12.6.2019

Homma etetenee eli Moskova saavutettu. Bolsoi-teatteri olisi juurikin kohdalla. Korkeakulttuurissa ei ole mitään vikaa, mutta tällä viikolla siihen ei kyllä keskitytä. Aika on taas golfin major-turnauksen eli tällä kertaa US Openin. Kisa pelataan legendaarisella Pebble Beachin kentällä noin satakunta kilometriä San Franciscosta etelään aivan Tyynenmeren rantaviivalla. Kenttä sivuaa merta monella kohtaa ja useammalta väylältä on ikoninen näkymä merelle rantajyrkänteiden reunustaessa kenttää. Kenttä kulkee pitkälti rannan suuntaisesti, mutta hieman yllättäen se tarkoittaakin länsi-itä suuntaa. Kalifornian rannikko kulkee juuri tuossa kohtaa palan matkaa poikittain ja rannan suunta pääsee yllättämään. Tämä on jossain määrin merkityksellistäkin, koska esim. nyt koko kisan ajan ennustetaan länsituulta Tyyneltämereltä mantereelle. Mutta Pebblen kentällä se ei tarkoita suoraa tuulta mereltä, vaan tuuli tulee poikittain Monterey Peninsulan yli ja tarkoittaa sitä, että suurin osa väylistä pelataan melko suoraan myötä- tai vastatuuleen. Toki tuuliennuste on kisan ajaksi suhteellisen maltillinen.

Kenttä on täynnä klassikkoväyliä. Itselle tämä on ihan top3 suosikkikenttä seurattavaksi. Tässä ollaan nyt niin täpinöissään kentästä, että esitellään hiukan kentän väyliä yksi kerrallaan.

Heti ykköselle on odotettavissa hajontaa tuloksissa kun tiukka dogleg oikealle haastaa väyläosumien kanssa. Oikealla on metsikköä ja takana/vasemmalla paksua heinää rinteessä tai bunkkeri. Väylältä pienelle ja muodokkaalle griinille on luonnollisesti helpompi osua. Yläpuolelle griinin missaaminen lähestymisessä tietää lähes varmasti bogia. Uskoisin, että yläpuolen bunkkereista palloa ei saa pysähtymään millään koviksi viritetyillä griineillä. Jos avauksen saa väylään on lähestyminen suhteellisen lyhyt joten birdieitäkin väylällä nähtäneen.

Kakkonen on talvisin Pebblen pro amissa helppona pelaava par5 mutta US Openissa tuo pelaataan jo vähän ylipitkänä par4:na. Lähestymistä lyödään todella pitkältä pitkittäiselle kapealle griinille joka kuten ykkönenkin on sekä vasemmalta että oikealta vuorattu bunkkereilla.

Kolmonen on taas dogleg mutta nyt vasemmalle. Tuossa on mahdollisuutta oikaista pienen metsikön yli pitkällekin väylälle niin, että jos väyläosuman saa, on jäljellä enää pieni nosto griinille. Linjan ja mitan pitää kuitenkin olla kohdallaan kun kapea väylä odottaa tiukalla linjalla lähes poikittain avauksen suhteen. Toki jos palloa onnistuu kiertämään hyvin oikealta-vasemmalle parantaa se väyläosuman mahdollisuuksia merkittävästi.

Nelonen on jotenkin itselle kentän tylsin väylä. Lyhyt par4 pelataan länsituulessa myötätuuleen ja tuo olisi mittansa puolesta päällelyötävissä pitkälyöntisimmillä kavereilla. Jotenkin kuitenkin uskon, että kapealle griinille kaikki tulee väylän kautta kun väylällä tilaa on vaikka kuinka ja lyhyttä pääsee lähestymään kuitenkin. Birdieitä lienee tulossa tältä helpohkolta väylältä runsaasti.

Vitonen siirtyy sitten väylänä taas ihan klassikkoluokkaan. Parisataa jaardinen par3 lyödään rotkon yli kapealle ja kallistetulle griinille joka sijaitsee ihan rantajyrkänteen päällä. Oikealle aukeava lyönti voi jopa löytää tiensä ”alakertaan” eli jyrkänteen alla olevalle rantahietikolle (ei toki todennäköistä – on tuossa vähän sentää tilaa ja pysäyttävää raffia). Vasemmalle jäävä lyönti taas on yleensä paksussa heinässä josta on edessä huippuvaikea alamäkeen suoritettava selviytymislyönti. Riippuen lipunpaikasta griini viettää enemmän tai vähemmän kohti merta koko matkaltaan. Ihan herkkureikä tämä veijari.

Kutonen on sitten ikoninen par5 jossa avaus lyödään alamäkeen meri oikealla ja bunkkerit vasemmalla teemalla. Sinällään leveyttä väylällä on ihan kohtuullisesti eli pääosin pelaajat kyllä pysyvät lyhyeksi leikatulla. Kakkonen lyödään sitten kymmeniä jalkoja ylempänä olevalle tasolle jyrkännereunan yli. Livenä tuolla ei ole koskaan päässyt käymään, mutta tv-kuvien perusteella ainakin on aika huiman oloinen näkymä väylältä ylös. Griiniä ei siis ole mitään mahdollisuutta nähdä kakkosta lyötäessä.

Seiska on yksi kentän kuuluisimpia väyliä. Oikein lyhyt par3 joka avataan ylhäältä alas pienelle griinille ihan pienen niemen kärkeen. Korkeuseroa tuossa on paljon ja tuuli osuu väylälle käytännössä aina. Näkymä lyöntipaikalta on huiman komea ja hyvä lyönti palkitaan tällä väylällä usein birdiellä. Kentän griinit on lähes poikkeuksetta kovastikin kallistettuja, mutta seiskalla on sitten se poikkeus eli ihan tasainen griini.

Eikä muutu väylät tämänkään jälkeen vähemmän näyttäviksi. Kasilla avataan alhaalta ylös melko leveälle griinille. Tavoite on päästä suhteellisen lähelle valtavaa jyrkännettä, joka putoaa väylän jälkeen nopeasti suoraan alas valtamereen. Kakkonen lyödään onnistuneen avauksen jäleen tuosta jyrkänteen ja pienen merenlahden yli vastarinteessä odottavalle griinille. Tällä griinillä olisi tärkeää saada pallo reiän alapuolelle – kallistuksia on paljon ja väärälle puolelle missaaminen maksaa helposti lyönnin.

Näyttävät väylät jatkuvat ysillä. Alaspäin ja oikelle kohti merta viettävä oikein pitkä väylä saa pelaajat yrittämään osumaa mahdollisimman vasempaan reunaan väylää, mutta raffin puolelle ei saisi eksyä. Griinin oikealla puolella ja osin takanakin on taas heti jyrkänne alas rannalle. Tässä haaste on mitta, lähestymisen joutuu lyömään aina kaukaa ja tilaa virheille on vähän. Bogeja tulee korttiin tässä ihan väkisin monelle.

Aika samanlainen väylä tulee heti perään kympillä.Väylä on vähän ysiä lyhempi mutta edelleen lähes 500 jaardia. Tässä lisähaastetta tuo griinin edessä oleva syvä bunkkeri josta up and down kaltevalle griinille on ihan korkeamman kädessä. Riippuu toki makuusta sekä lipunpaikasta, mutta tuonne ei saisi missata. Toki oikealta ohi on tässäkin pahempi kun kyseessä on viimeinen selkeämpi ”jyrkännereunagriini”.

Kotiin päin lähdetään siis ”sisämaan” kautta vähän ”ei niin erikoisten” haasteiden kautta. 11. on aika basic par4, mutta se kyllä nousee koko matkan ja lähestyminen lyödään ylämäkeen hiukan vaikeutta luoden. Mittaa väylällä on kuitenkin niin vähän, että yhtenä helpoimmista se tullee pelaamaan.

12. on pitkähkö par3 jossa griini on kapea ison bunkkerin takana. Pitkäksikään ei saisi karata kun uudet bunkkerit odottaa siellä. Jos yhtään enempää tuulee niin tämä alkaa olemaan haastava vastatuulen takia. Mutta aika peruskauraa kyllä on tämäkin.

13. jatkaa perusväylien sarjaa. Suoraan vähän ylöspäin pelattava par4 vaatii hyvän avauksen eikä ainakaan vasemmalla olevaan pitkään väyläbunkkeriin kannata avausta missata. Griinillä on taas kaltevuutta ja lipunpaikasta riippuen lähestymiset voivat olla erittäinkin haastavia.

Sitten tulee taas herkumpaa kamaa vastaan eli pitkä par5. Tuossa on avauksen jälkeen oikein kunnon dogleg oikealle. Käännöstä suojaa bunkkerit tehokkaasti sisäkaarteen puolella eli oikominen ei kovin helppoa ole. Vasemmallekaan ei voi avausta missata kun väylä pitenee entisestään ja pallo löytää tiensä joko pieniin väyläbunkkereihin tai raffiin helposti. Kakkosta lyötäessä peli on juuri niin strategista kun golf vain voi olla. Mihin palloa aletaan sijoittaa? Griini on taas merkittävän ylhäällä väylään nähden ja pieni kun mikä. Etubunkkeri on oikein ikävä paikka ja se pitäisi välttää. Oikealle missaaminen ei tule kysymykseen, mutta vasemmallakin raffissa tulee tukalat oltavat. Tämä on omaan makuuni yksi hienoimmista par5 väylistä ja aloittaa Pebblen loppukirin komealla tavalla.

15. on suht lyhyt par4 mutta virheisiin tuossakaan ei ole varaa. Väylä on melko kapea mutta siihen olisi syytä osua. Erityisesti kun lippu on griinin oikeassa reunassa sinne ei ole helppo lähestyä. Griini putoaa sieltä jyrkästi kohti vasenta, eikä pallon saaminen juuri reiän alapuolelle ole helppoa. Paljon useammin on alhaalla griinillä josta on pitempää ylämäkiputtia tarjolla tai jopa oikealla raffissa josta up and down ylälipulle vaatii ”helskutin pehmeitä käsiä”.

16. on hiukan samanhenkinen kuin edellinen. Melko lyhyt par4 jossa hyvä sijainti avauksen jälkeen on merkittävässä roolissa. Väylä on melko leveä pitkään mutta viimeiset kymmenet metrit se kapenee merkittävästi ja jos pitkälle avaa on syytä olla myös tarkka. Raffista lähestyminen on vaikeaa ja vasemmalla on vaarana jäädä jopa vähän puiden varjostamaksi ainakin jos enempi on avaus karannut.

17. on taas väylä sieltä parhaimmasta päästä. Suoraan kohti merta lyötävä reilu 200 jaardinen par 3. Griinin ympärystö on täynnä bunkkeria ja paksua heinää. Kun lippu on viety griinin vasempaan reunaan on tilaa osua ehkä aarin verran. Alatasanteelle oikealle jäävä pallo on usein chipattava ylätasanteelle kun linjaa lipulle ei putterilla välttämättä ole. Isommissa virhelyönneissä peliin tulee vielä vesi vasemmalla (harvoin) tai jopa takana. Tai en nyt muista montaa palloa vedessä takana nähneeni, mutta välissä olevalla 18. väylän tii boxissa palloa on kyllä nähty useinkin.

Viimeinen väylä on sitten taas yksi golf-kenttäsuunnittelun helmistä. Tupla-dogleg vasemmalle kiertää merta jossa isot mainingit hakkaavat aallonmurtajaa aiheuttaen usein komeita pärskyjä kentän reunalle. Avaus ei tietysti saa karata mereen mutta ei oikeallekaan oikein saa missata. Lisäksi väylälle on jätetty pari puuta jonka katveeseen jääminen aiheuttaa lay-upin väkisin. Laadukas avaus tarjoaa oivan paikan jatkaa kakkosella päälle, vaikka tällä viikolla väylä tullaankin pelaamaan vastatuuleen aiheuttaen lyhytlyöntisille selkeää mittaongelmaa tähän. Griinin ja meren välissä on pitkä bunkkeri joka itseasiassa alkaa jo varmaan 100 metriä ennen griiniä. Bunkkerin ja meren erottaakin enää aallonmurtaja ja palloja meressä nähdään tässä varmasti. Griini on hyvin bunkkeroitu myös yläpuolelta ja sinne missaamista ei voi suositella myöskään paksun raffin sekä ison puun takia. Griini viettää taas kohti merta vaikka ei toki niin pahasti kun monella muulla kentän griinillä. Mutta ei tuolta yläpuolelta liian helppoa tule olla palloja viheriölle nostella. Tässä nähtäneen kaikkia tuloksia eaglesta ainakin tupliin asti ja toivottavasti kisassa on vielä jännitystä ilmassa kun kärkiryhmät sunnuntaina tälle väylälle saapuvat. Tai jos ei ole niin sitten pitää toivoa voiton ratkeneen itselle sopivalle pelaajalle jo ajoissa…

Komea on kenttä kaiken kaikkiaan ja US Open virityksessä mittaa varmasti pelin jokaista osa-aluetta. Vaikka kenttä on nimellismitaltaan lyhyt, on siinä ihan kohtuullisesti väyliä, joissa lyöntimitasta on oikeasti hyötyä. Normaaliin US Openiin verrattuna kuitenkin nyt joku minimaalista isompi mahdollisuus pitää jättää myös lyhytlyöntisemmille pelaajille. Jos kenttä pelaa kuten on annettu ymmärtää oikein kovana ja nopeana, niin tärkein ominaisuus on kärsivällisyys. Bogeja tulee korttiin kaikille, eikä niistä saa hätääntyä.

Minun makuuni vedonlyöntimarkkina suosii taas kovimpia nimiä ihan liikaa. Aikaisemman linjani mukaisesti buukkihousut on puettu jalkaan ja ”vakio-otot” kelpasivat nytkin. Tätä linjaa edustavat mm. Koepka (tätä sai PGA Championchipin jälkeen ottaa jopa alle kasin kertoimella ja pitempäänkin ysillä alkavilla) ja Rory McIlroy (markkina sekosi Kanadan voiton jälkeen ja 18 kerroin muuttui kympiksi – siitä ei pystynyt kieltäytymään). Tiikeriä tuli otettua ekan kerran jo heti Mastersin jälkeen 11 kertoimella, mutta tuon kerroin on kyllä roikkunut sen jälkeenkin käsittämättömän alhaalla loppuun asti. Tovi sitten korjasi jo uudestaan alaspäin 13,5:een. Jordan Spiethiä on nyt otettu pari vuotta putkeen enkä nähnyt syytä lopettaa ottoa vieläkään. Hiukan tämän kerroin on kisan lähestyessä ollut nousussa, mutta ei tuo nyt oikea tai peräti liian korkea ole kyllä vieläkään. Hiukan kauempana mun vakio-ottomiehiksi on alkanut muodostua kolmikko Fleetwood (sai 38:lla), Molinari (taas palkittiin aikainen lintu 38/40 kertoimilla – nyt jo 50) sekä Mickelson (tätä erehdyin ottamaan peräti 65:lla kun näytti että lähtee ylöspäin eli mihin kuuluukin – mutta kävi sen jälkeen jopa 55:ssa).

Petsipuolella luotan enempi long shottien voimaan. Pienellä panoksella voi hakea isompaa lunastusta. Lucas Gloverin 280 tuntui oikein maistuvalta kertoimelta kun mies on pelannut paremmin ja tasaisemmin kun oikeastaan koskaan urallaan. Scott Piercyyn heräsin vähän myöhään ja sain vain 330 kertaa. Tämä oli toki viimeksi vaisu, mutta sitä ennen niin hyvä että 330 tuntuu oikein mojovaltakin ylikertoimelta. Haotong Li ja 370 tuntuu melkein lahjalta. Tämä on noussut oikein hyvälle tasolle ja vaikka viime aikoina onkin ailahdellut ehkä normaalia enemmänkin, niin kyvyt riittävät voittoon asti helposti. Thomas Pietersiä olen poiminut 480 kertoimella joka on lahja jos mies on lähelläkään sitä mitä oli PGA Championchipissä. Tanskan ja Belgian ET kisat oli molemmat aika spesiaaleja ja niissä tämä ei toki liikoja lepattanut. Mutta onhan Pietersillä kykyjä nousta jopa ihan maailman huipulle asti. Viime vuosi oli kauhea mutta tämä vuosi on näyttänyt taas kokonaisuudessaan paremmalta.

Oma pelikokonaisuus sisältää vielä kymmenkunta ”pienemmän riskin” buukkikohdetta ja liudan vielä enemmän maksavia jytkyjä (mm. Reavie, Putnam, Howell 3, Harding, Ancer, Stanley). Jos ei muuta, niin pysyy hereillä kun kelaa miesten kertoimia markkinassa kisaa katsellessa. Tässä meinaan joutuu orastavasti keski-ikäinen veturi tiukille valvomisen kanssa. Olen antanut itselleni ymmärtää, että kello viisi (finsk tid) aamulla vikat ryhmät alkaa olemaan maalissa. Lauantai-sunnuntai yönä samalla pääsee toki seuraamaan Jukolan viestiä. Viime vuonna oli mahtavaa päästä kuuden vuoden tauon jälkeen itse viestiä viemään, mutta taas on valitettavasti vuorossa kotikonttorin kisastudio. Erilaisia urheilutapahtumia maailmalla paljon nähneenä pitää sanoa, että Jukolan yössä on kuitenkin jotain maagista taikaa joka nostaa sen ihan hienoimpiin tapahtumiin koko urheilun scenessä. Eli pitäisikö sanoa, että Jukolaa seuratessa pitää muistaa sivuvilmällä vilkuilla myös US Openia…

5.6.2019

Kirjoitin ajan hengestä huhtikuun lopussa. Taiteilija Leskinen ei saanut Ajan Henki-mestariteokseensa kakkososaa aikaan, mutta minäpä päätin sellaisen tehdä. Enkä tällä viittaa siihen että oma tekeleeni olisi mestariteos vaan lähinnä se kakkonen. Kirjoituksen alkuosa ottaa kantaa päivänpolttavaan hallitusohjelmaan yms. Loppuosassa menen vähän enempi asiaan kun spekuloin hyvinkin mielenkiintoista golfin Canadian Open kisaa vedonlyönnin näkökulmasta.

