30.12.2018

Alkuun tuntuu miehellä into riittävän tarinointiin. Tuskin on pari päivitystä viikossa tahtina enää kun aurinko keväällä paistaa lämpimästi. Toki yleensäkään ei ole tapana ollut tulla tuppisuuna pidetyksi, vaan ”rahapelien Ville Niinistönä” (nimitys myönnetty ihan itse) eli kaikesta kaikki tietävänä on pakannut puhetta riittävän myös silloin, kun olisi ollut parempi olla hiljaa. Varsinaisesti syy kirjoittaa vielä kerran ennen vuodenvaihdetta on se, että ajattelin ennustaa tulevaa ja jotta se olisi oikeasti ennustus, niin pitäähän se ennen faktan kertymistä huulilta irti päästää…

Mutta ennen ennustamista päivitys matkan etenemisestä. 31 kilsaa on lisää matkaa taitettuna eli 87 kilsan päässä kotoa ollaan. Maantieteellisesti se tarkoittaa Koskenkylää joka lienee monelle tuttukin ainakin siinä mielessä, että joka kesä Kymi GP:hen mennessä tuolla käännetään auto moottoritieltä kutostielle kohti Kouvolaa. Itse etenen siis edelleen tietä 170 kohti Vaalimaata ja kotimaata on jalkojen alla vielä 117 kilometriä. Parin ekan viikon kiskaisu on hieman odotettua aktiivisempaa ollut ja tällä tahdilla reissu ottaisi noin 11 vuotta. Nopeasti laskettuna kaksi kirjoitusta viikossa tahdilla se tarkoittaisi reilun tuhannen tarinan kirjoittamista. Taitaa loppua Anttilankin pojan jutut tuossa matkalla moneen kertaan.

Mutta nyt siihen ennustamiseen. Kuten kaikki rahapelialalla työkentelevät ja melkoinen osa pelaajistakin tietävät siirrytään länsinaapurissamme rahapeleissä monopolijärjestelmästä lisenssijärjestelmän reilun 24 tunnin päästä. Sinällää tilanne tuolla on jo pitempään ollut aika ”sekasikiö” eli virallisten monopolitoimijoiden osuus markkinasta on ollut paljon pienempää kuin esimerkiksi Suomessa tai toisella puolella Taalainmaata Norjassa.

Viralliset tai puoliviralliset arviot muutoksen vaikutuksesta ovat sen suuntaisia, että koko rahapelimarkkinan pitäisi kasvaa yli 20 prosenttia ensimmäisenä vuotena. Tuohon löytyy täältä jo eriävä mielipide, mutta siitä en sentään meinaa kilpailevaa ennustetta kuitenkaan antaa. Mieluummin vaan katselen tapahtumia katsomosta käsin tumma tsekkiläinen (olut) kourassa ja hitaasti poppareita mutustellen. Vakavammin sanottuna soisin, että kaikki Suomen rahapelipoliitikan kanssa mitenkään tekemisissä olevat seuraisivat Ruotsin muutosta nyt silmä kovana. Kohtuullisen selvää on se, että täältä tullaan jossain vaiheessa perässä ja sama muutos on aikanaan edessä Suomessakin. Nyt on ihan poikkeuksellinen mahdollisuus oppia sitä, miten muutos kannattaa toteuttaa (joko hyvää tai huonoa esimerkkiä on tulossa).

Jos Ruotsin markkinan koko oikeasti kasvaa 20+%, niin mielenkiintoista on nähdä, aiheuttaako tuo esimerkiksi rahapeliongelmien määrän kasvua. Ruotsissahan on perinteisesti ollut vähemmän peliongelmia kun Suomessa ja Norjassa. Monta muutakin mielenkiintoista seurattavaa asiaa tuossa muutoksessa toki on. Eikä missään nimessä pienimpänä eri peliryhmien keskinäisten kokosuhteiden muutokset (joihin osin myöhemmin annettava ennuste pureutuu).

