25.3.2019

Alkuun pieni kädennosto virheen merkiksi. Menin kirjoittamaan tammikuussa teemalla ”ei tullut ympäristövaaleja”. Väärässä olin. Jotenkin kornilta tuntuu, että asia, josta ei ole ollut uutta sanottavaa viikkoihin pysyy vaalikeskustelujen kärkiaiheena viikosta toiseen. Varsinkin kun asia on sellainen jossa Suomen eduskunnan valta on sanotaanko nyt vaikka kovin rajallinen. Asia on tärkeä, mutta se ratkotaan kansainvälisillä kentillä eikä paikallissarjassa. Kevään EU-vaalit olisi tuolle teemalle ollut oikeampi paikka, vaikka yksin EU:kaan ei ratkaisua voi rakentaa (ja viimeiset uutiset EU:sta eivät lisää luottamusta siihen, että EU ongelman ratkaisisi vaikka pystyisikin).

Toisaalta voisin kyllä jättää virheen tunnustamatta ja luottaa siihen, etten ole osannut kirjoittaa niin, että lukijat ymmärtäisivät mikä on ollut ajatus takana ja virhe jäisi huomaamatta. Ei kai koripallossakaan tarvi nostaa kättä jos tuomari ei virhettä huomaa? Twitteriä tutkimalla olen kuitenkin saanut tänään sen käsityksen, että Veikkauksen työntekijät eivät uskalla kertoa henkilökohtaisia kantojaan nettiblokkeja kohtaan. Kyllä tuota omaa kantaani edellisessä kirjoituksessa yritin avata, mutta ilmeisesti huonolla menestyksellä. Ajattelin, että jos kertoo ettei usko niiden juurikaan vaikuttavan mihinkään, niin se kyllä tarkoittaa minun kohdalla samalla myös sitä, että en henkilökohtaisesti kannata blokeerauksia.

Seuraavaksi kaivataan varmaan kantaaottoa rahapelijärjestelmän toimivuuteen ja/tai muutostarpeeseen. Siitä ei ainakaan minun edes ole kovin yksinkertainen muodostaa kantaa, eikä minulla edes itseni kanssa yhtä ristiriidatonta kuvaa optimiratkaisusta ole. Kun sisällä on peluri-minä, raviurheilija-minä ja Veikkaus-minä niin kaikki katsoo asiaa eri näkökulmista. Raviurheilun ystävänä on helppo pultata itsensä monopolin kannattajaksi. Aika vaikea on nähdä tulevaisuuden muutokset mahdollisuuksina raviurheilulle, mutta on todella helppo nähdä ne uhkina. Raviurheilija-minä on muuten aikamoinen tuuliviiri. Vielä 2015 tuo osa minusta kannatti lisenssijärjestelmää heti tänne nyt aikataululla. Peluri-minä on sinällään ollut hyvinkin tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen pitempäänkin, eikä muutokselle varsinaisesti näy nytkään erityisiä tarpeita. Veikkaus-minä onkin yllättäen näistä kaikista eniten kiinnostunut järjestelmän muuttamisesta. Tuotekehityksen parissa kun töissä painiskelee niin nykyisen järjestelmän aiheuttamat vaikeudet tuotekehityksen saralla ovat karmaisevia. Joskus niistä voisi avautua vaikka kokonaisen kirjoituksen verran – sen verran monisäikeisestä asiasta on kyse. Raotetaan verhoa kuitenkin tässäkin ihan vähän. Koska arpajaislaki lähtee siitä, että pelimonopolin tarkoitus on lähinnä yksinomaan pelihaittojen vähentäminen, pitää jokainen asetusmuutos (pelien säännöt annetaan sisäministeriön asetuksilla) perustella vähintäänkin niin, ettei muutoksen myötä pelihaittojen odoteta kasvavan (mieluusti niin, että ne vähenevät). No jos hyvää peliä yritetään kehittää niin usein niissä on vähintäänkin pieni pelihaittojen kasvun riski olemassa. Tällöin voi joko odottaa hakemuksen hylkäämistä tai hyvässä tapauksessa pitkää prosessia virkamiesten kanssa pelin saamiseksi julkaisukelpoiseksi. Käytännössä oma fiilis on ajoittain sellainen kun olisi nyrkkeilymatsissa toinen käsi selän taakse sidottuna.

Todetaan vielä tähän sen verta, että monopoli vs lisenssijärjestelmä keskustelun positointia omassa mielessä auttaisi suunnattomasti se, että määriteltäisiin minkälainen se tuleva lisenssijärjestelmä olisi. Siinä voi kuitenkin liikkuvia osia olla niin paljon, ettei ilman jonkunasteista speksausta voi sanoa juuta eikä jaata sen hyvyydestä tai heikkouksista.

Nyt tuli kirjoiteltua jo enempi työjutuista kun ehkä on soveliasta. Mutta tämä olkoon vastaus niille epäilyille, että Veikkauksessa jotenkin erityisesti rajoitettaisiin mielipiteitä tai niiden perusteltuja esittämisiä julkisestikin. Enemmänkin meillä on kannustettu nimenomaan avoimeen ja rakentavaan keskusteluun. Toivottavasti kaikki kuitenkin ymmärtävät, ettei ole työnantajaa kohtaan korrektia alkaa julkisesti teilaamaan yrityksen hankkeita vain sen takia, että on asioista itse eri mieltä kun mikä on firman virallinen linja. Asioihin yritetään vaikuttaa firman sisällä ennen päätöksiä ja niiden takana seistään päätösten jälkeen vaikka itse olisi tehnyt eri valintoja. Jos siihen ei pysty niin sitten katsellaan uutta työnantajaa. Itseäni tuntien epäilen, että yksimielisyys tehtyjen päätösten kanssa olisi mahdollista ainoastaan yhden miehen firmassa…

Tähän väliin kuitenkin kävelypäivitys eli sillä saralla 664 kilometriä on nyt takana. Kresttsy niminen mesta oli juuri tien varressa. Kotoisan oloinen kotikylän kokoinen paikka in the middle of nowhere. Pitää kyllä sanoa, että kovin reipasta ei eteneminen ole viime aikoina ollut. Pitää aktivoitua ja se ensimmäinen luvattu itsensä haasto ottaa ohjelmaan. Eilen kävi kylässä vanha kaveri joka syksyllä heitti mallasjuomat ulos ”ruokavaliostaan” ja alkoi urheilla. Oli menettänyt sen jälkeen dramaattisesti reilu 15 kiloa. Sama voisi kiinnostaa itseäkin. Se toki vaatii selkärankaa ja pieni pelko on persuksissa että juuri tuon ruumiinosan on hukannut jonnekin…

Sitten paluu kirjoituksen ”varsinaiseen aiheeseen” ympäristö- eli eduskuntavaaleihin. Niistä on pitänyt kirjoittaa aikaisemminkin mutta lähinä rahapelaaminen on jyrännyt ajankohtaisuudellaan koko ajan päälle. Niin jyräisi nytkin kun kansalaisaloite raha-automaattien sijoituspaikoista julkaistiin viime viikolla. Juurikin raha-automaateista on kuitenkin oma ymmärrys niin kovin ohutta, että katson parhaaksi olla aiheesta ihan hiljaa. Vaikka kaikkien alojen erityisasiantuntija olenkin katson oikeudekseni vaieta joistakin aiheista. Mutta siis vaaleihin… Miksi näistä tuli ympäristövaalit ja miksi keskustelu pyörii kuolleena samojen teemojen ympärillä? Syytän tästä ”omaa” puoluettani eli Kokoomusta. Kokoomus ei ole pystynyt kääntämään keskustelua oikeisiin asioihin vaan on tanssinut SDP:n viemänä häävalssia ilmeisenä tavoitteena kakkosviulun soittajan rooli seuraavassa hallituksessa. Minä en näe tuossa toiminnassa mitään järkeä. Pelissä lähinnä taitaa mennä ääniä – minunkin.

Aloin vihdoin viime viikolla tosissani positioimaan itseäni liikkuvaksi äänestäjksi. Tuollaisia ajatuksia on liikkunut pitempäänkin kun tyytyväisyys Kokoomuksen linjaan on heikentynyt vuosi vuodelta. Mistä on tultu ja mihin ollaan menossa? Meillä on ollut viimeiset neljä vuotta oikeistolaisin hallitus koskaan mutta onko tulokset olleet sen mukaiset? Eivät ole! Tästä suivaantuneena päätin ”tutustua” vaihtoehtoiseen tarjontaan erilaisten vaalikoneiden kautta. Niissä kyllä edelleen pääsääntöisesti Kokoomus liikkui ihan kärkisijoilla, mutta kun muutosta etsin, niin muitakin vaihtoehtoja piti löytää. Hieman jopa yllättäen sekä Perussuomalaiset että Siniset saivat ehdokkaitaan vaalikoneiden listojen keulille muka minulle sopivina ehdokkaina, mutta niin epätoivoiseksi en ole ajatellut valua, että noille kallisarvoista ääntäni antaisin. Mutta löytyi tuolta lopulta yksi uusi ihan kiinnostavakin vaihtoehto. Vaalikoneet tyrkyttivät minulle säännöllisesti myös Liberaalipuolueen ehdokkaita. Innostuin aiheesta jopa niin paljon, että tutkin puolueen sivuja ja ehdokkaitten omiakin kampanjasivuja. Ja hyvältä tuo alkoi Kokoomukseen kyllästyneessä mielessä vaikuttaa. Sinällään minua ei haittaisi antaa ääntä puolueelle, joka todennäköisesti jää ilman edustajaa ei ainoastaan omassa vaalipiirissäni, vaan myös koko valtakunnassa. Ääni tuollaiselle puolueelle on kuitenkin mielestäni suoraselkäinen kannanotto muutoksen tarpeesta toisin kun kirkkoveneen piirtäminen äänestyslappuun.

Minään erityisen liberaalina ajattelijana en ole aiemmin osannut itseäni pitää, mutta kyllä puolueen ajamiin asioihin oli pääosin helppo ottaa yhtenevä kanta. Puolue ajaa mm. yksilönvapautta, järkiperäistä avointa päätöksentekoa, elinkeinonvapautta ja vähäistä byrokratiaa sekä alhaisempaa verotusta. Aloin jo muhitella mielessäni sopivinta ehdokasta. Mitään selkeää ratkaisua ei ollut tarjolla kun yksikään Uudenmaan vaalipiirin ehdokas ei ollut millään muotoa tuttu nimi itselle. Luin muutaman ehdokkaan sivun ja totesin, että tähän palataan vielä ennen vaaleja. Olihan tässä vielä aikaa.

Noin kolme päivää myöhemmin pamahti sitten märkä rätti naamalle. Jostain bongasin, että puolue on vaaliliitossa muunmuassa Feministisen puolueen kanssa. Saako tässä sitten äänestäessään muka sitä mitä tilaa? Ymmärrän kyllä, että pienpuoluueen on vaikea saada yhtään edustajaa läpi ja sitähän puoleen toki pitää hakea, mutta onhan tuo äänestäjän näkökulmasta ihan toimimaton tilanne. Toki ilmeisesti Uudenmaan vaalipiirissä vaaliliitto käsittää ainoastaan Liberaalipuolueen ja Piraattipuolueen, mutta pitää kyllä palata alkuruutuun äänestyssuunnitelman laadinnassa. Jos olisi tullut vahingossa äänestettyä Feministisen puolueen ehdokas eduskuntaan, olisi sitä ollut mahdoton antaa koskaan itselle anteeksi. Vaaliliitot ovat syvältä…

Alkuruutuun palaaminen ei ollenkaan tunnu hyvältä. En tiedä miksi Suomen politiikka on mennyt pelkäksi populistiseksi roskaksi jossa ihan kaikki puolueet ilmoittavat valien alla tavoitteikseen sellaisen kasan hyvää ja kaunista, että kaikkien on pakko tietää, että niitä ei vaalien voittajien toimesta ole mahdollista juurikaan toteuttaa. Vaikka joku saisi mahdottomalta tuntuvan ehdottoman enemmistön eduskuntaan realismi löisi voittajia hamarapuolella takaraivoon. Jos/kun suurimman puolueen kannatus tulee liikkumaan 20 prosentin tienoilla voi toimivan hallituksen muodostaminen olla vaikeaa ja vaalitavoitteista hallitusohjelmaan asti ei montaa tietään löydä. Olisiko rehellisemmällä linjalla mahdoton kerätä kannatusta? Tottakai yksittäisen ehdokkaat pystyvät olemaan (ja ovatkin) rehellisempiä ja nostamaan esiin oikeasti esimerkiksi taloudellisia reunaehtoja lupauksille ja/tai korostaa kriittisimpiä tavoiteltavia asioita. Mutta läpipäästessään tämänkin porukan elämä läsähtää puoluepolitiikan realismiin. Meikäläisen yhteiskunnallinen aktivoituminen alkaa passivoitua ennenkuin se oikein pääsi vauhtiinkaan.