Alkuun pieni kävelypäivitys eli tonni tosiaan paukkui (nyt tarkemmin 1050 km takana) ja Moskova siintää jo edessä. Matkaa sinne enää noin 60 kilometriä. Pari kuukautta sitten aloittamani 15K:n haastekin etenee ja aivan kuten kävelykin, ei ihan niin nopeasti kun olisin odottanut. Onkohan noilla asioilla korrelaatiota? Kahdessa kuukaudessa painosta on kadonnut vain kolme kiloa ja tasaisen vauhdin taulukon mukaan noin kuuden kilon mukaan olisi hyväntekeväisyyttä luvassa syksyksi. Mutta tahti voi toki tuimeta tästä jos selkäranka vaan löytyy jostain mihin se on vahingossa tullut jätettyä.

Mutta ajan henki 2 on teemana ja nyt tarkoitan muunnellun totuuden kertomista julkisesti. Tai toisella tavoin sanottuna tarkoituksellinen olemassa olevan tiedon hyödyntämättä jättäminen. Monesta suusta on huudettu vaalien jälkeen sitä, miten on hienoa, että nyt saadaan valtaan puolueet jotka uskovat opetukseen, tutkimukseen ja sivistykseen. Näkyykö tuo hallitusohjelmassa? Monen mielestä näkyy kun se kerran on sinne kirjoitettu. Mutta kun (lähes) kaikki samalla näkee, että hallitusohjelma on hajanainen lista toiveita, jotka toteutetaan, jos talous kasvaa sellaista vauhtia mitä se ei tule tekemään (tai vaihtoehtoisesti lainarahalla joksi lasken myös valtion omaisuuden myymisen jatkuvien kulujen maksamiseen), niin mitä sitten?

Hallitusneuvottelujen tulos on varmaan paras kompromissi siitä, miten paljon voidaan valehdella niin, etteivät korvat heiluu näkyvästi. Toki teatteritaiteen maisterilla (Timo Harakka) voi olla tavallista ihmistä parempia kykyjä näytellä niin, etteivät korvat heilu ja nenä kasva ,vaikka vähän muunneltua totuutta kertoisikin.

Hallitusohjelmasta paistaa Antti Rinteen palava tarve saada hallitus kasaan hinnalla millä hyvänsä. Jotenkin Antti sai vielä Vihreät samaan veneeseen. Hallitusohjelmaa tutkiessa ei oikein saa sitä käsitystä, että vihreät olisi omia tavoitteitaan juurikaan sinne mukaan saanut leivottua ainakaan konkretiaksi asti. Selvitetään joo ja jätetään toteuttamatta ei liene se taso, mitä puoluetta äänestäneet olisivat toivoneet. Tai jos jo julistus siitä, että suomi on hiilineutraali 2035 riittää vihreälle kansanosalle, niin minkäs minä sille voin.

Lähinnä hallitusohjelma näyttää siltä, että kepu ja rkp ovat saaneet läpi melkein mitä vaan ovat keksineet toivoa. Niin pakkoko oli hallitus saada kasaan, että abit joutuvat jatkossa taas ruotsin kirjoittamaan? Toki jos rkp:tä ei olisi mukaan saatu niin Li Andersson olisi päässyt kiristämään vihervasemmistolaisia veljespuolueitaan ja sitä ei luonnollisestikaan kukaan halunnut. Nyt Li joutuu olemaan siivommin kun oman pienpuolueen asema ei ole se kuuluisa vaa’ankieli.

No tällä mennään (=pulinat pois) ja katsotaan mihin armas syntymämaani näillä spekseillä alkaa ajautua. Laivan ohjasta kuuvaa hyvin taiteilija Leskisen sanoitus: ”Maakravut ohjaavat valtiolaivaa, kummastelen, mikä lastia vaivaa”. Kun mainittu teatteritaiteen maisteri harjoittaa osaamistaan dramaturgina, voi yleisö istua hiljaa ja keskittyä näytöksen seuraamiseen. Kun esirippu toivottavasti mahdollisimman pian laskeutuu, on aika päättää taputetaanko vaiko ei. Maailma on siitä hassu paikka, että vaikka ”kaikki muut” olisivat etukäteen varoittaneet siitä, kuinka tulee käymään, voi kaikkien ennustama lopputulos silti tulla yllätyksenä. Ja niille, jotka oli ennakkoonkin oikeassa, ei oikeassa olosta kunniaa anneta. Palkinnot jaetaan etukäteen ja ”toivotaan, toivotaan, toivotaan”-linjaa kritisoivat saavat palkinnoksi ”virallisen ankeuttajan”, ”pahan apostolin” tai ”pessimistien kuningas” arvonimet. Onneksi näistä arvonimistä ei tarvitse maksaa veroa kuten arvonimistä yleensä.

Alunperin ihmettelin, että miten kepu nyt kansanrintamaan mukaan lähtisi. Enää en ihmettele kun hallitusohjelma on enempi kepulainen kun vasemmistolainen. Bonuksena mukana tietysti vielä kepun märät päiväunet eli 18 maakuntaa. Sinällään uskon, että maailmassa paha saa palkkansa ja tässä tapauksessa se voisi olla perustuslaki joka siirtäisi lopullisen päätöksen seuraavalle eduskunnalle. Olisi kepuleille ihan oikein… Ja jos kansanrintama vastoin kaikkia odotuksia saakin Suomen talouden pidettyä tasapainossa, voisi se toki jatkaa vaalien jälkeenkin ja vahvistaa maakunnat. Menisi vielä demokratian näkökulmasta oikeinkin…

Nyt politikointi riittää ja ruvetaan puhumaan oikeista asioista eli petsaamisesta. US Openin lämppärinä pelataan tänä vuonna Canadian Open ja kisakenttä vaihtuu viime vuosista. Kisa käydään Hamilton Golf & Country Clubilla ja kisakenttä on kaikkein lyhin tämän vuoden tourilla pelattavista kentistä. Tuolla on tällä tasolla pelattu viimeksi 2012. Lyhyyden vastapainoksi kenttä on kapea, siellä on paksut (ja märät) raffit sekä vettä vielä esteiden muodossakin ihan merkittävästi pelissä. Eli nykygolfille ominaiseksi tullut pitkälle ja vähän sinnepäin taktiikka ei välttämättä nyt toimikkaan. Väylälle olisi tärkeä osua ja sitten kakkoslyönnin tarkkuus ratkaisee lopulta tuloksen. Alueella on satanut paljon ja griinit tulevat olemaan hyvinkin vastaanottavia. Laadukkaat lyönnit tullaan palkitsemaan birdieillä ja voittotulos tullee painumaan melko alas. Hyökkäyspaikkoja tulee riittämään kaikilla, koska käytännössä ainoastaan par3-reiät vaativat lähestymisiä pitkältä (plus toki toisella päällelyömiset kentän kahdella par5-väylällä).

Kisan mallinnuksen jälkeen ihmettelin vähän poikkeuksellistakin tulosta suhteessa markkinaan. Sain kaikki kolme kisan suosikkia (Dustin, Brooks ja Rory) buukkialueelle. Ei ihan normaalia viime aikojen markkinassa (aikanaan kun aloittelon lajin parissa suosikit oli ”aina” buukkikohteina – niin se maailma ja maailman pelimarkkina muuttuu). Vastaavasti ”kakkosketjussa” oli monta petsattavaa veturia (mm. Simpson, Kuchar, Stenson ja Garcia). Näin selvä arvostusero ykkös- ja kakkosketjun välillä on ihan poikkeuksellista.

Käytin oikein vähän aikaa tuon tuloseron analysoimiseen. Ja vot – syyt löytyivät helposti. Maailmanmarkkinan reagointi pariin parametriin on jäänyt merkittävästi omaa reagointia pienemmäksi. Noiden painoarvon kun palauttaisi ”normaaliksi” niin hyvin likelle maailmanmarkkinan arvioita pääsisin. Mutta kun kenttä ei ole ihan ”normaali” niin en myöskään normaaleja painoja käytä vaan omasta mielestäni oikeampia.

Ensimmäinen erottava tekijä on pelaajien lyöntimitat. Monella kentällä pitkälyöntisyys antaa monenkin kymmenysen etua pitkälyöntisyydestä yhden kierroksen tulosodotusarvossa. Nyt sitä ei ole tarjolla. Jotenkin kuitenkin näyttää siltä, että markkina ei korjaa tuota suhteessa normaaliin. Avaan tilannetta esimerkillä. Kaksi kaveria A ja B pelaa vuoden aikana samat kisat tasoihin 1,0 lyöntiä keskiarvoa paremmin (SG Total). A on aito longhitteri ja B Jim Furyk tyylinen tarkkuusihme joka ei voi pärjätä moukareiden kentillä. Nyt jos kisa pelataan kentällä jossa lyöntimitasta on iso etu, osaa markkina laskea A:lle selvästi B:tä pienemmän kertoimen. Esimerkiksi A 1,2 ja B 0,8 jos etu pitkälle lyömisestä on arviolta 0,4 lyöntiä. Jos taas pelataan kentällä, jossa lyöntimitasta ei ole sanottavammin etua, näyttää siltä, että markkina mallintaa miehet tasavahvaksi 1,0:aan vuoden toteutuneen keskiarvon ansiosta. Mutta eihän tuo nyt noin voi mennä? Keskiarvo on ollut tasan huolimatta siitä, että B on antanut tasoitusta niillä kentillä, joilla hänen lyöntimittansa ei ole riittänyt. Kun lyöntimitalla ei saa merkittävää etua on B oletusarvoisesti ollut A:ta vahvempi ja kuuluisi olla pienemmässä kertoimessa.

Toki ei tuo noin helppoa ole mallintaa kun yksittäisen kentän sopivuus perustuu muihinkin tekijöihin, kaksi kaveria harvemmin pelaa samat kisat ja erityisesti koska pitkälyöntiset kaverit painottaa kilpailukalenterissaan niitä kenttiä joissa lyöntimitoista on hyötyä ja lyhyt lyöntisemmät mieluummin välttelee noita. Mutta ajatusta mallini tuon osan taustalla esimerkki toivottavasti avaa edes jotensakin ymmärrettävästi.

Toinen tekijä on tarkkuus. Tässä vaiheessa kommenttina sellainen, että tarkkuudella ja mitalla on usein korrelaatiota, mutta jätän se nyt tässä kirjallisessa tarkastelussa huomioimatta. Ymmärrettävä suomen kirjoittaminen on minulle ihan riittävän vaikeaa sellaisenaan, eikä minulla ole tarvetta erikseen yrittää selittää ylimonimutkaisia kuvioita ilman toivettakaan saada asiaa ymmärrettävästi paperille.

Tarkkuudella tarkoitan kahta asiaa, a) väyläosumien määrää ja b) lähestymisien laatua (SG approach). Tässä kisassa pelattavaksi mainostamani kakkosketjun nelikko on suhteessa paljon suosikkikolmikkoa parempia näillä mittareilla. Tuo SG approach ero on oikeastaan oikein erityisen mielenkiintoinen. Stenson sekä Garcia ovat kaksi parasta PGA Tourin tämän vuoden tuossa tilastossa. Nyt kenttä pitää sopia kun nenän päähän näille kavereille.

SG approach tilasto on itse asiassa suosikkini. Lähestymisten laadun arvioinnissa pitää aina huomioida avaukset. Väylältä on niin paljon helpompi osua lähelle lippua kun raffista tai jopa pahemmista paikoista. Toisaalta hiukan lyhytlyöntisemmät kaverit joutuu usein lähestymään yhtä, kahta tai jopa kolmea mailaa pitemmältä ja sinällää tarkkuuden pitäisi kärsiä. SG approach tilastossa nuo on huomioitu laskennassa. Toki yksittäisissä tilanteissa (lähinnä kun lyönti on esim. puun takia blokattu) SG tilasto ei huomioi tilanteita oikein. Mutta isossa massassa keskiarvoina tuo on nerokas tapa arvioida lähestymisten laatua.

Eri osien purkaminen puhtaasti matemaattiseksi malliksi on mahdotonta, mutta omat arviot suhteessa maailmanmarkkinaan kertoisi siitä, että markkina ei tätäkään parametriä ole samassa suhteessa huomioinut kuin allekirjoittanut.

Omien mallien eri parametrien painoarvoissa voi luonnollisesti tehdä isojakin virheitä. Nyt kun esittelin vielä kaksi toisiinsa riippuvaa parametriä, niin molempia liikaa painottamalla koko malli menee luonnollisesti metsään niin että rytisee. Mutta enpä usko tällä kertaa olevani metsässä. Omat tulokset petseissä (ja osatulokset sekä fiilis niiden takana koska otoskoko jää aina liian pieneksi) on kuitenkin sen suuntaisia, että jopa normaalia paremmin arvioni ovat pitäneet erityisen lyhyillä kentillä (tai kentillä jotka pelaa jostain syystä oikein lyhyenä). Nyt ei taas saada kun yksi otos lisää tuohon jonoon. Mutta jos kolme kovaa on kaikki sunnuntaina voittotaistossa, niin voin taas ihmetellä mitä ihmettä blogiin on taas tullut kirjoitettua.

Sinällään tämä on oikein ajankohtainen aihe kun ensi viikon herkkupala US Open pelataan tuoksi kisaksi poikkeuksellisen lyhyellä kentällä Pebble Beachilla. Tunnustan ottaneeni jo vastaan tuonne Koepkaa, mutta kun Dustin on vain samassa kertoimessa siellä (nyt paljon alempana) ja Rory merkittävästi isommassa, en ole kahteen muuhun (vielä) kiinni käynyt. Ja markkina tuonne vilkastuu luonnollisesti merkittävästi kisan lähestyessä – jos Dustin tai Rory sattuu Kanadassa pärjäämään edes vähän, putoaa miesten kerroin US Openiin luultavasti paljonkin.

29.5.2019

Alkuun pieni kävelypäivitys kun tonnit paukkuu ihan kohta eli jo huomenna. Mittarissa on nimittäin 996 kilometriä ja kun huomenna on vuorossa nurmikonleikkuu niin alle neljän kilsan ei jää talsiminen millään. Sitten on enää vain 24 tonnia jäljellä… Moskovaankin on vielä reilu satku mutta sehän ei ole enää juurikaan mitään…

Nyt kirjoitetaan vähän enempi höttöistä tarinaa kun ötökästä nimeltään varianssi on tullut viime päivinä spekuloitua eri tahojen kanssa enemmänkin. Kansanomaisemmin veijari tunnetaan nimellä tuuri. Jääkiekon MM-kisat olivat oiva pohja erilaisille varianssi-keskusteluille. Tuo vari-pörrinkäinen on jokaiselle vakavammin rahapelaamiseen suhteutuvalle tuttu kaveri. Kuinka mukavaa rinnakkaisolo sen kanssa on, riippuu kyvystä suhtautua asioihin zeniläisellä tyyneydellä, sekä tietysti siitä, missä syklissä biorytmejä milloinkin kuljetaan. Kun tämä tuttu kaveri näyttää pyllyä toistuvasti noin kerran kerrasta, niin onhan siinä vaikea huumoria enää mistään repiä.

Pelaajapiireissä hoetaan säännöllisesti sitä, että kyllä tuurit pitkässä juoksussa tasoittuu. Voi se toki niinkin olla, mutta voi toisaalta olla ettei tasoitukaan. Riippuu myös paljon siitä, minkälaisia pelejä pelailee. Jotain matalakertoimisia moneylinejä kun vetelee niin järkevällä aikajänteellä voi odottaa saavansa osaamistaan vastaavia tuloksiakin ainakin melko varmasti. Monimutkaisia kombinaatiopelejä harrastavalle yksi elämä ei yleensä riitä oikean tuloksen saamiseen. Ja vaikka jossain itämaisissa uskonnoissa uudelleensyntymään uskotaankin en itse ainakaan ole kuullut kaverista joka olisi toiselle kierrokselle saanut ensimmäisestä jäljelle jääneen pelikassan mukaansa.