Otetaan tähän vielä yksi välihuuto noista peliongelmista. On selvää, että Ruotsin tilanteesta tulee väkisinkin lyömäase joillekin tahoille tuleviin rahapelipoliittisiin keskusteluihin Suomessa. Jos peliongelmat eivät Ruotsissa lisäänny, niin ihan parin vuoden päästä alkaa Suomessa keskustelu siitä, miten voidaan monopolijärjestelmän väittää suojaavan peliongelmaisia paremmin, kun Ruotsin tilanne muka todistaa päinvastaista (Ruotsissa olisi lisenssijärjestelmä ja peliongelmaisia suhteesa vähemmän kun Suomessa). Tässä vaiheessa tokikin olisi hyvä muistaa se, mistä on liikkeelle lähdetty. Jos peliongelmat Ruotsissa eivät yhtään kasvaisi nykyisestä, niin kysymys olisi kyllä validi. Jos taas peliongelmat kasvavat esim. samalle tasolle kun Suomessa ja Norjassa tällä hetkellä, niin siitä saadaan kyllä perustetta sille, että aiempi monopolijärjestelmä olisi suojannut kuluttajia paremmin kun lisenssijärjestelmä.

Eli jos peliongelmien määrä kasvaa käytetään Ruotsia esimerkkinä monopolin puolustajien toimesta ja jos ei kasva, niin järjestelmämuutosta hamuavat ottavat sen esimerkikseen.

Mutta sitten vihdoin ja viimein varsinaiseen ennustusosuuteen. Tavoitteeni on arvioida yhden suuren rakkauteni eli raviurheilun tulevaisuutta Ruotsissa uudessa muuttuneessa tilanteessa. ATG on onnistunut monopolitoimijana oikein hyvin ja Ruotsiin on rakentunut Euroopan toiseksi vahvin raviurheilu. Miten tuon käy tulevaisuudessa?

Lyhyellä tähtäimellä uskon Ruotsin raviurheilun pärjäävän hyvin. ATG:n asema hevospelipuolella on jatkossakin vahva. Kiinteäkertoimiset hevospelit eivät ole ainakaan lyhyellä tähtäimellä varteenotettava uhka ja poolipeleissä tyhjällä poolilla on todella hankalaa lähteä kilpailemaan olemassa olevia ATG:n osin jopa jättipooleja vastaan. Kun tähän laitetaan kylkeen ATG:n nettitarjontaan tulevat urheilu- ja kasinopelit, niin ainakin lyhyellä matematiikalla pääsee automaattisesti tilanteeseen, jossa ensimmäinen lisenssivuosi tulee lyömään kaikki ATG:n ennätykset vähintäänkin pelikatemielessä. (Tähän kirjataan yksi sivuvaade, eli tekniikan on pelattava. ATG:lla on ollut liikaa teknisiä ongelmia viime viikkoina ja erityisesti jos nämä ovat johtuneet uusien tuoteryhmien alustojen integroinneista, voi edessä olla lisääkin vastaavanlaisia ongelmia tulevaisuudessa. Tarkkaan en tiedä, minkälainen kokonaisuus ATG:n osin uudet pelijärjestelmät ovat, mutta kun eri järjestelmätoimittajien määrä ei ole enää laskettavissa yhden käden sormin, niin integraatiohaasteita voi olla paljonkin.)

Sitten pitemmän tähtäimen ennusteeseen. Tämäkin tulee ehdollisena (jotta voin väärässä ollessani selitellä reunaehtojen kautta). Jos ATG ei panosta voimakkaasti totopoolien koon pitämisessä lähellä nykystä tasoa, niin tulevaisuus ei voi kauaa olla valoisa. Totopoolit (tai oikeammin niitä pelaavat asiakkaat) ovat ATG:n vahvuus ja heidän ensimmäisten vuosien menestyksen kivijalka. ATG:n viestintä toki kertoo jo keväällä miten he ovat pystyneet luomaan ylivoimaisen käyttäjäkokemuksen ja yhdistämään hevos-, urheilu- ja kasinopelit ainutlaatuiseksi markkinan kiinnostavimmaksi pelikokonaisuudeksi. Mutta syy on oikeasti totopoolit. Niiden takia ATG:lla on Ruotsin parhaat (= pelikatetta luovat) rahapeliasiakkaat ja ATG pystynee melko helposti ottamaan myös osuuden samojen ihmisten urheilu- ja kasinopelaamisesta itselleen. Mutta jos totopoolien merkitys tulevaisuudessa pienenee niiden koon voimakkaasti laskiessa, ATG:lta menee samalla heidän isoin kilpailuvalttinsa. Ja siinä tilanteessa Ruotsin raviurheilun tulevaisuus muuttuu haastavammaksi. Ainakaan allekirjoittaneelle ei aukea, miten ATG tulisi olemaan niin erinomainen urheilu- ja kasinopeliyhtiö, että se murskaa kilpailukykyiset vastustajat niissä ilman totopelien tuomaa kilpailuetua. ATG:n organisaatiorakenne on ainakin aikaisemmin ollut hyvin raskas eikä sitä ole ollut viritetty vastaamaan kansainvälisen kilpailun vaatimaa tasoa. En tiedä, mitä tuolle on viimeisen kahden vuoden aikana tehty, mutta kun uutisia isoista organisaatiouudistuksista ei ole kuulunut, epäilisin että ei ainakaan vielä tarpeeksi.