Jotta tämä ei mene ihan kokonaan murehtimiseksi politiikan rappiosta palataan lopussa vähän vielä vedonlyönnin iki-ihanaan maailmaan. Golfkauden petsillinen kohokohta numero yksi on itselle WGC:n Match Play turnaus. Se on ohjelmassa ylihuomisesta keskiviikosta sunnuntaille asti. Ensin pelataan neljän miehen lohkoissa kaikki kaikkia vastaan mallilla ja jokaisesta 16 lohkosta etenee voittaja cup mallilla pelattavaan loppusarjaan. Siinä vaaditaan sitten neljä peräkkäistä voittoa jotta pääsee nostamaan pokaalia sunnuntaina Austinissa Teksasissa. Mikä tekee tästä kaikkein mielenkiintoisimman turnauksen rahapelaamisen näkökulmasta? Itselle se joku outo ja tuntematon korrelaatio jota markkina käyttää mallintaessaan turnauksen jatkoa sen eri vaiheessa. Minä en ole markkinan toimille vielä uskottavaa syytä löytänyt. Jos into on riittänyt lukea tänne asti ja sitä riittää edelleen, niin suosittelen seuraamaan turnauksen eri vaiheiden kertoimia ja laskemaan niiden perusteella esimerkiksi sitä, olisiko kisan suosikkia (tällä hetkellä Rory McIlroy) kannattanut pelata ennakkoon koko turnauksen voittajaksi (tämän hetken kerroin 11,5). Jos tuollainen ajatus (Roryn voiton puolesta pelaaminen) olisi oikeasti mielessä, niin suosittelen kuitenkin pelaamaan ensin miestä etenemmän jatkoon alkulohkostaan. Jos tämä toteutuu niin sen jälkeen kannattaa miestä pelata aina yksi matsi kerrallaan voittamaan kyseisen matsin. Jos tuon painaa rakettina (voitto aina seuraavaan petsiin panokseksi) niin lopulta voi sitten iloisena todeta saaneensa selvästi paremman kokonaiskertoimen kun mitä ennakkoon oli tarjolla. Markkina ei ole vielä pelannut lajia läpi…

Loppuun disclamer: Luonnollisesti jos Rory on kaikkien joulupukkien äiti ja kohtaa cup-vaiheessa koko ajan kisan ennakkoon heikoimpia pelaajia finaaliin asti, ei lupaamani skenaario toteudu. Mutta jos ”tuurit” ovat normaalit niin ero ennakkokertoimessa turnauksen voittoon ja kohde kohteelta rakennetun kertoimen välillä on tavannut olla kymmeniä (= monikko = enemmän kuin yksi) prosentteja.

12.3.2019

Nimipäivän kunniaksi uusi blogi uunista ulos. Matka on edennyt nyt 606 kilometriä ja Novgorod on ohitettu. Moskovaan on vielä melkoinen siivu ja sekin on vielä ihan alkumatkassa…

Kuvitelmissa on ollut siirtyä tarinoinnissa kohti kevään eduskuntavaaleja, mutta eihän sinne pääse kun rahapelien puolelta pukkaa sanottavaa koko ajan. Nyt kielenpäällä on kommenttia viime aikojen kuumasta twitter-aiheesta, eli spekuloiduista blokkauksista ip- ja/tai rahaliikenteessä koskien ulkomaisia pelisaitteja.

Monikin usean sodan urheiluvedonlyöntiveteraani tuntuu olevan kovasti huolissaan käytävästä keskustelusta. Joko kyseessä on petsarin bluffi tai sitten ylimitoitettu pelkoreaktio. Bluffi on varmaan sinällään suosikkitapaus. Noista ”monille hangille kusseista miehistä” suurin osa on tunnetusti myös vähintään keskiasteen tutkinnon hoitaneet pokeripeleistäkin. Bluffaaminen lienee siis tuttua. Kotikatsomosta noiden bluffien lukemisen yrittäminen on samaa kun lukisi kirjasta miten luetaan naamatellejä vihusta samalla kun pelaa vain nettipokeria.

Mutta tosiaan veteraanien reaktioiden voimakkuutta on meidän perällä ihmetelty. Miten SSP:lle aikoinaan rahojaan lähetelleet petsarit voivat pelätä ulkomaille pelaamisen oikeasti loppuvan 30 vuotta myöhemmin? Pahimpaan pelkotilaan hoidoksi suosittelen tutustumaan netistä löytyvään materiaaliin vastaavien blokkien toimimisesta eri maissa Euroopassa. Löytyy netistä myös vierailla kielillä kirjoitettuja suoria ohjeita siitä, miten ip-blokkeja kierretään sekunneissa tai miten raha liikkuu blokkien ohitse peliyhtiöille. Jos verkosta ei ole saatu huumekauppaa kitkettyä niin miten se onnistuisi rahapelien kohdalta? Varsinkaan kun edelleenkään ei ulkomaisiin rahapeleihin osallistumista sinällään olla kriminalisoimassa.

Lainsäädäntö rahapelien ympärillä on toki niin sekavaa, että siinä ei ole helppoa pysyä kenenkään perässä. Missä katsotaan toimeenpannuksi rahapeli, jossa Tukholmassa hotellilla istuva Espoossa asuva veijari hakkaa netissä ”yksikätistä rosvoa” joka pyörii pilvipalvelussa ties missä ja jonka operaattori omaa toimiluvan Gibralttarilta? Mutta tähän maailma on mennyt ja lainsäädäntö yrittää pysyä perässä. Ja on niitä jatkokysymyksiä sitten vaikka kuinka. Jos vaikka hypätään noiden pelien markkinointiin esimerkiksi taivaskanavalla jota katsotaan kotimaisen palveluntarjoajan streamauspalvelusta. Kuka vastaa mistä? Mutta olen insinööri enkä juristi joten ei sukelleta yhtään syvemmälle tuohon päätyyn – voisi vaikka joutua kokonaan uppeluksiin.

Haluan tässä nyt vielä ihan erikseen painottaa, että tällä hetkellä on menossa vasta viranomaiselvitys mahdollisesta blokeerauslainsäädännöstä. Olen varmaan viimeinen kirkasotainen mohikaani joka uskoo, että selvitys voi myös päätyä olla suosittelematta blokeerausta. Ei toisaalta kyllä olisi eka kerta kun olisin väärässä. Mutta itse en nyt oikein vaan näe mitä tuollaisilla blokeilla oikeasti saavutettaisiin. Hassulta tuntuu, että päädyttäisiin suosittelemaan järeitä toimia joilla ei odoteta saatavan kun pieniä tuloksia. Mutta onhan tuo toki siis mahdollista. Onhan jenkitkin käsittääkseni ampuneet miljoonien Patriot-ohjuksilla alas muutaman satasen droneja. Tai sitten tuokin oli valeuutinen mitä maailma tuntuu nykyään olevan pullollaan. Valeuutisten pohjalta on sitten helppo tehdä vääriäkin johtopäätöksiä.

Takaisin blokeeraukseen. Edelleen jos viranomaisselvitys suosittaa blokkeja, niin lopullinen päätösvalta asiasta on kuitenkin eduskunnalla. Antti Rinne varmaan taputtelisi blokit voimaan ilman tunnontuskia, mutta kyllä osalle puolueita ja/tai politiikkoja luulisi olevan vaikeampi blokeerausten puolesta äänestää. Ja tähän on vielä yksi oikein herkullinen sivujuonne tarjolla. Eli RKP ja sen aseman hallitusneuvotteluissa. Nyt näyttää siltä, että enemmistöhallituksen aikaansaaminen ilman persuja tulee olemaan todella haastavaa. Rinne verottaa Suomen sipinsiniseksi silmiä räpäyttämättä, mutta persujen kanssa samassa hallituksessa oleminen tuskin onnistuu yhtä helposti. RKP tarvitaan melko varmasti mukaan SDP-vetoiseen hallitukseen. Enkä nyt muutenkaan (eli jos kansa herää ja valitsee jonkun muun vetämään hallitusta) ymmärrä ,miten RKP voisi jäädä toisen kerran peräkkäin oppositioon kun ovat ”aina” hallituksessa. Yleensä se on lähinnä vaatinut hallitusohjelmaan kirjauksen ruotsin kielen aseman säilyttämisestä ennallaan. Nyt se voi vaatia tuon perusvaateen lisäksi myös blokeerauksen liittämisen tekemättä jätettävien asioiden listoille. Mahdollinen blokeeraus osuisi järjellä ajateltuna kaikkein koviten tietyn nimeltämainitsemattoman rahapeliyhtiön kivijalkaan. Kyseinen kivijalka on rakennettu kalliolle Maarianhaminassa. Jotensakin tuntuu oudolta jos RKP hyväksyisi blokeeraukset tämän seuraamuksen ymmärtäessään. Mutta voin toki taaskin olla väärässä. Niin kauan meinaan kuitenkin tarinoitani kertoa kun edes itse uskon olevani useammin oikeassa kun väärässä. Sitten kun (huom. ei jos) suhde kääntyy toisinpäin niin hiljenen – ehkä.

Todetaan asiasta vielä, että jotenkin uskottavammalta tuntuisi jos blokeista olisi huolissaan ”slottiammattilaiset” kun vedonlyöjät. Slottipuolella voi olla, että vaivaa blokkien kiertämiseen ei jaksettaisi nähdä. Slotteja on mahdollista ”kannattavasti” vetää vain yhdellä saitilla tai ainakaan pelin jakaminen useammalle tuskin merkittävästi parantaa tulosta. Vedonlyöntipuolella semi-ammatilaisuuskin jää haaveeksi jos ”keskittää” pelaamisensa vain yhdelle yhtiölle ja suosiolla luopuu korkeampien kertoimien etsimisestä. Sellainen tilanne, jossa yksi peliyhtiö tarjoaisi kaikille merkeille maailman korkeimmat kertoimet ei ole mahdollista. Tai no teoriassa varmaan on, mutta käytänmössä sellaisen peliyhtiön tuloksentekokyky ei olisi kovinkaan häävi ja konkurssi uhkaisi hyvin nopeasti. Joku voisi vaikka kuitenkin yrittää tästä kliinistä koetta?

Muistan nettipelien kultaiselta ajalta sellaisen Norskien (lisenssi kait Maltalta) viritelmän kun Play-Off. Voi olla että kirjoitusasu oli jotenkin toisin mutta about noin tuo meni. Sinne sain painettua sisään yhden kaikkien aikojen parhaista petseistäni. Kyseessä oli tupla Vermon ravien yhteen lähtöön. Tuplan toinen osa oli triple-head lähdön suosikin puolesta noin kertoimella 1,8 ja toinen osa sama hevonen voittamaan lähdön noin kertoimella 3,3. Molemmat tuntui erillisenäkin oikein hyviltä ja kun melkein kuuden kokonaiskerroin tuplalle luvattiin, niin uskomattomaltahan tuo tuntui. Valitettavasti voitonmaksun toteutuminen jäi testaamatta kun luonnollisestikaan hevonen ei lähtöään voittanut. Ja kovin kauaa kyseinen yhtiö ei markkinoilla pyörinyt vaikka oppimisprosessi toisistaan riippuvista tapahtumista selvästi lähti nopeastikin liikkeelle, kun vastaavaa yhdistelmää ei enää seuraavana keskiviikkona saanut rakentaa.