Itse kun olen kuulunut lähinnä tuohon kombinaatiopelejä hakkaavaan porukkaan, niin pitkätkin ylä- ja alamäet ovat tulleet pelimenestyksen osalta tutuiksi. Lähestyn tässä kirjoituksessa asiaa muutaman henkilökohtaisen esimerkin kautta. Niiden perusteella voisi varmaankin päätellä, että pidän itseäni poikkeuksellisen huono-onnisena veturina. Näin onneton tilanne ei kuitenkaan ole, vaan enemmän lähinnä päinvastoin. Olen kyllä saanut reilun osani hyvästäkin tuurista. Nettipokerin isojen turnausten (yli 200 sisäänosto + min 1000 pelaajaa) statistiikkani niiltä hetkiltä, kun oikeaa rahaa on jaettu, on ollut sairaan onnekas. Viidestä ison turnauksen finaalipöytäpaikasta kolme on päättynyt voittoon sekä yksi litattuun voittoon yhdessä yhden vihulaisen kanssa (oli heikko hetki eli nukutti jo sairaasti auringon noustua uuteen päivään jo tunteja aikaisemmin ja venyin diiliin). ”Huonotuurisin” veto finaalipöydässä päättyi ”vain” kolmanteen sijaan. Kun tietää miten rahat pokeriturnauksissa jakaantuu, voi todeta, että tuurit ovat käyneet ihan täsmälleen oikeassa paikassa. Noista ei kuitenkaan ole jäänyt mieleen mitään niin herkullisia tarinoita, että niitä tekisi mieli erikseen tarinoida. Paljon herkullisempia tarinoiden kannalta ovat olleet uralle sattuneet karvaat ”tappiot”. Joten lähestytään tässä kirjoituksessa varianssia omilla kokemuksilla sieltä synkemmästä päästä. Tarinan iskentä on keskimäärin mukavampaa silloin kun on jotain edes omasta mielestä hauskaa kerrottavaksi. Ja vaikka jokainen seuraavista tapahtumista on aikanaan ehkä vähintään seitinohuesti satuttaneet, ovat tarinat nyt jo kultareunaisia piirroksia syvällä muistojen kätköissä. Eikä niitä ota kukaan koskaan pois….

Ensimmäinen tarina tulee original-rakkauteni Vakio-veikkauksen puolelta. Tästä tapahtumasta on mennyt jo tusinan verran vuosia, mutta muistan sen edelleen kun eilisen päivän. Englannissa oli 12 matsia jo päättynyt (tuohon aikaan mitään viimeinen matsi myöhemmällä alkamisajalla ei ollut käytössä kuten nykyisin usein) ja viimeisessäkin pyöri jo yliaika. Tuossa vaiheessa en vielä ollut tietoinen siitä, että minulla oli hyvän ystäväni kanssa tehty 108 euron lappu ainoana 13 oikein tuloksen sisältäneenä kuponkina sisässä. Sitten iski Barry Hayles ja painoi Plymouthille 2-1 voittomaalin. Ilman tuota maalia oltaisiin lunastettu komeahko summa, eli reilu 250 000 euroa. Tuo vaihtui Haylesin ansiosta kalkkiviivoilla kuitenkin ”vain” pyöreästi 6000 euron alavoittoihin. Siinä meni vissiin se minun elämäni ainut mahdollisuus ottaa Vakiosta yksin (kahteen mieheen) 13 oikein kiinni. Varsinkin kun nykyään ei enää ehdi tai jaksa rivejä sisään laittaa kun bonus-kierroksilla. Itseasiassa pitää vielä todeta, että tuo 6000 euron lunastuksen puolikas taitaa edelleen olla urani mittavin Vakio-lunastus. Eli ei tuo nyt sitten kuitenkaan niinkään huonosti mennyt…

Toinen tarina kairataan Suomen V75-pelistä talvelta 2010. Teivon 2.1. kierrokselle sain ensimmäiseen kohteeseen suosikkivarman pitämään. Sen jälkeen seuraavat neljä kohdetta oli melko leveästi rastitettuja ja kun pari mörköäkin (sopii terminä viime viikon teemaan) sain tulemaan, oli arvo tässä vaiheessa jo noin 3500 euroa. Kuudenteen kohteeseen oli itsellä ideavarmana Viper Action kun lähdön suursuosikki French Express oli takarivissä. Viper Action otti psyykkini mukaisesti lähdön komentoonsa ja olisi kaiken järjen mukaan voittanut keulasta, ellei olisi ihan käsittämättömästi jäänyt viimeisellä takasuoralla kärryjen akseleista kiinni ulkopuolella juosseen hevosen kärryjen kanssa. Nyt alkaa muistikuvat olemaan vähän ohuempia, mutta muistelisin, että kyseisen kärrytyypin akseleille oli jo tuossa vaiheessa määrätty pakollinen suojus Ruotsissa vastaavan tapauksen takia, mutta että Suomeen vastaava määräys saatiin vasta tästä casesta aikaan. Joka tapauksessa hakauksiin Viper jäi ja putosi keskijoukkoihin ennenkuin pääsi hakauksista irti. Siitä vielä loppuun terävä kiri kolmanneksi eikä oikeastaan jäänyt epäselvyyttä siitä, kenen olisi lähtö pitänyt voittaa. Vielä kun viimeiseen kohteeseen tuli itseltä lapulta löytynyt kakkossuosikki, sai jossittelusta todeta, että Viper Actionin voittaessa olisi ollut vain yksi 7 oikein tulos koko valtakunnassa. Tuohon hakauksiin juuttumiseen paloi oman tulkinnan mukaan 115 000 euron päävoitto ja 2000 euron lohdutuspalkinto tuntui aika samalta kun Barry Hayles casen lohdutuspalkinnot. Jos palataan teemaan ”tuurit tasoittuu”, niin haluaisin joskus nähdä miten itse lunastan 115 kiloa sen ansiosta, että vihu häviää juututtuaan hakauksiin jotenkin kosmisesti…

Kolmas tarina on tuorein. Eletään joulukuuta 2016 ja Solvallassa juostaan puolet Ruotsin V86-pelin kohdelähdöistä. Pelissä on tuolloin melkein 600 000 euron jackpot ja viimeisen kohteen kakkossuosikkina on hyvän ystäväni Mitja Nummenmaan omistama Mountain Cleaver. Mitja tekee hevosensa varaan ison V86-lapun josta ostan itselleni pienen osuuden. Kuusi ensimmäistä lähtöä menee niin, ettei yhtään suosikkia voita lähtöään ja osuu tuohon yhden ja viiden prosentinkin yllättäjät mukaan. Mitjan taitavasti laadittu lappu kuitenkin jatkaa vahvasti ja on selvää, että viimeisessä lähdössä ratkaistaan jotain muutakin kuin vain lähdön ykköspalkinnon kohtalo. Seitsemännessä kohteessa kuitenkin herra varianssi päättää jälleen pyllistää. Mitjan lapulta löytynyt Poochai kiri loppua tuimasti, mutta yllättäjä Boys Going In piti reilun kaulanmitan voittoon tiputtaen meidät tylysti leikistä ulos. Mountain Cleaver hoiti luonnollisesti viimeisessä lähdössä oman leiviskänsä ja jossitteluista oli oikein ilo tarkistaa, että Poochailla porukkalappumme olisi (jälleen kerran) ollut se ainoa osuva lappu pelissä. Lapulla olisi lunastanut pitkälle toista miljoonaa euroa ja iloa olisi riittänyt useammallekin kaverille. Mutta ei kun ei.

Kaikissa näissä tarinoissa on syntynyt mahdollisuus saada ainoa täysosuma vaikeassa kombinaatiopelissä yksin tai porukassa. Tuollaiseen tilanteeseen pääseminen on äärettömän vaikeaa ainakin kun pelailee allekirjoittaneen tavoin vielä suhteellisen maltillisilla panoksilla (satasilla). Kun sellaiseen pääsee, pitäisi tuurit käydä vielä sen yhden kerran. Aika aktiivisesti on noita paikkoja tullut 25 vuotta metsästettyä ja jos kolme paikkaa on sinä aikana tullut, niin eihän se kovin usein ole. Jos juuri silloin ei tuuri potkaise, niin ei se kauheasti auta, vaikka joku toinen kerta oma skrellivarma viimeiseen kohteeseen saa tilaa 4. sisältä ja kirmaa voittoon varmistaen hyvän 4 oikein tuloksen Ruotsin V75-jackpotkierroksella. Tasoitti se tuurit varmaan johonkin toiseen arvontaan nähden, mutta ei siitä rahallista etua tullut. Tai sama pokerissa. Kun saa ison turnauksen loppuvaiheessa merkit nauloilla sisään kurkoja vastaan ja kaveri vetää ohi, ei tilanne yleensä ole ainakaan ihan heti tuurien puolesta tasoittumassa. Tai jos jonkun mielestä tuurit menee tasan heti kun seuraavan kerran pikkustäkillä puskee sorsilla joilla ajaa kuvaparista ohi, niin sitten se on niin.

Avataan vielä yhdellä laskennalla pokerista omia ajatuksia varianssista. Nettipokerin kulta-ajat meikäläisen näkökulmasta meni jo. Joku 2007-2012 ringit oli niin löysiä, että rahaa sai meikäläisen tasoinen (ei kovin erikoinen) veturi imuroitua tuolta kahmalokaupalla. Nyt ringit ovat sitä luokkaa, etten voi olla varma enää siitäkään, voittaako pelistä jotain vai ei. Luultavimmin ei, kun pelikirjan päivittäminenkin on jo vuosia sitten lopetettu. Mutta päätelmän tekeminen omasta tasosta on äärimmäisen vaikeaa. Jos vuositasolla pelaa enää jonkun ehkä 100 turnausta, niin ystäväni varianssi pitää huolta siitä, että yhden, kolmen tai edes viiden vuoden tuloksesta ei voi juuri mitään varmaa päätellä. Yksi voitto isosta turnauksesta tällä hetkellä voisi tarkoittaa helposti 10 vuoden bineihin käytettyä summaa.

Nykyisessä pääpelimuodossani golfissa varianssin merkitys on myöskin iso, mutta ei luonnollisestikaan turnauspokerin jättifieldien tai monimutkaisten kombinaatiopelien luokkaa. Golfissa ongelma on kunnollisen otoskoon saaminen peliensä laadun arvioimiseen. Kun pääbisnes on turnausten voittajamarkkinassa buukkailu, niin kelvollisia petsipaikkoja on vain vajaa 100 vuodessa (PGA ja ET turnaukset). Siinä kovin järkevään otoskokoon tulosten analysoinnin näkökulmasta on kovin hankala päästä. Markkina ja omat metodit kehittyvät molemmat nopeammin kun tuloksia kertyy analysoitavaksi petsien voitollisuudesta. Toki omien arvioiden laatua suhteessa markkinan arvioihin voi ja pitääkin arvioida muilla tekijöillä kun vain petsien tuomilla euroilla. Mutta niitä eurojahan kuitenkin loppujen lopuksi tavoitellaan – pelkällä odotusarvolla ei vielä kukaan ole oppinut elämään.

Loppuun vielä pari ajatusta parin viikon päästä odottavasta golfin seuraavasta majorista US Openista. Kisa pelataan tänä vuonna legendaarisella Pebble Beachin kentällä. PB on nykystandardien mukaan lyhyt kenttä ja pelaajat nöyryyttävät sitä joka talvi PGA tourin pro-am kisassa. US Open on kuitenkin eri juttu. Kesäkuun raffit ja jos olosuhteet sallii niin kivenkovat pinnat (= US Open viritys) tekevät kentästä täysin erilaisen. Kun kentällä pelattiin viimeksi US Openia 2010 oli McDowellin voittotulos ainoastaan par. Tätä edellisellä kerralla vuonna 2000 voittotulos oli toki ihan eri maata eli -12 Tiikerin voittaessa, mutta kun marginaalia toiseksi tulleeseen Ernie Elsiin oli 15 lyöntiä voi todeta Tiikerin olleen ainoan joka on alittanut par:in Pebblen US Openeissa 2000-luvulla. Laji (pelaajat) on toki kehittynyt 2000-luvulla vauhdilla ja tällä kertaa parin alle tultaneen menemään väkisin. Ainoastaan kova tuuli voisi merenrantakentällä vaikuttaa niin, että parissa pysyminen voisi riittää pitämään voittotaistossa. Selvää on kuitenkin se, että edelleen kaikki miehet ovat hätää kärsimässä jos griinin missaa raffiin ylämäen puolelle. Se on bogi korttiin jos hyvin käy.

Vedonlyönnillisesti tuohon aletaan palata ensi viikolla. Tuonne käydään vielä ensi maanantaina viimeiset karsinnat ja osallistujaluettelo valmistuu silloin. Tällä hetkellä kisan suosikkina on aika tasabuukkina PGA Championchipin kärkikaksikko Brooks Koepka ja Dustin Johnson. Koepkan statistiikka majoreista alkaa olemaan sellainen, että viimeksi vielä skeptisesti suhtautumani ”turbo-nappi kainalossa”-skenaario voi sittenkin olla totta. Odotellessa US Openia suositellaan seurattavaksi Memorial Tournamentia Ohiosta. Kenttä on tuollakin klassikko sekä field kovatasoinen. Jos pelillistä jännistystä haluaa, niin Jordan Spiethiä saa edelleen buukata haluamansa määrän. Ei ole vieläkään tulossa….

18.5.2019

Ei tämä nyt tietenkään varsinainen vastine ole hieman raflaavasta otsikosta huolimatta. Olin vaan niin kujalla viime kirjoituksessani (ja valitettavasti myös vedonissani) PGA Championchipistä, että piti oikein tutkia koska viimeksi on tullut todistetusti oltua oikeassa. Kun häntä ei muuten nouse niin nostetaan ja koitetaan tietysti leikkiä rakentavaa ja muistaa katsoa myös eteenpäin. Peräpeiliin tuijottamalla on tunnetusti sangen vittumaista ajaa eteenpäin.

Lähdetään nyt kuitenkin liikkeelle tuosta otsikossa mainitusta pääkirjoituksesta. Siinä hyökättiin voimakkaasti Fintoton sillä hetkellä akuutteja suunnitelmia vastaan. Fintotossa olimme niin innovatiivisia, että ajattelimme vastaavamme kysyntään ja suunnittelimme ottavamme säännölliseen tarjontaan kaikki Ruotsin V75-pelit. Pääkirjoituksessa ravivalmentajien silloinen toiminnanjohtaja kirjoitti: ”Viikolla 22 uutisoitiin, että Fintoto on päättänyt avata Ruotsin V75-pelin syyskuussa. Järkyttävä uutinen, joka tietää sitä, että Suomen Toto76-peli näivettyy näivettymistään. Fintoton kehitysjohtaja uskoo vuositasolla 5-6 miljoonan euron V75-vaihtoon ja olettaa Suomen 76-pelin vaihdon putoavan vain 1-1,5 miljoonaa. Omituista matematiikkaa.”

Mitä sitten tapahtui kun tiettyjen piirien vastustuksesta huolimatta suunnitelmissa pysyttiin ja Ruotsin V75 tarjoamaan otettiin. Toto76-pelin vaihtokehitys kotimaan kohteiden osalta 2015 -> 2016 oli 23,5M€ -> 22,2 M€ eli -1,3 M€. Vastaavasti Ruotsin V75:een pelattu vaihto kehittyi 4,0 M€ -> 12,9 M€ eli +8,9 M€. (muutos toteutettiin syyskuussa joten 2015 luvuissa oli jo vähän uutta tilannetta mukana) Kyseisen lausunnon Fintoton silloisena kehitysjohtajana antaneena häntää nostetaan täsmälleen oikeaan osuuneena arviona muutoksen vaikutuksesta kotimaan kohteiden pelaamiseen. Häntää taas lasketaan merkittävästä aliarvioimisesta Ruotsin 75:n kiinnostavuuden osalta. Kokonaismuutos oli jopa parempi, kuin mitä oli odotettu.

Toki joku voi väittää, että pitkän aikavälin kehitys olisi ihan jotain muuta. Vuonna 2017 ja sen jälkeen on muuttunut totopelien ympärillä kuitenkin niin moni muukin asia, että liian analyyttiseen arviointiin tuon yksittäisen muutoksen pitempikestoisista vaikutuksista ei kannata lähteä tekemään. Todetaan kuitenkin, että kotimaan Toto76-vaihto viime vuonna oli yhä 19,8 M€ eli laskua vuodesta 2015 16%. Samassa ajassa kotimaan kohteiden kaikki pelaaminen on laskenut 195 miljoonasta 153 miljoonaan eli laskua on ollut 22%. Tästä voinee päätellä sen, että ainakaan oma viikoittainen päätuote ei ole kärsinyt muita pelejä enempää pelaamisen yleisestä kehityksestä sekä vuonna 2015 tehdystä päätöksestä laajentaa tarjontaa Ruotsin V75-peliin.

Itseasiassa hännän nostaminen on sinällään turhaa koska ”oikeassa olemisen” tulos oli helppo aavistaa. 2015 oli olemassa vahvoja indikaatteja siitä, että Suomesta pelattiin Ruotsin V75:sta merkittävillä summilla jo ennen kuin Fintoto pelin omaan säännölliseen tarjoamaansa otti. Tai ei ne mitään indikaatteja olleet – ne oli tietoja. Kun peli saatiin auki, kävi juuri kuten odotettiin, eli tämä jo olemassa ollut pelaaminen siirtyi Fintoton palvelun kautta pelattavaksi. Olemassa olevan kysynnän kanavoiminen lienee noin yleisestikin helpompaa kuin ihan uuden kysynnän luominen.

