa marisemaan vaan mennään heti iholle isoon mörköön eli Suomen rahapelipolitiikkaan. Siinä ei ole minun mielestäni enää viime vuosina ollut mitään järkeä. Viimein koin asian niin, että firmassa, jonka tehtävä on panna tuota järjettömyyttä toimeen, ei vaan ollut enää palkitsevaa käydä töissä. Yhdellä irtisanomisilmoituksellahan siitä sitten selvisi…

Suomen rahapelipolitiikka on perustunut monopoliin, jota vahvistettiin entisestään vuoden 2017 lakiuudistuksessa uuden Veikkauksen perustamisen myötä. Uudesta Veikkauksesta tuli ainoa luvallinen peliyhtiö Manner-Suomessa ja siitä odotettiin kilpailukykyistä ja menestyvää yhtiötä, joka onnistuisi säilyttämään markkinaosuuttaan hyvin suhteessa netin kautta operoiviin kansainvälisiin peliyhtiöihin.

Tässä vaiheessa on hyvä muistuttaa siitä, että aikaisemmin kolme peliyhteisöä Veikkaus, RAY sekä Fintoto olivat tehneet kasvavaa tulosta vuosi toisensa jälkeen. Laskuvuotta kokonaispelikatteesta ei löydy yhden yhtään viimeisiltä vuosikymmeniltä. Jatkuvan kasvun käyrään odotettiin luonnollisesti jatkumoa.

Mutta joku meni pieleen. Uskallan käyttää tuollaista muotoilua koska en millään usko peliyhteisöjen yhdistämisen arkkitehtien (keitä sitten lienevätkään) suunnitelleen sellaista mitä tapahtui. Ensimmäisenä vuotena 2017 uuden Veikkauksen pelikate jäi niukasti pienemmäksi, kuin mikä oli ollut kolmen yhteisön yhteenlaskettu kate edellisenä vuotena. Toisena vuotena pelikatteen lasku kiihtyi ja kolmas toimintavuosi oli jo selvää syöksyä pelikatteella mitattuna. Tilanne olisi jatkunut samana tänäkin vuonna noin kerran kerrasta. Kaiken kukkuraksi päälle pukkasi vielä koronavirus, joka tuhoaa Veikkauksen tämän vuoden tuloksen melko totaalisesti. Sille ei toki kukaan voi mitään, sitä ei voinut ennalta edes arvailla eikä siitä kuulu johtopäätöksiä erikseen vedellä.

Mihin tuota uuden Veikkauksen myötä laskuun kääntynyttä pelikatetta sitten kuuluu verrata? Mikäli peliyhteisöjä ei olisi yhdistetty eikä arpajaislakia uusittu, ei ole mitään syytä olettaa, etteivätkö kotimaisten toimijoiden pelikatteet olisi jatkaneet kasvamistaan edelleen. Tässä vaiheessa pitää lisäksi muistaa, ettei Suomen rahapelijärjestelmää haastettu EU:n suunnalta mitenkään – mitään pakottavaa tarvetta lain uudistamiselle 2017 ei ollut. Yhdistymistä varten tehdyistä esiselvityksistä voidaan lukea, että uuden yhtiön odotettiin pystyvän tekemään jopa parempaa tulosta, kuin mihin kolme aikaisempaa yhteisöä olivat pystyneet. Aivan selkeää on, että uusi Veikkaus ei ole pystynyt uudistuneessa tilanteessa täyttämään sille ennakkoon asetettuja tavoitteita.

Mitä sitten yhdistymisen myötä tapahtui? Monopolin oikeuttamisperuste EU:ssa on tunnetusti lähinnä pelaamisesta aiheutuvien sosiaalisten ja taloudellisten ongelmien rajoittaminen. Toinen oikeuttamisperuste eli rikollisuuden esto ei Suomessa ole ollut koskaan relevantti. Jotta Suomessa voitiin uusikin arpajaislaki kirjoittaa monopolipohjaiseksi, piti lain tarkoitukseksi kirjata peliongelmien ehkäisy ja vähentäminen. Oli se ”hieman lievemmässä muodossa” ollut perusteena aikaisemminkin ja ”uudistuksen arkkitehdit” varmasti olettivat, ettei tuossa suhteessa tapahdu kovin merkittäviä muutoksia uudenkaan lain aikana. Mutta kovin väärässä he olivat ja jälkiviisaana voi todeta, että merkit olivat näkyvissä jo etukäteen. Mm. Fintoton ennen yhdistymistä tekemässä selvityksessä omistajan eli Suomen Hippoksen valtuuskunnalle oli yhdeksi uhaksi yhdistymisen yhteydessä kirjattu mm. vastuullisuussyistä toteutettavat kiristykset erityisesti raha-automaattien pelaamisen pakkotunnistautumisen osalta. Vastuullisuustoimien kiristymistä ei ainakaan täysin voi pitää siis yllätyksenä.