Pelko on allekirjoittaneella siis siinä, että myymällä totoasiakkaille urheilu- ja kasinopelejä ATG:n tulos paranee nopeasti huolimatta siitä, että totopoolien koko pienenee. Tämä voi nopean positiivisen tuloksen ansiosta helposti olla juuri se arpanaru, josta ATG:n johto päättää vetää. Sillä saadaan toki alkuun muutama oikein lihava vuosi Ruotsin raviurheilulle, mutta jatkossa odottaa väkisin merkittävästi aiempaa laihemmat vuodet (outoa – ihan samaa ennustelin Suomen raviurheilulle kun omasta peliyhtiöstä luovuttiin). Tätä ei tokikaan soisi tapahtuvan.

Muutos totopoolien osalta voi olla todella nopea ja karu, jos liikaa ”kansan rahaa” lähtee pooleista pois. Ruotsissa on tavallisten ravien vaihdoissa jo osin tapahtunut tämä ja ”viisas raha” ei ole keskenään jaksanut liikaa kruunuja vaihdella ATG:n pelinjärjestäjänosuuden verottaessa pooleja raskaalla kädellä. Jos tämä sama kehitys kiihtyy ja kohdistuu myös ATG:n kruununjalokiveen V75:een, voi totopelien asema Ruotsissa romahtaa nopeastikin. Erityisesti kun kokoajan V75:n ”kanta-asiakkaat” vanhenevat vuosi vuodelta ja nuori sukupolvi kasvaa urheilupeleihin sekä pokeriin. Vähän kotimaan tilanteesta antamaani kuvausta muunnellen voisi sanoa, että kirkonmaahan kannetaan kovalla tahdilla joka lauantai 75:sta pelaavaa pappaa kun taas nuori polvi ei ole koskaan kuullutkaan mistään Rommesta.

Loppuun vielä vähän kiteytystä kun tarina on miehelle ominaisesti ”hieman polveillut”: Toivotaan ATG:n päättäjille viisautta ymmärtää totopoolien rooli tulevaisuudenkin tuloksen tekemisessä niin, että totopelaajia ei heti ryöstökalasteta sipin sinisiksi kasinopeleillä.

Edellistä blogiani näyttää luetun kovin (=yllättävän) aktiivisesti. Kiitoksia siitä lukijoille. Allekirjoittanut yrittää kehittää sanomastaan jatkossa tiiviimpää ja jäsennellympää tekstiä vaikka vaikeaa se tulee olemaan. Jos vaikka ”matkan aikana oppisi”. Aika paljon liikaa pelkkää tajunnan virtaa tämäkin kirjoitus oli. Aika vähän oli varsinaisesti sanottavaa ja aika paljon tuli tekstiä kirjoitettua.

27.12.2018

Matka etenee rauhallisesti. Neljään päivään on madeltu 16 kilsaa eteenpäin. Sitä se joulunpyhät teettää – enemmän oltiin tankkauslinjalla kun kulkemassa omin jaloin eteenpäin. Kulloo on kuitenkin ohitettu ja Porvoo odottaa edessä jo suhteellisen likellä.

Tällä kertaa tarinoinnissa mennään jo sitten suoraan omaan lempiaiheeseeni eli rahapelaamiseen. Tuo on pelaajan roolissa ollut osa elämää ihan pikkupojasta asti ja pelinjärjestäjän rooliin on totuttauduttu siihenkin jo kohta 20 vuoden ajan. Omat peli ovat kulkeneet linjassa Vakio, totopelit, pokeri ja viimeisimpänä ureheiluvedonlyönti ammattilaisgolfista. Pelinjärjestäjänä tutumpaa on ollut totopelit ja viimeiset kaksi vuotta vähän muutkin kun peliyhtiöiden yhdistämisen reuna-aalto pyyhkäisi meikäläisen pois totopelien iki-ihanasta maailmasta.