Viimeiset dinosaurukset voivat toki olla sitä mieltä, että Fintotossa oltiin kuitenkin väärässä (ja ainahan me toki oltiinkin). Viimeisten vuosien alamäki totovaihdoissa voisi olla osoitus siitä. Itse syytän ko. alamäestä eniten sitä, että totopelien kilpailukyky koko rahapelitarjonnassa on liian heikko. Kun peliyhtiöt yhdistettiin ja samalta pelitililtä alkoi pystyä pelaamaan myös muita pelejä, alkoi liian suuri osa aikaisemmin totopelaamiseen käytetystä rahasta valua muihin pelimuotoihin. Ja jos poolipelissä poolista jää pois rahaa, ei vastapelillekään jää enää aikaisemman kaltaisia mahdollisuuksia. Fintoton viimeinen toimintavuosi 2016 oli pelivaihdoilla mitattuna niukasti parempi kuin 2015. Minä muiden mukana odotin pelivaihtojen kasvua kun totopelit pääsi yhteisen pelitilin kautta laajempiin asiakasjoukkoihin käsiksi. Väärässä oltiin (myös) siinä. Ja syy tuon odotuksen kaatumiseen ei ole ainakaan siinä, etteikö Veikkaus olisi tosissaan panostanut totopelien kehittämiseen. Aito ja vahva yritys on nimenomaan ollut pitää totopelit kilpailukykyisenä. Olisiko totopelien vaihdot isompia jos Fintotoa ei olisi uuteen yhtiöön liitetty? Sitä ei voi tietää ja spekulointikin on aika turhaa. Ei siis spekuloida… (niille jotka kuitenkin spekuloi niin muistutetaan, että regulaatioympäristö olisi voinut muuttua aiempaa tiukemmaksi Fintotonkin kohdalla)

Tässä Ruotsiin pelaamisessa on mielenkiintoinen yhteinen tekijä tällä hetkellä tapetilla olevan mahdollisen rahansiirto- ja tietoliikenneblokeerauksen kanssa. Monilla tahoilla tuntuu olevan se käsitys, että rahapelaamisen määrä on joku vakio joka ei muutu mutta jonka kulku voi muuttua. Näin se ei ole. Suurin osa ihmisistä ei pelaa viimeisillä rahoillaan. Jos kiinnostavaa pelattavaa (esimerkiksi Ruotsin V75) on enemmän, pelaamiseen käytetään enemmän rahaa. Vastaavasti jos blokeeraus estää pelaamasta juuri sitä peliä jota haluaisi pelata, se ei tarkoita sitä, että se raha jotenkin automaattisesti ohjautuisi kotimaisen toimijan peleihin. Rahapeleissäkin kysynnän ja tarjonnan laki määrää bisneksen koon ja peliyhtiön olisi suotavampaa tarjota sellaista kokonaistarjoamaa joka kysynnän täyttää kuin jotain muuta.

Nyt sitten viimeistään katse pois peräpeilistä ja vilkaisu eteenpäin. Eilen oli deadline sisäministeriön selvitykselle kansainvälisten totopoolien järjestämisen edellytyksistä tulevaisuudessa. En tiedä, mitä selvitys tulee sanomaan kansainvälisten totopoolien tulevaisuudesta. Toivon, ettei edes ravivalmentajien ex-toiminnanjohtaja enään ajattele, että ministeriö voisi pelastaa meidät kieltämällä yhteispoolit. Yhteispoolien mahdollinen kieltäminen alkaisi olemaan kokolailla niskalaukaus kotimaiselle totopelaamiselle. Ilman yhteispooleja pelin suosion alamäki kiihtyy ja pitkään kiskottu naru antaa käteen sen kuuluisan päänsä.

Totopeleissäkin pätee se, että 2020-luvun maailma on kansainvälinen. Jos kansainvälisyyttä ei ole, koko bisnes näivetty pois.

14.5.2019

Kävely jatkuu passiivisissa merkeissä vaikka oma golf-kausi tuli yhden kierroksen merkeissä jo aloitettua. Noista saa helposti kymmenkunta kilsaa kävelyä per rundi ja aktiivinen golfari kävelee kesässä toista tuhatta kilsaa helposti. Itse tuonne asti en luonnollisesti veny. Nyt on joulukuulta asti kasassa 898 kilsaa ja edelleen Moskovaan taivalta jäljellä.

Viime viikolla onnistuin ilmeisen hyvin herättelemään kirjoituksellani uinuvaa kiinnostusta ravien tulevaisuuden suhteen. Puhelin soi itsellä ja wordpressin laskuri kilkutti selkeän ennätyksen blogin lukijoiden määrässä. Reilu 750 lukijaa on aika paljon enempi kun mitenkään olin kuvitellut tarinoilleni missään vaiheessa saavan.

Tällä viikolla ei voi muusta kirjoittaa kun Golf-vuoden toisesta majorista. Perinteisesti vuoden toinen major on ollut kesäkuun US Open, mutta tälle vuodelle kalenteria on rukattu niin, että perinteinen vuoden viimenen major PGA Championchip on siirretty toukokuulle. Ainakin nyt tuntuu siltä, että paikka olisi oikea. Voi tietysti käydä niin että heinäkuussa The Openin jälkeen onkin sellainen orpo oli että tässäkö tämä kausi oli kun kaikki majorit on jo tahkottuna.

Tämän vuoden kisassa on siirron ansiosta yksi mielenkiintoinen uusi piirre. Tämä on siirtyminen talvikauden kentiltä (Kalifornia, Teksas, Florida, Carolina) pohjoiseen. Tuo voi joillakin pelaajilla tarkoittaa merkittävääkin suoritustason muutosta kun olosuhteet muuttuvat kovinkin erilaisiksi ei vähiten esim. ruoholajien suhteen.

PGA Championchipin oma erityispiirre on, että kisassa on mukana joukko turisteja. Heitä kutsutaan ammattipiireissä opettaviksi proiksi. Noiden kahdenkymmenen opettavan pron ulkopuolelta ei sitten turisteja kisassa juuri olekaan, vaan mukana on majoreista kaikkein laajin kattaus pelkästään maailman kovimpia pelaajia. Tähän kisaan ei varsinaisia karsintoja pelata kuten US Openiin ja The Openiin. Mastersissa field on merkittävästi pienempi joten osa kovista ei mahdu mukaan. Toki tähänkin kisaan entisiä PGA Championchipin mestareita otetaan mukaan ja siellä joitakin kärkitasolta pudonneita mukana nytkin on. Neljä turistiksi laskettavaa tuolta minusta mukaan tulee – kaikki muut entiset mestarit jotka on mukana voivat vaikka voittaa nytkin.

Tämän vuoden kisakenttänä on omasta mielestäni yksi maailman top10 kentistä Bethpage Black. Kenttä sijaitsee aika keskellä Long Islandia vain muutaman kymmenen kilometrin päässä Manhattanilta. Potentiaalia yleisöryntäykseen siis ainakin on. Tämä kenttäklassikko on pitkä ja haastava. Griinit ovat lähes poikkeuksetta pieniä ja paljonkin ylempänä kun väylät. Kun griineissä on vielä paljon isoja muotoja niin tuloksen tekeminen ei ole helppoa. Kun tuolla viimeksi pelattiin US Openia 2009 kierrostulokset oli keskimäärin melkein +3. Sen jälkeen pelatuissa kahdessa The Barclayssissä tulostaso oli vähän normaalimpaa, mutta toki yli parin niissäkin meni kierroskeskiarvot. Erikseen pitää vielä huomioida, että The Barclayssä kenttä pelasi par71:nä, mutta nyt ja US Openeissa sitä pelataan par70 versiona. Muutos tulee siinä, että Barclaysin yksi lyhyt par5 on muutettu todella pitkäksi par4:ksi ”major-virityksiin”.

Nyt voisi muutenkin kuvitella, että viritykset ovat taas lähempänä US Openin tasoa. Jos järjestäjät on oikein paksun raffin tuonne antaneet kasvaa ei kenelläkään tule olemaan kivaa. Ainakin joissakin kohdin näin on kun harjoituskierroksilta on jaettu kuvamateriialia missä ruoho ylettyy puoleen sääreen. Alueella on satanut paljon koko kevään ajan ja edelleen vielä alkuviikostakin. Kisan aikana sadetta ei pitäisi enää olla tulossa, mutta kenttä pelannee pehmeänä ja se ei pitkällä kentällä ainakaan lyhytlyöntisiä suosi. Toki pitkälyöntiset pakkaavat olemaan useammin taas raffissa ja kyllä tällä kentällä helpompaa on lähestyä väylältä 20 metriä kauempaa kuin raffista.

Sitten oman pihvin eli vedonlyönnin puolelle. Vedonlyöntimarkkinan kanssa minulla on erimielisyyksiä heti keulalta asti. Tasasuosikkeja markkinassa kisaan ovat Dustin Johnson sekä Brooks Koepka. Rory McIlroy sekä Tiger Woods ovat vain karvan isommissa kertoimissa. Itse en nyt ymmärrä yhtään, miksi Dustin Johnson ei ole selvä suosikki. Kenttä sopii mielestäni Dustinille hyvin (toki ei ole vastaan muillekaan) ja jonkinlainen todistekin siitä on kolmossija vuoden 2012 The Barclaysissä. Suoritustasoltaa Dustin sekä Rory ovat olleet alkukauden selvät valtiaat. Rorystä oma kuva on sen suuntainen, että se ihan terävin vire jäi alkutalveen (ei toki ole pelannut Mastersin jälkeen kuin Wells Fargon). Dustin oli siinä vaiheessa vielä vähän ruosteessa, mutta paransi nopeasti tasolleen ja on perustasoltaan kovin jantteri markkinassa tällä hetkellä ilman muuta. Tiikeri voitti toki Mastersin, mutta ei ole muuten ollut millään muotoa kahden kovemman tasolla. Eikä ole Koepkakaan ollut, mutta toki miehen major-historia on niin häikäisevä, että markkinan innostuminen siltä osin on ymmärrettävää. Minä en nyt suoraan sanottuna kuitenkaan usko, että miehellä on kainalossa joku varsinainen turbo-nappi, millä tasoa aina saisi majoreihin korotettua. Kokonaisuutena pitää sanoa, että mielenkiintoinen nelikko tuossa kuitenkin on seurattavaksi.

Jonkinlaisia pieniä pelivinkkejäkin voi tähän laittaa. Oma bisnes on enempi buukkauspuolella, mutta kun golf tarjoaa voittajavedonlyönnissä komeita kertoimia yllättäjille niin niitä voi koittaa pienemmälläkin rahalla.

Matt Kucharista pääsi lyömään vetoa kertoimella 75. Joku voi tälle vihjeelle nauraa kun pitkä on ura ja muusta menestyksestä huolimatta se major-voitto on vaarassa jäädä voittamatta. Mutta kun miehen SG Total arvo kauden alusta on lähes +2 niin se kertoo jotain siitä, millä tasolla mies nyt pelaa. Huonoja kierroksia mies ei suostu pelaamaan. Viimeisin tuollaiseksi laskettava tuli helmikuussa Meksikon WGC-kisassa. Tuon jälkeen mies on pelannut 16 kierrosta putkeen niin, että SG Total on ollut plussalla. Tuo +2 taso on samaa kuin Rickie Fowlerin taso on ollut. Ja aivan samoin Fowler on pelannut tasaisen hyvin sekä ei ole vielä major-voittoa saavuttanut. Toki Fowler on yrittänyt vähemmän aikaa ja ollut useammin kakkonen eli perusluokka on ehkä vähän kovempi. Mutta kun miesten perustaso on tällä hetkellä sama ja ainoa Fowleria vähän puoltava seikka tälle kentälle on Kucharin lyhyemmät avaukset, niin ainakaan meikäläisen pieneen mieleen ei ole selvinyt miten markkinan linja (Fowler 24 kertaa) olisi oikea. Tuo ero tarkoittaa sitä, että markkinan mielestä Fowlerin pitäisi olla noin 0,7 lyöntiä per kierros Kucharia parempi. Jos tähän asti eroa ei ole ollut yhtään niin eihän tuossa ole enää mitään järkeä!

Toinen kokeilemisen arvoinen voisi olla Webb Simpson kertoimella 120. Nyt löytyy mieheltä jo yksi major-voitto (US Open 2012) ja peli on palannut tuon ajan tasolle. 2013 ja 2015-2017 tämä pelasi selvästi huonommalla tasolla, mutta nyt oikeastaan 1,5 vuotta ollaan paukutettu melko tasaisestikin noin +1,75 SG Total lukemia. Lyöntimitta tälläkin on vähän vajaa, mutta ei sillä noin isoa kerrointa voi selittää. Jos esimerkiksi käyttää mallinnuksessa odotusarvoa SG Total +1,5 niin sen mukaan keroimen pitäisi olla noin 75.

Kolmas tarjokas täältä on Lucas Glover peräti 160 kertoimella. Taas löytyy major-voitto historiasta vaikka 10 vuoden taakse pitää jo mennä. Mies voitti US Openin 2009 ja aika yhden kisan ihmeeltä on major tasolla vaikuttanut. Samana vuonna tuli vielä vitossija PGA Championchipissä mutta muuten uralla on kasassa 35 pelattua major-turnausta ja niistä paras sija on T20. Mutta tänä vuonna peli on taas kulkenut ”kuin silloin joskus”. Lähes +1,5 taso SG Totalissa on säilynyt pitempään tasaisena ja tuo on parasta tällä vuosikymmenellä. Edelleen vihjeilleni luonteenomaisesti vähän lyhytlyöntisemmästä päästä tämäkin on, mutta kelpaa maksavana silti. Vähintään +1,25 on odotusarvo nyt väkisin ja sillä ja sitä vastaisi 120 kerroin.

Viimeisenä heitän listalle Haotong Lin kertoimella 300. Tämä ei ole enää edes mitenkään lyhytlyöntinen mutta ei kelpaa markkinalle silti. 23 vuotiaana major-historia on luonnollisesti aika ohut, mutta kahdeksaan pelaamaansa majoriin on ollut jo 2017 The Openissa kolmas. Uralla on muutenkin jo kaksi European Tourin voittoa ja peli kehittyy koko ajan. Viime syksynä tämä saavutti tasaisen +1,0 tason SG Totalissa ja nyt alkuvuoden aikana ollaan oltu jo +1,25 tasolla. Kun viimeisin startti Volvo China Openissa päättyi nelossijaan niin virekin pitäisi olla ihan kohdillaan. Ehkä tämä on jenkeissä vielä vähän huonommin pelannut kun muualla, mutta en nyt +1,0:n alle saa omaa linjaani millään. Sillä kertoimen pitäisi olla 190 tienoilla.

Jos kentän haluaa itse koepelata niin osoitteesta http://www.wgt.com löytyy paras netissä oleva golf-peli. Tuon kenttävalikoimasta Bethpage Black löytyy ja jos ei muuta, niin voi itse fiilistellä olevansa mukana PGA Championchipissä. Oma koepelaus antoi tuloksen 71 ja sillä olisi kyllä cutista menossa läpi että heilahtaa…

6.5.2019

Kävely etenee ja Zizino niminen paikka ohitettiin juuri. Nimi voisi viitata jonnekin muuallekin, mutta kyllä edelleen Pietari-Moskova väliä kuljetaan. 857 kilometriä on takana ja positiivisesti ajatellen eka tonni on jo lähellä olla kasassa.

Otsikosta pääsisi sujuvasti takaisin päivänpolitiikkaan erityisesti kun herra Rinne kokoaa ensimmäistä hallitustaan. Vastustan kuitenkin kiusausta erityisesti koska olen lupaillut palata itselle tutumpiin aiheisiin rahapelaamisen ja raviurheilun pariin.

Sain palautetta siitä, että menin viimeisessä kirjoituksessani lupaamaan arvioivani Hippoksen tulevaisuusryhmien työt tuoreeltaan. Kuulemma tuollainen besserwisseröinti ei ole rakentavaa ja siihen pystyy kuka tahansa. Itse toki tunnen oloni kotoisaksi besserwisserinäkin, mutta jotta tällä kertaa vältytään arvonimeltä, lataan ”teesini” tähän jo etukäteen.

Suomen raviurheilussa on kohta 100 vuotta eletty rahapeleistä saaduilla tuotoilla (tiedän toki, että noin 1/3 hevosiin käytetyistä rahoista on tienattu rahapeleillä maksetuista palkinnoista ja 2/3 maksaa harrastajat itse) ja koko Hipposen parjattu hallinto valtuuskunnasta alkaen on rakennettu jakamaan rahaa, ei tienaamaan sitä. Pikkuhiljaa alkaa kuitenkin likinäköisimmillekin kirkastumaan edestä tilanne, jossa rahan tienaaminen ennen sen jakamista olisi parempi siirtää tekemisen keskiöön. Mutta seuraavassa esitellään tiivistelmä Anttilan muorin pojan tulevaisuusselvityksestä Suomen raviurheilun tulevaisuuden turvaamiseksi.