Ensi perjantaina on Tampereella Suomen Urheiluvedonlyöjät ry:n perustamiskokous. Toivotan yhdistykselle mitä parhainta onnea tuleviin kamppailuihin. Mielelläni olisin mukaan ollut tunkemassa tuonnekin, mutta katson asemani Veikkauksen työntekijänä sellaiseksi, että tuo ei ole soveliasta. Sellaisen neuvon annan, että jäitä hattuun ja järki käteen ennen kuin alatte mekkaloimaan. Mekkaloida pitääkin, mutta argumentit ensin kohdalleen ja tunteella riehuminen vähemmäksi. Urheiluvedonlyöjät on niin pieni joukko, että sille on vaikea löytää poliittista tukea muuta kuin erinomaiselta argumenttipohjalta. Poolipeleissä tämä pieni joukko ”ryöstää” muilta pelaajilta joten kavereita voi sieltäkin kentältä olla vaikea löytää. Kiinteäkertoimisessa pelissä vastustajana ovat peliyhtiöt ja jos yhtiöiden taskulla kokoajan käy, niin ei sitä toiveasiakkaanroolia yhtiöidenkään suuntaan helppoa ole saavuttaa. Eli kaverit ympärillä voi olla vähissä. Kun oman asian puolesta on kova usko, niin sitähän menee kuitenkin vaikka harmaan kiven läpi. Tsemppiä porukoille ja onnen toivotukset uudelle yhdistykselle ”kannattajajäseneltä”!

Ja loppuun vielä kaikille edes seitinohuesti golfista kiinnostuneille muistutus. Ensi viikonloppuna pelataan Floridassa The Playes Championchip – kannattaa seurata! Kisa on vuoden kovatasoisin turnaus ja kenttä mielenkiintoinen. Tuloksena tästä on usein vaiherikas kilpailu. Major-turnauksiin otetaan mukaan myös turnauksesta riippuen vaihteleva määrä ”turisteja”. Playersin field on 144 kivikovaa ammattilaista ja kuvaavaa on se, että mukana on tänä vuonna kaikki maailmanlistan 50 kovinta kaveria!

5.3.2019

Nyt on ollut vähän hiljaiseloa blogin osalta. Kolmeen viikkoon vain yksi tarina. Ei ihan sitä mitä on ajatellut, mutta kiirettä on pukannut vähän niin töissä, kotona kun harrastuksissa. Kahden pikkulapsen isänä ei aiheuta mitään elämää suurempia riemunkiljahduksia kun RS-virus päättää tulla kylään. Harrastusten puolella golf-kausi alkaa käydä kuumimmillaan ja hienoja kisoja tulee toinen toisen perään analysoitavaksi, laskettavaksi ja petsattavaksi. Eikä unohtaa voi lajin urheilullistakaan hienoutta. Esimerkiksi viime sunnuntain molemmat kisat tarjosivat huimaa viihdettä viimeisellä kierroksella jossa tilanteet ja asetelmat elivät koko ajan sekä lopputulokseen sisältyi isoa draamaa ja yllätystä. En tiedä paljonko noita tulisi katsottua jos ei petsejä harrastaisi mutta jos paljon vähemmän, niin uhreiluelämyksiä jäisi samalla paljon näkemättä. Tällä viikolla vielä vain ”tavallinen” PGA kisa (toki viivalla lähes kaikki huiput) mutta ensi viikolla sitten onkin Playersin vuoro. Eikä tässä enää pitkään mene kun Mastersin vihreää takkia ollaan taas yhden mestarin niskaan sovittamassa. #Kelpaa

Talsiminen etenee omaa tahtiaan ja nyt on kilsoja mittarissa 557 ja Mjasnoi Bor niminen mesta odottaa edessä. Ihan vierasta on seutu ja kun wikipedian pohjalta yritin paikkaan ennakkoon tutustua niin ei löytynyt kun saksankielinen sivu. Omat saksan opinnot rajoittuvat lyhyeen korkeajännityssaksaan enkä nähnyt vaivaa laittaa edes googlea käännöspuuhiin. Ilmeisesti tuosta oli jotain kerrottavaa sotavuosilta. Mutta antakoot olla tutustumiset…

Tähän kirjoitukseen en meinannut erikseen mitään selkeää teemaa ottaa. Heitellään kommentteja ja mielipiteitä vähän sieltä sun täältä kun monella rintamalla edetään.

Ensimmäiseksi lyhyt versio siitä mitä oma tilanneseuranta Ruotsin uudesta lisenssimarkkinasta ja totopeleistä siellä kertoo. Perverssi luonne kun olen, niin päätin ihan omin pikku kätösini hakata päivittäin Ruotsin ”pää V-pelin” vaihdot ja mahdolliset jackpotit exceliin sekä kaivaa netistä vuoden takaisen vastaavan tiedon verrokiksi. Vähän on ATG joutunut antamaan tänä vuonna näin alkuun tasoitusta viime vuodelle Jackpottien osalta, mutta ei tuo nyt valitettavasti näytä siltä, että joutuisin tunnustamaan väärässä olleeni uhkakuvia maalatessani. Kaksi ekaa kuukautta tuossa seurannassa on -15% kehitystä. Ja vielä koska seurannassa on koko poolin koko, niin uskaltaisin epäillä pelkän Ruotsin myynnin olevan vielä enemmän miinuksella. Pooliinhan tulee rahaa monesta muustakin maasta ja puhdasta ATG:n omaa myyntiä raportoidaan huonosti (=ei pysty julkisilla tiedoilla seuraamaan). Kaksi kuukautta on toki lyhyt aika ja tulevaisuus ratkaisee kuinka syvälle Ruotsissa sukelletaan, mutta ei tässä ainakaan omat pelot ole helpottaneet yhtään.

Sitten pari kannanottoa poliitiikan päivänpolttamiin. Ensin vasemmisto ja tuloerot, verotus, kansalaispalkka sekä kaikki muut vaaliteemat joista suurin osa ihmisistä ei ymmärrä yhtään mitään. Mutta varmasti moneen korvaan kuullostavat hienoilta ja kannustettavilta asioilta. En siis minäkään noista mitään oikeasti ymmärrä mutta kommentoin kuitenkin. Viittaan tässä nyt vielä yllä kertomaani totuuteen omasta perverssistä luonteestani ja annan siitä esimerkin. Oikeastaan toivon vasemmistolle vaalivoittoa ja mahdollisuutta näyttää miten tuloerot poistetaan verotusta kiristämällä ja maksamalla erityisesti kaikille työtävieroksuville riittävä kansalaispalkka. Jotenkin ilmeisesti talousopinnot on jääneet samalle tasolle kun allekirjoittaneella eli aloittamatta. Sen verta silmät auki olen kuitenkin pystynyt tällä pallolla kohta sen 50 vuotta kulkemaan, että ymmärrän vasemmiston yhtälön olevan mahdoton. Jos tuloerot verotetaan nollaksi ei kukaan (täysijärkinen) enää ponnistele eteenpäin pääsemiseksi. Ja ne, jotka edelleen haluaisivat ponnistella, nostavat kytkintä ja etsivät itselleen paremman maan asuinpaikakseen. EU:n ihmisten ja pääoman vapaa liikkuminen taitaa olla vasemmiston talousopeille liian vaikea ymmärtää. Itsellä alkaa olemaan vuosia mittarissa jo sen verta, että ihan pienestä itse en maailmalle enää lähde. Mutta jos sitä olisi nuorempi leijona, niin kielikurssit olisivat jo varmuuden vuoksi käynnissä.

Annetaan vielä mahdolliselle vasemmistoa edustavalle lukijalle yksi käytännön esimerkki joka voi valaista asiaa tai sitten ei. Vaikka samaan hengenvetoon kyllä totean, että vasemmalta laidalta näitä minun kirjoituksiani tuskin ainakaan ajatuksella luetaan. Vaikka en ole yrittäjänä koskaan toiminut, niin olen antanut itselleni ymmärtää sen, että jos työläinen tuottaa lisäarvoa 200 euroa tunnissa voi hänelle maksaa ilolla vaikka 50 euroa tunnista ja vielä pärjää itsekin oikein hyvin. Toki kaikeinlaista ”oheiskustannusta” yhteiskunta on yrittäjälle tuon palkan päälle keksinyt mutta tuolla suhteella pärjää kyllä. Jos taas lisäarvo, jonka työläinen tuottaa, on 10 euroa tunnissa, ei hänelle voi maksaa 20 euroa tunnista. Tai jos maksaa niin köyhtyy itse ja se ei yleensä ole yrittäjänä toimimisen perimmäinen idea. Kansantuotteeseen taas lasketaan kaikki ne lisäarvot, joita valtakunnassa tuotetaan. Jos nyt tuo 50 euroa tunnissa tienaava verotetaan samalle viivalle 20 euroa tunnissa tienaavan kanssa, niin voipi olla, että sankari vaihtaa kotimaata ja siirtyy samalle palkalle matalamman verokannan maahan. Tuo 20 euron jantteri ei toki lähde mihinkään mutta ei toisaalta tuota sitä lisäarvoakaan. Nyt sitten sinne vasemmalle laidalle kysymys johon pitää osata päätellä vastaus: Mitä tapahtuu kansantuotteelle jos merkittävä joukko esimerkin mukaisia 200 euroa lisäarvoa tunnissa tuottavia kanvereita suuntaa maasta pois?

Toinen kannanotto politiikan suuntaan on melkein suoraa jatkoa edelliselle. Riikka Suominen (vihreät) twiittasi viikonloppuna seuraavasti: ”Emme länsimaissa enää tarvitse #talouskasvu:a. Raha ei tee meitä onnellisemmaksi. Pitää miettiä hyvinvointi siltä kannalta, ettei se enää ole niin riiippuvainen talouskasvsusta”, sanoo @PasanenAmanda ja saa #meidänlmasto yleisöltä spontaanit aplodit.

Miten joku oikeastaan voi edes ajatella noin? Vai menikö termit sekaisin? Jos talouskasvun korvaisi ”elintason nousulla” niin jotenkin voisin anttaa itseni (huonosti) ymmärtää sen. Elintaso on varmaan monessa mielessä jo riittävällä tasolla ainakin merkittävällä osalla länsimaisista ihmisistä. Toki ihan merkittävällä osalla ei nyt niinkään – eli en kyllä ostaisi tuota edes uudelleen termitettynä. Mutta että ei tarvita talouskasvua. Se on samantien hyvästit koko pohjoismaiselle ”hyvinvointivaltiolle”. Osa porukasta oikealta laidalta kyllä sanoo ilolla hyvästi sillekin, mutta että vihreät antavat sille spontaanit aplodit? Tämä ei voi kertoa muusta kuin siitä, että porukka ei ymmärrä kuulemaansa…

Viimeinen ajatus tulee sitten ilmastomuutoksesta. Tammikuun lopulla kirjoitin ajatuksia teemalla ”insinöörit saavat siivota sotkunsa”. Viimeiseen reiluun kuukauteen on saanut ilokseni bongata valtavan määrän artikkeleita, jotka kertovat juuri tämän suuntaisesta kehityksestä. Uutisissa esiteltiin karjatila, josta oli tullu toimenpiteiden ansiosta suhteellisen helpostikin hiilineutraali. Uusimmat edelleen polttomoottoreilla varustetut autot ovat osoittautuneet todella vähäpäästöisiksi. Aurinkokennojen hyötysuhdetta on pystytty kehittämään paremmaksi. Insinöörit tekevät juuri sitä mitä heidän pitääkin. Ja vauhti tulee toivottavasti sekä toki luultavasti vain kiihtymään. Nyt vain ydinenergian kehittäminen siten keskiöön, että fossiilisista polttoaineista voitaisiin globaalistikin päästä eroon ja hiilivoimaloiden rakentaminen voitaisiin kokonaan lopettaa.