Se mistä ajattelin kirjoittaa on pelien jatkuva koveneminen. Onneksi oma pelaaminen tuli aloitettua riittävän ajoissa, että on ehtinyt nauttia pehmeistäkin peleistä matkan varrella. Varsinaisesti en kovin häävi rahapelaaja ollut 1990-luvulla, mutta totosta pientä täytettä opiskelu- ja urheilubudjetteihin onnistuin silti keräämään. Pokeribuumin aikaan korttien lätkimisestä maksettiin ihan Akavalaisten palkkaa vastaavaa korvausta, vaikka siinäkin takamatkaa parhaisiin oli ihan riittämiin. Viimeiset 10 vuotta on tullut tutkittua, seurattua ja erityisesti laskettua golfia omiksi tarpeiksi asti ja vaikka kokonaistulos siinäkin vielä ”ihan mukiinmenevältä” vaikuttaa, niin ensimmäinen kunnon kuoppavuosi tuli jo siitäkin kairattua. Tuohon kehitetyt matemaattiset mallit sekä seurannan taso on kuitenkin sillä tasolla, että mitenkään ”helpoksi rahaksi” en tuottoja olisi ensimmäiseksi kutsumassa. Jossain kohtaa matkaani tulen varmaankin ainakin vähän availemaan periaatteitani golf-petsien iki-ihanassa maailmassa.

Pehmeitten pelien aikaan kovimmat kaverit (huom. selkeä monikko) pystyivät nousemaan ryysyistä rikkauksiin ihan vain pelaamalla. Yksittäisten petsien odotusarvot huitelivat välillä nykymaailman silmin katsottuna käsittämättömissä luvuissa (tuottoprosentti oli kaksinumeroista eikä eka luku ainakaan ykkönen). 1990-luvun toto-peleissä osa jopa ihan paperirahalla panostaneista pelaajista ei edes tiennyt monenneksiko joku hevonen oli välistartissaan sijoittunut – juoksunkuluista ja vastaavista nyt puhumattakaan. Pokeribuumissa aina välillä löytyi tilanteita, jossa lähinnä selvisi, että vastustajalla oli pelin säännöt hakusessa – syvempien mietintöjen aika strategiasta oli noilla sankareilla vielä pitkällä tulevaisuudessa.

Mitä sitten tapahtui? Ensinnäkin pelaaminen arkipäiväistyi ja taitopelin luonne aukeni laajoille pelaajaryhmille. Tajuttiin, että omaa osaamista kehittämällä peleistä saa paremman tuloksen. Opetusmateriaaleja alkoi syntymään ja jopa pelivalmennusta saattoi ostaa oman pelaamisen kehittämiseksi. Toinen iso muutos oli siinä, että pitempään alalla olleiden osaavien pelaajien pelikassat kasvoivat valtaviksi. Sitä kautta kun jostain pelistä löytyi löysempää rahaa, niin siihen pystyivät pienetkin pelaajamäärät iskemään kinni isoilla pääomilla ja korjaamaan pelien pelijakaumaa merkittävästi lähemmäksi oikeaa. Kolmanneksi tekoäly ja matemaattiset mallit kehittyivät merkittävästi ja tilastotiede tuli osaavien pelaajien työkaluiksi yhä laajemmin. Lopputuloksena kaikesta tästä on keskimäärin paljon aiempaa kovatasoisemmat ringit, joissa voittaminen on muuttunut vaikeammaksi ja toteutuneet tuotot ovat paljon aiempaa maltillisempia jopa osaavilla pelaajilla.