Tavoitteet:

Päätavoite tulee olla raviurheilun ammattimaisen toiminnan sekä ravihevoskasvatuksen edellytysten säilyttäminen ja vahvistaminen 2020-luvulla ja sen jälkeen. Ajan hengen mukaisesti tämä tarkoittaa eettisesti kestävää hevosurheilua. Jotta laji voi tulevaisuudessa säilyttää asemansa ja kasvattaa suosiotaan, pitää sen ytimessä olla hyvinvoiva urheiluhevonen. Vain hevosta kunnioittamalla ja sitä nykynormien mukaisesti kohtelemalla lajin hyväksyttävyys voidaan säilyttää (yhä vihervasemmistolaisemmaksi muuttuvassa yhteiskunnassa).

Edellä mainitun lisäksi (eikä erityisesti yhtään sitä vastaan) pitää pyrkiä säilyttämään hevosurheilu harrastusmahdollisuutena mahdollisimman monelle. Yleistyneet kimppahevoset sopivat kaupunkilaisille loistavasti samalla kun maalla asuville oman hevosen kanssa harrastelu voi olla oikeampi tapa toimia. Molempia tarvitaan eikä kumpikaan ole toiselta pois. Samoin iänikuinen kysymys lämminverinen vastaan suomenhevonen. Kaksi rotua on Suomen raviurheilun rikkaus ja molempien rotujen kilpailutarjonnan pitää mahdollistaa tavoitteellinen hevosurheilu niin ”kenokauloille” kun ”suokeillekin”.

Tavoitteeksi tulee vielä ottaa toimiva raviurheilu- ja totopelaamisekosysteemi. Markku Saastamoisen ”Suomen ravialan nykytila” maalasi kuvaa jonka mukaan totopeleihin olisi keskitytty liikaa. Toto ja ravit ovat kuuluneet Suomessa yhteen kohta 100 vuotta, eikä ole nähtävissä tilannetta, jossa ravit ilman pelaamista kasvaisi suuren yleisön suosikkilajiksi. Jos laji on suosittu, pelataan siihen rahapelejä ilman yhteistä historiaakin. Esimerkiksi tästä kelvannee nouseva laji eSports, jonka suosio rahapelien kohteena kasvaa nopeasti. Miten olisi mahdollista kasvattaa raviurheilun suosiota ilman, että se näkyisi totopelien kasvavana suosiona? Ei mitenkään! Totopelien suosio valitettavasti kuvastaa tällä hetkellä suoraan raviurheilun suosiota, eikä tilanne tosiaankaan näytä kovin hyvältä. Eikä tilanne muutu yhtään paremmaksi, jos pelaamista aletaan sijoittaa raviurheilussa yhtään nykyistä enemmän marginaaliin.

Raviurheilun haasteet:

Pieniä haasteita on helppo nähdä joka puolella mutta ne on tehty voitettaviksi. Se iso mörkö, joka on teilattava, on alan rahoitus tulevaisuudessa. Tämän hetken tilanne on hyvin pyöreästi se, että Veikkauksen tuotoista ala saa 40 miljoonaa euroa vuodessa. Siitä noin 25 miljoonaa euroa päätyy hevosten palkintoihin ja kasvattajapalkkioihin. Koko shown pyörittämiseen menee loput 15 miljoonaa plus tietysti muut mahdolliset tulot alalle (jotka perinteisesti ovat kyllä olleet kovin maltillisia).

Veikkauksen tuottojen odotetaan lähtevän laskuun tulevaisuudessa. Tämä toteutuu noin kerran kerrasta. Tästä tiivistelmästä poisjätetyissä best- ja worst-case skenaarioissa tuon paremman puolen muodostaa tilanne, jossa Veikkaustuotot lähtisivätkin vielä yllättäen kasvuun (ja pelastaisivat tilanteen moneksi vuodeksi). Näin ei kuitenkaan valitettavasti ole käymässä. Käytännössä tämä tarkoittaa peleistä alalle sisään tulevan rahan vääjäämätöntä pienenemistä. Jotta ammattimainen raviuhreilu pysyy mahdollisena, ei yksittäisten lähtöjen palkintotasoja voida juurikaan laskea.

Ratkaisuehdotuksia:

Kun rahan määrä vähenee, sitä on käytettävä säästeliäämmin. Toimintakyvytön Hipposen valtuuskunta ei ole ollut valmis rakenteellisiin uudistuksiin Suomen raviurheilun tulevaisuuden turvaamisessa. Jos mitään ei muuteta, on mallin ”joustavin osa” ravikilpailujen palkinnot ja niihin suhteutetut kasvattajapalkkiot. Karuimmillaan tämä voisi tarkoittaa sitä, että jos veikkaustuotot laskevat esimerkiksi peliautomaattien pakkotunnistautumisen myötä vuoteen 2022 mennesssä 25% (ei vielä valitettavasti edes se ihan kaikkein surkein skenaario), muuttuisi 40 miljoonan tukipotti 30 miljoonaksi. Jos ainoa joustava osa olisi palkinnot ja kasvattajarahat, putoisi niille varattu osuus 25 miljoonasta 15 miljoonaan. Eli pudotus olisi kaameat 40%. Ihan näin synkästi ”ei voi käydä” (jostain muualtakin toki jotain säästetään), mutta tämä laskentatapa kuvaa karuudessaan mitä voisi tapahtua, jos valtuuskunta ei hommaa oikealle raiteelle ala samaan.

Mistä säästöjä voi rakentaa? Ensimmäinen paikka on ilman muuta ravitapahtumien määrä. Jokaisen tapahtuman järjestämiseen kuluu rahaa (jätän tarkastelun ulkopuolelle jotkut harvat tapahtumat kuten esimerkiksi parhaat kesäratojen ravit, joissa ulkopuolelta saadaan kerättyä rahaa enemmän kuin itse tapahtuman järjestämiseen kuluu) ja usein valitettavasti ihan kunnolla. Ihan en ole kärryillä tämän hetken tarkasta tilanteesta, mutta 2015-2016 tilanteen valossa väitän Suomesta löytyvän ihan merkittävä määrä ravitapahtumia, joiden järjestämiseen palaa noin sama määrä rahaa kuin mitä niissä jaetaan palkintoina. Hyötysuhde on siis se, että jos ko. ravit jätettäisiin ajamatta voitaisiin sinne suunniteltu palkintopotti jakaa tuplana jossain toisissa raveissa (nykyisessä peliyhtiömallissa ajamatta jäävien ravien toteutuman pelivaihto ei vaikuta käytännössä yhtään alan saamaan kokonaissumaan).

Toinen vähentämisen paikka on ajettavien ravilähtöjen määrä. Suomessa on (mutulla arvioiden) ravihevosten määrä laskenut paljon nopeammin kun ajettavien lähtöjen määrä. Samalla yksittäisen hevosen vuodessa juoksevien starttien määrä ei ole ainakaan kasvanut. Tuloksena on ollut vajaammat lähdöt ja lyhyemmät karsittujen listat. Ja sitä kautta seurauksena isommat tasoerot lähdöissä, josta taas on seurannut tylsemmät pelikohteet jne. Samoin kun edellisessä kohdassa tässä on tarjolla hyvä hyötysuhde. Jos yksi sarja jätetään ajamatta 1000 euron ykkösellä, voidaan toiseen vastaanvaan sarjaan tuplata ykkönen 2000 euroon. Tottakai on tärkeää, että hevosella pääsee ajamaan riittävän monta strattia vuodessa. Mutta onko hevoselle ja taustajoukoille parempi, että vuosiansio tulee esimerkiksi 20 startista kuin että sen eteen joutuisi ajamaan kilpaa 40 kertaa? Lisäksi, jos todetaan ravien ja lähtöjen vähentämisen aiheuttavan ylitarjontaa kilpailuun haluavista hevosista, voitaisiin lisätä joko 16 hevosen voltteja tai 15 hevosen autolähtöjä ohjelmaan merkittävästi nykyistä enemmän. Eli kilpailumahdollisuudet eivät välttämättä laske samassa suhteessa kun laskisi kilpailujen/lähtöjen määrä.

Kolmas säästökohde on sitten ne raviradat. Ja tämä on se kuuma puuro, jota kissat (ekaa kertaa urallani kutsun Hippoksen valtuuskunnan ”herrakerhoa” kissoiksi) ovat kiertäneet ikuisuuden. Suomessa on liian monta ympärivuotista ravirataa. Ja tuo ei ollut uutinen – sen tietävät kaikki. Miksi muutoksen aikaansaaminen on sitten niin vaikeaa? Koska siitä omasta radasta ei vaan voi antaa periksi. Talvikaudelle (esim. loka-maaliskuu) Suomeen riittäisi huomattava kapea kilpailuja ajavien raviratojen joukko. Loput nykyisistä maakuntaradoista sekä kesäradat voisivat supistaa tarjontaansa merkittävästi tuottaen kuitenkin kilpailupalveluja silloin, kun kysyntä on suurimmillaan, eli kesäkaudella.

Konkreettiset lyhyen tähtäimen suositukset:

Alkuun pieni toteamus siitä, että tarkkaa dataa esitysten analysoimiseksi ei minulla luonnollisestikaan ole. Tarkan datan valossa suosituksiin voisi tulla pienempiä tai jopa isompia hienosäätöjä kohdasta riippuen.

Ensimmäinen suositus on, että vähennetään talvikaudella (6 kk) ajettavien ravitapahtumien määrä kuuteen viikossa, eli yhteensä tuolla jaksolla 156 ravit. Jokaisessa tapahtumassa ajetaan 10 lähtöä, eli kuudessa kuukaudessa ajetaan 1560 lähtöä. Jos oletetaan, että talvikaudella laadukkaan tapahtuman järjestämisestä raviradalle maksettava tuki olisi vaikka 12.000 euroa (talvella tuo on tyyristä joka tapauksessa), menisi järjestämistukiin talvikaudella noin 1,9 miljoonaa euroa.

Kesäkaudella ajettavia päiviä tulee merkittävästi enemmän. Työlukuna voisi pitää 9 ravitapahtumaa viikossa eli 234 ravit tuossa jaksossa. 10 lähdöllä per tapahtuma päästäisiin 2340 lähtöön. Kesäkaudella raviradalle maksettava tuki järjestämisestä voisi olla 8.000 euroa eli noin 1,9 miljoonaa (sama kun talven tuet) kokonaisuudessaan.

Tällä esimerkillä päästäisiin siihen, että vuodessa ravien järjestämisestä maksettava tuki olisi kokoluokkaa 3,8 miljoonaa euroa. Tuohon kun lisätään raviratojen yleistuet, päästäneen helposti merkittävästi pienempään kokonaissummaan kuin nykyisin. MMM:n sivuilla olevan tiedon mukaan raviratojen toimintatuki 2018 olisi ollut 10,5 miljoonaa euroa. Valitettavasti tuota ei ole eritelty yleistukien ja kilpailun järjestämistukien osalta. Tuntuu kuitenkin kohtuuttomalta, että yleistuet olisivat isommat kuin kilpailun järjestämistuet, jolloin kilpailutarjontaa keskittämällä voisi kuvitella ainakin yhteensä noin kolmen miljoonan säästöt olla saavutettavissa vuositasolla.

Esittämälläni mallilla ajettaisiin vuodessa yhteensä noin 3900 lähtöä. Siinä on vähennystä nykyhetkeen noin 20%. Olen antanut itselleni ymmärtää, että tällä hetkellä palkintoja maksetaan vuodessa noin 22 miljoonaa. Se tekee noin 4500 euroa keskimäärin per ajettu lähtö. Jos Veikkauksen tuotoista saadut tuet putoisivat x vuodessa tuon edellä säästetyt kolme miljoonaa, voitaisiin edelleen jakaa 22 miljoonan palkintopotti vuodessa. Jos se jaettaisiin vain 3900 lähdön kesken tarkoittaisi se noin 5600 euron keskimääräistä palkintopottia per lähtö. Eli jokaisen lähdön ykköspalkintoa voitaisiin korottaa noin 500 eurolla. Ennenkuin tästä kukaan liikaa innostuu, pitää muistaa että kokonaispalkintopotti siis ei kasva – jokaisen hevosen vuosittainen voittosumma pysyy keskimäärin ennallaan. Tokikin siis sen tienaisi tässä skenaariossa pienemmällä starttimäärällä.

Sitten se konkreettisin ehdotus mihin ei tietysti kuuluisi koskea pitkällä tikullakaan mutta kosken kuitenkin. Eli ratojen määrä. Minä menisin niinkin alas kuin kuuteen ympärivuotiseen rataan. Ne olisivat minun paperissa Vermo, Teivo, Jokimaa, Seinäjoki, Kuopio ja Oulu. Kuopio ajaa Jyväskylän edelle maantieteellisen sijaintinsa ansiosta. Edelleen tuossa voisi kyseenalaistaa toisen kaksikosta Vermo-Jokimaa mutta ei tässä kait ihan nahkoineen tarvi olle menossa? Muut nykyiset maakuntaradat ajaisivat minun papereissa vain rajoitetun kauden huhti-syyskuussa.

Tästä näyttää olevan tulossa eeppos mutta siirrytään vielä pitemmän tähtäimen tarpeisiin ja ratkaisuihin:

Pitkällä tähtäimellä Suomessa siirrytään rahapelaamisessa lisenssijärjestelmään. Miten raviurheilu rahoitetaan tuolloin? Maa- ja metsätalousministeriöltä saatava rahoitus on silloin jotain aivan muuta, kuin mitä se on nykyään. Vaatii isoa vaikuttamistyötä pitää taso mahdollisimman korkeana myös tulevaisuudessa. Kuitenkin esimerkiksi jo vuoden 2025 valtiontukitasosta on aivan mahdotonta edes tällaisen ”kaikkien alojen asiantuntijankaan” antaa arviota.

Pohditaan hetki skenaarioita tuon muutoksen yhteydessä. Kun lisenssijärjestelmä Suomeen tulee, se voi koskea kaikkea rahapelaamista tai sitten joitakin tuotteita/tuoteryhmiä voidaan jättää lisenssijärjestelmän ulkopuolelle. Esimerkiksi raha-automaattien pelaaminen fyysisillä automaateilla ja/tai lotto-tyyppiset arvontapelit voidaan perustellustikin jättää monopoliin. Digitaaliset kasinopelit sekä urheiluvedonlyönti (johon totopelitkin lasketaan) lienevät tulevaisuudessa joka tapauksessa lisenssimarkkinassa. Nyt iso kysymys kaikkien Veikkauksen nykyisten edunsaajien näkökulmasta on se, miten valtio ottaa osansa pelimarkkinan tuotosta ja miten se kohtelee nykyisiä edunsaajia. Jotkut menot valtio ottaa varmasti budjetista rahoitettavaksi mutta ei kaikkea.

Ruotsissa valtio jäi lisenssimarkkinaan siirryttäeksi omistajan roolissakin markkinaan, mutta oikeudenmukaisempaa voisi olla se, että lainsäädännöstä vastaava taho (valtio) ei enää itse omistaisi toimijaa ainakaan lisenssimarkkinan puolelta. Joka tapauksessa noin kaikissa ratkaisuissa Veikkaus joudutaan jakamaan ainakin kahteen osaan (toinen lisenssimarkkinaan ja toinen mahdolliseen monopoliin jäävään osaan), joista toinen tai molemmat voitaisiin hyvinkin myydä yksityiselle toimijalle epäterveen kilpailuaseman välttämiseksi.

Uudessa tilanteessa valtio keräisi kaikilta toimijoilta arpajaisverolla ”oman reilun osansa (fare share)”. Jos valtio jäisi omistajaksi esimerkiksi monopolimarkkinaan jäävään yhtiöön, voisi sen tulosta edelleen käyttää edunsaajien eduksi nykymallin mukaisesti. Toki tukitasot olisivat tällöin merkittävästi pienemmät.

Kokonaisuudessaan valtion rahapeleillä keräämä tuotto ei oiken voi ainakaan merkittävästi kasvaa nykyisestä, mieluumminkin se laskee. Miten tämä näkyy edunsaajien tuloissa? Veikkauksen edunsaajissa on pieni määrä pieniä avustuksia saavia tahoja, jotka voivat olla ”liipasimella” ennen raviurheilua. Mutta yhtään merkittävämpi leikkaustarve edunsaajien joukossa ei voi olla näkymättä raviurheilun tuissa. Vai uskooko joku oikeasti, että raviurheilua kohdellaan tuossa tilanteessa tasa-arvoisena esimerkiksi nuorisotyön, kirjastojen tai sosiaalijärjestöjen rinnalla?

Tuossa tilanteessa raviurheilun on aivan pakko onnistua rahoittamaan toimintaansa myös muilla tavoin. Tai vaihtoehtona on lajin rahavirtojen katastrofaalinen näivettyminen. Isojen kiinteiden kulujen lajina raviurheilussa joustaa tuossa tilanteessa palkinnot. Ja tätä ei saa päästää tapahtumaan ja/tai mahdollinen palkintojen jousto pitää ainakin pystyä minimoimaan mahdollisimman pieneksi.

Että päästään taas spekulaatio vaiheen jälkeen konkretiaan, niin siirrytään toimenpide-ehdotusten pariin. Ensiksi lyhyen tähtäimen suositus:

Raviurheilun toimijoiden ulkopuolinen varainhankinta on saatava aivan eri tasolle, kun mitä se on tällä hetkellä. Jotain aktivoitumista raviratakentässä on toki ”jo” havaittu, mutta vauhti on aivan liian verkkainen. Ei Harper Hanoveria voiteta jos jäädään kärkkymään suoranmitan muiden taakse.