21.2.2019

Nyt sitten kirjoitetaan kuumasta aiheesta, josta kaikilla tuntuu olevan vain eriäviä mielipiteitä. Mutta itsestä tuntuu, että monet ajattelevat kyseistä asiaa ihan liian mustavalkoisena, kun itse taas olen vain se harmaan spektrin insinööri. Normaalilla itsesuojeluvaistolla varustettu kaveri pysyisi erossa tällaisista aiheista, mutta minä en. Mutta alkuun päivitys reissun etenemisestä. 473 kilometriä on mittarissa eli Pietari 74 kilometriä takana ja Las Vegas arviolta (en ole vielä jaksanut tarkempaan mitata) noin 24500 kilometriä edessä.

Sitten siihen kuumaan aiheeseen eli rahapeliongelmaan. Peliongelmia ”on aina ollut ja tulee aina olemaan”, mutta miten niistä voisi rakentavasti keskustella? Suomen (muotoillaan kauniisti) hieman keinotekoisesti luotu arpajaislainsäädäntö on tehnyt sen, että peliongelmat ovat nousseet keskustelun keskiöön olemalla koko monopolijärjestelmän tärkein oikeuttamistekijä. Jonkun mielestä tämä voi vaikka ihan perustellusti tuntua liioittelulta. Todennäköinen peliriippuvuus on tutkimusten mukaan Suomessa 1,3% väestöstä. Ongelmia pelaamisen hallinnassa on lisäksi noin kahdella prosentilla lisää. Jos näitä vertaa esimerkiksi alkoholiongelmiin on lukemat merkittävästi pienemmät. Ja kun rahapelaaminen Suomessa on erittäin laajalle levinnyttä voidaan todeta että aivan murskaava enemmistö pelaa rahapeljä ilman pienintäkään huolta peliongelmista.

Oma tarkoitukseni ei missään nimessä ole vähätellä ongelmia, mutta tuoda ne oikeisiin mittasuhteisiin. Peliriippuvuus on erittäin vakava sairaus kun siihen sairastuu. Valitettavasti koko ikänsä rahapelimaailmassa kulkeneena noita tapauksia on joutunut näkemään ja erityisesti tuntemaan. Yksittäisessä tapauksessa on aina kysymys ihmisestä. Peliriippuvuuskeskustelussa on kuitenkin usein sellaisia äärikannanottoja, joista realismi ja totuudenmukaisuus puuttuu kokonaan. THL on pultannut itsensä kiinni periaatteeseen, jossa tarjonnan määrä on suurinpiirtein ainut merkitsevä tekijä peliongelmien aiheuttamisessa (okei – tässä vähän kärjistän tarkoituksella). Rohkenen olla voimakkaasti eri mieltä.

Päivän uutiset koskien vuoden 2018 alkoholinkulutuksen kokonaiskehitykstä kuvaa hyvin sitä, ettei THL ainakaan ihan täydellisesti osaa arvioida tulevaisuutta vaikka kuinka istuisivat kaiken mahdollisen tutkimustiedon äärellä. Arviot menivät tosiasiassa niin pahasti metsään, että voisi jotain henkilöä vaikka konttorilla hävettääkin. Peliriippuvaisuudesta THL:n linjaukset tuntuvat olevan pääsääntöisesti samalla periaatteella tehtyjä – jos riittävän synkästi ennustetaan niin ei ainakaan kärähdetä asioiden kaunisteluista. Silti tuntuu kovin oudolta lukea esimerkiksi siitä, miten Norja on muka hyvä esimerkki siitä, miten tarjontaa rajoittamalla on onnistuttu saavuttamaan tuloksia peliongelmien ehkäisystä. Yksittäisen tutkimuksen kieroilla silmälaseilla läpi lukemalla tuollaiseen tulokseen voi vielä päästä, mutta kaikki muut tutkimukset sekä taloudelliset luvut vuonomaasta todistavat aivan toista. Norjan rajutkaan toimet (esim. kaikkien raha-automaattien poistaminen viime vuosikymmenellä) eivät ole vaikuttaneet peliongelmien määrään tilastollisesti merkitsevällä tasolla. Norjalaiset ovat Suomalaisten ohella pohjoismaiden peliongelmaisinta kansaa.

Uskon sekä peli- että alkoholingelmien olevan hitaassa laskussa Suomessa riippumatta siitä, mihin suuntaan tarjonnan laatua ja määrää tulevaisuudessa kehitetään. Kun tietoa molemmista ongelmista on saatavilla ja nuoriso tuntuu meidän ikäluokkia fiksummalta, niin tällaiseen optimismiin syyllistyminen ei taida olla ihan totaalista idiotismiä? Otan tähän niinkin hurjan kannanoton, että väitän peli- ja alkoholiongelmien olevan tulevaisuudessa yhä enemmän riippumattomia tarjonnan määrästä. Netti on räjäyttänyt pelitarjonnan joka tapauksessa jo aivan uusiin svääreihin ja kun tämä ei ole peliongelmien kokonaismäärässä vielä merkittävästi näkynyt, voisi tuosta johtaa perusteluja väitteelleni. Tähän voisi vielä toki joku osaava toimittaja kysyä kommenttia THL:n suunnasta. Pitkään alalla vaikuttaneet muistanevat hyvin miten viime vuosikymmenen mantra oli se, että nettipelit räjjäyttävät peliongelmat kattoon Suomessa. Tuota ei toki enää ole kuultu vuosiin.

Sitten vielä pari irtonaista ajatusta joita ei julkisesti juurikaan ole tullut kuultua.

Ensinnäkin peliongelmat ja taitopelaaminen. Usein erityisesti taitopelejä harrastavat muistavat tuoda esiin sitä, miten kyseiset pelit eivät aiheuta ongelmia vaan saattavat jopa olla ratkaisu peliongelmaiseksi taipuvalle kaverille väyläksi pois turmiollisimmista automaattipeleistä. Näin toki voi useinkin olla, mutta ei taitopelit mikään riskitön turvasaareke silti ole. Tunnen valitettavan monta taitopeluria, jotka ovat pelanneet pitkään voitollisesti ja täysin ilman ongelmia, mutta ovat jostain syystä joutuneet silti peliongelmien uhreiksi. Käytännössä aina tarina on mennyt niin, että joko oma pelaamisen taso on heikentynyt tai sitten vain tuuri on kääyntynyt poikkeuksellisen huonoksi, ja tuloksena on ollut liian pitkä tappioputki. Siinä valittettavan monen mieli sekoaa ja pelikohteita tulee löydettyä aiempaa enemmän sekä yksittäiset panokset kasvavat isommiksi vaikka oikeanlainen toiminta olisi täysin päinvastaista. Se lopullinen niitti tällä polulla tulee siinä vaiheessa kun pelikassa on syöty, mutta vielä haluaa yrittää lainarahalla. Jos joku joskus näkee kaverissaan pelikohteiden määrään kasvun ryyditettynä aiempaa isommilla panoksilla, suosittelen lämpimästi asian puhumista kaverin kanssa suoraan. Jonkun luottopuolustajan oikeaan paikkaan ääneen sanoma viesti voi pelastaa kaverin tulevaisuuden. Se pitää vain uskaltaa sanoa vaikkei se helppoa olekaan.

Toinen ajatus täältä tulee näitä viime aikoina oikein aktiivisesti esiintyneitä eri vastullisuustahoja ajatellen. Koska Appajaislaki tällä hetkellä lähtee siitä, että peliongelmia vähennetään, on nämä tahot nähneet etsikkoaikansa koittaneen. Ja hyvä niin – se on heidän tehtävänsäkin. Mutta tuossa on iso vaara käydä kuten vihervasemmiston ilmastotoimissa (tästä voisi kehitellä hyvän teorian siitä, että äänestääköhän vastuullisuusihmiset keskimääräistä enemmän vihervasemmistoa vai ei – mutta niin syvälle nenääni en ole sormenai tunkemassa), eli rajut toimet saadaan ajettua Suomessa läpi mutta ilmasto ei pelastukaan ja peliongelmat eivät vähene. Pelipuolella mahdollisesti ylimitoitetuilla toimilla vain ja ainoastaan joudutetaan vääjäämätöntä prosessia Suomen monopolijärjestelmän muuttamisesta lisenssijärjestelmäksi. Ja silloin kun tuo muutos tapahtuu, on hyvin vaikea ellei jopa täysin mahdotonta nähdä, että pelionhelmien ehkäisy kirjataan lain tavoitelistan kärkeen.

10.2.2019

Homma etenee ja marssi jatkuu. Kovin aktiivisena ei ole jaksanut olla kun viimeksi jo lähestyttiin Pietaria ja juurikin siellä nyt vasta ollaan. Google mapsin Pietarin keskipiste ohitettiin juuri ja 3 kilometriä on edetty kohdi syvää itää. Ei voi sanoa että tällä tahdilla tämä ainakaan fitness-blogi olisi… Jotain haasteita piti itselle matkalla keksiä. Alunperin ajatus oli itselle kehitellä vaikka pokerin grindaushaasteita. Sellaisen aika ei vielä ole, mutta joku kuntoiluhaaste kevääksi voisi helpommin syntyä. Siinä on se hyvä puoli, että kun muistaa/jaksaa kuntoilla niin nuo pelaamisetkin sujuu jostain syystä leppoisammin. Mutta ei vielä haasteita…

Kertaalleen jo vähän availin omia petsifilosofioita urheiluvedonlyöntiin golfista. Nyt ajattelin kulkea tuossa tarinassa vähän pitemmälle. Ekan kerran opit oli hyvin lyhyesti kerrattuna ne, että pelaajan kierrokselle on olemassa joku tulosodotusarvo jonka ympärille tulokset jakautuvat normaalijakauman kaltaisesti noin 2,8 lyönnin keskihajonnalla. Lisäksi todettiin, että esim. pga-tourin sivuilta löytyvät tilastot antavat pohjan oman mallin tekemiseen. Suoraan niillä ei toki pitkälle pötkitä.

Mihin parametreihin minun mallini sitten perustuu? Perusarvo mallissa on pelaajan ”voimaluku” – tulos jonka uskon hänen pelaavan keskimäärisesti neutraalilla kentällä suhteessa PGA-tourin keskivetopelaajaan. Kovimmilla miehillä luku on jopa -2,5…-3,0 (Tiikerillä 10+ vuotta sitten jopa -3…-4) ja huonoimmilla säännöllisesti touria pelaavilla (=kortin omaavilla) noin +1,2 luokkaa. Miinukset ovat isompia kun plussat koska tourin ”pohjasakka” on sekin erittäin tasokasta ja erityisesti tasaista.

Kun aloitan uuden kisan psyykkaamisen, on ensimmäiseksi vuorossa voimaluvun ajaminen tietokannasta jokaiselle miehelle. Samalla ajetaan kannasta edellisen kisan oma arvio, markkinan arvio muutettuna odotusarvoksi sekä edellisen kentän laskennassa käyttämä korjaus kentän sopivuuden tai sopimattomuuden takia. Lisäksi tähän ajan vielä edellisen kisan sijoitukset lähinnä muistinvirkistykseksi, tuon malliin vaikuttava osa on jo aiemmin päivitetty sankarin voimalukuun. Tämän lisäksi teen manuaalisesti arvion kisakentän (ja muiden olosuhteiden eli sade, pehmeä kenttä, kova kenttä jne.) sopivuudesta tällä kertaa. Tuohon on usein apuna toki aikaisempien vuosien tulokset, mutta niissä otoskoko on usein kovin pieni liian pitkälle menevien päätelmien tekemiseen. Mutta jos pelaaja on samalla kentällä ja muillakin samantyylisillä kentillä usein pelannut hyvin, niin pitää voimalukua sillä korjata vahvemmaksi.