Mutta se miten nopeasti ja miten dramaattisesti muutos tapahtui ei kyllä ollut selkeästi ennalta näkyvissä. Suomen rahapelilainsäädäntö on melko kimurantti kokonaisuus ja erilaisia viranomaistoimijoita on runsaslukuinen joukko. 2017 voimaan tulleen lain tulkinnassa alettiinkin ”yllättäen” noudattamaan lain kirjainta niin kuin laki on kirjoitettu. Veikkauksen toimenpiteitä alettiin suhteuttamaan suoraan siihen, paljonko peliongelmia niillä muka estetään. Ideologia meni jopa siihen, että sellaisia toimenpiteitä, joilla peliongelmia ei edes pyritä rajoittamaan, eivät ole hyväksyttäviä. Tällä saatiin lähinnä aikaan valtaisa Veikkauksen kilpailukyvyn menetys.

Tähän asti kaikki olisi hyvin, mikäli tehdyt toimenpiteet olisivat oikeasti vaikuttaneet siihen, mihin niillä on pyritty. Eli peliongelmien määrään ja kovuuteen. Kovin eksaktia tutkittua tietoa peliongelmien kehityksestä Suomessa viimeisten vuosien ajalta ei ole olemassa, mutta melko selviä viitteitä on ainakin siihen suuntaan, että peliongelmat ovat ainakin kovimmassa päässä pahentuneet entisestään (= syntyneet pelivelat kasvaneet). Kun kovin pelaaminen Veikkauksen palveluissa on selkeästi vähentynyt se ei olekaan kuitenkaan poistunut kokonaan rahapelaamisesta, vaan merkittävältä osalta siirtynyt kansainvälisille peliyhtiöille. ”Veikkauksen aiheuttamat peliongelmat” voivat jonkun tulkinnan mukaan olla laskeneet, mutta yhteiskunnan näkökulmasta peliongelmat eivät silti välttämättä ole vähentyneet yhtään. Eli vaikka Veikkauksen pelikatteessa on otettu merkittävästi takapakkia ei lain varsinainen tavoite ole täyttynyt yhtään sen paremmin, kuin aikaisemminkaan.

Onko tässä sitten yhtään mitään järkeä? Ei minun mielestäni. Tulevina vuosina Veikkauksen markkinaosuus ottaa edelleen kovaa iskua vastuullisuustoimenpiteiden (ja Koronan) takia. Suomalaiset pelaavat entistä enemmän verkon välityksellä maailmalle. Iso uhkakuva on siinä, että 2023 Veikkauksen markkinaosuus on vajonnut huomattavan alas ja sen tuloksesta edunsaajille tilitettävät summat ovat pudonneet merkittävästi, mutta silti peliongelmia Suomessa on yhtä paljon kuin aikaisemminkin.

Kohtuullisen pitkän pohjustuksen jälkeen pääsen omaan henkilökohtaiseen kokemukseeni kiinni. Miksi kypsyin tähän kaikkeen? Koska kehityksen näkee ”se kuuluisa sokea kanakin”, mutta silti siihen ei yritetä puuttua. (blokeerauksen perään haihattelua en laske puuttumisyritykseksi enkä sen toimivuuden puolesta olisi lyömässä latiakaan vetoa)

Miten tilanteeseen sitten voisi puuttua? Muuttamalla rahapelipolitiikan suuntaa. Peliongelmien ehkäisy on kunnioitettava tavoite, mutta siinä voidaan onnistua vain, jos valtion rahapelijärjestelmä on kanavointikykyinen. Suomen rahapelaamisen monopolijärjestelmä on juuri näinä vuosina menettämässä kavanavointikykynsä ja siksi tulossa suoraan sanottuna tiensä päähän. Yhteiskunnan näkökulmasta ei ole mitään iloa siitä, että rahapelijärjestelmä on sellainen, jossa ongelmapelaajat pelaavat järjestelmän ulkopuolisille toimijoille. Syntyy kuuluisa varatoimitusjohtaja Nummikosken ”export money ja import problems” tilanne. Ja siihen ollaan nyt kovaa vauhtia menossa.

Tässä vaiheessa olisi pakko ottaa lusikka kauniiseen käteen ja alkaa valmistella rahapelilainsäädäntöä lisenssijärjestelmän pohjalta. Vain siten voidaan saavuttaa riittävän kanavointikykyinen rahapelijärjestelmä, joka kestää EU-tarkastelun (toinen vaihtoehto olisi vapauttaa monopolia toimimaan kilpailukykyisemmin mutta siihen ei EU-oikeus oikein taivu).