Mihin tästä sitten päästään? Ainakin siihen, että rahapelaamista aloittelevan juniorin on paljon aiempaa hankalampaa nousta nollasta huipulle ilman poikkeuksellista tuuria aikaisessa vaiheessa uraansa. Otetaan pieni laskuharjoitus vaikka urheiluvedonlyönnin parista. AJ (aloitteleva juniori) on näppärä kaveri ja löytää oikeasti ylikertoimia päivittäin. Mikäli hän pystyy pelaamaan vaikka 1000 betsiä vuodessa siten, että niiden keskimääräinen tuotto on 5%, niin puhutaan jo todella huippulahjakkaasta kaverista. Mutta paljonko tuolla tienaa? Jos nyt ei ihan nollasta lähdetä vaan kuvitellaan, että AJ:llä olisi jostain pöllittynä 25.000 euron lähtökassa, niin (riippuu toki minkä kertoimista petsiä painaa) kovin paljon yli satasen kertapetsiä ei kestä painaa ilman huomattavaa katkeamisen riskiä. No nyt tuosta voi todeta, että 5% tuotolla satasen petsistä jäisi vitonen voittoa. Eli tuhannella kohteella komea viiden tonnin nousu vuodessa. Aletaanko heti ammattilaiseksi?

Tottakai joillakin on isompikin kassa jo lähteissä, joillakin varsinkin lyhyissä otoksissa parempi keskituotto ja joillakin isompi riskinottokyky sekä tuurifaktori. Viimeisellä sankarilla näistä kovin pitkää ammattilaisuraa on kyllä vaikea nähdä edessä.

Rahapelaamisesta ammatin hankkiminen ei ole koskaan ollut helppoa. Tunnen toki monia, joilla se on onnistunut, ja vaikka ringit ovat koventuneet en sitä vieläkään mitenkään mahdottomanan pidä, jos joku tosissaan töitä sen eteen tekee. Mutta noista ammattipelaajiksi nousseista valtaosa (jos ei jopa ihan kaikki) ovat kyllä niin teräviä ja ahkeria kavereita olleet, että olisivat pärjänneet elämässään rippumatta siitä minkä uran olisivat valinneet.

Loppuun voisi todeta nuorille sankareille (jotka kuitenkin pelureiksi kaipaavat) ohjeeksi peliuralle seuraavaa:

1. opetelkaa kärsivällisyyttä – heti mulle kaikki -asenne ja rahapelit on huono yhdistelmä
2. pitäkää mielessä varasuunnitelma (eli hankkikaa ammatti)
3. maltti aina mielessä – erityisesti uran alkuaikoina opiskelujen jälkeen (koska se ammatti piti hankkia) voi ihan rauhassa mennä töihin ja kerätä pelikassaa myös päivätyön kautta – ammattipetsariksi hypätään sitten kun tiedetään että peleissä pärjätään ja kun työkalupakki on kunnossa (= pelikassa riittävä)

Piti jo lopettaa mutta jatketaan vielä yhdellä ihmettelyllä. Tämä ajatus ei ole vielä kovin jäsentynyt, mutta koska pokeribuumi on jo kaukana, niin kunnon jälkipelit siitä, tekikö ala viisaasti mahdollistaessaan (= helpottaessaan) ammattilaisten multi-tablettamisen ja trackerien käytön, olisi paikallaan. Itsestä tuntuu että tuossa mentiin metsään. Kun ammattilaiset täytti pöydät ei turisteille jäänyt kun maksajan rooli. Ja turistit kun kynittiin liian nopeasti ei fiilis maksajilla ollut häävi. Pelaaminen oli helppo lopettaa kokonaan tai siirtää muiden pelien kuin pokerin pariin. Tätä kehitystä vielä ruokittiin peliyhtiöiden toimesta tarjoamalla enemmän pelaaville todella muhkeita rake backejä. Eli vähän lisätasoitusta jo valmiiksi paremmille pelaajille… Oliko järkevää vai ei?

Ja vielä kiellon päälle pieni tarina. Joku 15 vuotta sitten Tukholmalaisessa hotellihuoneessa (olimme ravikeikalla Solvallassa) yksi ammattipetsari laukoi kuolemattoman kommentin: ”en kyllä osaisi kenellekään suositella rehellistä työntekoa” (oltiin puhuttu pelaamalla tienaamisen ”helppoudesta” tuohon aikaan). Kyseinenkin sankari korjasi jo lausuntoaan kun sitä kesällä häneltä uudestaan utelin…

23.12.2018

Aloitetaan sijaintipäivityksellä. Kävelyä on takana huimat 40 kilometriä eli olen ehtinyt jo lähes Ahtilaan asti. Painan siis tietä 170 ja puolen kilsan päästä ylitetään itään vievä moottoritie. Jalkamiehenä matkaa kertyy vähän enempi kun moottoritienlaitaa ei lähes lainkuuliainen kansalainen kävele. Vielä ei ole uusia maisemia tarvinnut katsella mutta niidenkin aika on vielä. Matkalla on tullut sen sijaan ylitettyä tulevia kaupunkibulevardeja ja sieltä syntyikin ajatuksia ensimmäistä varsinaista tarinatuokiota varten.