Noiden tietojen pohjalta muodostuu jokaiselle miehelle odotusarvo kierrokselle. Kun kaikki miehet on mallinnettu, voidaan ajaa mallin arvio pelaajien todennäköisyyksistä. Ja sen jälkeen ei olekaan enää varsinaisesti muuta vaihetta kun itse petsaus markkinan kertoimien ja omien arvioiden poikkeamien mukaan. Kohtuuden nimissä on toki sanottava, että jokaisen kiinnostavan pelikohteen osalta tapanani on tehdä tarkastuslaskelmat. Liikkuvia osia on niin monta, että pieniä virheitä tuntuu pukkaavaan laskelmiin useinkin. Mitä harvempi niistä pääsee läpi, sen halvemmalla virheistä selviää.

Aloittaessani golf-petsailua noin kymmenen vuotta sitten markkina tuntui tekevän järjestelmällisiä virheitä. Niiden rahastaminen tuntui riittävän voitolliseen pelaamiseen. Nykyään vastaavia ei juurikaan ole. Ehkä isoin havaitsemani ”järjestelmällinen” virhe on tilanteessa, jossa pelaaja on viimeksi pelannut hänelle hyvin sopivalla kentällä ja pärjännytkin hyvin. Jos seuraava kisa on kovasti erit tyylisellä kentällä jossa pelaaja ei ole ennenkään oikein pärjännyt jää markkina roikottamaan miestä usein selvästi kovemmaksi kuin pitäisi. Näin esimerkiksi kun Kalifornian kisat muuttuu kohta Floridan kekkereiksi. Kentät muuttuvat ja osa Kaliforniassa hyvin pelaavista on perinteisesti Floridassa hukassa.

Toinen usein toistuva virhe markkinassa on ”normaali ylireagointi” hyvään viimeiseen kisaan. Yhden kisan tulos voi sattuman vaikutuksesta heilahtaa kauaskin pelaajan normaalista tasosta, mutta suorittamisen taso yleensä ei hetkessä muutu määräänsä enempää. Toki jos kyseessä on erinomainen pelaaja, jolla on ollut joku selkeä virhe lyömisessä mikä on onnistuttu korjaamaan, voi mies parantaa hetkessäkin valtavasti. Tällaisessa tilanteessa on hyvä mallintaa kaveria merkittävästi lähemmäs ”perustasoaan”. Markkina toki korjaa ainakin vanhat nimimiehet ”normitasolle” vähintäänkin riittävän nopeasti.

Otetaan kaikesta tästä vielä esimerkki elävästä elämästä. Parin tunnin päästä Paul Casey lähtee finaalikierrokselle kolmen lyönnin johdossa Pebble Beachin kentälle. Miten miestä on tullut mallinnettua ennen kisaa? Ennakkotutkimuksessa selvisi, että mies oli viimeksi PGA-touria pelatessaan (Sony Open) markkinassa -1,18 arvossa, mikä oli karvan huonompi kun millä itse olin tuonne miehen kanssa mennyt. Tuo on yleisemminkin Caseylle normaalia huonompi taso. Miehen toteutunut keskiarvo edelliseltä kolmelta kaudelta on lähes -1,7. Toki tässä voi sivujuonteena todeta, että Casey pelaa keskimääräistä pienemmällä keskihajonnalla ja se vaikuttaa siten, että voittamisen mahdollisuus ei ole aivan yhtä iso kuin olisi normaalilla keskihajonnalla ja samalla keskiarvolla.

Casey jäi Hawajilla cuttiin ja miehen voimalukua piti laskea tuon takia vähän. Tuon kisan jälkeen mies kuitenkin kävi pelaamassa Aasian Tourin ja Japanin Tourin yhteiskisan Singapore Openin sijoittuen siellä jaetulle toiselle sijalle. Kakkonen tuolta kertoi lähinnä sen, että mies kuuluu taas mallintaa lähemmäs viime kausien keskitasoa. Lisäksi kun huomioin, että kun mies pelasi Pebblen kisan ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen viime talvena, oli hän siinä heti hyvä T8. Kenttä (tai tässä kisassa kentät) eivät siis ainakaan olisi estämässä miehen menestystä.

Päädyin näillä spekseillä (muutama nyanssi huomoiden) arvioon -1,48. Tämä oikeutti markkinassa yhdessä muiden miesten arvioitteni kanssa kertoimeen 31. Maanantaina jostain syystä (Singapore Open lienee jäänyt jollakin huomioimatta?) mies maksoi markkinassa peräti 48 kertaa. Tuota oli ilo lyödä ja alkaa odottaa mihin markkina miehen korjaa. 34 asti tuo putosi ja sillä mies tuli jo ”lunastettua” ennen kisan alkua. Valitettavasti, noin voi perustellusti todeta, kun kerroin tällä hetkellä olisi noin 1,8…

Toivottavasti kirjoitusasu on riittävän selkeää että ajatus tarinan takaa aukeaa. Jossain vaiheessa keväämmällä koitetaan siirtyä aiheessa lähemmäs sen kymmeniä yksityiskohtia. Tässä toki alkaa kevään eduskuntavaalien kampanjat (= ylilyönnit) vyöryä isoina aaltoina yli ja voi olla, että blogissa pitää lähiaikoina enemmän ottaa kantaa valtakunnanpolitiikkaan. Mutta aika näyttää mitä tuubaa tulee tuotettua.

3.2.2019

Oma pitkä marssi etenee – matkaa on nyt taitettu 358 kilometriä ja Pietari häämöttää edessä. Keskustaan on vielä noin 40 kilsan matka.

Palaan nyt muutaman viikon takaiseen aiheeseeni eli Suomen raviurheilun tulevaisuudennäkymiin. Valitettavasti en eilen mitenkään ehtinyt osallistua Jokimaalla järjestettyyn tulevaisuusfoorumiin. Vaikka Juha Rehula esitti toivomuksen, ettei vain keskityttäisi kertomaan uhkien olemassa olosta, niin vanhempana jääräpäänä en ota tuota toivetta kuuleviin korviini, vaan jatkan huutelua poteroista. Kas kun noita omia pelkotiloja koskevia uhkia ei tunnuta ainakaan julkiseen keskusteluun asti saatavan ei sitten millään.

Ja todetaan tähän väliin, että jos alapuolelle kirjoittamistani asioista eilen kiivaasti debatoitiiin, niin en ole siitä tietoinen. Mutta olisin positiivisesti yllättynyt. Uutisoinnissa nosita ei osunut silmään kommentteja, eikä luvattu tallenne tilaisuudesta Hippoksen youtube-kanavalla ainakaan vielä äsken ollut katsottavissa.

Se mikä minua siis edelleen huolestuttaa on alan rahoitus tulevaisuudessa. Suomen Hippos nimesi itselleen juuri viisi tulevaisuustyöryhmää – hyvä! Ja kun vielä ihan tolkun miehiä ja naisia näyttää nimilistoilta löytyvän, niin hyviä ja konkreettisia ehdotuksia paremman tulevaisuuden rakentamiseksi on varmasti odotettavissa. Yksi ryhmä oli oikein nimetty Talous-ryhmäksi. Tuolla olikin sitten oikein painaviakin nimiä jäsenenä. Usko sekä toivo raviurheilun tulevaisuuden turvaamiselle on asetettu meikäläisen osalta tämän ryhmän harteille.

Mutta ryhmän on pakko uskaltaa mennä riittävän pitkälle epämukavuusalueelle. Jotenkin nyt tuntuu siltä, että niitä isoimpia kissanrontteja ei uskalleta siihen pöydälle nostaa. Jari Lepän eilisessä puheessa pohdittiin miten rahapelituottojen jakoa voitaisiin kehittää motivoivampaan suuntaan. Siihen oli ehdotus olemassa jo 2016 kun ehdotiime raviratojen palkitsemisjärjestelmän perustuvan suoraan omatoimisen varainhankinnan palkitsemiseen. Ratojen palkitsemisen mittaristoksi muodostui sitten jotain aivan muuta. Vielä ei tuonkaan suhteen ole myöhäistä muuttaa suuntaa. Sitä Tanskan tietä nyt tunnutaan talsittavan mutta suuntaa voi vielä vaihtaa.

Syylliseksi ratojen passivoitumiseen esitetään jatkuvasti valtionavustuslakia. Tämä tilanne ei voinut tulla kenellekään yllätyksenä, joka vain tutustui kyseiseen lakiin ennen kuin peliyhtiöt yhdistettiin ja valtionavustuslain alaisuuteen jouduttiin. Mutta ei tuo laki sinällään estä ratojen aktiviteetin palkitsemista. Jos rata kerää itselleen ulkopuolista rahaa, se toki suoraan aiheuttaa ko. radan toimintatuen laskemisen. Mutta mikä estää Hipposta esittämästä tällaiselle radalle isompia palkintoja valitonavun palkinnoille varatusta osasta? Ei kerrassaan mitään.

Jotta ei jatkuvasti mene vain kritisoimiseksi missä toki paljon harjoitelleena olen hyvä, teen ihan konkreettisen esityksen siitä, miten aktiivista ravirataa tulisi mielestäni palkita. Ehdotusta saa käyttää ihan vapaasti. Kuvio pitäisi yksinkertaisuudessaan olla sellainen, että ravirata, joka onnistuu keräämään esimerkiksi 200.000 euron ylimääräisen tulon kassaansa, saa tämän verran vähemmän valtionavustusta toimintansa pyörittämiseen. Samalla tämä raha jää jakamattomana MMM:n hallintaan edelleenjaettavaksi alalle myöhemmin Hippoksen esityksen mukaisesti. Raha ei siis katoa mihinkään alan ulkopuolelle. Aktiivista rataa tulee vastaavasti palkita niin, että seuraavalle vuodelle sen ravipäiville myönnettävä palkintotukea korotetaan esimerkiksi 1,5 kertaa sen keräämän rahamäärän verran. Eli tässä esimerkissä rata saisi 300.000 euroa enemmän palkintotukea. Tämä aiheuttaisi tilanteen, jossa aktiivisten raviratojen maksamat palkinnot kasvaisivat merkittävästi isommaksi kun passiivisten ratojen palkinnot. Jotenkin tuntuu ihmeelliseltä, jos tällaisessa tilanteessa passiivisen radan alueen toimijat herää ja aktivoidu omalta osaltaan parantamaan juoksua.

Alan kannalta parasta olisi se, että aktiivisen radan toimintatuesta säästyneet rahat voidaan käyttää palkintojen nostamiseen. Tässä kun vielä ymmärrettäisiin vähentää ajettavien ravilähtöjen määrää voitaisiin saavuttaa tilanne jossa yksittäisen lähdön palkinnot olisivat merkittävästikin tämän hetken palkintoja suuremmat. Mutta tämä ei voi onnistua elleivät raviradat aktivoidu löytämään itselleen uusia tulonlähteitä.

Raviurheilun ainoa keino selvitä kuivin jaloin 2030-luvulle on löytää keinot kerätä rahoitusta rahapelaamisen ulkopuolelta. Rahapelaamisesta tulevat tuotot eivät enää tulevaisuudessa kasva vaan suunta on toinen. Vain muutoksen nopeus on kysymysmerkki.

Toivotan tulevaisuustyöryhmille antoisaa työrupeamaa ja tsemppiä – teidän käsissänne on koko alan tulevaisuus.

27.1.2019

Taas karataan alueelle, jossa oma osaaminen on enemmän fiilistä kuin faktaa, mutta itseluottamuksen riittäessä tuokin jo oikeuttaa kommentoida asiaa. Eli aiheena kirjoituksessa on ilmastomuutos. Tuntuu sitä muutkin asiaa ymmärtämättömät kommentoivan jatkuvasti. Tässä päivitystä myös matkan etenemisestä. Viime päivytksen jälkeen on edetty 30 kilsaa eli Viipuri takana 35 kilsaa ja Leipäsuo niminen paikka jäi juuri taakse. Karjalassa paikat on vielä nimetty sen mukaan että ne taipuu omaankin kieleen sujuvasti.