Miten tämä ulkopuolinen varainhankinta saadaan parhaiten liikkeelle? Mielestäni vastaus on, että muuttamalla raviratojen motivointitukien perusteet ja myönnettävien motivointitukien määrää korottamalla. Toimiva ratkaisu olisi sellainen, jossa ulkopuolelta kerätty euro palkitaan järjestelmästä lisätukieurolla radan maksamiin palkintoihin.

Esimerkki: Ravirata saa vuodessa palkintotukea 800.000 euroa. Nyt se onnistuu keräämään ulkopuolelta 200.000 euroa lisää rahaa jonka se käyttää omaehtoiseen palkintojenmaksuun tai hyväksyttävään investointiin omien fasiliteettiensa parantamiseksi (taseen vahvistaminenkin voisi olla ihan hyväksyttävä käyttötarkoitus ainakin tiettyyn rajaan asti). Seuraavalle vuodelle palkintotukea ko. radalle kasvatetaan palkintona 1.000.000 euroon. Tuo lisäys rahoitetaan kaikkien muiden ratojen palkintotukia vähentämällä.

Isossa kuvassa jos palkintotuet olisivat jonain vuonna vaikka tasan 20 miljoonaa ja viisi rataa keräisi ulkopuolelta miljoonan jokainen sekä muut radat eivät keräisi mitään, olisi seuraavana vuotena ”peruspalkintotuki” enää vain 15 miljoonaa ”vanhalla jakosuhteella” jonka päälle nuo viisi rataa saisi miljoonan ekstraa kukin. Tiedän, että tässä leikissä narua vetämällä narun pää olisi jonain päivänä kädessä, mutta se olisi silloin, kun raviurheilun tulevaisuuden rahoittaminen olisi pelastettu (ulkopuolista rahaa olisi se 20 miljoonaa kerättynä jos tukitaso olisi palkintotuen osalta yhä 20 miljoonassa).

Miten tämä toimisi oikeasti käytännössä? Niin, että kaikki tai ainakin lähes kaikki radat aktivoituisivat varainhankintaan. Näin paitsi koska aktiivisen radan palkinnot nousisivat, myös siksi, että passiivisten ratojen palkinnot laskisivat. Kovin moni hevosseura ei katsoisi hyvällä sitä, että naapuriradan palkinnot karkaavat isommiksi samalla kun omat palkinnot näivettyisivät. Siinä alkaisi ohjeistusta ja myyntitukea tulemaan johtokunnasta asti toimitusjohtajille myyntityöhön.

Pitemmällä aikajänteellä näitä horisontissa siintäviä ongelmia pitää torjua vielä paljon innovatiivisemmin. Avustuksina saatavan potin voimakas pienentyminen tulee johtumaan ensisijaisesti lisenssimarkkinaan siirtymisestä. Avaako se toisaalta raviurheilulle uusia mahdollisuuksia? Ruotsissa ensimmäiset tulokset vaikuttavat siltä, että ATG on pärjännyt mainiosti lisenssimarkkinassakin. Pitääkö raviurheilun perustaa tuossa tilanteessa oma peliyhtiö? Tuskin, mutta sekin skenaario kannattaa laskea auki. Parempi ratkaisu varmaankin olisi hakea voimaa jo olemassa olevista peliyhtiöistä. Mikä on nykyisen Veikkauksen lisenssimarkkinaan jatkavan yhtiön rooli totopelien kanssa? Kannattaisiko hakea kumppania ATG:stä tai jostain muusta kv-hevospeliyhtiöstä kuten esimerkiksi PMU:sta? Vai joku aivan muu kv-toimija joka tähtää Suomen markkinoille? Vaihtoehtoja on vaikka kuinka ja niitä ei voi tässä vaiheessa kukaan alkaa arvottaa. Mieli kannattaa pitää kuitenkin avoimena ja pitää kaikkia ovia mahdollisuuksina joiden takana voi kasvaa pavunvarsi taivaisiin.

Riippumatta siitä, mikä on rahapelijärjestelmä ja raviurheilun ansaintalogiikka 15 vuoden päästä, pitää muistaa fakta numero yksi. Raviurheilun tulevaisuus on sitä valoisempi, mitä suositumpi laji on. Ja koska pelaamisen suosio kuvaa parhaiten raviurheilun suosiota, pääsuositukseni on pyrkiä varmistamaan maksimaalinen totopelien suosio niin lyhyellä kuin pitkällä aikavälillä. Nykymaailmassa se vaatii yhteistyötä raviurheilijoiden, Hippoksen, raviratojen ja Veikkauksen välillä. Kaikki työ totopelaamisen edistämiseksi sataa omaan laariin…

Ja loppuun toteamus siitä, että näillä perillä optimismia tulevasta yhä on. Viime viikolla käynnistyi uusi kimppaprojekti tamman siementämisen merkeissä…

29.4.2019

Taiteilija leskinen kuvasi ajan henkeä hyvin jo vuonna 1981 ilmestyneen samannimisen albumin nimikkokappaleessaan. Ketkä eivät muista niin sanat voi tarkistaa https://lyrics.fi/juice-leskinen/ajan-henki

Oma ”ajan henki” on kävelyhankkeeni. Se etenee vähän kun Hussein al-Taeen kansanedustajan ura. Alkuun kohdataan pieniä vaikeuksia ja voi jo pohtia, kannattiko koko hommaan edes ryhtyä. 814 kilometriä on tällä hetkellä takana ja päivätaipaleet olleet aika minimaalisia.

Politiikka piti jo jättää blogin osalta rauhaan ja hypätä oikeasti sydäntä lähellä oleviin asioihin (eli rahapelaamiseen). Mutta sen verta kokoajan kaikkialla sattuu ja tapahtuu, että roikutaan vielä maallisemmissa asioissa toki lopussa seitinohuella taivaallisella säestyksellä.

SDP:n tuoreen kansanedustajan ajan henki asiassa on vihdoin edetty tunnustamisen vaiheeseen. Somesta (ja SDP:stä) tuntuu jatkuvasti löytyvän porukkaa, jotka joka vaiheessa ovat valmiita sulkemaan casen ja toivottamaan Husseinille hyvää jatkoa kansanedustajana. Ajan henki tuntuu toki olevan helvetillinen melu pienistä asioista, mutta tämä ei nyt kyllä mielestäni ole pieni sitten millään. Sinällään ansiokas (ilmeisesti osaavan mediatoimiston kirjoittama) anteeksipyyntö oli paikallaan ja siitä pisteet. Rohkenen kuitenkin epäillä, että alkuperäisten ajatusten tyylisiä fundeerauksia voi edelleenkin ainakin hetkittäin liikkua miehen päässä. Oli ne niin sakeita, että koko ajatusmaailman muuttuminen lähes hetkessä täysin päinvastaiseksi tuntuu sadulta. Nyt vaan miehen täytyy edustajanpaikan säilyttämisen toivossa liverrellä vähän paksumminkin kaunisteltua totuutta. Kyllä minäkin voisin naama vakavana tarpeen vaatiessa kertoa, että soijamaito maistuu paremmalta kun oikea maito. Toki tähänkin tarvittaisiin noin kansanedustajan pestiä vastaava houkutin. Oikeasti suoraselkäinen teko olisi Husseinilta ollut pyytää anteeksi ja luopua kansanedustajuudesta. Käytännön varmaa on se, että jos äänestäjillä olisi ollut tuoteseloste kunnossa, ei mies olisi paikkaa vaaleista napannut. Edelleen uskon, että tuollaisella suoraselkäisellä suorituksella anteeksianto olisi monelle ollut helpompaa ja uutta mandaattia Arkadianmäellä olisi voinut olla hakemassa avoimin kortein taas neljän vuoden päästä.

Mutta sen minkä Hussein taakseen jättää sen Antti edestään löytää. Mikäli SDP oikeasti painaa tapauksen villaisella, ei ole mitään syytä, etteikö demareiden puheiden ja tekojen epäsuhtaan tule poliittiset viholliset iskemään kiinni aina tilanteen niin vaatiessa. Ja mahdollisen SDP-vetoisen hallituksen tapauksessa epäilen tilanteita tulevan liukuhihnalta. Eihän se nyt niin voi mennä, että tasa-arvoa ja solidaarisuutta toitottava puolue antaa aidolle antisemitistille lonkalta anteeksi. Varsinkin kun muiden puolueiden arvoja on tullut aika tiuhaan viime aikoina arvosteltua. Voi se toki olla niinkin, että demarit uskovat eheyttäneensä Husseinin paremmaksi ihmiseksi omalla autuaaksi tekevällä seurallaan. Ei-demareille ilmaan jää kuitenkin roikkumaan ihan aavistuksenomainen epäilys siitä, että anteeksipyyntö oli pelkkää teatteria. Ihan klassista ”jäin kiinni, kiellän kaiken, todisteer näyttää kyllä pahoilta, myönnetään tasan se kaikki mitä ei voi kiistää”-ketjusta tässä tuntuu olevan kysymys. Mutta se kun on niin perkuleen läpinäyvää…

Sitten takaisin ajan hengen arvioimiseen. Antero Vartian ”innovatiivinen keksintö” @wecompensate sai mielenkiintoisen palautteen Vasemmistoliiton Veronika Honkasalolta. Tämä ensimmäisen kauden kansanedustaja kirjoittaa twitterissä ”Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi on tehtävä ihan kaikki. Markkinaehtoinen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ohittava viherkapitalismi ei kuitenkaan riitä. Ihmetyttää myös tarve nostaa yksilöt jalustalle kun kyse pitäisi olla rakenteellisesta muutoksesta.” – mitä tämä vastaus oikein tarkoittaa? Minä tulkitsen sen kyllä kritiikiksi jos ei muusta, niin siitä, että joku toimii eikä vain selitä. En ole itse vielä oikein saanut muodostettua itselleni mielipidettä siitä, onko Vartian ajatus lintu vai kala. Mutta hattu nousee päästä siitä, että yhteisten ilmastotalkoiden eteen on alettu tekemään jotain konkreettista. Koko ongelman ratkaisu vaatii paljon erilaisia toimenpiteitä, enkä nyt ymmärrä pätkääkään Honkasalon katkerahkolta kuullostavaa avautumista asiasta. Ei kai Vartiakaan missään ole väittänyt, että tällä yksin ratkaistaan koko ilmastomuutosongelma? Honkasalo kuullostaa enemmän katkeralta siitä, että hän ei itse ole keksinyt tuolle tasolle asti konkretiassa meneviä (ja edes mahdollisesti toimivia) ideoita. Tai sitten yleensä kaikki markkinaehtoinen on punaista vaatetta tälle sinällään kyllä ilmeisesti punaisesta pitävälle kansanedustajallemme. Jos näin, niin taitaa olla tulossa pitkät vuodet politiikassa.

Seuraava ajan hengen sankariksi nouseva tuore kansanedustaja on Atte Harjanne. Runsaasti lentomatkusteleva mutta ilmastosta huolta kantava vihreä. Blogissaan (https://atteharjanne.fi/blogi/) Atte avaa asiaa laajemmaltikin ja hyvin ymmärrettävällä tasolla. Matkustaminen selvästi kiinnostaa ja sen ympäristöhaitat ovat tiedossa. Omaa kulutusta ei silti ole kiinnostanut lähteä rajoittamaan, mutta ideologisesti ajetaan kuitenkin tiukkaa ympäristöpolitiikkaa. Ristiriita huutaa hoosianna daavidinpoikaa kovempaa kun Cantores Minores konsanaan ensimmäisenä adventtina. Atte kysyy blogissaan: ”Voiko ainoastaan oman hiilijalanjälkensä minimoinut puhua ilmaston puolesta?”. Minä vastaan, että tottakai muutkin voivat puhua. Mutta uskottavuus voi olla koetuksella. Se on vähän kun etsisi itselleen personal traineria ja vaihtoehtoina on timmissä tikissä oleva sporttinen valmentaja tai oikea kunnon sohvaperuna. Harvempi taitaisi jälkimmäistä valita? Siis ilmastoairueena Atte ei jatkoon.

Sitten viimeisenä ajanhenkenä vähän sitä rahapelaamista. Keskustelu on karannut siihen, että ihan tavallisia pelaajia on alettu syyllistää, jos he viihtyvät rahapelaamisen parissa. Varsinkin jos pelaaminen tapahtuu raha-automaateilla niin se on poikkeuksetta lähes syntiä. Twitter pursuaa tekstejä, joissa ihmetellään sitä paljonko peleihin kulutetaan suhteessa siihen, paljonko ihmiset sijoittavat rahojaan pörssiin tai rahastoihin jne. Mikä rinnastus tuo nyt on? Jos jollakin ihmisellä on taloudellisesti tiukkaa ja varaa on kuluttaa huvituksiin vaikka 20 euroa kuukaudessa. Sillä ei paljoa huvituksia nykypäivänä ole saatavissa. Jos satunnainen muutaman euron kerrallaan pyörittäminen pelikoneessa on se, mistä kyseinen ihminen kokee saavansa iloa ja nautintoa, niin mitä pahaa siinä on? Jos 20 euroa kuukaudessa sijoittaa niin siitä on kyllä ihan kaikilla seksikkyys kaukana. Tai jos kulutusvaraa on enempi ja käyttää vaikkapa muutaman satasen pelaamalla tunteella Pitkävetoa. Rahat siinä menee mutta kivaa on. Kenellä on oikeus tulla sanomaan että noin et saa omia rahojasi käyttää?

Suomessa peliongelman suuruuden jopa liioittelusta on tullut maan tapa. Jokainen yksittäinen peliongelmainen on liikaa, mutta pitää muistaa, että valtava enemmistö raha-automaattejakin pelaavista ovat täysin ongelmattomia pelaamisensa kanssa. Ei syyllistetä heitä pelaamisesta. Ja se, että juuri sinua ei raha-automaatit kiinnosta, ei tarkoita, että niistä voisi olla kiinnostunut vain peliongelmainen.

Golfin seuraavaan majoriin on enää reilu kaksi viikkoa. Seuraavassa blogissani lupaan käsitellä iloisempia aiheita – vaikka sitä miten markkina ryöstetään Bethpage Black Coursella pelattavassa US PGA Championchipissä. Tai vaihtoehtoisesti jos Hippoksen tulevaisuustyöryhmät saavat mietintönsä valmiiksi ja ne julkistetaan ennen kuin valtuuskunta niitä käsittelee, niin tuskin voinen vastustaa kiusausta ruotia niitä. Ainakin talousryhmästä odottelen vastausta sille, miten rakasta lajia aiotaan rahoittaa muutaman vuoden päästä, kun pelituotot alkavat laskea. Pelko toki on, että nuo mietinnöt pidetään pienen piirin tiedossa ennen valtuuskuntaa. Siinä tapauksessa saa vielä odotella melkein kuukauden ennen kuin niiden kimppuun pääsee. Mutta terottelen kyllä kynäni valmiiksi….

16.4.2019

Viime viikko oli hektinen ja tapahtumia riitti. Nyt pitää pieni jälkipelikirjoitus kirjoittaa vaikka tämä on kyllä lähinnä terapiakirjoitus silloin itselle. Aloitetaan kuitenkin kävelytilanteen päivityksellä. Kulkemisen tahti ei häävi ole ja 760 kilometriä on nyt kokonaisuudessaan takana. Käytännössä tuo tarkoittaa Tverin puolelle siirtymistä ja sitä, että Moskova on lähempänä kuin Pietari. Koko keikkaa ajatellen ollaan edelleen ihan alkumatkassa ja jos päivätaipaleita ei pidennetä niin 10 vuotta ei matkaan riitä.

Mutta sitten niihin jälkipeleihin. Aloitetaan isoimmasta elämyksestä eli golfin The Mastersista. Kisa oli taas juuri sitä kaikkea mistä hyvä urheilutapahtuma on tehty. Draaman kaari oli vahva ja viimeisenäkin päivänä monella miehellä oli mahdollisuus nousta vihreän takin haltijaksi. Kun savu arvontakoneesta lopulta hälveni nousi sieltä korkeimmalle korokkeelle lajin elävä legenda Tiger Woods. Hehkutus niin kotimaisessa kun kansainvälisessä mediassa oli valtaisaa ja tuntui siltä että pahimmat vastustajatkin ainakin julkisuudessa iloitsivat Tiikerin ykköstilasta. Voi olla että pää tyynyssä neljän seinän sisällä mielessä liikkui kyllä ajatuksia että olisinhan se voinut olla minäkin…

Kyseessä oli miehen viides Masters-voitto, mutta edellisestä oli kulunut jo 14 vuotta. Major-voitoista tämä oli voitto numero 15 ja niistäkin edellisestä oli kulunut jo yli kymmenen vuotta. Tuolloin, vuoden 2008 US Openin aikaan, kukaan ei epäillyt etteikö Tiikeri siirtyisi kaikkien aikojen eniten Major-voittoja ottaneeksi golfariksi nopeastikin. Jack Nicklaus voitti aikoinaan majoreissa 18 kertaa ja siinä on ollut Tiikerin maali. Jotenkin ainakin meidän perällä ollaan tämänkin voiton jälkeen skeptisiä siitä, että Tiikeri enää Nicklauksen saavuttaisi. Mutta mahdollisuus heräsi ja median odotus jatkuu – hieno juttu lajille. Tiikerin merkitystä golfin suosiossa on mahdoton käsittää. Kun mies ties kuinka monennen leikkauksen jälkeen palasi kilpailuihin, kasvoi esimerkiksi tv-lähetysten katsojamäärät Amerikassa välittömästi. Mies on kotimaassaan aivan käsittämättömän suosittu ja fanitettu.