Alunperin ajatus oli laittaa rima matalalle ja lähteä liikkeelle ekan kirjoituksen kanssa tutusta ja turvallisesta rahapelaamisesta. Aiheita olisi pelaamisesta mielessä vaikka kuinka. Mutta sen verran aktiiviseksi meni some-keskustelut pääkaupunkiseudun liikennepolitiikasta, että päädyin lähtemään liikkeelle liikennepolitiikka aiheena.

Jostain täysin pimeästä syystä (=ideologia) erityisesti vihreillä mutta laajemmin kaikilla vasemmistopuolueilla (vihreäthän ovat ainakin mun poliittisella kartalla vasemmistoa) on agendana vaikeuttaa yksityisautoilla liikkumista Helsinkiin ja Helsingissä sekä sitä kautta autoilua koko pääkaupunkiseudulla. Niinkuin ihmiset ajelisivat autolla ympäriinsä ruuhka-aikoina vain omaksi nautinnokseen ja tuota pitäisi torpedoida.

Viime aikojen uutiset erityisesti Helsingin päättäjien tekemistä ratkaisuista ovat olleet karuja. Kaupunkibulevardisuunnitelmat ovat onneksi osin törmänneet siihen, että ne ovat laittomia. Kuitenkin mm. Kruunuvuoren silta rakennetaan lähinnä ratikoille, Lauttasaaren silta remontoidaan ”paremmaksi” niin, että yksi autokaista poistetaan, Hämeentieltä heitetään yksityisautot hemmettin jne. Kaikesta paistaa läpi se, että yksityisautoilusta yritetään tehdä niin vaikeaa (ja kallista) kuin vain mahdollista. Miksi?

Selitys on olevinaan ilmasto.

Mutta eikö tätä ajavat politiikot näe asiaa kokonaisuutena? Ajaessaan omaa ideologistista agendaansa he samalla tekevät ihan tavallisten kansalaisten elämästä aikaisempaa hankalampaa ja kalliimpaa. Eikö poliittisen päättäjän kuuluisi toimia täsmälleen päinvastoin?

Pääkaupunkiseudun joukkoliikenne erityisesti kehä ykkösen ulkopuolella toimii lähinnä säteittäin kohti keskustaa. Poikittaista liikkumista tarvitsevat ovat pääsääntöisesti täysin yksityisautoilun varassa.

Otetaan esimerkki ihan omasta elämästä. Työmatka Espoon perukoilta Helsingin puolelle Kehä ykkösen varressa sijaitsevalle työpaikalle taittuu autolla (tämän hetken ruuhkilla) 25 minuutissa. Julkisilla tuohon menee tunti ja 15 minuuttia. Julkinen ei ole edes vaihtoehto. Tuohon kun lisätään vaikeuskerrointa syksyllä, eli kun rouva palaa työelämään hoitovapaalta, niin matkalla pitäisi pystyä hoitamaan lasten viennit ja tuonnit tarhaan. Julkisilla? Ei edes jaksa nauraa…

Palataan vielä infrahankkeisiin ja siihen ideologiseen missioon pelastaa maapallon ilmasto. Tarkoitus on oiva ja allekirjoitan sen sataprosenttisesti. Minäkin haluan tuota. Mutta se, että ympäristöä yritetään pelastaa keinoilla, joilla pelastuminen ei ole juurikaan lähempänä ja jotka voidaan mahdollisesti korvata paljon järkevimmillä toimilla lähitulevaisuudessa on absurdia. Tulee mieleen yritysten eksyminen huonojen strategisten mittarien pariin ja niiden optimointiin. Ensin keksitään hyvä tavoite, sitten sille vielä uskottava mittari (=jos tavoite täyttyy näyttää mittarikin paremmalta) mutta sitten eksytään optimoimaan mittaria joillakin aivan toisilla keinoilla jotka ei parannakaan alkuperäisen tavoitteen toteutumista mitenkään. Miten meni noin omasta mielestä?