Mutta ilmastomuutokseen siis… Otsikossa hieman raflaavasti käännän syyt ilmastomuutoksen aiheuttamisesta yksinomaan insinöörien niskaan. Jos kaikenmaailman härpättimiä ei olisi lainkaan keksitty, vaan suot ojitettaisiin edelleen kuokkien avulla, niin koko ongelmasta ei olisi tietoakaan. Mutta historiaa ei pysty muuttamaan ja laitteet plus vempaimet on täällä ja hiilidioksiidirikas ilmasto kyytipoikana. Ongelma on nyt laajasti tunnistettu ja se pitää siis ratkaista. Miksi näen, että ratkaisu ongelmalle on samoissa tyypeissä jotka ovat ongelman luoneet? Siksi, että he ovat ainoita, jotka ratkaisun voivat rakentaa. Politiikot toki koittavat asiassa kovasti profiloitua, mutta heidän trackrecordinsa ovat ongelmien aiheuttamisen osalta ihan insinöörien tasolla mutta ongelmien selvittelyn puolella ihan nolla. Sieltä ei ratkaisua saada. koska ilmastoa tärkeämpi asia on kuitenkin oma kannatus.

Kotimaan keskustelussa tuntuu kokoajan unohtuvan se, että ongelma on globaali ja ylittää rajoja paljon helpommin kuin suomalainen mies alittaa kympillä 29 minuutin rajan. Ratkaisuja mietittäessä tällä hetkellä kovasti tavoitellaan tilannetta, jossa palattaisiin menneen ajan päästötasoille. Ihmisten määrän nopea kasvu pallollamme ja heidän elintason nousu etenkin kehityksessä jäljessä olevissa maissa ja maanosissa torpedoi tätä tavoitetta tehokkaasti. Ja kohtuullisen epäreilulta tuntuisikin tuomita joku asumaan pysyvästi savimajoissa vain sen takia, että teolliseen vallankumoukseen eivät heidän esi-isät päässeet mukaan. Epäilisin, ettei Intialainen politiikko kauheasti pahemmin voisi ampua itseään jalkaan, kun yrittämällä palauttaa maan hiilidioksiidipäästöt nopeasti menneisyyden tasolle. Joka tämän kieltää ei katso asiaa realistiselta pohjalta.

Tästä päästääkin kotimaahan. Mitä Suomessa oikeastaan voidaan tehdä ilmastomuutoksen estämiseksi? Oikeastaan valitettavan vähän. Nyt ”yritin parhaani” ei luultavasti riitä mihinkään. Tämä ei tietysti tarkoita sitä, että mitään ei kuuluisi tehdä. Mutta tarkoittaa toisaalta sitä, että toimenpiteet pitäisi olla oikeamitallisia suhteessa niistä saataviin hyötyihin. Vihreiden äärilaita vaatii toimeenpiteitä, jotka toteutuessaan vaikuttaisivat dramaattisesti monen härmäläisen elämään ilman, että niillä toimenpiteillä oikeasti olisi mitään merkitystä suhteessa ilmastomuutokseen koko maapallolla. Minä ja moni muu olisi varmasti valmiita koviinkin toimenpiteisiin ilmaston pelastamiseksi. Mutta ennen sitä pitäisi olla edes joku seitinohut uskomus sille, että näin toimittaessa ilmastomuutos oikeasti peruuntuu. Kovin motivoivaa ei ole laittaa itseä tiukalle vain huomatakseen, ettei se vaikuttanut mihinkään. Ja kyllä, esimerkiksi yksityisautoilusta sekä lihansyömisestä luopuminen ovat muutoksia, joissa koen joutuvani hyvinkin tiukalle.

Missä kohtaa mielestäni kuvioon astuvat muutkin insinöörit kuin allekirjoittanut? Siinä, että he (huomaa että en käytä sanaa me) pelastavat ilmaston ilman, että kenenkään tarvitsee venyä kohtuuttomasti. Kun ihmiskunnalle selvisi, että freonit tuhoavat ilmakehän otsonikerrosta, niistä yksinkertaisesti hankkiuduttiin eroon. Nyt kun pahimmillekin skeptikoille alkaa olemaan mahdotonta väittää, etteivätkö kasvihuonekaasut uhkaa koko globaalia sivilisaatiota, on pakko ryhtyä vastaaviin toimenpiteisiin kasvihuonekaasujen suhteen. Freonien osalta muutos oli nopea sekä tehokas ja otsonikerros on jo osoittanut toipumisen merkkejä muutoksen ansiosta. Miksi sama ei toimisi kasvihuonekaasujen ja ilmastomuutoksen suhteen?

Insinööreillä olisi jo olemassa monta hyödyllistä ratkaisua joilla tilannetta voitaisiin parantaa nopeastikin. Esimerkiksi sähkö- ja lämpöenergian tuotannossa ydinenergia on ollut toimiva ratkaisu jo pitkään ja sitä voitaisiin nopeastikin edelleenkehittää käytettäväksi esimerkiksi merkittävästi nykyistä pienemmissä yksiköissä. Luonnonsuojelijat Greenpeace etunenässä ovat taistelleet vuosikymmeniä ydinvoimaa vastaan. Samalla he ovat omalta osaltaan olleet edesauttamassa nykyisen ilmasto-ongelman syntymistä. Jotenkin tuntuu käsittämättömältä se, ettei ympäristöasioilla tällä hetkellä profiloituvat Vihreät pysty edelleenkään ääneen tunnustamaan, että heidän vuosikymmeniä ajama linja vastustaa ydinvoimaa on ollut väärä. Tänään kun ulkona kulki, oli helppo todeta, ettei miljoonallakaan tuulivoimalalla olisi tuotettu tarpeeksi sähköä pitämään tupia lämpimänä.

Energiantuotannon lisäksi muitakin mielenkiintoisia alueita löytyy, joilla insinöörit voivat osoittaa taitonsa ja pelastaa ilmastomme. Liikenne on kaikkien huulilla. Jos Emma Kari saisi päättää, niin ensi viikolla romutettaisiin kaikki polttomoottoriautot ja ihmiset vain oppisivat tulemaan toimeen ilman niitä. Sähköautot ovat mielenkiintoinen vaihtoehto, mutta niiden ympäristöystävällisyydestä on kovasti ristiriitaista tietoa, enkä ainakaan minä ole pystynyt vielä päättämään suhdettani noihin. Paljon toki riippuu myös siitä, miten tuotetaan se sähkö, jolla autoa ladataan. Jotenkin tuntuu kuitenkin uskomattomalta ne vaatimukset, joiden mukaan lainsäädäntöön pitäisi jo nyt alkaa kirjoittamaan ”parasta ennen” päivämäärää polttomoottoriautolle. Sähköauton tekniikka on ainakin vielä sellainen, että se ei missään nimessä ole optimaalinen laite Suomessa. Perustelen tätä väitettä kahdella asialla. Toinen on Suomen pitkät etäisyydet ja toinen Suomen talvi. Sähköauto toimii paljon paremmin lyhyillä matkoilla lämpimissä olosuhteissa kun kruisaillessa tänäsessä -38 asteen lämpötilassa Sodankylässä kuvitteellisella automatkalla Saariselältä kotiin Etelä-Suomeen (minä en siis valitettavasti ole se onnellinen, joka olisi Lapissa lomalla päässyt tällä viikolla olemaan – tämän päivän pakkasista nautittiin ihan kotiladuilla Kalajärven kuntoradalla ja sen ympärsitössä). Sähköautot voivat toki kehittyä paljonkin ja todennäköisemmin ne ovat tulevaisuuden valtaratkaisu kuin että polttomoottori kokee uuden nousun. Insinööri voi toki olla niinkin kova epeli, että kehittää joko kokonaan päästöttömän tai ainakin kovin vähäpäästöisen polttomoottorin tulevina vuosina ja polttomoottorin valta-asema säilyykin. Ainoastaan Emma Kari tietää, että näin ei tule tapahtumaan.

Jatketaan seuraavaan asiaan jossa insinöörille on töitä. Eli maatalouteen. Liharuuan syöminen alkaa olemaan jonkun porukan silmissä lähinnä syntiä ja ympäristön turmelemista. Kukin saa elää kuten opettaa ja toivotan makoisia ruokahetkiä kaikille niille, jotka tänä viikonloppuna ovat esimerkiksi vierailleet Kaapelitehtaalla vegemessuilla. Mutta varaan tästä huolimatta itselleni ja erityisesti vielä ihan ensimmäisiä elinvuosiaan elävälle jälkikasvulleni mahdollisuuden nauttia myös liharuuasta. Vähän pitkän alustuksen kautta siihen insinöörien saamaan nakkiin ruuantuotannossa. Koska liharuokaa toivon tarjolle tulevaisuudessakin, pitää insinöörien ratkaista se, miten tuotantoprosessista saadaan mahdollisimman vähän ilmastoa kuormittava. Jos ja kun tämä laitetaan tavoitteeksi, olen kovin hämilläni, mikäli ilmastopäästöjä ei saada painettua kertaluokkaa tämän hetkistä alhaisemmiksi. Tämän lisäksi toki ihmisten kulutusta terveellisemmän ja vähemmän ilmastoa kuormittavan ruuan suuntaan voidaan vahvistaa liharuuasta perittävällä järkevän kokoisella haittamaksulla. Mutta pelkkä pakko on tässäkin asiassa huono motivaattori.

Jos insinöörit ratkaisevat globaalisti energiatuotannon, liikenteen ja ruuantuotannon päästöongelmat, on melkoisen helppoa ennustaa koko ilmastomuutos peruutettavaksi. Jos ainoastaan Suomi laittaa oman pesänsä kuntoon ilman että muut maat hoitavat tonttiaan, niin tulevat sukupolvet ei ainakaan Etelä-Suomessa talvisin paljoa hiihtele. Toivotaan, että politiikot antavat insinööreille mandaatin ratkoa ongelmat ja sen jälkeen työrauhan ilman, että lähtevät sotkemaan tätäkin asiaa omaan peruuttamattomaan tyyliinsä.

Jos joku jaksoi lukea tänne asti niin kiitoksia mielenkiinnosta. Oli raskasta kirjoittajallekin. Ensi kerralla palaan kyllä taas tutun ja turvallisen aiheen eli rahapelaamisen ympärille. Kotikenttäetu on kirjoittamisessakin merkittävä!

21.1.2019

Kolme viikkoa sitten tuli kirjoitettua arvioita Ruotsin raviurheilun tulevaisuudesta maan rahapelijärjestelmän muutoksen seurauksena. Nyt siirrytään kotikentälle ja mietiskellään lajin tulevaisuudesta Pohjanlanden tällä puolen. Mutta ennen sitä päivitys talsimisen etenemisestä. Nyt on kuljettu 265 kilometriä ja se tarkoittaa sitä, että Viipuri ohitettiin juuri ja kohden Leningradia – ei kun siis Pietaria kohden suunnataan.

Kotimaan hevosurheilu arvottiin aiheeksi lähinnä, kun tuli lauantaina illalla sivusilmällä seurattua Suomen Ravigaalan tapahtumia ja samalla pohdiskeltua asioita sen ympäriltä. Gaala jäi itseltä tänäkin vuonna väliin, kun pienten lasten kanssa kulkeminen on minimissään. Pienet lapset ja aktiivinen ravien seuranta on muutenkin ainakin allekirjoittaneella ollut kovin tekemätön paikka. Gaalan valossa ja muutenkin lajin tilanne näyttää tällä hetkellä erittäin hyvältä. Sekä hevosten ja raviurheilijoiden että raveissa maksettavien palkintojen taso on parempi kuin ehkä koskaan ennen. Toivotaan tämän jatkuvan näin myös tulevaisuudessa.