Se ennätys, minkä Tiikeri hyvin varmasti tullee rikkomaan, on Sam Sneadin PGA Tour voittojen määrä. Snead voitti urallaan 82 PGA Tourin kisaa ja viime viikonlopun mestaruuden jälkeen Tiikerillä on noita kasassa jo 81. Yhtä uupuu… Vaikea on uskoa, että Tiikerin voitot juuri tähän jäisivät kun kaiken muun lisäksi mies vaikuttaa terveemmältä kun kertaakaan noin vuoden 2010 jälkeen.

Petsinäkökulmasta Tiikerin voitto oli allekirjoittaneelle toki iso pettymys. Ennakkoon Tiikeri nautti ihan riittävää suosiota ettei sitä pelata tarvinnut. Itseasiassa WGC match playn aikaan markkina oli jo kuumunut tähän ja buukkia oli varastossa jo ennen Masters-viikkoa – toki selvästi markkinan loppulinjaa matalammilla kertoimilla.

Sitten Tiikerin pelasi kaksi ekaa päivää mainiosti ja markkina ihan kuten luonnollista on innostui vihreän takin mahdollisuudesta ja buukkihanat kotibuukkerilla aukenivat. Koko kisa näytti puolessa välissä omin silmin vähintäänkin lupaavalta monen maksavan kaverin ollessa mukana taistossa. Toki keulilla Tiikerin kaverina hääri Molinarin poika Italiasta, josta oli kallis tullut leivottua jo ennakkomarkkinassa. Jotenkin en tuossa vaiheessa vielä uskonut Molinarin mahdollisuuksiin, mutta vetihän tuo vielä pitkään sen jälkeenkin vahvasti. Lopun kaksi vesipalloa tuhosi tämän mahdollisuuden tällä kertaa, mutta pakko on myöntää miehen palanneen viime vuoden huipputasolleen. Ilmeisesti kyseessä on siis Molinarin ”uusi normaali”.

Omat hepat sortuivat lopussa virheisiin. Blogissa mainostettu Cantlay aloitti kisan vaisusti ja selvisi vain niukasti cutista. Kaksi viimeistä rundia olikin sitten melkoista tykitystä (voitti noissa mm. Tiikeriä viidellä lyönnillä), mutta kun viimeisen kierroksen 15. tehty eagle avasi mahdollisuuden voitolle, suli mies samantien kahden bogin verran alemmas. Toinen toivehevonen Xander Schauffele löi 3. kierroksen 15. reiälle lähes täydellisen lyönnin. Metrin pitempänä korttiin olisi merkitty eagle. Nyt pallo jäi juuri etu-forelle josta se valui takaisin vesiesteeseen ja tuloksena bogi. Vielä kun finaalin reiät 3-7 kulki kolme yli parin niin yhden lyönnin tappio mestarille saa jossittelemaan.

Kokonaisuutena vaikka pataan tuli, ei harmitus ihan mikään maksimaalinen ollut. Tiikerin voitto kasvattanee taas lajin suosiota ja vedonlyöntimarkkinaan voi odottaa lisää rahaa. Se on ehdottomasti positiivista kehitystä. Vaikka ei toki Mastersin markkinassa mitään kasvutarpeita as such ollut. Ennakkomarkkina kasvoi 10 miljoonaan asti pörssissä ja kisan aikana tuo vielä lähes tuplaantui. Laskutapa huomioiden voi sanoa kisassa liikkuneen kymmeniä miljoonia jo pelkästään yhdessä vedonlyöntipörssissä. Olisi mielenkiintoista tietää paljollako yhteensä maailmassa Mastersiin pelattiin.

Harmitusta huonosta pelimenestyksestä pienentää vielä se, että omien toiveheppojen runit olivat vain vähän lyhyitä. Kahden mainitun lisäksi isolla kertoimella ennakkoon pelatuista esim. Ian Poulter ja Webb Simpson olivat ainakin ”siellä päin”. Finau, Kuchar ja Dustin Johnsonkin olisivat tuoneet messevät nousut. Viimeinen vuosi on ollut niin iloista onnistumista golf-markkinassa että ”hyvä” se on välillä nöyryyttäkin oppia. Tappion hetkellä on hyvä muistaa vanha pelurin ohje ”kättä taskuun ja iloista ilmettä”.

Sitten jälkipeleistä seuraavaan eli vaaleihin. Aika pitkälle sellainen tulos oli kun odotettiin ja osin jopa pelättiin. Aika vaikealta näyttää hallitusneuvottelujen tilanne ja hyvää toimivaa hallitusta voi olla kovin vaikea aikaan saada. Tämän päivän uutiset Sipilän lähdöstä Keskustan puheenjohtajan paikalta tarkoittaa minun tulkintani mukaan sitä, että puolue on jäämässä lähes väkisin oppositiion. Uudelle johdolle on käytännön pakko antaa mahdollisuus uuden nousun rakentamiseen puhtaalta pöydältä. Johonkin tiukkaan vasemmistolaiseen hallitusohjelmaan sitoutuminen ei vastaa käsitystäni puhtaasta pöydästä.

Jos keskusta on oppositiossa omasta tahdosta, siellä ovat myös persut, koska muut eivät niiden kanssa hallitukseen halua. Tästä seuraa se, että ainoa keino saada aikaan enemmistöhallitus on Kokoomuksen ja vihervasemmiston epäpyhä liitto. Jos tällainen syntyy, niin oma sunnuntainen ääneni Kokoomukselle jäi viimeiseksi kyseiselle puolueelle. En usko, että koko vasemmistoketju tulee mitenkään hyväksymään sellaisia Kokoomuksen vaatimuksia, että minun näkökulmastani hallitusyhteistyöhön voisi ryhtyä. Tottakai politiikka on kompromissien tekemistä, mutta vihervasemmiston vaalilupausten kirjo oli niin räikeän värikäs, ettei oikeistolaispolitiikkaa ja niitä pysty toimivasti yhdistämään. Toki Kokoomuksen nykyjohto tuntuu vallankahvassa pysymisen toivossa olevan valmis liukumaan kokoajan enemmän vasemmalle. Uusi polittinen koti on jo katsottuna, mikäli Kokoomus rajan ylittää – Liberaalipuolue oli vaaleissa ihan marginaalissa, mutta kuten aikaisemmista kirjoituksistani voi päätellä puolueohjelma vastaa pääosin huutooni erittäin hyvin. Ja kun on elämässä muutenkin tottunut olemaan ajatusteni kanssa aika marginaalissa, niin eikö marginaalipuoluekin ole silloin varteenotettava vaihtoehto?

Ja vedonlyöntiä harrastamattomille todettakoon, että eri mieltä oleminen kannattaa. Vain siten voi voittaa. Toki se vaatii myös sen, että on oikeassa. Aina ei kuitenkaan tarvi olla, riittävän usein riittää.

Täällä kuitenkin toivotaan, että Kokoomusta voisi tulevaisuudessakin äänestää. Se tarkoittaa sitä, että itseasiassa odottelen nyt Suomeen ensimmäistä vähemmistöhallitusta pitkään aikaan. Se saa olla puhtaastikin vasemmistolainen (sdp, vihreät ja vasemmistoliitto) ilman pelkoa liian vasemmistolaisesta politiikasta. Jotta hallitus saisi ajettua uudistuksia läpi, tarvisi se jokaiselle hankkeelle kannatusta vähintään yhdeltä kolmesta suuresta oppositiopuolueesta. Eli vihervasemmiston alkaessa pyöriä hyrrää liaan lujaa ideologiansa ympärillä, olisi järjen äänellä aina veto-oikeus päätökseen. Toki koska kepu pettää aina niin eiköhän joku lehmänkauppa tuoltakin syntyisi niin, että Anttilan muorin poika joutuisi karvaan kalkin nielemään.

Jälkipelien viimeinen vaihe koskee sitten vaalien kansallista jälkipeliä. Edelleen olen ihmeissäni (kuten aiemmissakin vaaleissa) siitä asiasta, että laajoissa piireissä kauhistellaan persujen kannatuksen suuruutta. Mitä kauhisteltavaa siinä on? Demokratiassa ihmiset saavat äänestää kuten haluavat. Muut isot puolueet ovat ihan itse aiheuttaneet tilanteen. Keskusta ja Kokoomus ryssi tilaisuuttansa jatkokausille hallituksessa ihan omiin koplailuihinsa (soten maakuntamalli ja laaja valinnanvapaus). SDP, Vihreät ja Vasemmistoliitto näyttävät pääosin yhdeltä hajanaiselta liikkeeltä jotka ajavat monelta osin tavallisen veronmaksajan asemaan heikennyksiä. Löysä turvapaikkapolitiikka, kovemmat verot, autoilun hankaloittaminen ja muutenkin ylimitoitetulta kuullostavat suunnitelmat ilmastomuutoksen hillitsemiseksi sekä monet pienemmät linjaukset eivät tavalliselle härmäläiselle vaan istu mielenmaisemaan. Omassa ideologisessa kuplassa kaikki varmaan näyttää täydelliseltä mutta pitää osata katsoa asiaa sieltä kuplan ulkopuoleltakin.

Jos ei halua vihervasemmistoa äänestää ja vanhat hallituspuolueet ansaitsi omasta mielestä epäluottamuslauseen, niin mitä vaihtoehtoja jäi jäljelle? Kristilliset ja RKP omine valtavine rajoitteineen, marginaalipuolueet tai sitten persut. Tämän jälkeen ei voi ihmetellä persujen suosiota.

Nyt kun persut vielä eristetään vaalitulosesta huolimatta oppositioon, voitte olla varmoja, että puolueen suosio tulee vain kasvamaan. Ainoa oikea tapa rajoittaa persujen suosion kasvua on ottaa heidät mukaan päättämään asioista. Valta ja vastuu ei Suomen politiikassa ole enää aikoihin tarkoittanut suosion kasvua. Ei se tarkoittaisi sitä persuillekaan.

Kuvittelen, että persujen vaatimukset hallitukseen tulemiselle ovan noin siinä, että Suomen ulkorajaa alettaisiin taas valvomaan, turvapaikkakiintiöitä ei kasvatettaisi merkittävästi sekä ilmastomuutoksen torjunnassa otettaisiin järki kauniiseen käteen eikä yritettäisi mitään maailmanennätystä päästöjen yltiöpäisessä laskemisessa. Plus että lainarahalla ei alettaisi ns. viimeisiä juhlia juhlia. Vihervasemmisto osaisi meidät vielä Kreikan tielle jos heitä kukaan ei siinä estä. Mutta ei taida tämä persut hallitukseen skenaario toteutua, joten ennustan jo tässä ja nyt, että persut ovat isoin puolue vuoden 2021 vaaleissa.

Vuoden 2021 vaalit? Päättele itse…

8.4.2019

Mieli halajaa edelleen kirjoittamaan politiikasta – onhan nyt sentään vaaliviikko! Mutta joutuu nyt ehkä kuitenkin keskittymään siihen, että muistaa sunnuntaina sentään itse käydä äänestämässä. Fokus nääs on siirtynyt aavan meren tuolle puolen. Siellä jossakin on maa, jossa nurmi jo vihertää ja kukat kukkivat. Augustan golf-kenttä on tunnettu värikkäistä kukistaan jotka ovat kauneimmillaan huhtikuussa – samalla kun kentälle kokoontuu koko golf-maailman kerma.

On siis aika golfin US Mastersin! Kyseessä on ehkä se kaikkein tarunhohtoisin golf-kilpailu. Sillä ei ole ihan yhtä pitkää historiaa kun esimerkiksi The Openilla, mutta kisan erityispiirteenä on se, että joka vuosi kisanäyttämönä toimii yksi ja sama kenttä. Muut golfin major-turnaukset kiertävät kentiltä toisille eikä samanlaista historiaa aina yksittäisistä rei’istä alkaen pääse muodostumaan. Toki esim. The Open st Andrewsin pyhätössä pitää sisällään paljon samoja elementtejä historian ja tarinoiden osalta.

Oma golf-historiani ohuesti tulkittuna alkaa oikeastaan Mastersista vuodelta 1997. Silloin ei vielä itse ollut tullut kokeiltua lajia – ei palloa eikä myöskään petsiä lyömällä. Mutta intohimoisena urheilunseuraajana pääsin mukaan innoittavaan tarinaan. Tuolloin vasta 21-vuotias nuori mies nimeltään Tiger Woods järjesti näytöksen joka häkellytti lajista ei mitään ymmärtävää urheilun ystävää suuresti. Nuori Tiikeri voitti toiseksi tullutta Tom Kiteä mykistyttävät 12 lyöntiä. Siinä oli helppo arvata että tuosta pojasta kuultaisiin jatkossakin.

Mastersin sisältyy paljon mystiikkaa. Kilpailun järjestävä Augusta National GC on tunettu perinteitä kunnioittavista tavoistaan. Klubi mm. ”kunnostautui” sillä, että se ei hyväksynyt jäsenikseen ollenkaan naisia. Tästä kivikautisesta tavasta luovuttiin kovan painostuksen jälkeen vasta vuonna 2012. TV-lähetyksiin asti näkyvää perinnettä ovat caddien asusteet Mastersissa – heille yksiselitteisenä pukukoodina ovat valkoiset haalarit.

Jos kiinnostaa tietää, miltä näyttää yksi maailman tunnetuimmista golf-kentistä voi vierailla sivulla https://www.masters.com/en_US/course/index.html. Tuolta löytyy kenttäesittely Mastersin näyttämöstä. Augustan väylät on kaikki nimetty puiden tai pensaiden mukaan. Kenttä on tunnettu äärimmäisen nopeista griineistään sekä joukosta maailman tunnetuimpia golf-väyliä. Itse olen viehättynyt Amen Cornerina tunnettuun ”pätkään” kentästä. Se muodostuu 11. väylän toisen lyönnin ja 13. reiän toisen lyönnin välisestä osasta kenttää (tuolle on luonnollisesti tarinansa mutta ei rönsytä sinne nyt). 11. väylän avaus on tiukka ja siinä on käytännössä pakko osua väylään jos reiältä haluaa tulosta tehdä. Lyönti griinille on väylältäkin haastava viheriön edessä olevan vesiesteen takia. Tilaa lyönnille on joka tapauksessa äärimmäisen vähän. 12. väylä taas on par3 jossa lyödään ojan takana olevalle kapealle griinille. Lyhyt lyönti jää ojaan tai bunkkeriin kun taas liian pitkälle lentävän pallon voi löytää jopa värikkäistä kukkapuskista. Tälle reiälle mureni Jordan Spieth vuonna 2016 yrittäessään puolustaa edellisen vuoden voittoaan. Spieth johti kisaa viidellä lyönnillä kun enää yhdeksän reikää oli pelaamatta. Toinen perättäinen Masters-voitto oli enää kirkossa kuuluttamatta. Mies kuitenkin haparoi bogit 10. ja 11. reiällä kunnes saapui 12. edelleen toki selvässä johdossa. Mitään hätää ei pitänyt olla, mutta kaksi palloa putosi griinin edessä olevaan ojaan ja korttiin merkattu seiska par3:lla oli likaa. Danny Willett oli se ”onnekas” joka pääsi hyödyntämään Spiethin haparoinnin. Mutta viimeistään tuo kerta jätti allekirjoittaneeseen lähtemättömän vaikutuksen siitä, että Amen Corner ja erityisesti tuo 12. reikä on suurinpiirtein hienointa mitä golf-kenttä voi pelaajille haasteena tarjota.

Kisakentästä voisi tarinoida vaikka kuinka. Mutta mennään tässä vaiheessa vähän kisan toisen erikoispiirteen puolelle. Jostain (hyvästä) syystä se on maailman suosituin vedonlyöntikohde golfissa. Isoin vedonlyöntipörssi kerää normaaliin PGA Tourin kisaan ennakkopeliä noin puoli miljoona euroa (Tämä siis lukuna on käytetyt panokset – pörssissä vedon vastaaottava puoli joutuu luonnollisesti kaivamaan kuvettaan paljon enemmän. Esimerkiksi 25 kertoimella 10 euron veto tarkoittaa sitä, että pelaajalla pelitililtä poistuu 10 euroa mutta buukkerilla 240 euroa). Tätä kirjoitettaessa kun kilpailun alkuun on lähes kolme vuorokautta, on Mastersiin ennakkopeli jo 1,5 miljoonaa euroa. Tässä leikissä raha likkuu eikä välttämättä tee pesiä.

Itseä Mastersin vedonlyönnissä viehättää kentän asettamat haasteet arvioille. Pelaaminen Augustassa poikkeaa melkoisesti keskivertokentistä. Augustassa pelistrategian on oltava toimiva. Kentän väylät kaartavat usein ja lähes aina vasemmalle. Jokaiselle väylälle ei voi avata täyttä draivia vaan pelaajien on suunniteltava strategiansa niin, että pahat virheet vältetään ja jatkolyönnit ovat mahdollisimman helppoja. Ja kun pelaaja viimein pääsee griinille niin siellä on vastassa puttaushaaste maailman ihan nopeimmilla griineillä. Kisassa pärjää parhaiten sellaiset pelaajat, jotka kiertävät palloa helposti oikealta vasemmalle sekä ovat sinut äärimmäisen liukkaiden griinien kanssa.