Mielestäni nyt tehdyt ratkaisut ovat lähinnä rikollisia. Poliittinen mandaatti tehdä päätökset toki on, mutta järjen käyttökin olisi ollut sallittua ellei jopa toivottavaa. Liikenneinfran käyttöikä on niin pitkä, että tiukat linjaukset poliittisten ideologioiden perusteella päätösvaiheessa ovat pitkälti peruuttamattomia, vaikka ympäröivä maailma muuttuisi paljonkin. Vihreät ovat nyt (pienissä päissään – saattaa viitata jopa Kalliolaiseen viinikulttuuriin) päättäneet, että ilmastomuutos torjutaan esimerkiksi yksityisautoilua rajoittamalla. Kuka ja missä on _uskottavasti_ sanonut, että esimerkiksi 20 vuoden päästä polttomoottori ei voisi olla joko kokonaan päästötön tai vain hyvin vähän päästöjä tuottava? Se, miten paljon teknologia on viimeisessä 20 vuodessa kehittynyt (vauhdin kiihtyessä kokoajan), jättää vähintääkin merkittävän toivon sille, että polttomoottorien tulevaisuus voikin olla edelleen valoisa. Tai sitten vaihtoehtoisesti voi käydä niin, että sähkömoottorit ja niiden tarvitsemat akut jne. kehittyvät halvemmiksi ja kestävemmiksi syrjäyttäen polttomoottorin kokonaan. Olennaista vaan on, että kukaan ei tiedä miten asiassa tulee käymään ja kuinka vähäpäästöistä yksityisautoilukin 20 vuoden päästä voi olla. Mutta Kruunvuoren silta on ja pysyy niin kapeana, ettei siihen toimivaa autoliikennettä saa millään. Jos 400 miljoonaa käytetään niin tehtäisiin edes hyvä…

Ylätasolta katsottaessa Vihreiden tavoitteet ovat pääsääntöisesti (jollei jopa poikkeuksetta) kannustettavia. Heidän käyttämät menetelmät tavoitteisiin pääsemiseksi ovat yhtä pääsääntöisesti täysin toimimattomia. Ei mennä siihen vielä tällä kertaa yhtään syvemmälle, tulen palaamaan tähän monta kertaa kävelyretkeni aikana. Kai minulla on joku henkilökohtainen ongelma siinä, että haluaisin ihmiskunnan pitävän ympäristöstään parempaa huolta, mutta toisaalta pieneen mieleenkään ei tulisi jättää tätä prosessia Vihreiden hoidettavaksi.

Jos joku on lukenut tekstin tänne asti, niin on aika toivottaa rauhaisaa joulunaikaa.

14.12.2018

Tervetuloa seuraamaan pitkää matkaani Vegasiin. Päässä vika tai jotain muuta, kun tällaista on tullut suunniteltua. Historian tuntema pitkä marssi (Kiinassa) oli matkaltaan kuitenkin vain alle 10000 kilometriä. Nyt on ajatus kulkea jalan arviolta 25000 kilsaa. Se ottanee aikansa. Kulkea jalan tarkoittaa myös mahdollisuuksien mukaan hölkkäilyä. Entisessä elämässä juokseminen oli mulla isossa roolissa, mutta jalan kanssa on ollut isoja ongelmia. Viime aikoina on jotain valoa ollut näkyvissä, mutta se voi toki taas kerrasta sammua, jos niiksen on. Tämän hetken arviona on, että noin 5 kilsaa per päivä etenemistahtiin kykenisin helposti ja sillä matkaan menisi reilu 13 vuotta. Sitähän voisi olla sopivasti kuuskymppisenä perillä ja jos ajoittaisi saapumista WSOP:n aikoihin niin voisi ainakin tuplata uran aikana pelatut WSOP turnaukset.

Ajatus blogista sikisi siinä vaiheessa, kun kaikkien alojen asiantuntijana erilaiset ajatukset pyörii päässä ja haluaa päästä huutamaan niitä ilmoille. Blogiinhan noita tohtii kirjoitella. Lukijoita joko on tai ei ole, mutta jos niitä on niin hyvä ja jos lukijat vielä pitävät lukemastaan niin aina parempi.