Kirjoittelin huoliani raviurheilun tulevaisuudesta jo reilu vuosi sitten ensin naamakirjan sivulleni ja sen jälkeen pyynnöstä vähän modifioituna (=asiavirheet korjattuna) hevosenomistajien keskusliiton lehdessä. Ilokseni olen saanut havaita, että ainakin osin alan toimijat ovat aktivoituneet aidosti pohtimaan myös alan tulevaisuutta. Erilaista tulevaisuustyöryhmää ja muuta kuuluu olevan perustettuna ja hyvä niin.

Alan murhe ei siis ole tämän hetken tilanne vaan se, että tulevaisuus saataisiin näyttämään vähintäänkin yhtä hyvältä kuin mikä tilanne nyt on. Uhkia on ollut ja on edelleen ilmassa. Suuri osa uhista on tunnistettu jo vuosia sitten, mutta niiden torjumisen fokus on ollut vielä nätisti sanottuna ainakin hieman hakusessa. Kun rahapeliyhtiöitä Suomessa yhdistettiin, teimme Fintotossa erilaisia selvityksiä siitä, mitä uusi tilanne voisi tulevaisuudessa tarkoittaa. Ammattipiireissä oltaisiin jopa voitu puhua SWOT-analyysistä, kun kävimme uhat ja mahdollisuudet molemmat hyvinkin laajasti läpi. Yleisesti tunnistettiin, että Tanskan raviurheilun alasajo kiihtyi voimakkaasti, kun siellä käytiin vastaava prosessi läpi 20 vuotta aikaisemmin. Tämä piti Suomessa välttää ja helpoitenhan se onnistuisi tunnistamalla riskit etukäteen ja toimimalla niin, että riskit eivät pääsisi realisoituimaan.

Vaikka tilanne lajin parissa siis on edelleen oikein hyvä, ellei jopa erinomainen, nousee allekirjoittaneen mieleen huoli siitä, että ne riskit, joita 3-4 vuotta sitten tunnistimme, roikkuvat ympärillä edelleen. Iso huoli oli alan toimijoiden aktiivisuuden säilyttäminen uudessa tilanteessa. Alan päärahoitusmuoto eli pelituotot ovat nykyisin omasta toiminnasta lähes täysin riippumaton rahaerä, jota jaetaan hyvin epämotivoivan valtionavustuslain alaisuudessa. Ei ole ihme, että osan toimijoista työrukkaset ovat päässeet putoamaan. Pitkässä juoksussa passivoituminen on kuitenkin kuin itseään nilkoille potkisi.

Toinen iso uhka tulee tuon Veikkaukselta tulevan pelituoton kehityksestä tulevaisuudessa. Tuon odotettiin kasvavan vuosittain tai vähintäänkin pysyvän entisellä tasollaan aina hamaan tappiin asti. Nyt kuitenkin Veikkaus on alkanut pikkuhiljaa menettämään markkinaosuuttaan ulkomaisia toimijoita vastaan. Tähän osuvasti liittyen lauantaina oli MTV:n Uutisextrassa hyvä pätkä, jossa Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski avasi tilannetta avoimesti. Sarekosken sanomassa pilkotti kaksikin peikkoa raviurheilun rahoitukselle tulevaisuudessa. Toisaalta kun hajasijoitettujen raha-automaattien pelaaminen siirtyy pakollisen asiakkaan tunnistamisen aikaan arviolta 2022, vaikuttaa tämä Veikkauksen tuottoihin Sarekosken kommentin mukaan 100-150 miljoonaa euroa. Toinen uhkakuva on sitten askelta kovempi, eli Sarekosken kuvailema miljardin euron tienhaara. Toisen tien päässä odottaa lisenssijärjestelmä, jossa raviurheilun rahoitusmalli pitäisi rakentaa kokonaan uudestaan aikalailla tyhjästä.

Jos ennustettu 100-150 miljoonan euron tuotonlasku Veikkauksella kohdistuu kokonaisuudessaan yhtiön tulokseen (= edunsaajien osuuteen), aiheuttaisi se toteutuessaan suoraan 2-4 miljoonan euron laskun raviurheilun vuosituotoissa. Perinteisesti alalla joustot ovat kohdistuneet lähinnä ravikilpailujen palkintoihin, jotka ovat tällä hetkellä vuositasolla yhteensä reilu 20 miljoonaa euroa. 2-4 miljoonan lasku tarkoittaisi mutkat suoraksi vedettynä 10-20% laskua palkintotasoon. Tämän laskun estäminen tai edes minimointi pitää olla alan toimijoilla fokuksessa numerolla yksi. Aikaa estotoimenpiteille on arviolta kolme vuotta – voi kuulostaa pitkältä ajalta, mutta ei ole sitä. Optimistina kuitenkin uskon, että aika riittää, kunhan toimeen ryhdytään eikä ainoastaan vatuloida.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Isossa kuvassa pitää sanoa, että en tiedä – jos sitä joku isompi sateentekijä alalle olisi, niin monsuuni olisi vaivannut Suomen raviurheilevaa kansaa jo pitempään. Mahdollisuuksia kertoa omia ideoita on ainakin ollut. Tällä hetkellä omat ajatukset ovat enemmän sen suuntaisia, että pitäisi edetä roheasti ja agressiivisesti kahdella rintamalla. Ensinnäkin pitäisi pyrkiä kehittämään itse lajia sekä kilpailutapahtumia 2020-luvun haasteisiin ja toiseksi pyrkiä hankkimaan isompi osa alan rahoituksesta muualta kuin pelituotoista.

Raviurheilun ja totopelien kuolemanyhteys syntyi kohta sata vuotta sitten alkaneen yhteisen taipaleen alussa. Totopelien tuotoilla rahoitettiin lajia vuosikymmenet vaihtelevalla menestyksellä. 1980-luvulla sekä lajin että pelien suosio nousi nopeasti ihmisten vapaa-ajan ja varallisuuden lisääntyessä ja totopelien ollessa nopearytmisin sekä kiinnostavin rahapelaamisen muoto koko valtakunnassa. Jos 1980-luvulla oli rahapelaamisesta kiinnostunut, niin raha-arpojen ja -automaattien lisäksi tarjolla oli lähinnä kuponkipelejä viikonlopulle niin ,että palautuspäivä oli keskiviikko. Jos vähänkään enempää kiinnosti rahapelaaminen nopeammalla rytmillä, niin toimivin paketti oli hurauttaa autolla lähimmälle raviradalle ja pelata totoa. Yleistäen voi sanoa että totopelit kuuluivat jokaisen rahapeleistä kiinnostuneen pelivalikoimman noina aikoina.

Viimeiset vuosikymmenet eivät ole kohdelleet totopelejä silkkihansikkailla, vaikka ne toki jotenkin ovat markkinassa pystyneet asemaansa säilyttämään. Totopelejä pelataan yhä enemmän kun esimerkiksi vielä 1990-luvulla, mutta toisaalta myös jo selvästi vähemmän kuin huippuvuosina seuraavalla vuosikymmenellä. Ennätysvuosi oli 2008 ja sen ajan tasosta ollaan laskutavasta (pelivaihto vs pelikate) riippuen jonkun kymmenkunta prosenttia alemmalla tasolla. Samaan aikaan rahapelaaminen on kuitenkin yleistynyt yhteiskunnassa voimakkaasti ja rahapelaamisen kokonaispelikate Suomessa noussut merkittävästi. Toisin sanoen siis totopelien markkinaosuus on laskenut selvästi.

Huolestuttavinta tässä kaikessa on se, että kun uudet ikäluokat täyttävät 18 vuotta ja pääsevät aloittamaan laillisen rahapelaamisen, ei totopelit pääsääntöisesti enää edes kuulu junioreiden harkitsemiin rahapeleihin. Urheiluvedonlyönti, pokeri ja automaattipelit ovat voittaneet totopelit nuorten kiinnostuksen kohteina. Ja tilanne on globaalistikin hyvin pitkälti sama. Jopa Euroopan isoimmissa ravimaissa Ranskassa ja Ruotsissa nuoriso ei enää innostu hevospeleistä entiseen malliin. Ongelman ratkaisua on varmasti pohdittu erilaisissa konklaaveissa vaikka kuinka, mutta viisasten kiveä ei tunnu löytyvän. Allekirjoittaneellakaan ei tosiaan ratkaisua ole, mutta pelkästään pelejä kehittämällä en usko tilanteen missään merkittävästi parantuvan. Itse lajin on oltava kiinnostava nuorten silmissä – vain sitä kautta kestävä suosio on saavutettavissa.

Loppuun vielä toteamuksena se, että lajin suosion räjäyttäminen uudelle tasolle ei onnistu kolmessa vuodessa. Jos rahapelituotot alkavat noin nopealla aikataululla laskemaan, ainoa keino estää palkintoja laskemasta on löytää alalla uusia rahoitusmalleja muualta kuin rahapelaamisesta. Palkintojen rahoittaminen lähes pelkästään pelituotoilla on hyvin pohjoismainen ilmiö. Muissa maissa pelin ulkopuolisten tuottojen osuus hevosurheilun rahoituksesta on usein merkittävästikin isompi kuin pohjoismaissa. Tähän suuntaan on pakko edetä Suomessakin.

13.1.2019

No niin, aika astua tutuista ja turvallisista rahapeleistä vähän mukavuusalueen ulkopuolelle. Turvapaikanhakijoiden tekemät rikokset järkyttivät ja kaikkien muiden tavoin minäkin haluan kertoa asiasta mielipiteeni. Mutta ensin alkuun päivitetään kävelyn tilannetta. Total on kuljettuna 199 kilometriä ja viitisen kilometriä on matkaa Vaalimaan raja-asemalle. Seuraava pivitys tuleekin sitten jo ”äiti-venäjältä”.

Sitten itse päivän aiheeseen. Erityisesti vihervasemmiston puoluejohdossa olevilla lienee käsillä tuskainen alkuvuosi. Tavoitteena oli rakennella eduskuntavaaliasetelmaa ympäristö- ja koulutusteemojen varaan ja päästä väittelemään niistä asioista, joissa oma osaaminen vastustajiin verrattuna olisi ollut ylivertaista. Mutta nyt kyllä kävi niin, että vaalikeskustelut kääntyvät Suomen sisäiseen turvallisuuteen ja turvapaikkapolitiikkaan. Yllämainitut puoluejohtojen veijarit toki toivovat, että keskustelu hiljenee ennen vaaleja, mutta tuskinpa niin pääsee käymään. Ongelma tulee siitä, että luultavimmin lisätapauksia on jo niin paljon, että niitä tupsahtelee julkisuuteen aina vaaleihin asti vaikkei yhtään uutta casea enää syntyisi. Ja syntyyhän niitä uusiakin…

Iso ongelma on mielestäni siitä, että persuja lukuunottamatta muut puolueet pelkäävät rasisteiksi leimautumista, eivätkä peloissaan kykene riittävän voimakkaisiin kannanottoihin eivätkä muuttamaan politiikkansa niin, että ongelman voisi kuvitella ratkaistavan. Ja tämä sataa vain ja ainoastaan persujen laariin. Nyt jos pitäisi ennustaa, niin Halla-Ahon voisi kuvitella olla huhtikuun vaalien suurin voittaja. Tämäkin on kyllä todella surullista, sillä rasismille ei kuuluisi Suomessa olla tilaa.

Olen vähän järkyttyneenä selaillut tänään sosiaalista mediaa. Kummallakaan äärilaidalla ei joko paljoa järki päätä pakota tai vaihtoehtoisesti lämmöissä sen käyttö unohtuu. Ylilyönnit seuraavat toisiaan. Kaikkien turvapaikanhakijoiden leimaaminen menee pahasti metsään, mutta niin menee sekin laita, joka keskittyy painottamaan kantaväestön tekemiä rötöksiä ja vähättelemään nyt esiin tulleita tapauksia. Jos Suomi on tarjonnut oikeasti hädänalaiselle ihmiselle turvapaikan niin hän ei vaan voi toimia näin kun nyt on toimittu.