Lisenssijärjestelmäkään ei ole mikään automaattisesti autuaaksi tekevä järjestelmä. Naapurissa Ruotsin esimerkki on jo näyttänyt sen, että myös lisenssijärjestelmä voi kohdata kanavointikykyhaasteita erityisesti, jos lisenssitoimijoihin kohdistetaan isoja taloudellisia tai operatiivisia velvoitteita esim. juuri vastuullisuusasioissa. EU-maissa on monessa käynnissä vilkas keskustelu siitä, miten rahapeliasioiden regulaatiota tulisi kehittää. Monet maat ovat havainneet, että alan toimijat itsestään eivät ole riittävän tehokkaasti pyrkineet estämään ongelmapelaamista. Tämä aiheuttaa painetta tiukentaa regulaatiota. Meidän perältä maailmaa katsoessani olen tästä kehityksestä melko huolissani. Tiukka lisenssitoimijoiden toiminnan rajoittaminen jättää enemmän tilaa harmaalla tai jopa mustalla alueella toimiville toimijoille. Jos peliongelmaisen rahat eivät lisenssitoimijoille kelpaa löytyy paratiisisaarilta aina yrittäjiä, jolle ne kelpaavat.

Jotta ongelmapelaajia voitaisiin kunnolla auttaa, heidät tulee saada pelaamaan laillisen ja paikallisen lisenssin omaavan toimijan pelipalvelun kautta. Miten ongelmapelaajia sitten autetaan ja pelaamisen aiheuttamia ongelmia aidosti vähennetään, on niin vaikea kysymys, että siihen en osaa suoralta kädeltä vastata. Neuvonta ja tukipalvelut ovat ratkaisussa mielestäni avainasemassa. Siitä olen kuitenkin varma, että nykyinen monopoliin perustuva järjestelmä ei peliongelmia koko yhteiskunnassa enää vähennä. Kanavointikyvyn menettäminen vie mahdollisuudet onnistua peliongelmien vähentämisessä ja tuolla saralla ”juna meni jo”.

Mitä pitempään nykyjärjestelmää tekohengitetään, sen heikommasta asemasta Suomen valtion omistama Veikkaus Oy tulee lähtemään lisenssimarkkinaan. Paitsi jo tällä hetkellä realisoituneet vuosittaisen tuloksen heikennykset niin tällä hetkellä valtio ottaa jo pataan myös Veikkauksen arvon laskussa. Mitä nopeammin tämä oikeasti ymmärretään päättävien tahojen parissa, sen nopeammin ymmärretään käynnistää välttämätön prosessi rahapelijärjestelmän muuttamiseksi.

Ja tästä pitkästä pohjustuksesta siirrytään sitten siihen, miten tämä kaikki aiheutti oman päätökseni irtisanoutua Veikkauksen palveluksesta. Kun tämä toivoton kuva tilanteesta alkoi hahmottua itselle noin loppukesästä 2018 alkoi oman työn mielekkyys vähentyä nopeasti. Vaikka yritin edellä kuvaamaani ongelmaa organisaation sisällä avata, en kokenut sen riittävästi saavan vastakaikua tai ainakaan aiheuttavan aktiivisia toimia tilanteen parantamiseksi. En toki siis missään nimessä yksin jäänyt ajatuksieni kanssa ja erittäin hyviä ja rakentavia keskusteluita tilanteesta sain käydä monellakin eri taholla. Erityiskiitos pitää tässä kohtaa esittää omalle esimiehelleni sekä lähimmille työkavereilleni pitkistäkin rahapelipoliittisista keskusteluista – minä todellakin nautin niistä, vaikka tilannekuva aiheen ympärillä ei enäämitenkään nautittava ollut.

Joka tapauksessa koin Veikkaus-elämäni viimeisen vuoden aikana lähinnä pään hakkaamiseksi seinään eikä sitä kukaan määräänsä enempää jaksa. Nykyinen hallitus on ohjelmassaan pultannut itsensä kiinni monopolijärjestelmään eikä päänhakkaus olisi käsittääkseni muuksi muuttunut vielä vuosiin. Helpompi oli lopettaa hakkaaminen itse ja irtisanoutua.

Suomalaisen yhteiskunnan näkökulmasta toivon kuitenkin päättäjien silmien aukeavan mahdollisemman nopeasti niin, että ymmärretään rahapelijärjestelmän muutoksen olevan välttämätön. Ja mitä nopeammin siihen ryhdytään, sen vähemmän ehtii vahinkoa aiheutua ennen muutosta.