Blogille teemaa miettiessä päässä pyöri lähinnä oman mielenkiinnon pääaiheita. Blogin olisi voinut tehdä rahapelaamisesta, politiikasta tai (penkki)urheilusta. Kaikkiin löytyisi tarinaa blogin verran. Mutta en halunnut rajoittua vain yhteen aiheeseen. Kehitin tällaisen kävelyretkeen perustuvan virtuaalirungon tarinoilleni. Vegas on tuttu paikka – siellä on kohta kymmenkunta kertaa tullut käytyä. Viime vuosina ei kuitenkaan juurikaan. Oma elämä on mennyt viime vuosina uusiksi parin ihan mahtavan lapsen myötä. Tyttö on nyt kolme ja jannu vasta reilun vuoden. Vegasin reissailu vuosittain on siis taaksejäänyttä elämää ja muutenkin ”edellisen elämän” pääharrastus eli rahapelaaminen hakee muotoaan.

Tuosta oikeastaan koko homman nimikin tuli. Ajatus on ollut panostaa rahapelaamiseen vielä yksi vuosi (= one more year). Tai tällaista olen kimppakavereilleni höpissyt. Eiköhän ne toisaalta tiedä, että ei se kuitenkaan ole vuoteen jäämässä. Viime aikoina ehdoton pääpelimuoto on allekirjoittaneella ollut urheiluvedonlyönti ammattilaisgolfista. Tuo löytyi omaan pelivalikoimaan vajaa 10 vuotta sitten ja on mulle vähän kun viimeinen mohikaani – eli laji jossa tuntuu vielä pelaamalla pärjäävän. Aikaisemmassa elämässä on pärjätty niin totopeleissä kuin pokerissa ihan kivasti, mutta tulokset viime vuosilta eivät enää ole olleet kovinkaan mairittelevia. Markkina kovenee ja äijä pehmenee – se ei ole hyvä yhdistelmä. 

Jossain mielessä on kuitenkin tähän tarinan kylkeen ajatus kehitellä myös ”sivuvetoja” eli rakentaa itselle motivaatiota pelata ja kehittää omaa pelaamista tulevinakin vuosina. Ei kai sitä kokonaan voi ajatella lopettavansa. Jos ei voitollisesti pysty pelaamaan niin sitten panokset alas ja enempi hupilijalle. En toki tiedä pystyykö siihenkään. Rahapelaaminenhan joka tapauksessa on yhtä suurimmista huveista, jota tiedän. Jotain sen suuntaista olen kypsytellyt, että tähän matkan varrelle otetaan tavoitteeksi kerätä pelikassa Vegasiin sitä hetkeä varten, kun jonain kauniina päivänä perille Vegasiin saavun (siellähän on vain kauniita päiviä). Toki jos voitolliseen pelaamiseen ei enää pystyisi niin tuollainen kassan kasvattaminen on sitten utopiaa. Ei kuitenkaan luovuteta ennenkuin aloitetaan. 

Näihin tässä jo ”ohuesti” mainittuihinkin rahapeliasioihin tulen varmasti palaamaan blogissani monia kertoja. Jos on kysyttävää niin ottakaa rohkeasti yhteyttä ja antakaa aiheita kirjottamiselle. Ainoa asia josta mieluusti en keskustele, on Suomen Rahapelipolitiikka ja Veikkauksen rooli siinä. Kyseisestä yhtiöstä maksetaan kuukausittain allekirjoittaneelle muodollinen korvaus tehtyä työpanosta vastaan ja kun tässä blogissa on tarkoitus kirjoitella omia ajatuksia ja edellä mainituista aiheista ne ei täysin vastaa ”virallista mantraa”, niin en halua aihetta millään muotoa blogissani ainakaan tällä hetkellä käsitellä. Matka on kuitenkin pitkä ja kaikenlaista voi sattua…

Eiköhän tämä riitä tässä vaiheessa pohjustukseksi. Mitään tarkkoja suunnitelmia ei ole päivitystiheydestä mutta enköhän ainakin ensin alkuu melko aktiivinen ole. Varmaan jossain välissä tulee pitempiäkin taukoja kirjoittelulle, mutta matka toivottavasti etenee silloinkin. Meinaan jos ihminen ei mihinkään päivittäin kävele, niin ei se kuulosta enää muutenkaan terveeltä. 

Koska matka on pitkä niin viikonlopun vielä pakkailen kamoja. Talsiminen alkakoon maanantaina 17.12.