Ongelma on niin monisyinen, ettei siihen varmasti löydy vain yhtä yksinkertaista ratkaisua. Kuten monissa Euroopan maissa on nähty, maahanmuuttajien integrointi yhteiskuntaan ei ole helppoa. Monissa maissa on havaittu, että integroinnin epäonnistuminen kumuloituu vielä pahemmin seuraavissa sukupolvissa. Ja näin siis maissa, joissa ensimmäinen siirtolaisaalto on alunperin ollut työperäistä maahanmuuttoa. Turvapaikanhakijoiden kohdalla integrointi on luultavasti vielä merkittävästikin vaikeampaa.

Henkilökohtaisesti en usko, että rangaistuksia koventamalla tai turvapaikanhakijoiden valistusta lisäämällä näitä ongelmia saadaan merkittävästi vähennettyä. Lyhyellä tähtäimellä paras ratkaisu lienee poliisin resurssien lisääminen. Pitemmällä tähtäimellä on välttämätöntä määrittää Suomen pakolaispolitiikka uudestaan. Maahan otettavien pakolaisten määrä on pidettävänä rajallisena niin, että turvapaikan saaneiden kotouttaminen onnistuu. Resursseja kovin ison määrän ottamiseen vuodessa ei ole. Lisäksi olisi vakavasti harkittava niitä ehdotuksia, jossa Suomi valitsisi maahan otettavat pakolaiset kriisialueiden lähistöllä sijaitsevista pakolaiskeskuksista. Minä olen valmis yhtymään siihen lauluun, jossa ihmetellään miten Suomeen tulevat pakolaiset suurimmalta osin ovat parhaassa työiässä olevia miehiä. Voisi olettaa, että todellisessa hädässä olevien joukossa naiset ja lapset olisivat merkittävästi enemmän edustettuja kuin miltä pelkästään tänne asti päässeistä pakolaisista voisi päätellä.

Toki olen myös sitä mieltä, että rangaistuksia tulee koventaa. Erityisesti törkeisiin rikoksiin syyllistyvän turvapaikka pitää voida peruuttaa ja kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden maastapoistoa tulee tehostaa. Mutta kuten yllä mainitsin, en usko näiden merkittävään ennaltaehkäisevään vaikutukseen ongelmien määrien suhteen.

Viimeisenä kommenttina esitän toivomuksen siitä, että ”valtaväestöllä” säilyy maltti ulkomaalaistaustaisten ihmisten suhteen niin, että rasistisilta ylilyönneiltä vältyttäisiin. Maailma on nykyään kansojen sulatusuuni eikä Suomikaan tee tästä poikkeusta. Mitä paremmin tänne päätyneet pystyvät yhteiskunnan osana toimimaan, sen vähemmän meillä on ongelmia. Ahkera, rehellinen ja muut huomioonottava kansalainen on Suomelle hyvästä riippumatta siitä, ovatko hänen juurensa Savon sydänmailta tai vaikka maailman toiselta laidalta. Jälkimmäisen olisi hyvä kuitenkin muistaa että maassa maan tavalla!

7.1.2019

Vuosi on vaihdettu ja pientä päivitystä tarinaan. Nyt on liikuttu kolmeen viikkoon (= tarinan alusta) 149 kilometriä kohti kohdetta ja pallon pinnalla se tarkoittaa sitä että Kotkan itäiset kaupunginosat ovat ympärilläni. Tässä kun tuttuja paikkoja ”kulkee” niin tuntuu ihan siltä, että matkakin etenisi. Voipi Siperian lakeuksilla olla myöhemmin vähän turhauttavampaa seurata ”etenemistä”.

Ajattelin kirjoitella nyt vähän sillisalaattia kun kekittyminen on hieman puolittaista. Taustalla pyörii suuren rakkauteni eli Liverpoolin cup-peli. Puolivaloilla kirjoittaessa jos ei muuta ongelmaa esiinny, niin ainakin kirjoitusvirheitä on syytä odottaa vielä normaaliakin enemmän. Jos itse pelissä olisi yhtään enempää panosta niin ei pystyisi edes kirjoittamaan. Tappiota punaisille ei voi koskaan toivoa, mutta juuri tässä matsissa se satuttaisi ihan poikkeuksellisen vähän (= cup-kuorman minimointi).

Ensimmäinen huomio on viime viikon blogiini jatkoa. ATG ei sitten aloitellut lisenssiyhtiönä ainakaan ihan niin, kuin minä olisin toivonut. Markkinointi uusista peleistä omille asiakkaille alkoi välittömästi. Pitää oikein alkaa seurailla ATG:n V-pelien poolikokojen kehitystä jatkossa – pelko on persuksissa niiden puolesta. Ensimmäinen viikko ainakin oli vaisu ja varsinainen vaikutus tulee kuitenkin vain ajan myötä. Tähän kun lisätään vielä ATG:n urheilupelien ”puhtaan Gambi-toteutuksen”, eli tiukan asiakasprofiloinnin ja voittavien pelaajien blokkaamisen, niin eihän tuo ole mun näkökulmasta juuri yhtään sitä mitä olisin toivonut. Olisi ainakin luullut, että panostaessaan urheilupelimarkkinoille ATG olisi halunnut jotenkin erottua kilpailijoistaan, mutta ensivaikutelma ei siihen anna viitteitä. Ja näin toimiessaan tuntuu valitettavasti siltä, että ATG:n urheilupelien puolen katteet tulevat jatkossa lähinnä heidän vanhoilta totoasiakkailtaan.

Kirjoituksen toinen osio antaa sitten pientä esimakua siitä, mitä on luvattu matkanvarrella turinoida omista golf-petsimetodeista. Jos vaikka joku muukin innostuisi hienosta harrastuksesta. Viime viikolla esimerkiksi tuli kyselyä pohjanmaan suunnalta innokkaalta ”aloittelijalta” siitä, miten golf-petsien todennäköisyyksiä arvioidaan. Koitan availla omia metodejani täällä aina välillä. Heti alkuun on todettava, että sekä omissa metodeissa, että lajin mallinnettavuudessa on niin paljon vivahteita, että kaikkea on vaikea sanoiksi ja tarinaksi pukea.

Golfia on itse tullut tutkittua urheilu- ja vedonlyöntidatan osalta kiihtyvällä tahdilla noin kymmenisen vuotta. Sinä aikana laji on muuttunut jättiläisten (Tiikeri, Phil) temmellyskentästä erittäin tasaiseksi ja vaikeasti ennustettavaksi lajiksi. Viimeiseen kolmeen vuoteen major-turnauksia on pelattu 12 kappaletta ja niissä on saatu 10 eri voittajaa. Brooks Koepka on onnistunut noissa mainiosti voittamalla kolmasti, mutta kaikilla muilla voittoja onkin sitten tasan yksi. Urani alkutaipaleilla oli aivan normaalia, että Tiikerin kerroin turnaukseen lähdettäessä oli jopa alle kolmen. Tällä hetkellä on vaikeaa nähdä huipputason kisaa jossa kukaan olisi ainakaan paljoa alle 10:n kertoimessa. Viime vuoden neljässä Majorissa missään ei kukaan ollut alle 10 kertoiminen kun kilpailu alkoi.

Mutta miten siis mallinnan golfin todennäköisyyksiä? Vuosien kuluessa on tullut kehitettyä malli, jossa jokaiselle pelaajalle arvioidaan odotusarvo pelata yksi kierros kyseisessä kisassa. Tutkimusten mukaan (ja kv-markkinaa analysoiden) on päädytty tulkitsemaan yhden kierroksen odotettavissa oleva lyöntitulos normaalijakautuneeksi tuon pelaajakohtaisen tulosodotusarvon ympärillä. Ihan mahdollisissa äärituloksissa tuo ei enää toteudu kovinkaan tarkasti (normaalijakaumassa on liian iso häntä molemmissa päädyissä), mutta ison linjan mallintamiseen normaalijakauma soveltuu silti mainiosti (ja tosiaan kanssapelaajat eli kilpailijat tuntuvat käyttävän samaa metodia aika laajasti). Normaalijakaumassa käytettävä keskihajonta vaihtelee kentittäin ja olosuhteittain ihan jonkun verran. Jos joku innostuu tätä (tai myöhempiä postauksia) lukiessaan kokeilemaan omien laskelmien tekoa, niin peukalosääntönä voin vihjata käyttämään keskijajontana arvoa 2,8 per kierros (eli jos mallintaa 4 kierroksen kisaa ennen sen alkua, niin odotettavissa olevan tulos on 4* kierroskohtainen odotusarvo ja keskihajonta on 5,6).

Jos haluaa golf-petsaamista alkaa kokeilemaan, niin alkuun pääsemiseen ja omien malliparametrien tutkimiseen suosittelen käyttämään yksinkertaisia pelimuotoja. Erot markkinaan on ainakin helppoja havaita ja laskennallisesti todentaa. Tällaisia yksinkertaisia pelimuotoja ovat esim. kahden miehen paremmuuden veikkaamista koko turnauksessa tai yhden kierroksen 2ball tai 3ball voittajavetoja. Lajiin perehtymättömille kerrottakoon, että 2ball ja 3ball on yhden peliryhmän sisäinen kilpailu. Ammattilaisturnauksissa pelataan kierros kahden tai kolmen miehen ryhmissä ja noissa pelimuodoissa veikataan ko. ryhmän parasta.

Alkuun pääsemiseksi annetaan tänään vielä ensimmäinen tipsi siitä, miten kierroskohtaisia tuloksia voidaan alkaa arvioida. Karkeimman tason mittari löytyy pgatour.com sivustolta. Sieltä players-osiosta löytyy kaikki kiertueen pelaajat ja heidän tilastojaan ”enemmän kun tarpeeksi”. Tuolta kun hakee ”SG: Total” arvon, kertoo se kuinka paljon pelaaja on ollut keskimääräistä tour-pelaajaa parempi/huonompi per pelaama kierros tarkasteluvuoden aikana. Nyt jos vertaa kahta pelaajaa joiden ”SG: Total” arvoissa on 0,5 eroa, voi laittaa tuon puolen lyönnin eron omiin laskuihin kavereiden kierrosodotusarvoissa.

Matsi alkaa lähestyä loppuaan (kuten ilmeisesti poolin urakka cupissakin) ja kynämies meinaa siirtyä asap unten maille. Viime viikonlopun kisat pelattiin Hawajilla ja tasan 12 tunnin aikaero ei työssäkäyvälle veturille ihan optimikaan ole. Kun keski-ikä koputtelee harteita ja hiukset harmaantuvat päässä niin olen oppinut viimein arvostamaan myös yöunia. Jatkettan siis tämän parissa jossain myöhäisemmässä vaiheessa paljon lisää – aikaahan tässä matkan varrella on.

Tämä oli luonnollisesti vasta ihan pintaraapaisu siitä, miten golfia voi yrittää alkaa mallintamaan vedonlyönnin tarpeisiin. Itsestään selvää on se, että ”SG Total” arvolla yksistään ei pääse lähellekään oikeaa tulosta, eikä sitä kautta voittavaa pelaamistakaan. Mutta sitä kautta voi alkaa kyllä tutkimaan lajia. Tuo arvo perustuu kauden keskiarvoon ja yksittäistä kisaa lähestyttäessä pelaajan viime aikaiset esitykset (kunto ja potentiaali) sekä toisaalta seuraavassa kisassa pelattavan kentän ja olosuhteiden sopivuus pelaajalle (hevospuolen teorioista lainattu ”track bias”-termi) ovat paljon merkittävämpiä tekijöitä. Lisäksi esimerkiksi viimeisenä päivänä turnauksen voitosta pelattaessa muut yksittäiset tekijät vaikuttavat merkittävästi. Mutta näihin tosiaan myöhemmin syvällisemmin. Seuraava kirjoitus voisi vaihteeksi käsitellä muutakin kuin rahapelaamista – tai sitten ei…