Blogista ei ole ollut eikä ole tarkoitus tehdä mitään vihjepalstaa, mutta en nyt malta olemaan nostamatta esiin joitakin kiinnostavia tapauksia loppuviikkoa silmällä pitäen.

Suosikkien joukossa on kaksi sankaria joihin itse en osaa luottaa juurikaan. Molempien kerroin on toki nousussa ja herkullisimmat hetket niiden buukkaamiselle meni jo.

Jordan Spieth nousi raketin lailla golfin kärkinimeksi voittamalla 14 turnausta vuosien 2013-2017 aikana, mutta viimeiset kaksi vuotta ovat olleet sitäkin tuskaisempia. Viime kaudella mies sentään kahdesti sijoittui kolmanneksi (toinen näistä juuri Masters), mutta tämän kauden paras tulos on viime viikonlopun Valero Texas Openin 30. sija (toki oli ”24.” match playssä, mutta tuo on aika eri asia – jäi siellä alkulohkoon on oikeampi tuomio). Parhaimmillaan ollessaan Spieth pelasi kilpailuja niin, että hänen odotusarvonsa per kierros oli olla noin kolme lyöntiä parempi kuin keskiverto PGA ammattilaisen. Eli koko kisaan peräti 12 lyöntiä edellä keskiarvoa. Tämän kauden tilastoissa Spiethillä on 30 pelattua kierrosta joissa hän on ollut keskimäärin 0,24 lyöntiä parempi kuin keskivero PGA ammattilainen. Nyt vedonlyönnin näkökulmasta kysymys on siinä, paljonko tuota paremmin Spiethin voi odottaa pelaavan Augustassa? Mies on tuolla pelannut viidesti ja sijoittunut T2, 1, T2, T11 ja 3. Kenttä ainakin sopii miehelle. Viisi kertaa neljä kierrosta on tilastollisesti kovin suppea otos. Siitä ei voi liikaa päätellä. Noilla kierroksilla Spieth on kuitenkin ”ylittänyt tasonsa” yli yhdellä lyönnillä per kierros. Nyt yhdellä tavalla laskien Spiethin odotusarvo kisassa voisi olla tuo vuoden taso tähän mennessä (0,24) plus track bias (vaikka 1,1). Näin suoraviivaisesti arvioiden 1,34 lyöntiä alle PGA averagen per kierros miehen voisi olettaa pelaavan. Tuo tarkoittaisi omien laskelmieni mukaan peräti 85 kerrointa kisaan. Arvioiden tekeminen on kuitenkin muutakin ja oikeasti päädyin Jordanin kanssa vielä noin 0,3 lyöntiä kovempaan odotusarvoon ja siitä kertoimeen 53. Tässä vaiheessa kun toteaa markkinan hinnoitelleen miehen kertoimeen 28 alkaa tuntua pelin paikalta. Viimeisen kahden viikon aikana miehen kerroin pyöri pitkään jopa 21-23 tasossa ja ei voi kun ihmetellä kansan luottoa sankariinsa. Näin kun nyt kirjoittaa niin voi olla hiljaisen pojan olo sunnuntaina…

Toinen vastaava maistuva kohde on Francesco Molinari. Viime vuoden The Open voittaja on räiskynyt parissa tuoreessa kilpailussaan ja markkina on tykännyt. Ensin Arnold Palmer Invitationalissa italiano painoi täysin käsittämättömän finaalikierroksen ja nousi kaukaa takaa yllätysvoittoon. Sitten Match Playssä miehen peli oli virheetöntä aina välierään asti jossa Kevin Kisner juotti karvaan kalkin. Kokonaisuudessaan kuitenkaan miehen peli ei ole ihan samanlaista ollut kuin mitä oli viime kesän kuumimman jakson aikana. Minun silmään pelin taso on normaalia hyvää Molinaria kun viime kaudelle osui ihan poikkeuksellinen jakso miehen urasta. On muistettava, että tämä on pelannut pitkän ja ihan menestyksekkään uran. Hyvä Molinari on sellaiset 1,6-1,7 lyöntiä ”keskiarvoveturia” parempi. Viime kesän kuuma jakso oli sitten jopa 2,2+ edellä keskiarvoa. Millä pitäisi nyt mennä? Itselle usko mieheen rakoilee kun miettii mitä ominaisuuksia Augustassa tarvitaan (pitkä mieluusti vasemmalle kaartava lyönti ja tarkka työskentely äärinopeilla griineillä) ja miten Molinari tuolla aiemmin on pärjännyt. Mies on pelannut Mastersin 7 kertaa aiemmin ja paras saavutus on T19 sija vuonna 2012. Ei voi ainakaan sanoa että tähän asti olisi kenttä parhaalla mahdollisella tavalla miehelle silmään istunut. Kaikki tekijät huomioiden päädyin mallintamaan miehen 1,57 keskiarvomiestä kovemmale tasolle ja tuo vie ”tavoitekertoimen” 58 asti. Tämä on markkinassa nyt 28 tasossa ja match playn jälkeen pyöri tämäkin pitkään 24-26 kertoimissa.

Sitten vähän lyhyemmin esimerkki toiseen suuntaan. Patrick Cantlay on vakuuttanut kovasti ainakin allekirjoittaneen huimista golfarinkyvyistään. Miehen viime vuoden keskiarvo kierroksissa (koko kausi) oli 1,57 keskiarvoa parempi ja tätä edellinen vähän suppeampi kausi (vain 48 rundia) 1,64. Tämän kauden alku on ollut vielä kovempi ja mies on ihan pakko nähdä noin 1,8 lyöntiä per kierros keskiarvoa paremmaksi tällä hetkellä. Masters-historia nousukkaalla on toki lyhyt ja viime vuoden cutin missaaminen ei tietty paljoa lupaa. ”Ensimmäisellä urallaan” 2012 tämä ehti kuitenkin jo olemaan Mastersin paras amatööri. Cantlay oli tulossa ryminällä golf-maailman kärkeen tuolloin mutta pahat selkävaivat pitivät miehen sivussa pitkään. 2014 mies pelasi enää 6 turnausta ja seuraavat kaksi kautta meni kokonaan ohi. Päädyin mallintamaan tämän 1,84:ään ja sillä tavoitekerroin olisi niinkin alhainen kuin 38. Tätä sai kuitenkin lyötyä 110:llä (edelleen tarjolla jos jono vaan kulkee) jossa odotusarvo on ”ihan kohdillaan” jos nyt en itse satu olemaan ihan metsässä. WGC Meksikon hyvä kisa on niin tuore (eikä tämä nyt mitenkään hukassa ollut match playssäkään vaika kisa lyheksi jäi) että virettä ei ole syytä epäillä. En nyt ymmärrä miten tämä mitenkään voisi olla alle esim. 1,54 (0,3 on iso muutos arvioissa) ja silläkin 61 olisi tavoitekerroin.

Tämä saa tällä kertaa riittää. Jos virtaa vielä huomenna tai keskiviikkona riittää voisin yrittää toisen setin heittää Mastersista kehiin – on meinaan sen verran upea kisa että toinenkaan entry ei yhtään liioittelua ole.

3.4.2019

Tuolla otsikossa olevalla lauseella lähti tasavaltamme pääministerin kirjoitus eilen liikkeelle www.juhasi.fi -sivuilla. Olen otsikosta ja sanomasta hyvin pitkälle samaa mieltä. Mutta miksi kirjoitus rajattiin koskemaan vain maahanmuuttoa? Pelottelu ja vihapuhe on arkipäivää laajemminkin.

Etsin viikonloppuna omiin tarpeisiini tietoa hiilivoimaloiden päästöistä. Kun nopeaa vastausta (räpläsin puhelinta ja KVG:sta löytyvien linkkien seuraaminen oli raskasta) en tuntunut löytävän, yritin kysyä vastausta twitteristä. Sieltä kun tuntuu olevan tapana löytää vastaus kaikkiin kysymyksiin elämän tarkoituksesta piin kuudenteentoista desimaaliin. Lähdekritiikkiä pitää toki muistaa harrastaa. Mutta mitä sieltä löytyikään. Tokikin ydinvoiman vastustajia ja ihan samalla agendalla kuin mitä Sipilä vierasti kirjoituksessaan – eli pelotellaan toista osapuolta perusteettomasti. ”Vastustajalla” oli viestinään ”Suomi voisi myös olla jo #ydinhylky-alue, jossa jopa oma puhtaan ruuan tuotanto olisi mahdotonta. #ydinonnettomuus”. Kun tätä tohdin vastauksessani epäillä ja kysyin esimerkkiä maasta, jossa puhtaan ruuan tuotanto olisi mahdotonta, sain vastauksen ”#Tshernobyl’stä on jo yli 30 vuotta. Jotkut maa-alueet ovat radioaktiivisia 24 000 vuotta, ja jopa miljoona hehtaaria maa-aluetta ei voida viljellä 100 vuoden kuluessa”. Tähän kun heitti vastaukseksi kotitehtävän laskea, montako prosenttia Suomen pinta-alasta olisi sinällään isolta kuulostava jopa miljoona hehtaaria, loppui keskustelu lyhyeen. Ilmeisesti joko laskutaito loppui tai sitten vastaus (noin 3%) olikin yllättävän pieni. Todetaan vielä, että Ukraina on noin kaksi kertaa Suomen kokoinen joten tuo saastunut alue on noin 1,5% Ukrainan pinta-alasta. Sanomattakin on selvää, että maaperältään maanviljelyyn loistavasti sopiva Ukraina tuottaa edelleen puhtaita elintarvikkeita maatiloiltaan.

Olisin mieluusti jatkanut pelottelijani kanssa keskustelua ydinvoiman turvallisuudesta pitempäänkin. Minulla olisi ollut paljon faktoja juuri Tsernobylin onnettomuudesta ja perusteluja sille, miksei vastaavaa onnettomuutta tule Suomessa tapahtumaan. Onnettomuusreaktori oli tyypiltään epävakaa ja noita ei rakennettu koskaan muualle kuin Neuvostoliittoon. Itse onnettomuus johtui määräaikaishuollon yhteydessä suoritetusta täysin idioottimaisesta kokeesta, jossa rikottiin silloisen Neuvostoliitonkin löperöitä turvallisuusmääräyksiä. Kansainvälisissä tutkimuksissa on todettu onnettomuuden johtuneen ja sen laajuuteen vaikuttaneen nimenomaan vakavat puutteet reaktorin suunnittelussa, käytössä, turvallisuuskulttuurissa ja valvonnassa. Onnettomuus aiheutti suoria kuolemia (=akuutti säteilysairaus) WHO:n raportin mukaan 28 (vuonna 1986) + 19 (vuosina 1987-2004). Sen lisäksi raportissa arvioitiin mahdollisesti reilun 200 pelastustöihin osallistuneen kohdanneen ennenaikaisen kuoleman onnettomuuden takia. Tässä tutkimuksessa tutkittiin  61000 pelastustöihin osallistuneen ihmisen sairauksia. Erilaisiakin tutkimuksia on olemassa, mutta meidän perällä WHO on luotettavin tutkimuksia julkistanut taho tästä asiasta.

Tsernobyl oli katastrofi jota ei koskaan olisi saanut tapahtua. Uskon, että tuon kokoluokan ydinvoimaonnettomuus ei ole enää mahdollinen. Fukusiman onnettomuus oli toiseksi suurin ydinvoimalaonnettomuus historiassa. Sen vaikutukset jäivät todella paljon pienemmiksi. Suoria säteilyn aiheuttamia haittavaikutuksia ihmisiin ei havaittu. WHO:n mukaan on mahdollista, että joillakin laitoksen työntekijöillä tai muuten säteilyllä altistuneilla voi olla kohonnut syöpäriski. Painotetaan käytettyä termiä ”voi olla”. Tämä todenäköisyys on kuitenkin niin pieni, että sen tilastollinen todistaminen ei ole mahdollista.  Fukusiman onnettomuus aiheutti evakuoinnin ihmisille, jotka asuivat 30 kilometrin säteellä voimalaitoksesta (pinta-alaa jää paljon alle miljoonan hehtaarin). Sen vaikutukset olivat siis hyvin paikallisia. Varsinainen onnettomuuden aiheuttajahan oli maanjäristys ja sen liikkeelle laittama tsunami. Laitokseen iskenyt aalto oli 14-15 metriä korkea. Jokainen voi mielessään hahmotella vastaavan onnettomuuden toteutumisriskiä Suomenlahden, Pohjanlahden tai Perämeren rannikoilla.

Miksi ydinvoimaa siis pitää vastustaa ja samalla pelotella sen riskeillä? Minulle tämä ei ole koskaan selvinnyt. Olen ollut ilmastonmuutoksesta huolissani jo paljon ennen kun siitä tuli yleinen puheenaihe. Helpoin tapa taistella tuota vastaan olisi ollut jo vuosikymmeniä rakentaa lisää hiilidioksidia tuottamatonta ydinvoimaa. Mutta tämä ei ole kelvannut esimerkiksi ympäristöjärjestöille. Miksei? Miksei riskeiltään vielä merkittävästi vähäisempiä ns. pienydinvoimaloita jo rakenneta? Napapiirin pohjoispuolella aurinkovoima on täysin poissuljettu tuotantotapa osan vuotta eikä se Hankoniemelläkään tammikuussa oikein futaa. Kun oikeasti tammikuussa on kylmä niin harvemmin silloin tuuleekaan. Mutta kuten Eput laulaa ”uraani halkeaa, ja tuottaa lamppuun valkeaa” ympäri vuoden.

Eiköhän sovita, että Suomesta tehdään globaalisti johtava ydinvoimatekniikan hyödyntäjä, kehittäjä ja vientimahti sekä samaan aikaan voidaan lopettaa ihmisten pelottelu niin ydinvoiman riskeistä kun ilmastomuutoksestakin. (toki ymmärrän että ilmastonmuutoksen ratkaisu vaatii muitakin toimia, mutta ei sillä silti tarvitsisi ainakaan yhteiskunnan herkimpiä sieluja pelotella)

Loppuun vielä muistutuksena pari maistuvinta säettä edellä mainitsemastani Eppujen tekeleestä:

Voiko täydellisyyttä olla olemassa missään muodossa – Totta toki muun muassa Olkiluodossa

sekä

On erehtymättömyyttä meillä melko valikoima – On UKK, YYA sekä Imatran Voima

Ja tässä vaiheessa siirrytään rutiinin pariin eli raportti kävelyn tilanteesta. 703 kilometriä on talsittu ja aika tarkkaan Pietarin ja Moskovan puolivälissä ollaan.

Sitten vielä jos joku tänne asti lukea jaksoi, niin avataan ensimmäinen haaste itselle tämän projektin puitteissa. Ajattelin mennä teemalla ”15K”. Myöhäisemmässä vaiheessa (Siperian aroilla) tuo tullee olemaan uusi haaste rahapelaamisen saralta (nimestä voinee päätellä jotakin). Näin kävelyn alkuvaiheessa se olkoon fyysisempi haaste oman maallisen olemuksen osalta. Sunnuntaina 31.3. satuin käymään vaa’alla joka näytti komeat 95 kiloa. Olen vain kolmen kilon päässä ennätyksestäni. Nyt en uutta enkkaa lähde hakemaan vaan suunta laitetaan toiseksi. Tavoite asetetaan puolen vuoden päähän ja tuo 15 kiloa pitää lähteä. Koska olen vuosien varrella vuorollaan kyninyt kavereitani erilaisissa painonpudotusvedoissa, ei enää ”sponsoria” kampanjalleni löytynyt. Joudun siis sitomaan itseni tavoitteeseen omilla lupauksillani. Sellainen olkoon lupaus lahjoittaa jokaisesta toteutumatta jäävästä kilosta 100 euroa Iceheartsin toimintaan (tekevät hyvää duunia ja ovat olleet kohteenani aiemminkin). Jos todennäköinen epätodennäköisyys toteutuu (15 kiloa tosissaan poistuu) lahjoitetaan joka tapauksessa vähintään yhtä yksikköä vastaava summa kohteelle. Tarkistuspunnitus suoritetaan viimeistään syyskuun viimeinen päivä. Viimeistään koska jos joku esim. törpöttelyä sisältävä keikka osuu suoraan tuohon kohtaan varaan itselleni oikeuden suorittaa punnitus etukäteen. Kun itsensä kanssa ”lyö vetoa” saa säännötkin laatia itse.

Tästä ei ole tarkoitus tehdä mitään hyvinvointiblogia, joten en kovin säännöllisesti tule raportoimaan tämän laihdutushaasteen kehittymisestä. Jossain kohtaa tokikin heitetään kommenttia siitä, onko hyvään menossa enemmänkin kuin vain minimit. Haasteessa on hyvää se, että joko itse oikeasti laihtuu tai sitten nuorisotyö saa tarvitsemiaan lahjoituksia…     

PS Myönnetään, että aasinsilta otsikosta itse tarinaan oli lievästi ilmaistuna löysä… 

---